Kuhankuonolla grillaamassa

Sunnuntaiajelu suuntautui tällä erää Kurjenrahkan kansallispuistoon, tarkemmin Kuhankuonolle. Keli oli harmaa ja vetinen. Säkyläntie ei ollut lainkaan jäässä, joten ajelu luonnisti ilman ankaraa ratinpuristustakin. Turussa sen sijaan kadut ovat vaarallisen liukkaita.

Kuhankuonolle huristelee Turusta melko nopeasti. Matkaa sinne on noin 40 kilometriä. Eipä tällaisella suojakelillä ulkoilu ole mikään varsinainen nautinto, mutta pääasia että jossain sentään tuli käytyä television tai tietokoneen tuijottelun sijaan.

Kuhankuonon parkkipaikalla oli vain yksi auto. Ilmeisesti televisio oli kumminkin vienyt voiton monessa taloudessa.

Viime viikon sunnuntain Ruissalon reissuun verrattuna talvipäivä oli totaalisesti erilainen. Ajatuksena oli ottaa lumisista puista fotoja, mutta lauhtunut ilma oli pudottanut lumet maahan.

Kurjenpesän nuotiokatoksen puut vaikuttivat päältäpäin kuivilta, mutta roihun aikaansaaminen olikin sitten työn takana. Kumminkin makkarat saatiin kypsiksi.

Savojärven kierros

Kurjenrahkan kansallispuistoon on avattu kesällä uusi reitinosa, joka kulkee Savojärven pohjoispuolella. Nyt on mahdollisuus patikoida pitkospuita pitkin lähes koko matka ympäri järven.

Turku-Säkylä -tien kohdalta olen monesti poikennut Kurjenpesälle grillaamaan makkaraa ja käppäilemään lähistölle. Alue on ollut tuttu vain Savojärven eteläosasta ja Kuhankuonon seitsemän kunnan rajakiven seuduilta.

Viime sunnuntaina oli mahdollisuus lähteä kokeneempien Kurjenrahkan kävijäiden mukana metsän siimekseen. Ensimmäinen etappi oli Rantapihalla, jossa sattui olemaan muitakin tuttuja. Ihmisiä olikin liikkeellä paljon, koska keli oli varsin suotuisa. Uusi reitti varmasti myös houkutteli paikalle.

Kahtena edeltävänä syksynä olen muutaman kaverin kanssa kävellyt Savojärven padolle saakka. Eipä juolahtanut mieleen, että parin sadan metrin päässä olisi ollut Rantapihan taukopaikka ja kioski. Minkäänlaista opastetaulua ei metsän loputtua ja tien alettua ole. Kummallista.

Reittejä mistä valita.

Rantapihalta lähtevä Savojärven kierros on pituudeltaan noin 6,5 kilometriä. Uusi osuus on oikeastaan kokonaan pitkospuinen. Laudat eivät ole järin leveitä. Siksi katse kannattaakin pitää tiukasti edessä koko ajan, eikä höpötellä seurueen muille jäsenille esimerkiksi ruokaohjeita tai Salkkarien juonenkäänteitä ainakaan kovasti päätään kääntäen. Harha-askel on helppo ottaa.

Rantapihalta Kurjenpesälle avautuu komeat järvimaisemat. Lumpeita, kaatuneita tai kaatumaisillaan olevia puita riittää.

Taukopenkkejä taisi olla kolme. Yksi niistä oli siojoitettu perin kummalliseen paikkaan, suon vierelle. Luulisi, että jokainen katselisi mielummin järveä kuin heinää kasvavaa lätäkköä. Ehkä joku viisas insinööri on paikan valinnut.

Uusi reittiosuus on mitaltaan 3,2 kilometriä, mutta tuntuu paljon pitemmältä. Järvikierroksen puolimatkassa Kurjenpesällä voi levähtää hetken ja kääntyä vaikka takaisin. Seurueemme eteni vanhaa reitinosaa pitkin takaisin lähtöpaikkaan Rantapihalle.

Maisemat ovat vanhalla reitillä vähän erilaisia kuin järven pohjoispuolella, koska metsäosuuksia on monta. Hankalassa maastossa kannattaa pitää silmät auki, muuten on kompastumisvaara. Puiden juuria sinkoilee pitkin maata joka suuntaan.

Vanhalla reittiosuudella pitkospuut ovat paikoin todella heikossa kunnossa. Veikkaisin, että ne uusitaan lähitulevaisuudessa. Ainakin olisi syytä.

Savojärven kiertämiseen kului aikaan melko tarkkaan minuutilleen kaksi tuntia. Reitti ei vaadi mitään atleetin kuntoa, mutta huonojalkaisen ei ehkä kannata polulle lähteä.

Savojärven kierros oli sen verran hieno kokemus, että varmasti sinne tulee mentyä uudelleenkin. Ehkä jopa jo tänä syksynä.

Kiitos matkaseurasta Irkulle ja Hanskille!

Mikähän toukka? Näitä riitti pitkospuiden päällä.

Matkan varrelta löytyi karpaloita.

Kuhankuonon talvea

"Kuhankuonon reitistön polut kulkevat Etelä-Suomen oloissa poikkeuksellisen laajoilla ja yhtenäisillä metsäalueilla, kallioilla ja keidassoilla. Reitit johtavat mm. Vaskijärven luonnonpuistoon ja Kurjenrahkan kansallispuistoon sekä siihen kuuluvaan Pukkipalon aarnimetsään." (kuhankuono.fi)

Kahtena edeltävänä talvena olemme osapuilleen samalla porukalla kahlanneet lumipyryssä ympäri alueen metsiä. Jopa -20 asteen pakkasessakin teimme kerran pitkähkön lenkin. Kyllä talvinen metsäkin voi olla kaunis.

Tämänkertainen Kuhankuonon visiitti rajoittui tarpomiseen parkkipaikalta grillikatokseen. Homma sai jäädä pelkästään nälän tyydyttämiseen makkaran grillauksen merkeissä.

Yleensä Kuhankuonon parkkipaikka on täynnä autoja. Tällä kertaa siinä ei ollut kuin yksi henkilöauto. Aprikoimme syytä moiseen, sillä parin asteen pakkanen olisi melko optimaalinen keli liikkua ulkona talvella. Koska luntakaan ei ole kuin murto-osa kahden edellisen vuoden saldosta ja liikkuminen siksi paljon vaivattomampaa, oli vain kummasteltava missä kaikki ihmiset luuhasivat? Mahtoiko presidentinvaalit viedä kaikki potentiaaliset metsän ystävät äänestysuurnille?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuhankuono

Viime syyskuun blogistani voi vilkaista millaiselta alue näyttää syksyllä.

http://kaislatuuli.blogspot.com/2011/09/kuhankuonolla-ulkoilemassa.html

Kuhankuonolla ulkoilemassa

"Kurjenrahkan kansallispuisto soineen ja metsineen soveltuu hyvin päiväretkeilyyn ja luonnontarkkailuun. Yksi Kurjenrahkan tunnetuimista nähtävyyksistä on vanha kahdeksan kunnan rajapyykki, Kuhankuono. Retkeä voi laajentaa koko viikonlopun mittaiseksi kulkemalla puiston ympäristössäkin polveilevaa Kuhankuonon retkeilyreitistöä (www.kuhankuono.fi) vaikkapa Vaskijärven luonnonpuistoon, joka sijaitsee noin 10 km Kurjenrahkan kansallispuistosta luoteeseen.

Kurjenrahkan kansallispuisto on Varsinais-Suomen laajin ja monipuolisin suojeltu suoalue. Soiden lisäksi puistoon kuuluvat myös Pukkipalon aarnialue sekä osa Savojärvestä. Kurjenrahkan kansallispuistossa laajat, luonnontilaiset suoalueet ja aarniomaiset vanhat metsät saavat kehittyä rauhassa. Lisäksi aiemmin metsätalouden käytössä olleita alueita on tarkoitus palauttaa luonnontilaan." (luontoon.fi)

Syyskuinen sunnuntai oli mitä sopivin ajankohta suunnata auto kohti Säkyläntien varrella olevaa Kuhankuonoa. Laajan alueen nimi on virallisesti Kurjenrahkan kansallispuisto. Parkkipaikka on muutaman sadan metrin päässä kuntien rajakivestä, Kuhankuonosta.

"Kuhankuono on Varsinais-Suomessa sijaitseva seitsemän kunnan rajapyykki. Kivelle ulottuvat Auran, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Pöytyän, Turun ja Ruskon rajat. Se on myös Kurjenrahkan kansallispuiston tunnetuin nähtävyys. Puistoa sivuavalta seututie 204:ltä on kivelle matkaa noin kilometri.

Vanhimmat kirjalliset tiedot rajakivestä ovat vuoden 1381 Maskun ja Nousiaisten pitäjien rajapaikkojen luettelossa. Alun perin rajakivelle ulottui seitsemän kirkkopitäjää: Pöytyä (jonka osa oli myöhempi Yläne), Lieto (jonka osa oli myöhempi Aura), Maaria, Rusko, Masku, Nousiainen ja Mynämäki.

Näistä Ruskon, Maskun, Nousiaisten, Mynämäen ja Maarian osuudet olivat kyseisten pitäjien pitäjänmetsiä, joiden historiantutkija Aulis Oja arvelee muodostuneen 1300-luvulla, jolloin alueen pitäjät Ojan esittämän arvion mukaan ehkä olisivat tehneet kruunun kanssa sopimuksen muuten kruunulle asutustarkoituksiin erotettavien takamaiden säilyttämisestä pitäjien omistuksessa lisäveroa vastaan. Nämä pitäjänmetsät säilyivät 1800-luvulle asti koko pitäjien kaikkien talollisten yhteismaana, mutta jaettiin sitten kylien ja talojen kesken. Sen sijaan Liedossa ja Yläneellä maat olivat ainakin jo 1400-luvulla jaettuna jakokuntien tai kyläryhmittymien kesken.

Myöhempinä aikoina Kuhankuonoon rajautuvien pitäjien määrä nousi kahdeksaan, kun Yläne erosi Pöytyästä omaksi seurakunnakseen. Tämän jälkeen kunnat muuttuivat kun 1870-luvulla Ruskosta itsenäistyi Vahto, kun vuonna 1917 Aura erosi Liedosta ja kun vuonna 1967 Maarian kunta liittyi Turkuun. Kuntien määrä laski takaisin seitsemään vuoden 2009 alussa, kun Yläne yhdistyi takaisin Pöytyään. Samaan aikaan myös Vahdon kunta liittyi Ruskoon.

Vuodelta 1773 olevan tiedon mukaan Kuhankuono-nimi tulee rajakiven sijaintipaikan muodosta, sillä kivi sijaitsi ison suosaarekkeen länsilaidalla terävällä, nokkaa eli kuonoa muistuttavalla kalliopaadella.

Kiven nykyinen ulkoasu on vuodelta 1965, jolloin Nousiaisten ja Mynämäen rotarit kunnostivat kiven rakentamalla sille betonista ja liuskekivestä jalustan, johon on rautatapeilla ja metallisilla nimikilvillä merkitty kunkin kunnan alue. Vuonna 1965 kunnat olivat Mynämäki, Nousiainen, Masku, Rusko, Paattinen, Aura, Pöytyä ja Yläne. Vuoden 1967 alusta Rusko vaihtui Vahtoon ja vuoden 1973 alusta Paattinen Turkuun. Tämän jälkeisiä muutoksia ei ole jalustan rakenteisiin päivitetty." (Wikipedia)

Kun autoon pakkautui lisäkseni neljä tuttavaani, oli tunnelma oli jokseenkin tiivis. Turusta on matkaa Kuhankuonolle muistaakseni vaivaiset 45 kilometriä. Takapenkkiläiset pärjäsivät juuri ja juuri sellaisen matkan.

Kuhankuonon parkkipaikka oli tupaten täynnä. Partiolaisia kuljettanut bussikin löysi paikkansa ahtaasta tilasta. Tiedä sitten missä kaikki ihmiset olivat. Poluilla ei tullut vastaan kuin murto-osa. Siellä täällä pitkin soita kykki ihmisiä poimimassa marjoja. Osaa oli onni suosinut, karpaloita oli ympäritolkulla. Sienestäjillä oli myös hyvät apajat.

Vaikea arvioida kulkemamme reitin pituutta, mutta viitisen kilometriä lienee realistinen matka. Keli oli parhain mitä toivoa sopi. Sain monta hyvää valokuvaa, joissa tarinan kuvituksena osa.

Patikkaretken pääteeksi ohjelmassa oli perinteinen makkarangrillaus parkkipaikan lähellä olevassa nuotiokatoksessa.

Päivä oli jokseenkin toisenlainen kuin sellainen sunnuntai, jossa maataan krapulassa sohvalla ja katsotaan Salattujen elämien uusintoja. Tällaisia vapaapäivien pitäisi olla.