Toista kertaa järjestetty Rock The Waves seilattiin viime viikonloppuna Turun ja Tukholman välillä. Laivana oli Viking Glory, joka normaalisti operoi tällä reitillä aamulähdöillä. Alus on tuuraamassa Viking Gracea, joka on tällä hetkellä Naantalissa korjaustelakalla.
Turun satamassa tyrmistyksen aiheutti massiivinen turvatarkastus. Tiedä sitten koska homma on tällaiseksi muuttunut. Ainakaan viimeksi risteillessäni ei sentään lentokenttää vastaavaa syyniä ollut. Kassit, pussit ja päällysvaatteet hihnalle läpivalaisuun, asiakas itse metallinpaljastimen läpi.
Tarkastusjonossa seisoskelu vei ainakin puoli tuntia. Ryhmään ei tietenkään valittu ketä tahansa - pukumiehet ja kukkahattutädit saivat rauhassa mennä normireittiä.
Päällepäsmärinä hääräsi nuori tummaverikkö, joka oli todennäköisesti reputtanut poliisikoulun pääsykokeissa. Nyt hän sai mielivaltaisesti säätää, virkainto oli suorastaan ihailtavan kova. Edessäni seisseen miehen lonkerotölkki lensi sellaisella voimalla roskakoriin, että oikein korviin sattui.
Koska ruotsinlaivojen marketissa ei iltalähdöillä enää myydä viinaa, on minullakin ollut tapana ottaa fölipullo mukaan. Saa sitten hytissä ottaa parit napanderit ennen baaria.
Olin täysin varma, että pulloni otetaan läpivalaisussa pois. Yllättäen siitä ei oltukaan kiinnostuneita. Etsivät kuulemma metallia, puukkoja ja miekkoja, tiesi tuttu laivatyöntekijä myöhemmin kertoa.
Voin kuvitella millainen show terminaalissa syntyy helmikuussa kun Nordic Metal Cruisen juhlaväki saapuu paikalle. Mahtavatko patruunavyöt, rannekkeet ja kaiken maailman killuttimet jäädä maihin? Saattaa jopa pienimuotoinen mellakka olla lähellä.
Kuten odotettavissa oli, näkyi laivalla paljon tuttuja. Noin ylipäätään väkeä oli kuitenkin vähänlaisesti. Samat ihmiset tulivat alvariinsa vastaan. Hyttikäytävämme oli niin hiljainen, että mieleen tuli Hohto-elokuvan aavemainen hotelli.
Joku arveli ihmiskadon syyksi tipatonta tammikuuta. Toinen puolestaan veikkasi, ettei porukalla oli joulun jälkeen rahaa joutaviin risteilyihin.
Vuosikymmenestä toiseen suosittu lappeenrantalainen Kotiteollisuus oli illan ensimmäinen esiintyjä. Kello 23 aloittanut yhtye takoi hittejään peräkanaa ja tanssilattialla riitti vipinää.
En ole koskaan ollut sen kummemmin bändin fani, mutta biisit kuten Minä olen, Helvetistä itään ja Tämän taivaan alla ovat toki erinomaisia.
Seuraavana päivänä törmäsin laivan kannella Kotiteollisuuden basistiin Janne Hongistoon. Hän kertoi, että paitamyyntipöytää ei pystytetty ollenkaan, koska Viking Line vaati osuutta myynituloista. Merkillistä artistikohtelua.
Kellon edetessä sunnuntain pikkutunneille, valtasi lavan risteilyn pääesiintyjä, norjalainen Jorn. Suurelle yleisölle tuntematon orkesteri on monessa mukana olevan laulaja Jorn Landen pääbändi. Vuosituhannen taitteessa perustettu yhtye on julkaissut parikymmentä albumia ja vokalisti itse ollut mukana noin viidelläkymmenellä levyllä.
Minullakin on muutama Jornin levy, mutta ikäväkseni en edes muista niiden nimiä. Yksi on tribuutti vuonna 2010 edesmenneelle laulajalegenda Ronnie James Diolle, jonka Dio-yhtyeen kappale Rainbow In The Dark laivalla kuultiinkin Jornin upeana tulkintana.
Koska orkesterin oma tuotanto ei ollut tuttua, oli sopiviin väleihin ripotellut lainabiisit suoranaista herkkua. Deep Purplen Stormbringer svengasi kuin kiimainen hirvi ja Saxonin tunnetuksi tekemä Ride Like The Wind sai sekin jalan vipattamaan.
Sunnuntaina esiintynyt Tyrantti on pääkaupunkiseudulta tuleva suomenkielinen hevibändi, jonka musiikissa on vahvoja kaikuja 80-luvun brittihevistä. Ravenia ja Judas Priestiä on ainakin kuunneltu ahkerasti.
En ole ainuttakaan yhtyeen albumia kuullut, mutta irtobiisejä olen toisinaan pyörittänyt Youtubesta. Bändin jonkinasteinen huumoriaspekti on imagoa myöten vahva, mutta en kuitenkaan laskisi sitä pelkäksi hauskanpidoksi. Kyllä sällit tekevät täysveristä hevirokkia.
Tyrantin laulaja sattui hakemaan ruoka-annostaan samaan aikaan kun itse tilasin ohrapirtelöä Kotiteollisuuden roudarilta saamallani drinkkilipulla. Kehuin keikkaa ja totesin, että erään kappaleen alku meni aivan yksi yhteen jonkun Judas Priestin biisin kanssa. "Varmaankin, eipä tässä olla pyörää keksimässä uudestaan!".
Rock The Wavesin erikoisuus oli Kauko Röyhkä. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana peräti 700 soolokeikkaa tehnyt pitkänlinjan muusikko herätti lievää ihmetystä jokaisessa, jonka kanssa artistikattauksesta juttelin.
Aikoinaan en itsekään oikein jaksanut Röyhkää, mutta kelkkani kääntyi 90-luvun puolivälissä. Sittemmin olen diggaillut paljonkin hänen kappaleitaan kuten Cooperin testi ja Hammerfest. Jälkimmäistä kehuinkin Kakelle. "Pitäisköhän ottaa se settiin mukaan", hän tuumaili.
Mies ja kitara ei ehkä sopinut yhtä hyvin isolle estradille kuin ravintola-aulassa pitkin risteilyä esiintynyt Pekka Heino Duo. Helsinkiläisestä Brother Firetribesta tutun Heinon olisin mieluusti nähnyt päälavalla kevytheviyhtyeensä kanssa.
