Deep Purple Tammisaareen 21. heinäkuuta

Jouluviikolla julkaistiin mediatiedote, jonka mukaan legendaarinen brittiläinen hardrockyhtye Deep Purple saapuu ensi vuoden heinäkuussa konsertoimaan Suomeen. Keikkapaikkoina mainittiin Hamina ja Tammisaari.

Deep Purple vuoden 2017 pressikuvassaan. 


Asiasta tekee hivenen omituisen se, että noin kuukausi sitten Helsingin jäähallissa esiintyneen Purplen piti olla maassamme viimeistä kertaa. Yhtye on nimittäin lopettamassa mittavaa uraansa. Moisten huhujen takia halli saatiinkin täyteen sakkia.

En varsinaisesti kummastele tällaista toimintaa, sillä parin viime vuosikymmenen aikana monet pitkänlinjan bändit ovat kertoneet lopettavansa siihen levyyn ja tuohon kiertueeseen. Kuitenkin sama ralli jatkuu vuodesta toiseen.

Esimerkkejä voisi heittää vaikka kuinka. Ozzy Osbourne lopetti alunperin jo 1992, Kissin piti tehdä viimeinen kiertueensa 1996 ja Scorpions kertoi panevansa pillit pussiin 2010-luvun alussa. Black Sabbathin monista lopettamisyrityksistä nyt puhumattakaan. Lypsävää lehmää ei kannata tappaa, vaikka taiteellinen taso olisikin vähän sitä sun tätä ja muusikot viittä vaille vanhainkodin kiikkustuolissa. 

Ehkä surullisin esimerkki suoranaisesta kusetustoiminnasta löytyy ihan kotimaasta - nimittäin Remu Aaltonen erilaisine Hurriganes-viritelmineen. Niin surkeasti esitettyä musiikkia ei legendaarisen nimen alla pitäisi viedä lavoille. Remu on viimein kai tämän tajunnut, koska meneillään olevaa keikkarupeamaa mainostetaan hänen viimeisenään. Pahoin kyllä pelkään, ettei Hurriganes-pahoinpitely tähän jää.

Deep Purplen Tammisaaren keikkaa odotan innolla. Tapahtuma on osa Juli Festivalenia, joka järjestetään kaupungin keskustassa Stallörsparkenissa. Viime vuonna tapahtumassa esiintyivät muun muassa Hector, Paul Oxley's Unit ja Toto. Lavalla nähdään varmasti tälläkin kertaa monia muitakin artisteja kuin Purplen vanhat herrat.

Mikäli vielä kyyti Tammisaareen järjestyisi viime kesän tapaan mukavan matkaporukan kanssa, niin mikäpä sen hienompaa.

Juli Festivalen Tammisaaressa

Viime lauantaina olimme vajaan kymmenen hengen porukalla Tammisaaressa festareilla. Tapahtuman pääesiintyjänä oli amerikkalainen Toto. Kotimaisista mukana olivat Hector & His Power Band, Paul Oxley's Unit, SF Blues ja Jannike sekä ruotsalainen Bo Kaspers Orkester.

Reissu alkoi kehittyä alkukesästä, jolloin kyselin kuskiltamme Lasselta, mahtaisiko hänellä olla innostusta lähteä Tammisaareen. Onneksi, sillä muuten olisi hyvät karkelot jääneet väliin. Matkanjohtajana toimi Matti Vikström.

Lähtö tapahtui Turun Ortodoksisen kirkon edestä puolenpäivän jälkeen. Olimme Tammisaaressa hyvissä ajoin, jonkun mielestä ehkä jopa liiankin. Oma, kuten parin muunkin toive kuitenkin oli, että ehtisi hiukan katsella maisemiakin ennen kuin astelee festivaaliportista sisälle.

Tammisaari on kaunis entinen pikkukaupunki, joka nyt kuntaliitosten myötä osa Raaseporin kaupunkia.

Festivaalialueella ei tarvinnut juurikaan jonotella. Ei mennessä, ei juomatiskillä tai edes bajamajaan. Portilla lippu vaihdettiin paperiseen rannekkeeseen, jolla sai sahata ulos ja sisään niin usein kuin lystäsi.

Alkuun sekavat karsinat ihmetyttivät. Metalliaitaa oli pystytetty kilometritolkulla festaripaikkana toimineen Stallörsparkenin uumeniin. VIPeille ja muille siipeilijöille oli omistettu peräti puolet puistosta. Rahvaan kansan olutalueelta näki kyllä hyvin, etenkin kun valtavalle taustakankaalle heijastuivat lavan tapahtumat.

Jossain vaiheessa ehtoota lavakuuluttaja kertoi, että lippuja oli myyty kahdeksan tuhatta kappaletta. Ruuhkasta ei voinut puhua oikeastaan edes Toton aikana, jolloin mattimyöhäisetkin olivat saapuneet paikalle.

Ainoa valittamisen aihe oli alkoholijuominen sikamaiset hinnat. Todellista kuluttajan riistoa ja kusetusta.

Porttien auettua kello 14, soitteli lavalla tuntemattomaksi jäänyt trubaduuri ruotsinlaivoiltakin tuttuja kappaleita. Sen verran mitä viereisen hotellin terassille kuulin, veti kaveri ihan hyvin. Tosin mitään persoonallista otetta ei ainakaan biisivalinnoissa ollut.

Minulle tuntematon Jannike on pikaisen googlauksen mukaan ollut joskus Idols -kilpalilussa mukana ja julkaissut hiljattain The Girl In The Picture -nimisen albumin. Seurueessamme häntä arvuulteltiin Jannika B:ksi, Tammisaaresta kotoisin olevaksi laulajaksi, joka on naimisissa Apulannan Tonin kanssa.

Janniken sinänsä kivasta esityksestä ei valitettavasti jää kerrottavaa jälkipolville. Harmitonta poppia toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Veteraanimuusikoista koottu SF Blues soitti vanhoja rock- ja blues-klassikoita pätevinä sovituksina. Heikki Silvennoista ei lavalla näkynyt, mutta Dave Lindholm ja Pepe Ahlqvist sentään.

Illan eniten odottamani esiintyjä oli Paul Oxley's Unit. 80-luvun alussa parin vuoden ajan Suomen suosituimpiin yhtyeisiin kuulunut poppoo oli aikoinaan minulle liian lässyä ja kilpaili suosiosta suursuosikkini Hanoi Rocksin kanssa.

1970-luvun lopulla naisen perässä Britanniasta Tammisaareen saapunut Oxley (oik. Malcolm Campbell, s. 9. elokuuta 1953) ei ole pahemmin tuntunut vanhentuvan vuosien varrella. Mies on hämmästyttävän paljon samannäköinen kuin 35 vuotta takaperin.

Yhtye on keikkaillut 80-luvun aktiiviaikojensa jälkeenkin silloin tällöin. Olenkin nähnyt Oxleyn pari kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toinen tosin oli akustinen duoesitys Karuna Unpluggedissa kolme vuotta sitten.

Erittäin hyvän vastaanoton Juli Festivalenissa saanut Oxley ei turvautunut pelkkään nostalgiaan. Vanhoja hittejä kuultiin ainoastaan viisi kappaletta. Oli valtavan hienoa kuulla livenä Living In The Western World, Terry's Inside ja Spanish Bars. Loput olivat uudempaa ja melko tuorettakin tuotantoa.

Ruotsalaiselta Bo Kaspers Orkesterilta en etukäteen paljoa odottanut. Tässä vaiheessa olikin hyvä sauma käydä syömässä festarialueen ulkopuolella. Paikaksi valikoitui jostain sivukadulta löytynyt grilli, jonka makkaraperuna-annos oli mahdollisesti suurin minkä olen koskaan saanut. En edes jaksanut syödä kaikkea, mutta onneksi vieressä kuolannut kaveri auttoi.

Alueella palatessamme Bo Kaspers oli yhä lauteilla. Yllättäen musiikkinsa toimikin hyvin ainakin näissä olosuhteissa. En välttämättä kotona kuuntelisi, mutta aurinkoisessa Tammisaaressa meni vaivatta läpi.

Hector & His Power Band on hieman hölmösti nimetty kokoonpano. Pelkkä Hectorkin olisi riittänyt. Aivan kuin mies vanhoilla päivillään olisi ruvennut veivaamaan heavya. Bändissä oli monenmoista alan konkaria Jarmo Nikusta ja Esa Kotilaisesta Masa Maijaseen.

Odotin kovasti Hectorin keikkaa. Jo useita jäähyväiskiertueita tehneen laulajan uralla on niin monta hienoa kappaletta, että ehkä niitä olisi kannattanut esittää David Bowie- ja Leonard Cohen -lainojen ja pitkien välipuheiden sijasta. Nyt tehokasta soittoaikaa kului taannoin edesmenneiden artistien loppumattomalta tuntuneeseen hehkutukseen.

Kymmeniä kiloja laihtunut Hector pääsi kumminkin reilusti plussan puolelle omien klassikkobiisiensä parissa. Ilman tiukkoja aikatauluja hän voimabändeineen olisi varmaan soitellut vielä tunnin pari pelkästä esiintymisen ilosta.

Pääesiintyjä Totolla oli Suomessa neljä keikkaa peräkkäisinä päivinä. Maarianhamina, Hamina, Tammisaari ja Joensuu. En ollut aikaisemmin orkesteria nähnyt, joten olikin jo korkea aika.

Toton jättihitit Hold The Line, Africa ja Rosanna lienevät tuttuja kaikille. Bändin kokoonpano on vuosien varrella vaihdellut etenkin rumpalien ja laulajien osalta. Tukipilarin muodostivat kitaristilaulaja Steve Lukather, rumpali Steve Porcaro, Elton Johniin mieleen tuonut kosketinsoittaja ja laulaja David Paich sekä päälaulaja Joseph Williams.

Monipuolisesti eri musiikkigenreja (hard rock, soul, aor, progressiivinen rock, jazz, blues) yhdistelevän Toton show oli ammattitaitoinen ja komea esitys. Pidin enemmän Lukatherin ja Paichin laulusta kuin Williamsin, joka tuntui aavistuksen persoonattomalta kaverilta.

Vuonna 1977 esikoisalbuminsa julkaissut Toto jakaa mielipiteitä tuttavapiirissänikin. Osan mielestä se on lähinnä imelää paskaa, toiset taas intoilevat kovastikin. Itselläni on jonkinlainen keskitie.

Kysyessäni kavereita Tammisaari-kyytiin, törmäsin juuri tähän. Yleensä festareille mennessä ajatellaan, että vähintään puoli ruokaa on alue, ihmiset ja atmosfääri. Ja jos lavalla sattuu olemaan jotain kiinnostavaa, on se pelkkää bonusta. "En ole mikään Toto-fani", ilmoitti eräskin festaripeto, vaikka hän olisi ollut aivan saletisti Tammisaaressa kuin kala vedessä.

Eivätpä tienneet mitä menettivät. Aurinkoinen päivä mukavassa seurassa, leppoisa meininki ja tuskinpa pääesiintyjäkään oli kenellekään pettymys.

Toton settilista Tammisaaressa: Only the Children / Hold The Line / Afraid Of Love / Lovers In The Night / Pamela / I'll Be Over You / Chinatown / Great Exceptations / Red House / Stop Loving You / 99 / The Muse / Home Of The Brave / Rosanna / I'll Supply The Love / Africa

Livekuvat: Mika Penttinen

Steve ja minä

Steve Buscemi. Steve McQueen. Steve Jones. Steve Conte. Steve Lukather. Steve Conte. Steve Martin. Steve Earle. Steve Lee. Steve Harris. Steve Stevens.

Siinä liuta Stevejä. Muusikkoja ja näyttelijöitä. Osa heistä erittäin kuuluisia Stevejä.

Brittiäisen heavy metal -yhtye Iron Maidenin basisti ja johtaja on Steve Harris.

"Stephen Percy "Steve" Harris (s. 12. maaliskuuta 1956 Lontoo, Britannia) on brittiläinen muusikko. Hän on heavy metal -yhtye Iron Maidenin perustaja, basisti, säveltäjä ja sanoittaja.

Harrisin säveltämiä kappaleita ovat muiden muassa "Phantom of the Opera", "Fear of the Dark", "Aces High", "The Trooper", "Run to the Hills", "Hallowed Be Thy Name", "Wrathchild", "Sign of the Cross", "To Tame a Land", "Alexander the Great", "Seventh Son of a Seventh Son", "Different World" ja Iron Maidenin pitkäkestoisin kappale, kolmetoista minuuttia ja kolmekymmentä sekuntia pitkä "Rime of the Ancient Mariner"." (Wikipedia)

 Sex Pistolsin kitaristi Steve Jonesin soitto loi kokonaan uuden tyylilajin, punkrockin.

"Steve Phillip Jones (s. 3. syyskuuta 1955 Lontoo) on englantilainen rock-kitaristi ja laulaja, joka on tullut tunnetuksi ennen kaikkea Sex Pistolsin kitaristina.

Steve Jones tunnetaan ennen kaikkea Sex Pistolsin kitaristina. Hän myöntää matkineensa kitaransoittotyylinsä New York Dollsien Johnny Thundersilta. Sex Pistolsin lopetettua Jones perusti rumpali Paul Cookin kanssa hard rock -tyylisen The Professionalsin. Amerikan kiertueen aikana 1981 yhtye joutui vakavaan auto-onnettomuuteen, minkä jälkeen yhtyeen toiminta päätettiin lopettaa.

Jones on esiintynyt myös Thin Lizzyn, Joan Jettin, Iggy Popin, Andy Taylorin ja Neurotic Outsidersin kanssa. 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa hän toimi soolouralla. Jonesin kappale "Mercy" muistetaan Miami Vicen jaksosta "Stone's War" ja se esiintyy myös Miami Vice 2:n soundtrack-albumilla. Jones osallistui Sex Pistolsin reunion-maailmankiertueeseen ja asuu nykyisin Los Angelesissa, Kaliforniassa." (Wikipedia)

Aikuisrockin ykkösnimen Toton kitaristi Steve Lukather on arvóstettu muusikko.

"Steven Lee Lukather (nyk. Steve Lukather, lempinimeltään Luke, s. 21. lokakuuta 1957 Los Angeles, San Fernando Valley) on yhdysvaltalainen muusikko, joka tunnetaan parhaiten Toto-yhtyeestä. Lukather on kitaristi ja laulaja, minkä lisäksi hän säveltää, tuottaa ja sovittaa kappaleita. Hänen soittoaan voi kuulla yli tuhannella eri artistien levyllä." (Wikipedia)
 

Suomalaislaulaja Michael Monroen tähdittämien bändien kitaristeina ovat olleet Steve Stevens ja Steve Conte. Jälkimmäinen tälläkin hetkellä.

"Steve Stevens (oik. Steven Schneider, s. 5. toukokuuta 1959 Brooklyn, New York) on yhdysvaltalainen kitaristi ja lauluntekijä. Hän on tunnettu lähinnä yhteistyöstään Billy Idolin kanssa 1980-luvulla, mutta hän on luonut myös oman soolouran ja toiminut sessiokitaristina useiden eri artistien, muun muassa Michael Jacksonin ja Vince Neilin albumeilla. Stevens kuului 1990-luvulla myös yhtyeeseen nimeltä Jerusalem Slim, jossa Michael Monroe toimi laulajana." (Wikipedia)
 

Sveitsiläisen hard rock -yhtye Gotthardin laulaja Steve Lee (s.1963) kuoli viime vuonna tapaturmaisesti liikenneonnettomuudessa. Lähes päivälleen vuosi sitten, 5. lokakuuta 2010.

Suosikkiaikuisviihdetähteni Janet Masonin aviomies on Steve-niminen.

Mutta tänään on puhuttu pelkästään yhdestä Stevestä. Steve Jobsista. Minulle aivan tuntemattomasta miehestä. Kuulin hänestä ensimmäisen kerran tänä aamuna.

"Steven Paul ”Steve” Jobs (24. helmikuuta 1955 San Francisco – 5. lokakuuta 2011) oli yksi tietotekniikkayhtiö Applen perustajista ja yhtiön entinen toimitusjohtaja. 2000-luvulla hän toimi The Walt Disney Companyn johtokunnassa, johon hän päätyi työskenneltyään animaatiostudio Pixarin johtoportaassa sen perustamisesta 1986 lähtien ja Disneyn ostettua sen 2006. Jobs oli seitsemällä prosentillaan Disneyn suurin yksittäinen omistaja.
Vuonna 2004 Steve Jobsilta leikattiin syöpäkasvain haimasta ja vuonna 2009 tehtiin maksansiirto. Elokuussa 2011 Jobs ilmoitti jättävänsä yrityksen toimitusjohtajan tehtävät terveyssyistä. 6. lokakuuta 2011 Apple tiedotti Steve Jobsin menehtyneen." (Wikipedia)

En myöskään tiennyt ennen elokuun puoliväliä kuka on Ferenc Puskas. Vaikka hän ei Steve -niminen olekaan.

 "Ferenc Puskás Biró, syntyjään Ferenc Purczeld, (2. huhtikuuta 1927 Kispest – 17. marraskuuta 2006 Budapest) oli unkarilainen jalkapalloilija ja valmentaja. Hänellä oli myös Espanjan kansalaisuus. Puskásia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista. (Wikipedia)

Viime elokuussa matkalla Sziget Festivalilta Budapestin keskustaan, otti taksikuski puheeksi Ferenc Puskasin. Jalkapalloilijasuuruus oli kuulemma istunut joskus kyseisen taksin etupenkillä. Takapenkillä, juuri minun paikallani, oli perskannikoitaan lepuuttanut muuan Rubens Barrichello. Hänet sentään tiedän. Onhan Formula 1 lähestulkoon ainoa urheilulaji, josta olen edes hitusen kiinnostunut!

"Rubens Gonçalves Barrichello (s. 23. toukokuuta 1972 São Paulo, Brasilia) on brasilialainen Formula 1 -kuljettaja. Hän on saavuttanut urallaan 11 voittoa ja hänen paras sijoituksensa MM-sarjan lopputuloksissa on toinen (2002, 2004). Hänellä on enemmän ajettuja GP-kilpailuja kuin kellään muulla F1-kuljettajalla lajin historiassa ja eniten pisteitä kuljettajista, jotka eivät ole voittaneet maailmanmestaruutta.

Barrichello on hyvin harras ja uskonnollinen katolilainen. (Wikipedia)

Turkulaisen urheilutietäjä Kaj Ahrothin mukaan Puskas lukeutuu jalkapalloijoiden kaikkien aikojen TOP5:een. Ahlroth varmasti tiesi myös Steve Jobsin ennen tätä päivää, ja ainakin Rubens Barrichellon. Mutta mahtaako hän tunteaa kaikki nuo muut Stevet?

Steve Leen ja bändinsä Gotthardin näin livenä Sweden Rockissa. Vuosi taisi olla 2007. Taisinpa nähdä sen kaksikin kertaa eri vuosina siellä. Steve Jobsia en nähnyt kertaakaan.