Deep Purple ja kumppanit Tammisaaressa

Lauantaina 21. heinäkuuta raskaan rockin veteraaniyhtye Deep Purple esiintyi Tammisaaren Juli Festivalenissa.

Huomasin tapahtumailmoituksen jo viime joulukuussa, jolloin aloin oitis levittämään asiasta infoa tutuille ja suunnittelemaan reissua Tammisaareen.

Alkuperäisen kyytisuunnitelman kanssa ilmeni h-hetken lähestyessä vaikeuksia ja ehdin jo stressata aikalailla miten liikkeelle oikein päästään. Apuun riensi kuin ihmeen kautta turkulainen I Am Productions, jonka tilausbussilla lähdimme Turun Puutorilta kello 13.

Mukana matkassa oli kolmisenkymmentä asiasta kiinnostunutta. Suurin osa oli selvästi pelkästään Deep Purplen perässä, mutta itse koin tapahtuman kokonaisvaltaisena festivaalina. Muut esiintyjät olivat Ben Granfelt Band, Paul Oxley's Unit, Bonadife ja Temperance Movement.

Valtaosa bussiporukasta oli tuttujani. Matka Turusta Tammisaareen on yllättävän lyhyt, ottaen huomioon kuinka harvoin siellä tulee käytyä. Sen verran mitä sivukorvalla matkalaisten juttuja kuuntelin, oli seutu monille täysin vierasta.

Parkkipaikan löytäminen Tammisaaresta oli aikamoinen savotta. Katuja oli suljettu festivaalin ajaksi, joten kuski yritti epätoivoisesti kaikenmaailman pikkukujien kautta kohteeseen. Reilut puoli tuntia peruuttamista ja ihmettelyä, vaikka auton olisi voinut jättää kauemmaskin.

Samalla kun kuljettajaparka käänteli vimmatusti rattia suuntaan jos toiseenkin, istui autossa täysin tervejalkaista porukkaa perse homeessa hymähtelemässä kuskin harhailuille ylimitoitetulla volyymilla soineen musiikin tahdissa. Matkanjohtajan puute tuli viimeistään tässä kohtaa ilmi. Olisi nimittäin voinut kävellä kauempaakin, eikä autoa olisi väkisin tarvinnut saada lähes portille asti.

Minulle tilanne oli todella hankala, koska rakkoni paisui siihen malliin, että juomingit olivat tulla korvista ulos. Bussin noin 160 senttisille ja 60 kiloisille tarkoitettuun vessaan en edes yrittänyt mahtua.

Lopulta, ilman minkäänlaista kuulutusta tai tietoa auton tulevista liikkeistä, pääsimme parkkiin joutomaalle lähelle festivaalialuetta. Singahdin oviaukosta kuselle kuin vuorikauris ja jumalauta millainen helpotus se olikaan.

Tammisaaressa oli kuulemma puolenpäivän tienoilla satanut. Jokunen penkki oli hiukan märkä, mutta onneksi loppupäivän aikana ei tippunut pisaraakaan.

Kostea ilma reilun kolmenkymmenen asteen helteen kanssa teki elosta tukalaa. Olo oli kuin  kasvihuoneessa tai Thaimaan lomalla. Mutta kumminkin pääasia, ettei tullut ukkoskuuroja.

Festivaalialueella huomio kiinnittyi ensimmäiseksi sekavaan aitasysteemiin. Karsinaa ja metalliaitaa oli vaikka naapurikuntiin jakaa. Oli vip-osastoa ja karvalakkimallia, eikä kukaan oikein tiennyt mihin olisi pitänyt mennä.

Festivaalin juomahinnat olivat luku sinänsä. Käsittämättömän kalliit oluet, lonkerot ja muut tuotteet löivät silti ällikällä, vaikka tällaiseen sikamaiseen hinnoitteluun olisikin jollain tasolla osannut varautua. Omalla kohdallani se tarkotti salakuljettettua virovodkapulloa, jota ilman päivästä tuskin olisi selvitty alle 150 euron. Nyt juomiin meni viitisenkymppiä.

Portin lähellä istuskellessani olin aitiopaikalla seuraamassa järjestysmiesten touhuja. Pari innokasta gerberosta oikein hakemalla haki epäkohtia ja säntäsi ihmisten perään mitä turhimmista syistä.

Ehkä jatkossa voisi harkita sellaista, että ihmiset päästetään sisälle samasta portista, annetaan heidän olla rauhassa ja pitää hauskaa. Ulkomailla kun menet rokkifestivaaleille, olet toivottu asiakas ja järjestysmies palvelee sinua. Suomessa asia on toisinpäin.

Juli Festivalenin bändikattaus oli tänä vuonna varsin onnistunut. Jossain ennakkotiedoissa mainittu M.A. Numminen & Pedro Hietanen oli matkan varrella tippunut esiintyjälistasta pois. En oikein ymmärrä miten kaksikko olisi kattaukseen sopinutkaan.

Päivän ensimmäinen esiintyjä oli Ben Granfelt. Sympaattinen suomalaiskitaristi on musiikkia laajemmin seuraaville tuttu muun muassa yhtyeistä Gringos Locos, Guitar Slingers, Leningrad Cowboys, Wishbone Ash ja Los Bastardos Finlandeses. Granfeltin bluesin perinteitä kunnioittava soitto oli hienoa kuunneltavaa.

Viime vuonnakin Juli Festivalenissa esiintynyt tammisaarelainen 80-luvun alun supersuosikki Paul Oxley's Unit poikkesi päivän musiikillisesta linjasta kepeällä popillaan. Oxley kuuluttikin jossain välissä, että "tämä on heavymetalfestivaali". No ei nyt sentään, mutta ehkä hänen näkökulmastaan.

Yhtyeen vanhat hitit kuten Another Heartbreak, Terry's Inside ja Spanish Bars ovat niin hienoja biisejä, että hänelle ja orkesterilleen soisi nykyäänkin laajempaa julkisuutta, kun kerran ovat näin aktiivisia ja vetreitä.

Etelä-Ruotsin Malmöstä tuleva Bonafide esitti Krokus- ja AC/DC-tyyppistä hard rockia. Päivän rankimman näköisten soittajien titteli menee heille, samoin musiikillinen anti oli selvästi raskainta mitä Tammisaaressa kuultiin.

Ruotsalaisten jälkeen lavalle asteli brittiläinen The Temperance Movement. Tiedotteen mukaan sen "on kehuttu kuuluvan 2010-lvulla perustettujen vintage-rockin kiinnostavimpiin yhtyeisiin". Varmaan jonkun mielestä näin onkin, mutta minulle orkesteri oli aika yhdentekevä. Ehkä parempi perehtyminen voisi joskus olla paikallaan, mutta ainakaan nyt en jaksanut bändin retroilusta kiinnostua.

Oasiksen Liam Gallargeria muistuttanut laulaja oli energinen ja bändi yritti kovasti muutenkin, mutta Deep Purplea odotellessa oli muutakin mielessä kuin The Temperance Movement.

Illan odotetuin akti oli luonnollisesti The Long Goodbye -kiertueellaan oleva brittiläinen Deep Purple. Heavy rockin ja nykytermein "classic rockin" tunnetuimpiin orkestereihin kuuluva poppoo veti arvioni mukaan porukkaa Tammisaaren kauniiseen Stallörsparkeniin viitisen tuhatta. Saattoi olla enemmänkin, mutta en ole nähnyt mitään lukuja ainakaan vielä tätä naputellessani.

Odotukseni Purplea kohtaan olivat korkealla. Muutaman kerran aiemminkin yhtyeen nähneenä en ole mitenkään riemusta hyppinyt, mutta nyt halusin nähdä bändin ennen kuin se lähivuosina mitä todennäköisimmin kuopataan. Ovathan orkesterin muusikot jo ikämiehiä, keski-ikä 70-vuoden korvilla ja kiertueen nimikin on suuntaa antava.

Yksi syy moiseen Purple-intoiluuni oli Youtubesta löytyvä, viime marraskuussa BBC-studiolla vedetty livekeikka. Siinä yhtye on varsin vetreässä kunnossa, eikä mikään onneton räpeltäjä kuten entisen kitaristinsa Ritchie Blackmoren nykyinen Rainbow-viritelmä.

Purplen settilista kelpasi varmasti pääosalle ihmisistä, vaikka noin laajan tuotannon omaavan bändin valikoimasta olisi paljon muutakin ammennettavaa riittänyt. Rockmusiikin legendaarisimpia riffejäkin kuultiin illan aikana useita - Smoke On The Water ja Black Night etunenässä, eivätkä Strange Kind Of Woman, Perfect Strangers tai Space Truckin' nekään kauaksi jää.

Laulaja Ian Gillan vaikutti olevan oikein hyvässä kuosissa ja äänikin kulki. Kitaristi Steve Morsen soittoa ei voi muuta kuin ihailla, basisti Roger Glover oli hänkin vetreässä kunnossa ja leveästi purukalustoaan esitellut kosketinsoittaja Don Airey taikoi vehkeistään maukkaita ujelluksia. Hiljattain 70-vuotta täyttänyt bändin ainoa alkuperäisjäsen, rumpali Ian Paice, paukutti kannuja kuin vuosikymmenet sitten.

Loistava keikka Purplelta ja paras livekokemukseni pitkiin aikoihin. Hieno päivä ja reissu ylipäätään. Kuvatkin onnistuivat mainiosti.

Deep Purplen settilista Tammisaaressa 21.7.2018:

Intro: Mars, The Bringer Of War

Highway Star
Pictures Of Home
Bloodsucker
Strange Kind Of Woman
Sometimes I Feel Like Screaming
Uncommon Man
Lazy
Time For Bedlam
Birds Of Prey
Knocking At Your Backdoor
soolo: Don Airey
Perfect Strangers
Space Truckin'
Smoke On The Water

encore:
Hush
soolo: Roger Glover
Black Night

Juli Festivalen Tammisaaressa

Viime lauantaina olimme vajaan kymmenen hengen porukalla Tammisaaressa festareilla. Tapahtuman pääesiintyjänä oli amerikkalainen Toto. Kotimaisista mukana olivat Hector & His Power Band, Paul Oxley's Unit, SF Blues ja Jannike sekä ruotsalainen Bo Kaspers Orkester.

Reissu alkoi kehittyä alkukesästä, jolloin kyselin kuskiltamme Lasselta, mahtaisiko hänellä olla innostusta lähteä Tammisaareen. Onneksi, sillä muuten olisi hyvät karkelot jääneet väliin. Matkanjohtajana toimi Matti Vikström.

Lähtö tapahtui Turun Ortodoksisen kirkon edestä puolenpäivän jälkeen. Olimme Tammisaaressa hyvissä ajoin, jonkun mielestä ehkä jopa liiankin. Oma, kuten parin muunkin toive kuitenkin oli, että ehtisi hiukan katsella maisemiakin ennen kuin astelee festivaaliportista sisälle.

Tammisaari on kaunis entinen pikkukaupunki, joka nyt kuntaliitosten myötä osa Raaseporin kaupunkia.

Festivaalialueella ei tarvinnut juurikaan jonotella. Ei mennessä, ei juomatiskillä tai edes bajamajaan. Portilla lippu vaihdettiin paperiseen rannekkeeseen, jolla sai sahata ulos ja sisään niin usein kuin lystäsi.

Alkuun sekavat karsinat ihmetyttivät. Metalliaitaa oli pystytetty kilometritolkulla festaripaikkana toimineen Stallörsparkenin uumeniin. VIPeille ja muille siipeilijöille oli omistettu peräti puolet puistosta. Rahvaan kansan olutalueelta näki kyllä hyvin, etenkin kun valtavalle taustakankaalle heijastuivat lavan tapahtumat.

Jossain vaiheessa ehtoota lavakuuluttaja kertoi, että lippuja oli myyty kahdeksan tuhatta kappaletta. Ruuhkasta ei voinut puhua oikeastaan edes Toton aikana, jolloin mattimyöhäisetkin olivat saapuneet paikalle.

Ainoa valittamisen aihe oli alkoholijuominen sikamaiset hinnat. Todellista kuluttajan riistoa ja kusetusta.

Porttien auettua kello 14, soitteli lavalla tuntemattomaksi jäänyt trubaduuri ruotsinlaivoiltakin tuttuja kappaleita. Sen verran mitä viereisen hotellin terassille kuulin, veti kaveri ihan hyvin. Tosin mitään persoonallista otetta ei ainakaan biisivalinnoissa ollut.

Minulle tuntematon Jannike on pikaisen googlauksen mukaan ollut joskus Idols -kilpalilussa mukana ja julkaissut hiljattain The Girl In The Picture -nimisen albumin. Seurueessamme häntä arvuulteltiin Jannika B:ksi, Tammisaaresta kotoisin olevaksi laulajaksi, joka on naimisissa Apulannan Tonin kanssa.

Janniken sinänsä kivasta esityksestä ei valitettavasti jää kerrottavaa jälkipolville. Harmitonta poppia toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Veteraanimuusikoista koottu SF Blues soitti vanhoja rock- ja blues-klassikoita pätevinä sovituksina. Heikki Silvennoista ei lavalla näkynyt, mutta Dave Lindholm ja Pepe Ahlqvist sentään.

Illan eniten odottamani esiintyjä oli Paul Oxley's Unit. 80-luvun alussa parin vuoden ajan Suomen suosituimpiin yhtyeisiin kuulunut poppoo oli aikoinaan minulle liian lässyä ja kilpaili suosiosta suursuosikkini Hanoi Rocksin kanssa.

1970-luvun lopulla naisen perässä Britanniasta Tammisaareen saapunut Oxley (oik. Malcolm Campbell, s. 9. elokuuta 1953) ei ole pahemmin tuntunut vanhentuvan vuosien varrella. Mies on hämmästyttävän paljon samannäköinen kuin 35 vuotta takaperin.

Yhtye on keikkaillut 80-luvun aktiiviaikojensa jälkeenkin silloin tällöin. Olenkin nähnyt Oxleyn pari kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toinen tosin oli akustinen duoesitys Karuna Unpluggedissa kolme vuotta sitten.

Erittäin hyvän vastaanoton Juli Festivalenissa saanut Oxley ei turvautunut pelkkään nostalgiaan. Vanhoja hittejä kuultiin ainoastaan viisi kappaletta. Oli valtavan hienoa kuulla livenä Living In The Western World, Terry's Inside ja Spanish Bars. Loput olivat uudempaa ja melko tuorettakin tuotantoa.

Ruotsalaiselta Bo Kaspers Orkesterilta en etukäteen paljoa odottanut. Tässä vaiheessa olikin hyvä sauma käydä syömässä festarialueen ulkopuolella. Paikaksi valikoitui jostain sivukadulta löytynyt grilli, jonka makkaraperuna-annos oli mahdollisesti suurin minkä olen koskaan saanut. En edes jaksanut syödä kaikkea, mutta onneksi vieressä kuolannut kaveri auttoi.

Alueella palatessamme Bo Kaspers oli yhä lauteilla. Yllättäen musiikkinsa toimikin hyvin ainakin näissä olosuhteissa. En välttämättä kotona kuuntelisi, mutta aurinkoisessa Tammisaaressa meni vaivatta läpi.

Hector & His Power Band on hieman hölmösti nimetty kokoonpano. Pelkkä Hectorkin olisi riittänyt. Aivan kuin mies vanhoilla päivillään olisi ruvennut veivaamaan heavya. Bändissä oli monenmoista alan konkaria Jarmo Nikusta ja Esa Kotilaisesta Masa Maijaseen.

Odotin kovasti Hectorin keikkaa. Jo useita jäähyväiskiertueita tehneen laulajan uralla on niin monta hienoa kappaletta, että ehkä niitä olisi kannattanut esittää David Bowie- ja Leonard Cohen -lainojen ja pitkien välipuheiden sijasta. Nyt tehokasta soittoaikaa kului taannoin edesmenneiden artistien loppumattomalta tuntuneeseen hehkutukseen.

Kymmeniä kiloja laihtunut Hector pääsi kumminkin reilusti plussan puolelle omien klassikkobiisiensä parissa. Ilman tiukkoja aikatauluja hän voimabändeineen olisi varmaan soitellut vielä tunnin pari pelkästä esiintymisen ilosta.

Pääesiintyjä Totolla oli Suomessa neljä keikkaa peräkkäisinä päivinä. Maarianhamina, Hamina, Tammisaari ja Joensuu. En ollut aikaisemmin orkesteria nähnyt, joten olikin jo korkea aika.

Toton jättihitit Hold The Line, Africa ja Rosanna lienevät tuttuja kaikille. Bändin kokoonpano on vuosien varrella vaihdellut etenkin rumpalien ja laulajien osalta. Tukipilarin muodostivat kitaristilaulaja Steve Lukather, rumpali Steve Porcaro, Elton Johniin mieleen tuonut kosketinsoittaja ja laulaja David Paich sekä päälaulaja Joseph Williams.

Monipuolisesti eri musiikkigenreja (hard rock, soul, aor, progressiivinen rock, jazz, blues) yhdistelevän Toton show oli ammattitaitoinen ja komea esitys. Pidin enemmän Lukatherin ja Paichin laulusta kuin Williamsin, joka tuntui aavistuksen persoonattomalta kaverilta.

Vuonna 1977 esikoisalbuminsa julkaissut Toto jakaa mielipiteitä tuttavapiirissänikin. Osan mielestä se on lähinnä imelää paskaa, toiset taas intoilevat kovastikin. Itselläni on jonkinlainen keskitie.

Kysyessäni kavereita Tammisaari-kyytiin, törmäsin juuri tähän. Yleensä festareille mennessä ajatellaan, että vähintään puoli ruokaa on alue, ihmiset ja atmosfääri. Ja jos lavalla sattuu olemaan jotain kiinnostavaa, on se pelkkää bonusta. "En ole mikään Toto-fani", ilmoitti eräskin festaripeto, vaikka hän olisi ollut aivan saletisti Tammisaaressa kuin kala vedessä.

Eivätpä tienneet mitä menettivät. Aurinkoinen päivä mukavassa seurassa, leppoisa meininki ja tuskinpa pääesiintyjäkään oli kenellekään pettymys.

Toton settilista Tammisaaressa: Only the Children / Hold The Line / Afraid Of Love / Lovers In The Night / Pamela / I'll Be Over You / Chinatown / Great Exceptations / Red House / Stop Loving You / 99 / The Muse / Home Of The Brave / Rosanna / I'll Supply The Love / Africa

Livekuvat: Mika Penttinen