Madeiralla vuonna 2012

Tammikuun ensimmäisellä viikolla tuli kuluneeksi tasan kymmenen vuotta Madeiran matkasta. Viikon mittainen loma Portugaliin kuuluvalle vuoristoiselle luontoparatiisisaarelle oli oikein antoisa.

Muistaakseni teimme joka päivä jonkun retken. Ne olivat matkatoimisto Tjäreborgin järjestämiä, paitsi katamaraanipurjehdus Atlantilla. Ohjelmistossa olivat ainakin läntinen saarikierros, levadakävely ja Nunnien laakso. Hienoja paikkoja kaikki, eivätkä retket olleet järin hintaviakaan saavutettuun hyötyyn nähden. 

Paluumatkaa edeltävänä iltana osallistuin vielä madeiralaiseen illanviettoon. Tarjolla viiniä, ruokaa ja kansantanssiesitys. Samassa pöydässä istui eläkeläispariskunta, jonka parempaan puoliskoon törmäsin sattumalta puolitoista vuotta myöhemmin Porissa järjestetyllä kiertoajelulla. Aiheesta tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2013/09/luontoretki-porissa-7-syyskuuta.html

Hotelli sijaitsi Lidossa ja viereisessä talossa oli Tjäreborgin toimisto. Matkaa Funchal-kaupungin keskustaan oli neljä kilometriä, joka oli syytä taivaltaa aivan rantakatua pitkin, ellei halunnut reisiään kipeäksi. Se taisikin olla ainoa tasainen kulkuväylä koko vuoristoisella saarella. 

Hotellia varatessani kuvittelin, että se olisi Funchallissa. Ovela matkaesiteteksti kertoi "paikalliseen keskustaan olevan 500 metriä" ja näin varmasti olikin, mutta itse pääkaupunkiin useampi kilometri. 

Kävely Madeiralla vaatii kovaa kuntoa ja hyviä jalkineita. Kadut olivat käytännössä pelkkää ylä- ja alamäkeä. Autot huristelivat vauhdilla lähes pystysuorilta näyttäneitä teitä pitkin, eika ainakaan minulle juolahtanut mieleenkään kokeilla itse samaa. 

Parin päivän mäkiramppaamisen jälkeen uudet lenkkarini lensivät roskikseen, koska kantapäistä kuluivat pehmusteet rikki ja iho oli vereslihalla. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta takakenossa jyrkkää katua alaspäin kävelykin on rankka laji. Koivet huusivat hoosiannaa ja välillä piti turvautua taksikyyteihin. 

Tammikuinen lämpötila ei Madeiralla ollut kovin lämmin. Se ei varsinaisesti haitannut, mutta kun eräänä aamuna vuoristoretkellä oli viisi astetta plussaa, alkoi shortsikeli jo arveluttaa. Bussikuski katsoi minua kuin täysin taunoa. 

Katamaraaniajelulla kävi sääliksi erästä nuorta, joka reteästi tuli alukseen pelkät bikinit päällään. Pian ilme muuttui tuskastuneeksi, eikä pyyhkeeseen kietoutuneella tytöllä tainnut olla kovin kivaa hytistessään kannella. 

Merellä ei näkynyt ainuttakaan valasta tai mitään muitakaan eläimiä. Matkan olisi saanut halutessaan uusiksi ilmaiseksi, mikäli "takuuvarmoja" luonnoneläviä ei ilmaannu näköpiiriin, mutta muutaman tunnin risteily riitti hyvin ilmankin. 

Tasan vuotta aiemmin tehty Teneriffan matka vertautui väkisinkin tähän, koska mielestäni saarten luonto oli paljon samantyyppistä. Matkaseura tosin oli täysin erilaista, joten ei tarvinnut pelätä koska joku killuu hotellin parvekkeella ja sekoilee kuin viimeistä päivää. 

Ravintolahinnat olivat selvästi kalliimmat kuin Teneriffalla. Tosin nykyään iso oluttuopillinen kolmen euron hintaan olisi todella edullinen, kun Turussa lähikuppilassakin joutuu siitä pulittamaan yli tuplahinnan. 

Madeiraa pidetään jossain piireissä eläkeläisten matkakohteena. Sain kuulla siitä ennen reissua muun muassa eräältä työkaveriltani, jonka mielestä asia oli olevinaan kovinkin huvittava. Ei tässä mihinkään discoon oltu menossakaan, vaan luontoelämyksiä hakemaan. Se onnistuikin yli odotusten. 

Nunnien laakso

"Curral das Freiras (suom. nunnien laakso) on kylä Câmara de Lobosin kunnassa Portugalille kuuluvalla Madeiran saarella. Kylän asukasluku oli vuonna 2001 noin 1 600. Se sijaitsee vuorten ympäröimässä laaksossa ja oli hyvin vaikeapääsyinen ennen tieyhteyden saamista 1960-luvulla.

Johtuen laaksoon pääsyn vaikeudesta sitä aluksi asuttivatkin paimenet ja orjat, joko orjuudesta vapautetut tai siitä karanneet. Eristyksissä asuneet ihmiset rakensivat itselleen majoja ja muodostivat kyläyhteisön. 1400-luvun lopulla kylän asema virallistettiin ja se sai pian uusia pysyviä asukkaita. Portugalilainen siirtomaaisäntä João Gonçalves Zarco luovutti vuonna 1462 maan viljeltäväksi uudisasukkaille João Ferreiralle ja hänen vaimolleen Branca Diasille. Maat lahjoitettiin edelleen heidän lapsenlapselleen vuonna 1474. Vuonna 1480 maat osti Zarcon poika João Gonçalves da Câmara, joka antoi ne edelleen tyttärilleen jotka olivat päättäneet ryhtyä nunniksi.

Kylä tunnettiin varhain nimellä Curral da Serra, vaihtuen sittemmin nykyiseen. Ajankohdasta on kaksi eri näkemystä, ensimmäisen mukaan uusi nimi tuli käyttöön maiden siirryttyä nunnien omistukseen 1492–1497, toisen mukaan 1566, jolloin laakso toimi turvapaikkana Funchaliin hyökänneiltä ranskalaisilta merirosvoilta.

Nykyään kylä on hyvin suosittu matkailijoiden keskuudessa maisemiensa ja vaellusreittien ansiosta. Liikenneyhteydet ovat kohentuneet huomattavasti uuden entistä pidemmän tietunnnelin myötä.
Kylään on päivittäin useita linja-autovuoroja saaren pääkaupungista Funchalista. Ensimmäinen tieyhteys valmistui 1960-luvun alussa, sitä ennen kylään pääsi ainoastaan jalan kuljettavaa polkua. Uusi 2 404 metriä pitkä tietunneli valmistui 2000-luvun alussa, jolloin vanha ja erittäin mutkainen tieyhteys hylättiin. Uuden tunnelin louhintatöissä vuonna 2003 sai surmansa neljä tunnelinrakentajaa, joilla ei ollut pätevyyttä räjähdysaineiden käsittelyyn.

Ensimmäinen televisio kylään saatiin vuonna 1986." (Wikipedia)

Curral Das Freidasin kyläraittia.


Madeira -viikon huimimmat maisemat koettiin Nunnien laakso -retkellä. Korkeanpaikankammoisten tai muuten heikkohermoisten ei kannattanut istua bussissa ikkunapaikalla. Auto kiemurteli pikkuruisia vuoristoteitä pitkin, jolloin pudotus vuorenrinteeltä käväisi mielessä tuon tuosta. Itse kylä ei ollut kovin kummallinen, mutta maisemat matkalla sinne aivan mahtavia.

Nunnalaaksolaiset tuntuvat olemaan kovin uskonnollista porukkaa. Oppaan kertoman mukaan pakollinen pyhäkouluopetus alkaa kuusi vuotiaana ja jatkuu seuraavat kymmenen vuotta. Koulussa yletään kuten tavallisessakin koulussa. Perheiden matkustelua ja muuta elämää paljon rajoittava systeemi kuulostaa suomalaiseen korvaan aikamoiselta pakkosyötöltä.

Kuvan tytöt käyvät varmaan hekin pyhäkoulussa, mutta tällä kertaa taisivat olla välitunnilla tavallisesta koulusta. Luulin heidän tulevan kaupustelemaan jotain rihakamaa, mutta he halusivatkin kuulla mikä on nimeni.

-  Hello, what's your name?
-  Kimmo.
- (hiljaisuus) ...what?! (naurua)

Joulun jäljiltä laaksossa oli "seimeksi" kutsuttu uskonnollinen näyttely. Taidokkaasti pienoismalleista rakennettu hengellinen maailma oli hienosti valaistu ja yksityiskohdiltaan komea.

Nunnien laaksossa oli kirkko keskellä kylää, kuten arvata saattoi. Se oli kovin pieni verrattuna kylän luonteeseen. Ahdasta tulee, jos kaikki asukkaat innostuvat samalla kertaa kuulemaan herran sanaa.

Eira do Serradon näköalapaikka vuorenrinteellä Nunnien laakson yllä oli vielä aamupäivällä hiljainen turisteista. Iltapäivän valossa näkymät olisivat varmasti olleet vielä komeammat, mutta hyvä näinkin.

Garajaun Kristus-patsas

Madeiralla Funchalin lahden toisessa päässä on Ponta do Garajau. Sieltä merelle katsoo valtavan kokoinen Kristus-patsas Cristo Rei. Sen tarkoituksena on suojella merenkulkijoita ja siinä samalla madeiralaisiakin.

Nähtävyys- ja näköalapaikkana Garajau on todella komea. Niemenkärjestä on upeat maisemat niin Fuchaliin, Atlantin valtamerelle kuin edessä siintävälle Porto Santon saarellekin.

Turistina Funchalissa

Funchal [funša´l] on Portugalille kuuluvan Madeiran autonomisen alueen pääkaupunki Madeiran saaren etelärannikolla. Se on saanut nimensä fenkolista (portugaliksi funcho), jota seudulla kasvoi runsaasti sen asuttamisen aikoihin. Funchalin asukasluku on 103 961 (2001) ja pinta-ala 76,25 km². Kaupungissa asuu siten yli kolmannes Madeiran väestöstä. (Wikipedia)

Tammikuinen Madeiran matka on enää muisto vain. Näillä paukkupakkasilla kaipaa kummasti takaisin Madeiran subtrooppiseen ilmastoon, jossa vallitsee ikuinen kesä. Helteitä Madeiralla ei ole kesälläkään, jolloin keskilämpötila on +22. Oikein optimaalinen ilma.

Tammikuun alussa mittari heilahteli Funchalissa päivisin +15 ja +20 välillä. Vilu ei päässyt tulemaan kuin meriretkellä, silloinkaan ei pahasti.

Funchal rajoittuu lännessä Câmara de Lobosiin, pohjoisessa Santanaan, koillisessa Machicoon ja idässä Santa Cruziin. Sen koordinaatit ovat 32° 38' pohjoista leveyttä ja 16° 59' läntistä pituutta. Funchal sijaitsee amfiteatterimaisessa leveän lahden poukamassa, jossa pinnanmuodot nousevat nopeasti rannasta saaren sisäosiin mentäessä ja kadut ovat siksi monin paikoin varsin jyrkkiä. Monten kaupunginosa 3,5 kilometrin päässä rannasta sijaitsee jo noin 550 metrin korkeudessa. (Wikipedia)

Kaikki Madeiralla käyneet tuttavani ovat kehuneet saarta suunnilleen paratiisiksi. Sellaisen mielikuvan mukaan elin muutaman vuoden ja odottelin koska pääsisin itse sinne.

Funchalin kaupunki ei ollutkaan niin ihmeellinen kuin tarinat kertoivat. Maisemat toki upeita siellä ja ympäri saarta. Kokonaisuutena reissu kyllä kannatti, mutta odotukset olivat vain liian kovat.

Varatessani matkaa Tjäreborgilta, olin siinä käsityksessä, että hotellimme on "500 m keskustasta". Keskustaan oli kuitenkin monta kilometriä matkaa. Selvisi, ettei kämppä edes ollut varsinaisesti Funchalissa, vaan Lido -nimisessä paikassa, jonkun matkaa Funchalista länteen. Hieman kusetuksen makua, mutta mitäs pienistä.

Hotelli oli nimeltään Dolores Hotel Bugarvilia. Matkaa Funchalin keskustaan kertyi kävellen vajaa tunti eli arviolta sellaiset 3-5 kilometriä.

Kasvitieteellinen puutarha Jardim Botanico oli yksi päämääristäni Funchalissa. Ei ollut mitään hajua missä päin Funchalia se sijaitsee, joten kumijalka alle ja menoksi. Matkaa oli varmaan 10 kilometriä hotellilta. Tie kumpuili pitkin Funchalin vuoristoisia teitä ja pari tunneliakin oli matkalla.

Jardim Botanico on kasveista kiinnostuille aivan ehdoton paikka. Näköalat puutarhasta merelle olivat upeat.

Kasvitieteellisen puutarhan yläportilta oli kaapelihissiyhteys toiselle vuorelle. Vaikka olen korkeanpaikankammoinen, sujui matka ongelmitta. Heikotti vain jos katsoi alaspäin. Tällaisella vehkeellä James Bondikin ajeli. Kiipesi vielä katollekin tappelemaan.

Seuraavalla hissillä olisi päässyt vuorelta alas Monten kylään. Se ei erottunut mitenkään Fuchalista, vaan koko kaupungin alue on yhteen rakennettu. Siksi Monte -nimi hämäsi minua koko matkan, koska en osannut erottaa sitä itse Funchalista. Sama juttu kuin Lidon kohdalla - missä menee "kylien" rajat, ei sellaisia turisti erota.

Tässä vaiheessa teimme matkan suurimman virheen. Päätimme nimittäin kävellä alas rantaa kohti. Matka taittui sellaisessa takakenossa, että jo noin kilometrin jälkeen jalat tärisivät kuin vanhanpiian hieromasauva. Rinne oli erittäin hankala kävellä ja suunnilleen puolivälissä oli pakko ottaa lennosta taksi. Harvoin tuntee olonsa niin helpottuneeksi kuin taksin penkillä istuessa matkalla hotelliin!

Minulle ei tulisi mieleenkään vuokrata autoa ja lähteä ajelemaan noissa olosuhteissa. Vaikea sanoa kumpi olisi vaikeampaa, kaasuttaa ylös vuorenrinnettä vai jarrutella alaspäin? Pelkkä ajatuskin puistattaa. Lisäksi paikallinen liikennekulttuuri oli sitä mitä etelässä yleensä muutenkin eli kaasujalka on kova ja torvet soivat kuin sodassa.

"Yksityisautoilu Funchalin ympäristössä on vilkasta. Kaupungin pääkadut ruuhkautuvat usein aamuisin ja iltapäivisin. Tuulettomalla säällä pakokaasut saattavat heikentää ilmanlaatua. Suuri osa autoista pysäköidään kadun varteen ja pysäköintihalleja tai -alueita on vähän. Keltasinisiä takseja on katukuvassa runsaasti."

"Funchalin pohjoisosan halki kulkee saaren ainoa moottoritie, joka vie lännessä Câmara de Lobosiin ja idässä Santa Cruziin sekä Madeiran lentoasemalle. Tiellä on useita lyhyitä tunneliosuuksia. Ydinkeskustasta Monten kaupunginosaan kulkee köysirata, ja toinen johtaa Monten läheltä Babosasista Jardim Botânicon kasvitieteelliseen puutarhaan." (Wikipedia)

Tammikuussa Funchalissa ei ole turistikausi uhkeimmillaan. Sen huomasi hyvin lähes tyhjistä kuppiloista, joita oli vieri vieressä varsinkin Lidon alueella. Oikein kävi yrittäjiä sääliksi. Turisteja käy Madeiralla vuodessa kuulemma noin 800 000, kun luku ennen oli miljoona.

En ole aiemmin osallistunut matkatoimiston järjestämiin illanviettoihin, mutta nyt tein poikkeuksen. "Madeiralainen ilta" tarjoiluineen kuulosti houkuttelevalta.

Ohjelmaan kuului fodolaulua, jollaisesta en ollut ennen kuullutkaan. Viisikymppinen, diivamainen nainen kiekui sietämättömästi kahden miehen säestäessä häntä. Onneksi esitykseen ei kuulunut kuin muutama kappale.

Espetada -lihavartaat kuumennettiin uunissa hiilloksen päällä ja asettetiin ruokapöydissä oleviin telineisiin killumaan. Puna- ja valkoviiniä sai myös juoda niin paljon kuin halusi. Kansantanssiryhmä pani parastaan.

Muutamalle muullekin Tjäreborgin retkelle osallistuimme viikon aikana. Niistä olen tänne jo kirjoittanutkin aiemmin. Oikein hyvin järjestettyjä ja hintansa väärttejä.


Lisää Funchalin maisemia