Luontoretki Porissa 7. syyskuuta

Huomasin heinäkuussa Selkämeren kansallispuiston nettisivuilla ilmoituksen, joka herätti oitis mielenkiintoni. Syyskuun 7. päivä Porissa järjestetään arkeologinen luontoretki.

Matkaan lähtivät myös Harri Nato Leino ja siippansa Virpi. Startti oli jo kuuden paikkeilla aamulla. Valtatie 8 oli sumun kyllästämä, eikä näkyvyys ollut järin häävi. Onneksi hirviä ei hypellyt pitkin tietä. Muutenkin liikenne oli tuohon aikaan rauhallista.

Pidimme tauon Raumalla Kortelan ABC:lla. Matkaa Poriin oli vielä viitisenkymmentä kilometriä. Bussi lähti Satakunnan museon edestä kello 09, mutta sitä ennen ehdimme koluta Porin keskustaa ja etenkin museon takana olevaa rantaa.

Minulle lähes tuntemattomat kulmat olivat mielenkiintoista katseltavaa. Porin reissuni rajoittuvat kolmeen viikonloppuun 90-luvun alkupuolella, jolloin kävin alle 25-vuotiaille videoelokuvantekijöille suunnatulla Minun elokuvani -festivaalilla Annankatu 6:ssa.

Voi olla, että Annankatu ohitettiinkin jossain vaiheessa, mutten ainakaan sitä tunnistanut. Sen sijaan eräs vanha matkakoti vaikutti tutulta. Olen todennäköisesti yöpynyt siellä Tomi Putaansuun kanssa samassa huoneessa syksyllä 1994. Nykyään kaveri tunnetaan Mr. Lordina ja euroviisuvoittajana. Hardrock hallelujah.

Tällä kertaa ohjelmassa olivat Reposaari ja Yyteri. Kummassakaan paikassa en ollut käynyt, joten odotukset olivat korkealla.

Bussiretken järjestivät yhteistyössä Satakunnan museo, Porin ympäristöviraston Yyterinniemen luontopalveluiden kehittämishanke ja Metsähallituksen Selkämeren helmet Satakunnassa -hanke. Oppaina toimivat museolehtori Carita Tulkki, Metsähallituksen projektipäällikkö Minna Uusiniitty-Kivimäki, luonnonsuojeluvalvoja Kimmo Nuotio ja Ympäristöviraston projektipäällikkö Antti Mäkelä.

Ensimmäiseksi tutustuimme Preiviikinlahteen, joka myös Langouran alueena tunnetaan. Jälkimmäinen nimi tulee läheisestä talosta, jossa leveää Porin murretta puhuneen Kimmo Nuotion kertoman mukaan on ollut Langoura -sukunimisiä ihmisiä.

Porukka jaettiin kahtia ja toinen puoli täydestä bussilastillisesta lähti Nuotion matkaan muutaman sadan metrin päässä olevalle lintulavalle.

Nuotio selitti maannousemista ja muusta erittäin kattavasti sekä näytti ilmakuvia menneiltä vuosikymmeniltä Preiviikinlahdesta.

Vaikka Nuotion esitelmä oli hyvin asiantunteva ja ilmapiiri rento, minä jännitin. Jalkojen alla oleva lintulava nimittäin oli parhaat päivänsä nähnyt jo aikoja sitten. Osa laudoista oli rikki ja koko hökötys natisi liitoksistaan. Pelkäsin pohjan pettävän ja osan porukasta kohta makaavan ketarat pystyssä kaislikossa.

Ehkä jonkunlainen talkooporukka voisi naputella lautoja uusiksi, kun kerran lavalle johtavat pitkospuutkin olivat hiljattain uusitut.

Nuotion hallinnoiman lintulavan jälkeen vuorossa oli toinen vastaava, joskin vasta viime toukokuussa käyttöönotettu rakennelma. Terva tuoksui ja aurinko porotti siihen malliin, ettei välttämättä olisi uskonut kyseessä olevan syyskuu, vaan keskikesä.

Seuraava etappi oli Reposaaressa sijaitseva Merikappelin muistomerkki. Harva paikallinenkaan kuulemma moista paikkaa tuntee, joten seurueemme ei vierasseutukuntalaisina tehnyt poikkeusta.

Yyterissä tutustuimme ensimmäisen maailmansodan aikaisiin juoksuhautoihin. En tiennyt sellaisia Porin seudulla olevankaan.

Metsässä kiemurteli jo melkein kokonaan umpeutunutta kaivantoa siellä täällä. Tuollaista ei varmaan tavallinen pulliainen edes tiedosta, vaikka kyykkisi juoksuhaudan pohjalla puolukoita poimimassa.

Ruokailu tapahtui ravintola Dyynissä. Ruoka oli oikein maittavaa ja sitä oli riittävästi. Käsittääkseni juuri ruuasta muodostui matkan hinta 18 euroa. Se ei todellakaan ollut paha hinta kattavasta päiväretkestä.

Rauhalliselta vaikuttanut matkailualue ei voi olla sama jossa juhannuksena örvelletään oikein urakalla ja nuorisolaumat juoksentelevat kännissä pitkin hiekkakasoja. Koitin kysellä asiaa paikallisilta - lopputuloksena kaikki asiaan osallistuneet veikkasivat riehapaikaksi noin kilometrin päässä olevaa toista loma-aluetta.

Yyterin hiekkanrannat olivat varmaankin eniten odottamani näky Porin reissulla. Kaikki oli kuitenkin pienempää kuin kuvittelin. Ranta ei ollutkaan mitenkään erityisen massiivinen, joskin Suomen oloissa varmaan ainutlaatuinen Kalajoen hiekkojen kanssa.

Viron Pärnussa tai Latvian Jurmalassa hiekkarannat ovat valtavat tähän verrattuna, ellei muisti vallan heitä kuperkeikkaa. Yyterin kaltainen paikka tosin löytyi viime kesänä Viron Hiidenmaalta - Surfers Paradise.

Ympäristöviraston Antti Mäkelä selvitti dyynien syntyä ja nykytilaa. Rannalla kasvavaa rantavehnää istutetaan hiekan sitomiseksi ja tuuliaitoja pystytetään eroosion estämiseksi. Dyyneissä on myös monta eri vyöhykettä, joka sekin tuli harvinaisen selväksi Mäkelän yksityiskohtaista selostusta kuunnellessa.

Yyteristä paineltiin Kuuminaisten Liinaharjun vanhalle hautaröykkiöalueelle. Kohde ei mielestäni ollut järin kummallinen, vaikka arkeologisesti merkittävä varmasti onkin. Kinttupolku paikan päälle oli jopa vaarallinen törröttävine oksineen ja kuoppineen. Oikein kävi ikäihmisiä sääliksi kun joituivat sinne ramppaamaan. Myöhemmin huomasin, että polusta tosin varoiteltiin etukäteen sähköpostissa.

Hautaröykkiön partaalla esitin eräälle eläkeläisnaiselle henkilökohtaisen kysymyksen. Olin nimittäin jo tovin katsellut häntä sillä silmällä. "Anteeksi, mutta olitkohan viime vuonna Madeiralla?". Vastaus oli myönteinen. Istuimme nimittäin saman pöydän ääressä madeiralaisessa illanvietossa tammikuun alkupuolella 2012. Siellä esiintyi kansantanssiryhmä, viini virtasi ja pöytiin kannettiin tukevia lihavartaita.

Porin retken virallinen osuus päättyi neljän paikkeilla iltapäivällä. Sen jälkeen lähdimme omin nokkinemme uudelleen Reposaareen. Koluttavana oli Linnakepuisto ja sen lähellä oleva ranta.

Reposaaren Linnakepuisto on 1930-luvulla rakennettu rannikkopuolustusjärjestelmä, jota on entisöity lähivuosina. Aiheesta tarkemmin linkissä http://fi.wikipedia.org/wiki/Reposaaren_linnakepuisto

Linnakepuisto näkötorni oli todella korkea, mutta ihan yhtä tyhjän kanssa. Sieltä ei nähnyt yhtään mihinkään, sillä puut estivät tiirailun joka ilmansuuntaan. Maisemametsuria tarvittaisiin kiperästi.

Nato oli jostain lukenut Reposaaren Siikaranta Campingin kallioista. Siellä kun oli kuulemma lukemattomia kalliohakkauksia. Paikka löytyikin helposti ja kalliotaiteen määräkin piti kutinsa. Raapustuksia oli valtavasti.

Siikarannan meren hiomat kalliot olivat erilaisia kuin mihin olen vaikka Kustavissa tottunut. Maisema muistutti välillä jopa laavarantaa, jollaista näin kilometritolkulla Lanzarotella viime talvena.

Reissun viimeinen kohde oli Kallon majakka, jonne ei ollut Siikarannasta kovin pitkä matka.

Majankan ympäristö vaikutti olevan jonkinlainen huviajelukohde. Nuorisoa, lapsiperheitä ja ties minkälaisia kokoonpanoja palloili majakan liepeillä. Mikäpä siinä, komea paikkahan tuo.

Vaikka Porin reissusta tulikin peräti 15 tunnin mittainen, oli päivä todella hieno ja antoisa. Ihmettelen, ettei tällainen retki kiinnostanut enempää ulkopaikkakuntalaisia, koska olimme käsittääkseni ainoat muualta tulleet. Kuitenkin tapahtumailmoitus oli avoin kaikille asuinpaikkakunnasta riippumatta. Oma Pori-tietouteni, tua noi niinku, karttui kummasti.