torstai 29. helmikuuta 2024

Phuket kymmenen vuotta sitten

Helmikuussa tuli kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisestä ja toistaiseksi myös viimeisestä Thaimaan matkastani. Facebookin Muistot-osiosta innostuneena kokosin viisitoista kuvaa tuolta reissulta.  

Kulunut talvi on ollut poikkeuksellisen pitkä. Marraskuussa alkanut jään ja lumen kausi ei vieläkään näytä laantumisen merkkejä. Paukkupakkasten aika on toivottavasti ohi. Lomareissu aurinkokohteeseen tammi-helmikuussa olisi henkisesti varmasti helpottanut. Lompakosta en uskoisi samaa. 

Thaimaa-kuvia katsellessa tulee fiilis, että tuolla voisi käydä joskus uudelleenkin. Erityistä hinkua Kauko-Itään ei kuitenkaan jäänyt. Kahden viikon matkasta muistuu päällimmäisenä mieleen järjetön hikoilu ja kaoottinen liikennekulttuuri. Tropiikki-ilmasto ei sopinut minulle ollenkaan. Kotonakin on sauna. 




Phuket ei välttämättä kohteena ollut paras mahdollinen valtavan turistimäärän takia, mutta ihmiset olivat kautta linjan ystävällisiä ja maisemat silmiä hivelevän upeita. Mikäli vielä joskus Thaimaanhan matkustan, on kohdepaikka varmaankin joku muu. 

Thaimaan suurimman saaren Phuketin lisäksi kuvia kertyi retkiltä, jotka suuntautuivat lähisaarille kuten Phi Phi Island, Koh Panyi ja Maya Bay. Siellä on vuosituhannen vaihteessa kuvattu Leonardo Di Caprion tähdittämä elokuva The Beach. 













Muutama linkki blogijuttuihin, joita naputtelin heti matkan jälkeen talvella 2014:

http://kaislatuuli.blogspot.com/2014/02/phuketin-matka-osa-2-saarireissu-phi.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2014/03/phuketin-matka-osa-7-viidakkosafari.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2014/03/phuketin-matka-osa-5-promthep-cape.html

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Aurajoen jäällä 11. helmikuuta

Sunnuntaina 11. helmikuuta tieni vei Turun Aurajoen itärannalle. Aurinkoisena, joskin tuulisena pyhäpäivänä ihmisiä oli liikkeellä valtavasti. Syynä moiseen oli pari päivää aikaisemmin avattu jääsilta.

Aurajoessa on ollut jääsilta viimeksi talvella 2018. Sen koommin Turun seudulla ei ole näin kovaa pakkastalvea ollutkaan. Tällä kertaa kylmästä ilmastosta on saatu nauttia tai kärsiä vähän liiankin kanssa, pakkanenhan alkoi paukkua jo marraskuussa. Eikä loppua valitettavasti näy. 

Minut Aurajoen jäälle ajoi kiinnostus nähdä läheltä hiljattain uponnut ravintolalaiva Esposito. Olen kesäisin käyttänyt aluksen palveluja aina silloin tällöin. Se sijaitsee hyvässä paikassa jokilautta Förin vieressä vilkkaasti liikennöidyn Läntisen Rantakadun varrella. Terassilla on mukava tiirailla ohikulkevia ihmisiä ja siemailla ohrapirtelöä. 

Jäiden keskellä kallellaan makaava Esposito oli surullinen näky. Tuskin siitä enää tulee kalua. Turun Sanomien taannoisen artikkelin mukaan laivan raumalainen yrittäjä katseleekin jo uutta alusta samalle paikalle.






Päivän toinen tehtäväni oli löytää Matkahuollon pakettiautomaatti, jotta saisin Kiinasta tilaamani lähetyksen noudettua. Sain halvalla tuotteen, jollaisesta olisin esimerkiksi K-Marketissa joutunut pulittamaan paljon enemmän. En ole ennen näitä ns. kiinankirjeitä suosinut, mutta saapa nähdä jos joskus toistekin.

Ongelmaksi uhkasi muodostua pakettiautomaatin löytyminen. Pömpelin osoitteeksi oli merkitty Tiilentekijänkatu 3. Siinä on asuinkerrostalo. Ystävällinen rouvashenkilö neuvoi, että automaatti löytyy noin sadan metrin päästä Vilhonkadun ja Tiilentekijänkadun kulmasta. Ihmettelen miksi moinen paikka on valittu. 

Luukun avaamiseen tarvittiin Matkahuollon kännykkäsovellus ja puhelimesta piti pistää sijainti päälle. Ja kas, luukku ponnahti auki paljastaen lähetykseni. Etenkin ikäihmisille suosittelen kuitenkin helpompaa ostostapaa. 







keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Jäällä Kolkannokasta Kukkarokivelle

Viime viikon lauantaina Turun seudulla oli komea pakkaspäivä. Puolenpäivän tienoilla lämpömittari näytti -12 lähtiessäni ajelemaan kohti Ruissalon saarta.  

Saaren kärjessä Saaronniemessä oli keliin nähden verrattain vähän sakkia. Odotin suoranaista ryntäystä pakkaslukemista huolimatta. Talviuimareitakaan ei ollut vielä kovin montaa. 

Tänä talvena on pakkanen paukkunut sen verran innokkaasti, että uskaltauduin jäälle. Rannalta lähti matkaan muutamakin eri kokoonpano. Tilannetta hetken seurattuani ei enää tarvinnut pohtia kantaako jää vai ei. Seurailin varmuuden vuoksi muiden jälkiä, enkä lähtenyt haahuilemaan laivaväylän suuntaan. Sinnekin tosin riitti porukkaa. 

Kävely ohuehkolla lumipeitteellä kuorrutetulla jäällä oli letkeää. Askeleet eivät upottaneet, eikä tarvinnut pelätä liukastumista. Ilman nastakenkiäkin olisi pärjännyt loistavasti. 

Kamerani lauloi jo alkumetreillä. Sain tallennettua onnistuneita kuvia vastavaloon tallustelevista ihmisistä. Kameran akkukin kesti pakkasessa hyvin. 




Kolkannokan edustan kallioluodot olivat ensimmäinen etappini. Olen käynyt niitä katsomassa näin läheltä tasan kerran aikaisemmin, maaliskuussa 2018. Viimeksi tuolloin Turun seudulla on ollut näin kantava jää. 

Optinen harha iski luotoja tutkiessani. Kolkannokan rantaan vaikutti olevan pitempi matka kuin sieltä kallioille. Taisi johtua vaan eri vinkkelistä. Vähän sama juttu kun tiirailee Saaronniemestä Rajakarin ja Vepsän väliä, näyttää se sieltä käsin näyttää valtavan pitkältä. Kun taas Vepsästä katselee Rajakaria, vaikuttaisi se olevan kivenheiton päässä. 





Koska ulkoilukeli oli vallan mainio pakkaslukemista huolimatta, päätin kävellä Saaronniemen pohjoispuolelle. Siellä sijaitsee Suomen suurin selvästi näkyvissä oleva siirtolohkare Kukkarokivi.

Saaronniemen tällä puolen oli selvästi vähemmän ihmisiä kuten muulloinkin vuodenajasta riippumatta. Ruissalon ja Iso-Kaskisen saarten välissä olevaa valtavaa kivimöhkälettä oli lisäkseni saapunut kummastelemaan muutama muukin. 

Eräs rouvaansa lohkareen edustalla valokuvannut herra ei uskonut kertomaani, jonka mukaan Kukkarokivi on lajissaan maamme suurin. Toivottavasti kuvat kumminkin onnistuivat. 

Sosiaalisen median voima tuli taas todistettua. Autolle päästyäni latasin muutaman Kukkarokivi-kuvan Facebookiin. Siitä innostuneena lukuisat tuttuni kävivät paikalla viikonlopun aikana. Harvinaista herkkuahan tällainen jääkanto on. 

Kukkarokiven historiasta tarkemmin blogilinkissäni kuuden vuoden takaa https://kaislatuuli.blogspot.com/2018/03/kukkarokivi-suomen-suurin-siirtolohkare.html







tiistai 6. helmikuuta 2024

Talvigrillausta Saaronniemessä

Viime lauantaina sekalainen joukko tuttujani kokoontui Turun Ruissalon Saaronniemeen grillaamaan. Pistelin alkuviikolla kutsuja vähän sinne sun tänne, mutta monia ei tapahtuma tuntunut kiinnostavan. Paikalla oli kuitenkin parhaimmillaan kymmenkunta henkeä. 

Talvigrillauksen huono puoli on tietenkin sää. Koskaan ei varmaksi tiedä tuuleeko häiritsevästi. Tällä kertaa pelastukseksi koitui Saaronniemen saunarakennuksen itäpuolella olevat grillauspisteet, jossa kallion kaivonrenkaita on vahvistettu jykevillä rautareunuksilla. 

Alkuperäinen ajatus oli asettautua grillikatokseen saunan taakse, mutta sinne tuuli osui niin kovasti, ettei viiden minuutin jälkeen kellekään jäänyt epäselväksi vaihdetaanko paikkaa vai ei. Siihen verrattuna rakennuksen toisella puolella olo oli kuin Kanarialla.

Grillillä touhunnut itäeurooppalainen porukka osoittautui puolalaiseksi. Nuotion pohjalla oli pari vanhaa klapia, joiden jatkoksi he katkoivat märkiä männyn oksia. Ei pojat, ei näin! Minulla oli mukanani pieni klapikassi, josta asettelin kasaan muutaman puun. Palkkioksi joukon johtaja tarjosi Jägermeister-likööriä. Toki otin kunnon huikan.

Polttopuista innostunut puolalaismies ojensi myös makkaran, joita heillä näytti olevan reilusti enemmän kuin neljän hengen tarpeiksi. Krakovanmakkaraa se ei kuulemma ollut, mutta yhtä lihaisaa ja makoisaa kumminkin. Voitti kotimaisen Poprillin mennen tullen. 

Kolmen tunnin aikana Saaronniemen kalliolle ei tuuli osunut, vaikka viidenkymmenen metrin päässä oli tukka lähteä päästä. Minkäänlaista ruuhkaa grillipaikoille ei ollut. Ilmeisesti ihmiset ajattelivat ilman olevan sen verran surkea, ettei ulos kannattanut jäädä. Kuinka väärässä olivatkaan! 

Retkijuomat ja erinomainen musiikki bluetooth-kaiuttimesta loivat tunnelmaa. Paikalla olisi vierähtänyt helposti vielä tuntikin, mutta päivänvalon hiipuessa sakki alkoi hiljalleen hajaantua.

Vastaava päivä pitää ottaa uusiksi keväämmällä ainakin kerran tai pari. Jospa silloin muutkin ihmiset tulisivat nauttimaan grillituotteista, hyvästä seurasta ja Suomen luonnosta.