Phuketin matka osa 2 - Saarireissu Phi Phille

Phuketin loman kohokohtia olivat kaksi retkipäivää Thaimaan saaristossa. Toinen niistä suuntautui Maya Baylle, Phi Phille ja Bamboo Islandille.

Matkaan lähdettiin aamuvarhaisella. Tjäreborgin bussi poimi meidät hotellimme edestä Karon Beachilta. Porukkaa haettiin mukaan vielä muutamasta muusta majapaikasta.

Pakki oli reistaillut lomamatkan alusta saakka, vaikka olin syönyt puolisentoista viikkoa aiemmin aloittamaani reseptillä haettua maitohappobakteerikuuria tunnollisesti kuin kello. Apteekin käsikauppatavarana saatavia Lopex -ripulilääkkeitä heitin helttaan vähän väliä jos siltä sattui tuntumaan.

Vaikka kuinka koitin olla tarkkana mitä suuhuni pistän, oli paikallinen bakteerikanta kai niin erilainen, että sai olla varuillaan koko ajan. Onneksi hotellihuoneen vessa oli siisti, mutta samaa ei voi sanoa monien ravintoloiden vastaavista. Niin kammottavia lääviä tuli välillä vastaan, ettei voi oikein sanoin edes kuvailla. Jokaisessa niissä oli kumminkin wc-pönttö.

Sellainen sen sijaan puuttui huoltoasemalta, jonne retkibussi pyynnöstäni pysähtyi. Oli nimittäin pakko käydä vihjaisemassa oppaalle, että nyt olisi pakottava tarve päästä vessaan. Lopexitkaan eivät auttaneet tai ehtineet vaikuttaa, vaikka nielaisin välittömästi kaksi tablettia oireiden alettua.

Huoltoaseman wc oli aivan järkyttävä. Pöntöstä ei ollut tietoakaan. Lattiassa oli nyrkinkokoinen reikä, johon olisi pitänyt kai oikein tähdätä. Aikaa moiseen hienosteluun ei kumminkaan ollut.

Hetken kuvittelin olevani kuin Janne Ahonen Oberstdorfissa kumartuessani mäkihyppääjäasentoon suunnilleen reiän kohdalle. Kohtalaisen tyylipuhtaan suorituksen jälkeen huomasin, ettei kopissa ollut paperista tietoakaan! Pepanderi olisi ilmeisesti pitänyt huuhtoa löylykauhan tapaisella kipolla, joka kyyhötti vesialtaassa kuin odottaen poimijaansa. Onneksi taskuistani löytyi rutkasti serviettejä.

Tepastelin muina miehinä takaisin bussiin. Jämerä, upseerin tai poliisin oloinen mies avoi sanaisen arkkunsa. "Helpottiko?". Siihen löytyi vain yksi oikea vastaus. Huh. Olipa taas kokemus.

Vaikka kauhunhetket tuli koettua jo alkumatkasta, ryhtyi ruotsinkielisten opas jakelemaan matkapahoinvointipillereitä. Otin itsekin yhden kun oikein tyrkytettiin. Venematka saarille saattoi kuulemma olla töyssyinen. En muistaakseni ollut ennen syönytkään vastaavia pillereitä, joten eräänlainen debytointi se tämäkin oli.

Satamassa paljastui, ettei veneeseen mennäkään laiturilta, vaan siihen piti kahlata rantavedessä. Paattiin nousu vaati pieniä ponnisteluja ja pudotus alas kajuuttaan oli yllättävän korkea. Mietin itsekseni, mahtavatko kaikki osallistujat suoriutua tällaisesta operaatiosta. Ilmeisesti kumminkin.

Tjäreborg ei maininnut retkeä puffatessaan millainen vene tarkalleen on ja että sinne täytyy rämpiä palleja myöten vedessä. Itse selvisin suhteellisen helposti, mutta moni lyhyempi istuskelikin loppupäivän perse märkänä. Tätä siis tapahtui joka kerta veneestä poistuessa ja etenkin noustessa.

Toisaalta kahlaaminen ja vaatteiden kastuminen olivat pikkujuttuja siihen nähden, että retki sisälsi todella upeita maisemia ja oli muutenkin monipuolinen. Noin 70 euron arvollaan se oli samalla kahden viikon kallein sijoituksemme.

Veneen ei tarvinnut kovin kauan huristella, kun erikoiset, satoja metrejä suoraan merestä ylöspäin kohoavat saaret putkahtelivat näkyviin.

Ensimmäinen pysähdys oli Maya Bay -laguunilla. Siellä on kuvattu Leonardo Di Caprion tähdittämä The Beach -elokuva (2000). Leffan menestyksen myötä saari sai kokea oikean turisti-invaasion ja on nyt jo turhankin suosittu kohde.

Kiinalaisia hyöri ja pyöri saarella valtava määrä. Hyvä kun sekaan mahtui. Hiekka oli vastoin luuloani mukavan viileää. Piti ainoastaan varoa, ettei törmää kiinalaisiin.

Maya Baylla olisi viihtynyt kauemminkin. Todella hieno paikka. Nyt visiitti jäi jokseenkin torsoksi.

Pian olimme taas veneessä. Jo alkumatkasta huomioni kiinnittänyt tuhti thaityttö huusi kuin palosireeni. Ilmeisesti toimenkuvansa oli olla venemiehistön pomo. Ainakin hän piti kovaa meteliä ja nakitti jatkuvasti kolmea laivapoikaa. Käytöksestä tuli mieleen eräs jo eläkkeellä oleva turkulainen työnjohtaja.

"Apinalanta!, Apinalanta!", tyttö kirkui. Ihmettelin aikani mitä mahtaa seuraavaksi tapahtua. Selvisi, että hän yritti sanoa "apinaranta". Pian ajoimmekin saaren tuntumaan, jossa vilisti lauma apinoita.

Apinarannasta matka jatkui Phi Phi -saarelle. Käsittääkseni koko saariryhmää kutsutaan Phi Phi -saariksi, mutta nyt rantauduimme pääsaarelle. Matkan hintaan kuulunut puffetruokailu oli järjestetty paikalliseen hippibaariin.

Koska pakkini oli reistaillut jo heti alkumatkasta, oli osuuteni puffetin tuhoamisesta melko vaatimaton. Muutenkin olin paikallisten ruokien kanssa ehkä turhankin varovainen.

Seuratessani sivusilmällä hippiravintolan keittiön touhuja, käväisi mielessä että tämän ruokailun jälkeen samoista oireista kärsii varmaan moni muukin venekunnan jäsen. Ruuanlaitto tai astoiden pesu eivät olleet järin hygieenistä puuhaa.

Phi Philtä matka jatkui Bamboo Islandille. Saarella oli valtavan kokoinen valkoinen hiekkaranta. Ihmisiä oli selvästi vähemmän kuin muilla saarilla. Täällä eivät kiinalaiset olleet pääosassa, vaan venäläiset.

Osa porukasta lähti samalla veneellä sukeltelemaan jonnekin lähistölle. Loput jäivät Bamboon rantoja ihmettelmään. Näin myös allekirjoittanut.

Venetyttö piti jöötä ja oli sairaalloisen tarkka oman ryhmämme jätesäkistä. Muutama kiinalainen erehtyi roskineen lähestyä säkkiä, jolloin tyttö huusi kuin teurastettava sika "Take your rubbish to your own boat!". Hyvää tarkoittaneet kiinalaiset luikkivat välittömästi käpälämäkeen.

Roskaaminen on suuri ongelma näillä saarilla. Katsellessani ympäristöä hieman tarkemmin, huomasin tyhjiä muovipulloja ja muuta roinaa valtavat määrät. Ne oli vaan viety metsänreunaan, pois ihmisten silmistä. Tuskinpa muutaman kiinalaisen käskyttäminen auttaa asiaa millään lailla. Jätesäkkiin olisi aivan hyvin mahtunut lisääkin tavaraa.

Bamboo Islandilla vierähti kolmisen tuntia. Itse olisin räätälöinyt aikatauluja toisin, mutta enhän minä ole Tjäreborgilla suunnitteluhommissa. Maya Bayhyn olisi voinut kevyesti lisätä tunnin ja ottaa sen pois Bamboosta.

Alkuvaikeuksista huolimatta päivä oli erittäin mielenkiintoinen. Harvoin näin komeita maisemia näkee.