Minilomalla Maisaaressa

Kesäloman ensimmäisellä viikolla ohjelmistossa oli kahden vuorokauden mökkeily Maisaaressa. Kuntaliitosten myötä Naantaliin kuuluvassa Rymättylässä sijaitseva Maisaari on viralliselta nimeltään Iso-Maisaari, mutta sitä kai harvemmin käytetään.

Maisaari on länsi-itä suunnassa pitkulainen, neljä kilometriä pitkä ja keskimäärin puoli kilometriä leveä saari, jonka pinta-ala on 190 hehtaaria.  

Netistä majoitusta tutkaillessani valitsin Nuotta-mökin, jossa olen yöpynyt usein aiemminkin. Se on sopivasti syrjässä, mutta kuitenkin lähellä kaikkea. 

Toimistosta avainta hakiessani vastassa oli aina yhtä hyväntuulinen yrittäjä Patrik Qvanström. Hän on luotsannut Maisaarta kesästä 2017 lähtien ja toivottavasti näin on jatkossakin.

Maisaari on yksi Turun kaupungin kolmesta ulkoilusaaresta, mutta kauhuskenaariona on huhuttu saarten myymistä. Linkissä yleisönosastokirjoitus Turun Sanomista viime lokakuulta https://www.ts.fi/a/6789657

Maisaari on veneilijöiden suosiossa. Saaren laitureissa olikin täyden näköisiä viikonlopun koittaessa ja monenlaista paattia purjeveneistä "kerrostaloihin", kuten grillipaikalla tavattu rouva erästä alusta luonnehti. 

Rymättylän Haapalan rannasta lähtevä yhteysalus on tilattava erikseen vähintään vuorokautta ennen, mikäli sillä mielii Maisaareen päästä. Silloin on mahdollisuus tulla autolla suoraan mökin pihaan, eikä tarvitse kantaa kädet vääränä kasseja ja pusseja. 

Yhteysaluksena pitkään toiminut MS Isla on tällä haavaa korjattava. Mennessä sen tilalla oli MS Kaita. Jos olisin sen tiennyt, ehkä kaara olisi jätetty Haapalan rantaan. Keularampilta oli hankala peruuttaa pois.

Paluumatka tapahtui varapaatin varapaatilla MS Kokkomaalla. Kansimiehen mukaan alus on ollut viimeiset neljä vuotta telakalla, mutta nyt jälleen tarvittaessa liikenteessä. 

Jahka MS Isla palaa reitille, ei kehnommankaan kuskin tarvinne peruutella, sillä laiva on läpiajettava. 

Vaikka Maisaaren luontopolut jäivät tällä kertaa pääosin käymättä, löytyy valokuvauksen harrastajalle saaresta rutkasti materiaalia. 

En ole sataprosenttisen varma, mutta luullakseni kuvan eläin on valkohäntäpeura. Pieniä hirvieläimiä näkyi varsinkin illan tullen nurmialueilla. Tämä kaveri toi pitkässä heinikossa seisoskellessan mieleen Afrikan savannien serkkunsa.

Olen aikaisemminkin todistanut Maisaaressa upeita auringonlaskuja. Hieman iltakymmenen jälkeen tarjolla oli tällainen näky. 

Kesäkuun loppua Heponiemessä

Alkuviikosta Kustavin reissulla yhtenä kohteenani oli Iniönaukon partaalla sijaitseva Heponiemi. Paikka on tunnettu etenkin yhteysaluksesta, joka liikennöi Kustavin ja Iniön välillä, ollen täten myös osa Saariston Rengastietä. 

Heponiemen tunnusmerkkejä ovat valkoinen kummeli ja sektoriloisto. Ne voi bongata kivenheiton päässä yhteysaluslaiturista, entisen luotsiaseman takaa kalliolta. 

Lähivesillä oli tällä kertaa kaksi silakkarysää, joista linnut olivat kovin kiinnostuneita. Eri lokkilajit ja merimetsot melskalsivat hullunlailla altaiden ympärillä. Haahkaparvi lepäili viereisellä kivellä.

Hinaajaproomu ilmestyi kuviin kuin tilauksesta. Veikkaisin, että jonkun mökkiranta saa pian uutta syvyyttä. 

Päivä oli melko tuulinen, mutta kesäisen lämmin. Yritin kuikuilla käärmeitä aallonmurtajan kivikosta. Ainuttakaan en nähnyt edes vähän tuulettomammissa kohdissa. Siellä ne kumminkin tunnetusti lymyilevät.  

Söderlångvikin kartanoon tutustumassa

Sunnuntaina 14. kesäkuuta suuntana oli Kemiönsaaren kunnassa sijaitseva Söderlångvikin kartano. 

Kartano on suurimmaksi osaksi saanut nykyisen ulkonäkönsä aikana, jolloin suomalainen liikemies ja kulttuurimesenaatti Amos Anderson oli sen omistaja. 

Anderson osti kartanon vuonna 1927. Vuodesta 1965 se on toiminut Söderlångvikin museona, jossa on esillä Andersonin huonekaluja sekä hänen keräämää taidetta ja esineistöä. Kesäisin päärakennuksessa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. 

Arkkitehti W.G. Palmvistin piirustusten mukaan kartano sai uuden muotonsa vuosina 1934-1935. Kerroslukumäärä nousi kahteen, huoneiden määrä kuudesta yhteentoista ja pintaan ilmestyi valkoinen rappaus. Lisäksi rakennus sai molemmille puolilleen vuosina 1937-1938 yksikerroksiset tiilestä tehdyt siipirakennukset. Talon kokonaispinta-ala on 560 neliömetriä ja pituus 47 metriä.  

Olen käynyt Söderlångvikissa muutaman kerran aiemminkin, mutta tutustuminen alueeseen on rajoittunut upeaan puistoon. Nyt huomasin, että päärakennuksen ovi oli kutsuvasti auki. Museokorttia vilauttamalla vältin neljäntoista euron pääsynmaksun ja kiertelin aikani ympäri upeaa rakennusta. 

Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Montaa näin komeaa historiallista kokonaisuutta Suomessa ei ole. 

Juhannuskuvia Vepsästä

Juhannus sujui rauhallisissa merkeissä Vepsän saaressa Turun saaristossa. Samassa paikassa olen viettänyt niin monta keskikesän juhlaa, ettei meinaa enää laskuissa pysyä. 

Keli oli sekin erinomainen. Toista oli vuosi sitten, jolloin kiusana oli navakka tuuli. Mökkitarassilla sai pitää peittoa harteilla, jotta jotenkuten tarkeni.

Siihen nähden, että Vepsä on helppo päivä- ja yöpymiskohde muulloinkin kuin juhannuksena, oli saaressa yllätävän hiljaista. 

Aattona ensimmäisellä, Turusta kello 11 lähtevällä vesibussilla, saapui jonkun tiedon mukaan 135 ihmistä. Mutta koska paatti tuntui olevan käytännössä täynnä, veikkaukseni olisi enemmän. Myös päivän muilla lähdöillä rantautui jengiä, mutta samaa tahtia sitä myös lähti. 

Lauantaina oli vieläkin rauhallisempaa. Viimeisen vesibussin poistuttua kello 18, ei saareen jäänyt juuri muita kuin mökkiläisiä. 

Vepsän mökkien menekki oli tänä vuonna ennätyksellisen kehno. Vielä juhannusviikon alkupuolella myymättä oli noin puolet. Nappasin omani mökkien tullessa irtopäivämyyntiin maanantai-iltana. Tiedä sitten syytä huonoon menekkiin, ehkä yleinen taloustilanne ja vuosittain kohonnut viikkohinta ovat kiristäneet kukkaronnyörejä. 

Luontokuvauspuoli ei juhannuksena kukoistanut, mutta sain napsittua fotoja linnuista ja varsinkin eräästä kalalokin poikasesta. Olen ennenkin huomannut, etteivät tämän lajin emolinnut juurikaan katsele jälkikasvunsa perään, joten kaveri sai rauhassa ihmetellä ympäröivää maailmaa.

Juhannusaattona Vepsän ravintolassa musisoi minulle tuntematon Make Tommila. Kotisivujensa mukaan mies on etenkin Rauma-Pori-akselilla ahkeroiva trubaduuri. 

Cajun-rumpua lyöneen kaverin kera duon kappalevalikoimassa oli suomalaisia kevyn musiikin ja rokin helmiä kuten Juice Leskinen Slamin Viidestoista yö. 

Veera juhannusneitona

Kävin juhannuksen alla Turun Ruissalon Saaronniemessä kuvaamassa kaarinalaisen mallin Veeran kanssa. 

Tapasin Veeran ensimmäisen kerran viime vuoden kesäkuussa Vepsän saaressa. Siellä järjestettiin Suomen Festivaalimissi 2025-kuvaukset, jonne minua pyydettiin yhdeksi kuvaajaksi. Se sopi oikein mainiosti, koska kesälomakin sattui olemaan juuri tuolloin. 

Loppuvuodesta huomasin, että Veera oli valittu Vuoden 2025 Lumikuningattereksi. Turun Seutusanomien organisoiman Lumikuningattaren johtama paraatikulkue sytytti Yliopistonkadun jouluvalot. En huomannut kysyä mitä muuta ilon ja valon valtiatteren titteliin on kuulunut.  

Ruissalossa oli kuvauspäivänä aivan hillitön tuuli. Lämpötila oli sentään kesälukemissa, mutta tuulta saattoi kutsua jopa haittaavaksi. Veeran hiukset hulmusivat vähän joka suuntaan, mutta se toi kuviin mukavaa vaihtelua.  

Suomen Festivaalimissi 2025-kuvauksista voi lukea linkistä https://kaislatuuli.blogspot.com/2025/07/festivaalimissi-kuvaukset-vepsassa.html