Kesäloman ensimmäisellä viikolla ohjelmistossa oli kahden vuorokauden mökkeily Maisaaressa. Kuntaliitosten myötä Naantaliin kuuluvassa Rymättylässä sijaitseva Maisaari on viralliselta nimeltään Iso-Maisaari, mutta sitä kai harvemmin käytetään.
Maisaari on länsi-itä suunnassa pitkulainen, neljä kilometriä pitkä ja keskimäärin puoli kilometriä leveä saari, jonka pinta-ala on 190 hehtaaria.
Netistä majoitusta tutkaillessani valitsin Nuotta-mökin, jossa olen yöpynyt usein aiemminkin. Se on sopivasti syrjässä, mutta kuitenkin lähellä kaikkea.
Toimistosta avainta hakiessani vastassa oli aina yhtä hyväntuulinen yrittäjä Patrik Qvanström. Hän on luotsannut Maisaarta kesästä 2017 lähtien ja toivottavasti näin on jatkossakin.
Maisaari on yksi Turun kaupungin kolmesta ulkoilusaaresta, mutta kauhuskenaariona on huhuttu saarten myymistä. Linkissä yleisönosastokirjoitus Turun Sanomista viime lokakuulta https://www.ts.fi/a/6789657
Rymättylän Haapalan rannasta lähtevä yhteysalus on tilattava erikseen vähintään vuorokautta ennen, mikäli sillä mielii Maisaareen päästä. Silloin on mahdollisuus tulla autolla suoraan mökin pihaan, eikä tarvitse kantaa kädet vääränä kasseja ja pusseja.
Yhteysaluksena pitkään toiminut MS Isla on tällä haavaa korjattava. Mennessä sen tilalla oli MS Kaita. Jos olisin sen tiennyt, ehkä kaara olisi jätetty Haapalan rantaan. Keularampilta oli hankala peruuttaa pois.
Paluumatka tapahtui varapaatin varapaatilla MS Kokkomaalla. Kansimiehen mukaan alus on ollut viimeiset neljä vuotta telakalla, mutta nyt jälleen tarvittaessa liikenteessä.
Jahka MS Isla palaa reitille, ei kehnommankaan kuskin tarvinne peruutella, sillä laiva on läpiajettava.