maanantai 8. huhtikuuta 2019

Budapestissa osa 4 - Axel Rudi Pellin keikalla

Axel Rudi Pell (s. 1960 Bochum, Länsi-Saksa) on saksalainen kitaristi, joka aloitti levytysuransa Steeler-yhtyeessä vuonna 1984.

Sooloura urkeni viittä vuotta myöhemmin, josta lähtien Pell onkin ollut varsin tuottelias. Laskujeni mukaan häneltä on ilmestynyt huimat 18 studioalbumia, viisi balladikokoelmaa, kaksi parhaat-kokoelmaa sekä lukuisia konserttitaltointeja. Uusi livealbumi XXX Anniversary Live ilmestyy kesäkuun 7. päivä.

Jotta Pell pystyy tekemään levyjä lähes liukuhihnalta, on niillä on myös oltava ostajakuntakin. Nykyaikana fyysiset uudet äänitteet eivät juurikaan tee kauppaansa, mutta Pellin kiekkoja myydään sellaiset sata-kaksisataa tuhatta per albumi.

Pitkiä keikkakiertueita Pell ei ole tietääkseni koskaan tehnyt. Vuosittainen konserttimäärä oli ainakin vielä jokin aika takaperin vaatimattomat kymmenen, vaikka kysyntää varmasti olisi ollut. Viime syksyisen Knights Call-kiertueen ensimmäisellä jaksolla keikkoja oli kumminkin huomattavasti enemmän. Niistä yksi osui Budapestiin, jonne minäkin matkustin varta vasten Jani Pirilän kanssa.


Axel Rudi Pell (keskellä) bändeineen. 


Axel Rudi Pellin konserttipaikkana toimi tuhatkunta ihmistä vetävä Barba Negra Music Club. En tiedä mikä hallin toimenkuva on alunperin ollut, mutta keikkakäytössä se ainakin vaikutti varsin toimivalta.

Barba Negrassa ei ollut narikkapakkoa. Tunnelma oli muutenkin vapaa verrattuna suomalaiseen klubikulttuuriin, jossa järjestysmiesten intohimona on kytätä ihmisiä ja puuttua joka asiaan.

En muista enää klubin juomien hintoja, mutta suomalaisittain ainakin olut oli edullista. Kovamuovisissa puolen litran tuopeissa oli pantti, jolloin suurin osa asiakkaista kiikutti ne kiltisti takaisin tiskille.

Paitamyyntikojusta löytyi onneksi miesten kokoja. Ostin Knights Call-kiertuepaidan, josta sai pulittaa 20 euroa. Suomessa se olisi ollut varmasti tuplahintainen.

Myyntitiskiskille ilmaantui myös Pellin basisti Volker Krawczak, joka on ollut bändissä mukana alusta eli vuodesta 1989 alkaen. Hän osittautui oikein mukavaksi hepuksi ja ihmetteli kovasti miten hemmetissä jotkut tulevat Suomesta asti heidän orkesteriaan katsomaan.


Ulkona paitamyynnin takana oli laaja tupakka-alue, jossa sai vapaasti juoda kaljaakin jos siltä tuntui. Juttelin muutamien paikallisten kanssa muun muassa suomalaisesta musiikista, josta he tuntuivat tietävän paljonkin. Eräs kaveri kertoi diggaavansa jopa Viikatetta, jota en Amorpiksen, Children Of Bodomin, Stratovariuksen ja kumppanien joukkoon odottanut. Kaikki olivat monttu auki, kun kerroin tulleeni tänne kaukaa pohjoisesta.

Axel Rudi Pell näköjään vetää myös moottoripyöräjengiläisiä yleisöksi. Kaikenlaista nahkaliivimiestä kerhotunnuksineen notkui baaritiskin edustalla. Heidän kohdalleen ei muodostunut jonoja.

Saksalaisen Freedom Call-yhtyeen pääjehu Chris Bay aloitti Barba Negran tuntitolkulla kestäneen keikkaillan. Trubaduurina esiintynyt Bay oli ihan pätevä yleisönviihdyttäjä, mutta minua hän ei oikein saanut tempaistua pauloihinsa.

Seuraavaksi lavalle astellut saksalais-italialainen The Unity sai hyvin porukan mukaan melodisella ja tarttuvalla powermetallillaan. Kaksi albumia julkaissut ryhmä ei ole minulle muuten tuttu, mutta siinä soittaa kaksi saksalaisesta Gamma Raysta tuttua hemmoa. Eikä tämän orkesterin musiikki kauheasti poikennut Gamma Raysta.

Keikan perusteella The Unityyn pitäisi tutustua paremminkin. Enpä vaan ole vielä ehtinyt, vaikka tästäkin oli pian jo puoli vuotta aikaa.


The Unity

Lopulta oli illan pääesiintyjän vuoro. Kitaristi Ritchie Blackmoren 70-luvulla aloittamaa traditiota jatkava Axel Rudi Pell soittaa samanlaisella Stratocaster-kitarallakin kuin oppi-isänsä. Musiikkinsa perusteet on ammennettu sellaisista Blackmoren bändeistä kuin Deep Purple ja Rainbow. Siihen mausteeksi modernimpaa perusheviä ja ripaus speedmetallia, niin Pell-keitos on valmis.


Pelliä on moitittu biisien halkomisesta ja niputtamisesta yhteen konserttitilanteessa. Medleyksikin moista tapaa kutsutaan. Minua se ei erityisemmin haittaa, mutta toki mielummin kuulisin biisit kokonaan.

Pellin repertuaarissa olisi valtava määrä kappaleita mistä valita, mutta kummasti samat biisit tuntuvat olevan keikkasetissä vuodesta toiseen. Ehkä Knights Call-kiertueella oli vähän enemmän variaatioita kuin aikoihin. Uuden levyn kappaleita mukana sentään kolme (The Wild And The Young, Wildest DreamsLong live Rock).

Axelin bändissä on jo 90-luvun lopulta lähtien laulanut amerikkalainen Johnny Gioeli. Pidän häntä yhtenä genrensä parhaimmista äänenkäyttäjistä. Aivan loistava kaveri, joka ansaitsisi suurempaakin suosiota.

Yhtyeen rumpalina on nykyään niin ikään amerikkalainen Bobby Rondinelli. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten Rainbowin rumpalina, mutta mies on takonut pönttöjä monissa muissakin bändeissä kuten Black Sabbath, Quiet Riot ja Blue Öyster Cult.


Pellin kaksituntinen setti olisi yksistäänkin riittänyt minulle aivan hyvin. Ilta tuntui välillä vähän turhan pitkältä, kun The Unitykin tykitti varmaan tunnin verran. Mutta tulipahan ainakin koko rahan edestä hevimusiikkia.

Settilista nähtävissä täällä https://www.setlist.fm/setlist/axel-rudi-pell/2018/barba-negra-music-club-budapest-hungary-396e15f.html






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti