keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Ruissalon Saaronniemessä 20. helmikuuta

Kun manaa puoli vuotta kestänyttä vesisadetta, saa näköjään tilalle Siperiasta vyöryvän pakkaskauden. Sikäli kaksipiippuinen juttu, että taloudelliset kustannukset kuten lämmitys nousevat humisten, mutta esimerkiksi luontoelämykset ja valokuvaus onnistuvat paljon paremmin tälläisella kelillä.

Iltavuoroviikoilla ei oikein jaksa ulkoilla ennen ahertamaan lähtöä, mutta eilen tein poikkeuksen. Oli meinaan niin kaunis aurinkoinen talvipäivä, että Turun Ruissaloonhan sitä ole mentävä. Piristi kummasti käppäillä tunnin verran saaren kärjessä Saaroniemessä ja Kolkannokalla.




Suositussa Facebookin Turku kuvin ja sanoin-ryhmässä oli vielä maanantaina tuoreita kuvia Kolkannokan edustalla olevista kyhmyjoutsenista. Itse en ikävä kyllä nähnyt ainuttakaan. Eräs vanhempi herra kiikareineen tosin informoi, että hän oli juuri yhden bongannut. Eipä näkynyt enää missään. Kaikenlaista muuta kuvattavaa löytyi kyllä.

















sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Henna Aurajokirannassa

Tamperelainen tanssija, malli ja fitness-urheilija Henna Peltonen oli hiljattain Turussa käymässä ja pisti viestiä jos kiinnostaisi ottaa samalla valokuvia. Hulluhan tuollaisesta kieltäytyy. Olin välittömästi valmis kuin partiopoika.

Pikaisen mietinnän jälkeen keksin kuvausmiljööksi Aurajokirannassa sijaitsevan Forum Marinumin alueen. Siellä saikin rauhassa kuvata pikku pakkasessa, hennon lumisateen tippuessa taivaalta.

Olen tuntenut Hennan viitisen vuotta. Pari kertaa vuodessa kamerani on huutanut hoosiannaa siihen malliin, että esimerkiksi viime kesäisiä fotoja en ole ehtinyt vielä edes kunnolla purkaa. Jossain vaiheessa, ehkä jo lähiaikoina, lisäilen blogiin aurinkoisia ja rohkeita rantakuvia Hennasta.

Henna-julkaisut ovat blogilaskurin mukaan olleet yleensä luetuimpia. Kontrasti luonto- tai mallikuvien välillä onkin huima. Tosiasia on, että naiskauneus kiinnostavaa aina sukupuolesta riippumatta enemmän kuin vaikka Marttilan Korven eräreitistö. Kumminkin joillakin on pokkaa väittää silti aivan muuta.

Henna on malliammattilainen. Häntä ei tarvitse ohjata kuvaustilanteessa juuri lainkaan, kunhan vaan näytän missä kohtaa kuvataan. Tällä systeemillä on mielestäni on syntynyt hyvää jälkeä. Tällä kertaa tuli tällaista.















torstai 15. helmikuuta 2018

Halistenkoskella 12. tammikuuta

Käväisin Turun Halistenkoskella perjantaina 12. tammikuuta. Sattui olemaan komea pakkaspäivä.

Viitisen viikkoa takaperin, moinen ilma oli Turun tienoilla melkoinen erikoisuus, vaikka talvea elettiinkin. Vesisadetta piisasi päivästä toiseen viime syksyn malliin. Tai oikeastaan syksy ei edes loppunut, vaan sama meno jatkui tämän vuoden puolelle. Tätä kirjoittaessani ilma onkin ollut jo muutaman viikon pakkasella.

Halistenkoski on Aurajoen yhdestoista ja alin koski Turun Nummen ja Halisten kaupunginosien rajalla. Kosken kohdalla Aurajoki laskee seitsemän metriä sadan metrin matkalla.









keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Metallimusiikkia Itämeren aalloilla

Viime viikonloppuna Viking Linen risteilyalus Gracella järjestetty metallimusiikkitapahtuma Nordic Metal Cruise keräsi laivan täyteen monennäköistä karvapäätä.

Kuulin risteilystä joskus viime syksynä. Tuolloin kaverini Jani Pirilä otti asian jossain sivulauseessaan puheeksi; varmasti olettaen, etten minä ole siitä kiinnostunut, koska esiintymässä on niin sanottuja örinäbändejä. Olenhan perinteisesti ollut sitä mieltä, että bändissä pitää olla laulaja, eikä huutaja. Näin aggressiivinen musiikki ei yleensä puhuttele.

Pirilää loppuunmyydylle laivalle veti etenkin ruotsalainen Dark Tranquillity. Se on melodisen death metalin saralla on varsin suosittu ja arvostettu yhtye. Muut esiintyjät olivat suomalaiset Finntroll, Kalmah ja Wolfheart.





Olemattomasta mainostuksesta huolimatta Grace oli tupaten täynnä. En meinaan nähnyt yhtään risteilyä koskevaa ilmoitusta missään. Antti Tuiskua sekä muita iskelmä- ja popartisteja oli kyllä joka tuutissa. Vasta pari päivää ennen lähtöä Facebookissa alkoi vilahdella Nordic Metal Cruisea mainostava sivu.

Viking Linen puolelta kyseessä taisi olla jonkinlainen kokeilu, olihan tämä sarallaan ensimmäinen metallimusiikkiristeily Turusta Tukholmaan. Toisinpäin vastaavaa on harrastettu jo vuosia. Homma vaan menee niin hankalasti, etteivät suomalaiset pääse kyytiin kuin menemällä ensin Tukholmaan ja vasta sieltä kyseiseen laivaan.

Ilmeisesti järjestävänä tahona Viking Linen ohella oli pohjanmaalainen juhannusfestivaali Nummirock, sillä sen logo komeili julisteissa ja olipa yksi Gracen baari nimetty Nummirock Loungeksikin. 


Dark Tranquillty jakeli nimikirjoituksia laivalla.

Terminaalin yläkerrassa alkutahdit soitti täysin luokatonta älämölyä esittänyt ryhmä. Se oli kai olevinaan jonkinlaista huumoria, mutta ainakaan minulle ö-luokan Kummeli ei uponnut millään tavalla. Onneksi tuli kipattua kaupungin keskustassa Daily Newsissä reippaasti pohjia ennen terminaaliin saapumista, ettei moinen metelöinti liioin häirinnyt.

Tiedä sitten mistä kaikki nuo tatuoidut partakorstot olivat luunsa Turkuun raahanneet, mutta jessus sentään heitä oli paljon.

Varttuneempien matkustajien ilmeet olivat paljon puhuvia. Lähelläni istuskellut noin seitsemänkymppinen pariskunta pyöritteli päitään ihmetyksestä. Mihin Helvetin esikartanoon he olivatkaan joutuneet, melkein kuulin ajatusten sanovan.


Jo terminaalissa havaitsin muutamia tuttuja. Olihan se kumma, jollei näin isossa sakissa heitä olisi ollut. Ihan tavallisellakin risteilyllä on aina jonkun verran tuttavia, mutta nyt saattaisi varmasti normaaliakin enemmän kun metallimusiikki raikaa Itämeren aalloilla.


Dark Tranquillityn meet&greed -istuntoa kävimme katsomassa vähän laivan lähdön jälkeen. Mukavan oloiset göteborgilaisherrat jakelivat nimikirjoituksia ja poseerasivat kännykkäkameroille.

Yhdeltä yöllä alkaneesta keikasta en sitten muistakaan juuri muuta kuin valtaisan ruuhkan. Varmasti oli hyvä meininki.




Dark Tranquillty.

Hyttimme oli kuudennessa kerroksessa. Muuten oikein mukava paikka, mutta äärimmäisen huonosti saavutettavissa. Ulkokannelta kiertämällä sen löysi paremmin kuin sisällä seikkailemalla.

Vastoin odotuksia, oli hyttikäytävä todella hiljainen. Olin valmistautunut siihen, että lähes jokainen ovi on auki ja mekastus raikaa. Mutta meno oli rauhallisempaa kuin strandardiristeilyllä.

Kuten eräs musiikkimakuni hyvin tunteva kaverini ennen risteilyä totesi, "tuolla ei ainakaan tarvitse yhtään bändiä katsoa". Kännin puolellehan sitä pääosin mentiin ja esiintyjät jäivätkin silkan välinpitämättömyyden takia paitsioon.


Tukholman saaristoa.

Pohjoissuomalaista Kalmahin keikkaa yritin jonkin aikaa seurata, mutta siitä ei tullut pitemmän päälle mitään. Ei vaan ole minun mieleistäni musiikkiani. Kumminkin kaikki kunnia sillekin bändille. Suurta yleisöä kello 16 alkanut veto tuntui kovasti kiinnostavan.


Melkein Turun satamaan asti soittanut helsinkiläinen peikkometallibändi Finntroll oli sikäli erikoinen ilmestys, että se esittää asiansa ruotsiksi. Jostain kumman syystä olen aina tykännyt yhtyeestä ainakin jossain määrin. Livenä se on varsin pätevä.

Oli merkillistä nähdä Gracella ison salillisen ja yläparvellisen väkeä diggailevan aivan hulluna tästäkin bändistä. Kun on tuttunut näkemään samassa paikassa lähinnä Paula Koivuniemen tai jonkun vastaavan, oli kontrasti valtava. Mutta rankkaa örinäähän tänne oli tultu kuulemaan.



Finntroll.

En ole jälkikäteen kuullut lainkaan järjestyshäiriöistä ja muista ongelmista. Enemmän niitä aiheuttavat känniset maanomistajat kuin palmikkopartaiset metallimiehet. Suomalaisista festivaaleista vähiten poliisihälytyksiä, yhtenä vuonna puhdas nolla, tulee Helsingin Tuska Festivaalilta ja eniten Seinäjoen Tangomarkkinoilta. Joten miksei Viking Gracekin panostaisi lisää tällaisiin tapahtumiin.






torstai 8. helmikuuta 2018

Tiina ja auringonkukat

Helmikuun pakkasten jatkuessa voikin palata viime elokuuhun, jolloin otin Turun Ruissalossa valokuvia työkaveristani Tiinasta. Helteisen kesäpäivän kuvausideana oli Kansanpuistontien alkupäässä sijainnut auringonkukkapelto.

Samoihin aikoihin paikallislehden artikkelissa kehoitettiin kansalaisia Ruissaloon poimimaan kukkia. Yllättävän nopeasti tuollainen läntti kynitään puhtaaksi, joten oli toimittava aika äkkiä jos kuvia halusi.

Pellolla olikin melkoinen kuhina. Kuvia piti rajata tiukemmaksi, jottei auringonkukista innostuneet ihmiset näkyisi taustalla. Pyynnöstä otin parille mammallekin fotoja heidän kännyköillään.

Auringonkukkien seasta matka jakui Kansanpuistoon. Samassa paikassa noin kuukautta aiemmin kymmenet tuhannet ihmiset kuuntelivat räppiä ja poppia, vaikka kyseessä oli olevinaan maan suurin rockfestivaali Ruisrock. Nyt paikka ammotti tyhjyyttään ja olimme suunnilleen ainoat koko alueella.