maanantai 27. maaliskuuta 2017

Luonnonmaan uudella luontopolulla

Varsinais-Suomessa on kevät sen verran pitkällä, että luontopoluilla passaa jo tallustella huoletta. Maa on pääosin sulanut. Niinpä lähdimme viime lauantaina luottavaisin mielin Naantalin Luonnonmaalla sijaitsevalle, syksyllä 2014 avatulle Luonnonmaan uudelle luontopolulle. 

Ennen Särkänsalmen siltaa, Rymättyläntien vasemmalla puolella oleva parkkipaikka oli puoliksi täynnä valtavia keloja, mutta sekaan mahtui kyllä autonkin parkkeeramaan. Sitten viime käyntini kesällä 2015, oli Kultaranta Resortiin valmistunut valtavasti uusia taloja.

Viitoitus luontopolulle on yhä lapsenkengissä. Tiedä sitten mikä siinä on niin vaikeaa, ettei isolta tieltä ole opastusta polun lähtöpaikalle. Tämä on ilmeisesti suuri ongelma, sillä ensimmäisen blogijuttuni luontopolusta tehtyäni lokakuussa 2014, alkoi suoranainen kyselyvirta mistä sinne oikein pääsee.




Olin oikeassa metsän jäätilanteen suhteen. Polulla oli vain paikoin liukasta ja jäiset kohdat pystyi helposti kiertämään. Sekin vähä olisi muuten jo sulanut, ellei sakki olisi tampannut kävellessään lunta niin piukkaan.

Luonnonmaan uusi luontopolku etenee pitkin tavallista suomalaista talousmetsää. Vaikka meren läheisyydessä ollaankin, ei sitä varsinaisesti mistään huomaa. Luonto ei ole järin saaristomaista. Meri ei näy polulta kertaakaan. Ainoastaan matkalla parkkipaikalta polun lähtöpisteeseen, vilahtaa se vasemmalla talojen takana.

Luonnonmaan uudella luontopolulla on vaihtoehtona kaksi eri lenkkiä - Ilveskallion reitti ja Legendaarinen Ketunlenkki. Valitseimme jälkimmäisen, koska sen varrella on Karpaloisen laavu. Laavu on rakennettu aivan suon yläpuoliselle kalliolle. Hyvällä tuurilla siellä saattaa nähdä jotain luonnonihmeitäkin. Tällä kertaa sellainen oli merikotka, joka liiteli aikansa metsän yllä ja katosi.




Karpaloisen laavun puutilanne oli kriittinen. Seurueemme, johon lisäkseni kuuluivat Matti Vikström ja Sunttu Sundell, sai joten kuten kahvit keitettyä ja Perniön herkulliset paistinmakkarat grillattua. Seuraavilla vierailla teki varmasti jo tiukkaa, koska polttopuita ei enää oikein ollut.

Matti mittasi lenkkimme pituudeksi 4,5 kilometriä, alkaen parkkipaikalta. Luontopolun alusta tulee kilometri vähemmän. Ilveskallion reitti on 1,5 kilometriä, joka tuohon lisättynä on huonolla matematiikallani yhteensä kuusi kilometriä. Ehkä seuraavalla kerralla tulee sekin kierrettyä.







perjantai 24. maaliskuuta 2017

Naantalissa maaliskuisena sunnuntaina

Viime sunnuntaina kohteeksi valikoitui Naantali, tuo Turun kupeessa oleva komea kesäkaupunki. Mukava keli oli innostanut ihmisiä ulkoilemaan sankoin joukoin. Tuttujakin tuli vastaan melkein heti.




Naantali valmistautuu jo täysillä kesäkauteen. Merisalin seinässä oli iso plakaatti, jonka mukaan kuppila aukeaa pian. Muutama naapuribaari tarjosikin jo palvelujaan.

Merisalin takaa rannasta oli hiljattain purettu kaksi pienempää rakennusta ja kaadettu muutama puu. Muistikuvani mukaan taloissa oli jonkunlaista matkamuistomyyntiä ja venesataman palveluja. Seuraavana päivänä huomasin Turun Sanomista, että paikalle kaavaillaan kaksikerroksista uudisrakennusta, jossa olisi ravintola ja veneilijöille muun muassa saunomistilat. Kesäksi pitäisi olla valmista.




Naantalin vakiolenkkini tuppaa yleensä ulottumaan Kailon saareen ja siellä sijaitsevaan Muumimaailmaan. Jostain kumman syystä alueelle on vapaa kulku sesongin ulkopuolella. Kunnon kansalaisia on ilmeisesti paikat tulvillaan, koska vandaalien luulisi iskevän helposti moiseen kohteeseen. Onneksi ihmiset osaavat käyttäytyä.





Takavuosina Naantalissa tuli usein kesäisin käytyä terasseilla istumassa. Nyttemmin harrastus on jäänyt lähes vallan. Tiedä sitten mikä mahtaa olla kun ei noin lähelle ehdi kaljalle. No, ehkä tulevana kesänä.










torstai 23. maaliskuuta 2017

Marjaniemessä viikolla 12

Turun Ruissalossa sijaitseva Marjaniemi lienee saaren isoin ja ehkä jopa komein huvila. En ole koskaan käynyt rakennuksessa sisällä, mutta tontin ohittava luontopolku on sen sijaan tuttu.

Viikolla 12 maaliskuussa Marjaniemen seutu oli yhä kovin talvisessa kunnossa. Luontopolku oli osittain jäässä, eikä ympäröivässä luonnossakaan paljon hurraamista ollut. Tulipa kumminkin ulkoiltua.

Koska kamera oli luonnollisesti tälläkin kertaa mukanani, päätin tallentaa lähinnä yksityiskohtia luontopolun varrelta. Yleiskuvissa kun ei maaliskuisessa metsämaisemassa ollut juurikaan hohtoa.

Huhtikuun puolivälissä alueen lammikoissa kuhisee sammakoiden aloittaessa kevätpuuhastelunsa. Todennäköisesti palaan silloin paikalle tavoitteenani kuvata kurnuttajia.











keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Tapion alttari

Turun Länsikeskuksen takana, Mälikkälän metsässä on merkillinen, ilmeisesti jääkauden muovaama kivimuodolma. Tiedä sitten kuka sen ristinyt Tapion alttariksi, mutta ainakin sillä nimellä sitä kutsuu Suomen tämän hetken ehkä aktiivisin ja tunnetuin luolaharrastaja Tuomo Kesäläinen.


Juuri Kesäläisen jutun perusteella kiinnostuin kohteesta. Turun ja Raision rajamaille kysyin mukaan arkeologi Timo Sepänmaata, joka olikin oitis valmis lähtemään katsomaan moista kummajaista.

Auton sai kätevästi pysäköityä Mälikkälän perille, josta metsään lähtevä kuntopolku menee melkein suoraan kohteeseen. Matkaa on muutama sataa metriä.

Kuntopolku toimittaa lumitalvina hiihtoladun virkaa. Vasemmalla näkyi ja myös kuului vilkas Satakunnantie. Kiersimme polkua kauemmas mäen alapuolelle, mutta suoraankin olisi päässyt. Jyrkänteen laelta kohde olikin varsin helppo havaita.



En muista aikaisemmin tämänkaltaista kivimuodostelmaa nähneeni. Isoa siirtolohkaretta kannattelee kolme pienempää murikkaa. Alle mahtuisi standardikokoinen mies vaikka vetelemään nokosia.

Tapion alttaria ei voi ohittaa pelkällä olankohoatuksella. Yksi erikoisimmista luonnonihmeistä mitä olen pitkään aikaan nähnyt.









tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kylpyläreissulla Pärnussa

Tulipa taannoin tehtyä reissu Ikaalisten matkatoimiston bussilla Viron Pärnuun. Pitkän viikonlopun tarkoitus oli viettää rauhallinen ja rentouttava miniloma kylpylähotelli Viikingissä.

Laivaannousu tapahtui uudesta ja osin vielä keskeneräisestä Terminaali 2:sta Helsingin Jätkäsaaresta. Valtava halli ei muistuttanut lainkaan laivaterminaalia, vaan lähinnä mieleen tuli lentokentän odotustilat.

Terminaali 2:n hyvä puoli on, ettei matka alukseen ole tajuttoman pitkä. Mielestäni ei palvele ketään jos putkea pitkin joutuu kasseineen ja pusseineen kävelemään lähes kilometrin. Tässä ei kauan mennyt.


Meno Helsingistä Tallinnaan taittui uudella Tallink Megastarilla. Laivaa on hehkutettu kovasti, mutta enpä huomannut juurikaan eroa muihin paatteihin.

Julkisuuden henkilöitä suorastaan vilisi vastaan eri puolilla Megastaria. Baarissa istui hehkeä viihdejulkkis Amanda Harkimo, kaupassa viereisellä kassalla asioi veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen, jonka leuka oli kuin mustikkasopassa uitettu, Salatuissa elämissä ennen muinoin näytellyt Hanna Kinnunen sekä Miss Suomi 1996 Lola Odusoga.

Bussi Pärnuun oli tupaten täynnä mennen tullen. Aivo -niminen virolaisopas jutteli mukavia sujuvalla suomella ja piti tunnelmaa yllä.

Aivo kertoi saman tarinan kuin Viru Hotellin KGB-museon opas Kaijakin pari vuotta sitten. Emmanuelle -elokuvan esittäminen Suomen televisiossa 80-luvulla oli ollut suuri tapahtuma myös virolaisille. Kaukaa maalta oli matkustettu sukulaisten luo Tallinnaan, jossa Suomen televisio epävirallisesti joten kuten näkyi.

Pehmopornoleffa näytettiin kesällä 1987. Muistan tapauksen hyvin ja asian voi tarvittaessa tarkistaa vaikka Wikipediasta. Aivolle vuosiluku ei kuitenkaan kelvannut, vaan hänen mielestään spektaakkeli esitettiin vuosia aikaisemmin.

Pärnussa oli nollakeli ja kadut floskaisia. Tihkusade jatkui koko reissun ajan. Lunta oli yllättävän paljon, enemmän kuin lähtiessä koto-Suomesta. Ulkona ei pahemmin tullut käytyä, vaan aika kului Viikingin uumenissa. Etenkin sen baarissa.



Viiking Spa Hotel on vuonna 1993 valmistunut kylpylähotelli Pärnun sataman lähistöllä. Olen edellisen kerran käynyt kaupungissa kesällä 2011, jolloin Viiking tuli tutuksi ulkoterassinsa puitteissa.

Ikaalisten matkatoimiston mukaan Viiking on heidän toiseksi suosituin kylpylähotellinsa Virossa. Vastaavia laitoksia kaupungissa riittää ja parhaillaan siellä vietettiin kylpyläviikkoakin. Sen kunniaksi erikoistarjouksena oli 17 euron hintaan kolme omavalintaista hoitoa. Siihen oli tietysti tartuttava.

Ihmettelin moneen otteeseen talon sekavuutta. Joko rakennusmestari on ollut kännissä piirustuksia laatiessaan tai sitten Viikingistä on yritetty tehdä turhan modernia. Sokkeloiset ja ahtaat käytävät olivat sellainen labyrintti, että uskoisin etenkin vanhuksilla olevan suuria vaikeuksia löytää oikeaan kohteeseen. Tuskin itsekään kävelin kahta kertaa samasta suunnasta huoneeseeni.

Viikingin baarissa oli iltaisin karaokea. Jonkun kerran tuli käytyä myös lähistön kuppiloissa. Maininnan arvoisia ovat Bum Bum -niminen baari sekä aivan Viikingin takana oleva Joanna Pub. Kauniita nuoria naisia tiskin takana ja hyvää ruokaa.




Iso tuoppi olutta Viikingin baarissa maksoi kolme euroa. Vodkacolan sai 3,50 euron hintaan. Hotellin kioskissa halvin vodkapullo maksoi kahdeksan euroa. Myynnissä oli myös kymmenen pullon pakkauksia useaa eri merkkiä ja melkein kaikkea perustarviketta. Kamat pakattiin Perussuomalaisten muovikassiin, joita myyjä kertoi jonkun asiakkaan heille lahjoittaneen.

Kävelylenkki hiekkarannalle ei ollut tällä ilmalla mitenkään mieltä ylentävä kokemus. Ymmärrän kyllä ihmisten halun matkustaa muulloinkin kuin kesällä Pärnuun, etenkin juuri kylpylöihin, mutta maisemista ei maaliskuussa paljoa irti saanut.

Välikaljan hietin huiviin vuonna 2014 valmistuneen upean Hedon -kylpylähotellin aulabaarissa. Jos ja kun joskus vielä Pärnuun tulee lähdettyä, saattaisi se olla hyvä majoitusvalinta.