lauantai 20. lokakuuta 2018

Syyskuinen Askalankoski

Edellisessä blogikirjoituksessani kerroin Paimion parantolasta. Sunnuntaiajelu 23. syyskuuta jatkui parantolasta Askalankoskelle Paimionjokilaaksoon. Se sijaitsee, kuten nimestäkin voi ehkä päätellä, Paimionjoen varrella.

Vuonna 1936 Paimionjokilaaksoon valmistui Askalan voimalaitos, joka on edelleen toiminnassa.

Askalankosken perinnemaisemaa on kunnostettu 90-luvulta lähtien muun muassa niittotalkoilla. Paimion seudun ympäristöyhdistys hoitaa Askalankosken kulttuuriympäristöä, joka on ydinosa Paimionjokilaakson valtakunnallisesti arvokkaasta maisema-alueesta.

Yhdistys voisi hiljalleen ottaa asiakseen rapistuneen luontopolun kunnostamisen. Voimalanhoitajan talon edestä niityn poikki metsärinteeseen ja sieltä padolle etenevä polku voisi olla hieno kokemus, mutta moisessa ryteikössä ja lahonneilla pitkospuilla se on lähinnä vaarallinen.

Askalankoskella tulee poikettua muutaman kerran vuodessa. Kulahtaneesta luontopolusta huolimatta erinomainen retkipaikka.



















perjantai 19. lokakuuta 2018

Paimion parantolan pihamaalla

Sunnuntaina 23. syyskuuta oli tarkoitus käydä tutustumassa Paimion parantolaan. Huomasin Turun Sanomissa pienen ilmoituksen, jossa kerrottiin entisen sairaalan avointen ovien päivästä.

Rakennus sijaitsee Paimiossa, Varsinais-Suomessa ja on Alvar Aallon vuosina 1929-1933 suunnittelema tuberkuloosiparantola. Rakennusta pidetään Aallon varhaisen funktionaalisen kauden päätyönä.


Sairaala toimi pelkästään tuberkuloosiparantolana 1960-luvulle saakka, jonka jälkeen osana Turun yliopistollista keskussairaalaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin keuhko- ja sisätautisairaalana.

Parantola on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä Suomessa.

Tällä hetkellä Paimion parantola on tyhjillään sairaalatoiminnasta ja se asetettiin myyntiin viime kesäkuussa. Toivottavasti kuka tahansa törppö ei sitä osta tai ainakaan keksi sinne mitä tahansa toimintaa, koska noin komea rakennus ansaitsee parempaa käyttöä.



Olin liikkeellä turkulaisen historianharrastajan Harri Nato Leinon kanssa. Innosta puhkuen saavuimme parantolan komealle mäntykangasalueelle, jossa parkkipaikan saaminen tuntui olevan kiven alla. Porukkaa oli näköjään muitakin liikkeellä.

Ennakkotiedoita poiketen avoimet ovet olikin suljetut ovet, ellet kaivellut lompakkoasi ennen sisällepääsyä. Moinen tieto tuli täysin puun takaa. Koska summakin oli mielestämme korkea, jäi Parantolan katselu osaltamme kierrokseen ulkona.

Minulle se ei sikäli ollut suuri menetys, koska olen käynyt rakennuksessa sisällä syksyllä 1991. Tuolloin en tosin ollut yhtä valveutunut arkkitehtuuristen asioiden parissa kuin nykypäivänä, ja olisihan tuossa ollut opaskin kertomassa tarinoitaan.

Syy 27 vuoden takaisiin sairaalareissuihini oli silloinen työkaverini Kustavista, joka loukkaantui hengenvaarallisesti hämärissä olosuhteissa kesäisen tanssi-illan päätteeksi ja oli kuukausitolkulla hoidettavana Paimiossa. Kävin tätä nyttemmin jo edesmennyttä työkaveriani pari kertaa Paimiossa katsomassa.







tiistai 16. lokakuuta 2018

Aino-Maria ja Ruissalon ruska

Aino-Maria on turkulaislähtöinen kaunotar, jota kysyin alkysyksystä fotomalliksi. Hän näyttikin vihreää valoa ja viime lauantaina tapasimme Turun Ruissalossa.

Syysruska oli viikonloppuna Lounais-Suomessa parhaimmillaan. Luonto oli värikästä ja sitä pyrittiin hyödyntämään kuvissa. Puolisentoista tuntia vierähtikin nopeasti ympäri Saaronniemeä ja viereistä Kolkannokkaa.

Olin etukäteen esittänyt pukutoiveena mustan hatun, jonka huomasin Aino-Marian kuvasta sosiaalisessa mediassa. Se sopikin hyvin!

Yllättyin, kun Aino-Maria kertoi, ettei ole aikaisemmin ollut fotomallina. Paljon luontevampaa ja positiivisempaa mallia ei meinaan heti tule edes mieleen. Fotosessioista jäikin hyvä fiilis ja toivottavasti kuvataan vielä uudelleen.













perjantai 12. lokakuuta 2018

Turun linnan suljetut ovet

Sunnuntaina 30. syyskuuta ohjelmistossa oli Turun linna. Huomasin sosiaalisesta mediasta mainoksen, jossa kerrottiin linnan Suljetut ovet-kierroksesta.

Alunperin tarkoitukseni oli osallistua kierrokselle jo elokuussa, mutta homma vaan jäi. Suuren suosion saavuttanut tapahtuma alkoi kaivertaa mieltä siihen malliin, että syyskuisena sunnuntaiaamuna oli pakko tehdä ryhtiliike ja suunnata kohti linnaa.


Olin paikalla jo vähän yli kymmenen, koska infossa kehoitettiin ostamaan lippu hyvissä ajoin. Itse kierroksen oli määrä alkaa yhdeltätoista.

Sakkia valui tasaisesena virtana linnan aulaan valtava määrä. Oppaat jakoivat porukat ryhmiin. Soluttauduin kärppänä ensimmäiseen lähtöön, jossa oli laskelmieni mukaan 45 osallistujaa.

Paikalla oli varsin sekalaista seurakuntaa. Arvelin tällaisen kiinnostavan etupäässä Osmo Soininvaaran näköisiä vanhempia herroja ja löysästi pukeutuneita yliopistotyttöjä, mutta väärässä olin.

Ryhmämme vetäjäksi sattui Antti-niminen kaveri, joka olikin erinomainen opas. Hänellä oli sana hallussa ja kantava ääni.


Kierrosella tutustuttiin Turun linnan paikkoihin, joihin tavallinen pulliainen ei normaalisti pääse. Näimme muun muassa rakennuksen vanhimman asuinhuoneen, salakäytävän ja 38 metriä korkean länsitornin, jossa on ollut tykkejä. Mielenkiintoinen matka historian syövereihin kesti puolisentoista tuntia.




Ennakkotiedoissa olisi mielestäni voinut mainita, ettei kierros sovellu huonokuntoisille- tai etenkään jalkaisille. Ahtaissa portaikoissa ja epätasaisilla alustoilla eivät kaikki pärjää.

Varsinaisen kierroksen jälkeen tuli jylhää rakennelmaa koluttua laajemminkin. Olen viimeksi käynyt linnassa sisällä kymmenkunta vuotta sitten.














keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Auringonlasku Mäntyniemessä

"Lokakuun terassikelit ovat täällä", otsikoi iltapäivälehti alkuviikolla. Viisitoista astetta onkin varsin mukava lukema tässä vaiheessa vuotta, etenkin kun mittari käväisi viime viikolla jo pakkasen puolella.

Lämpöaallosta innostuneena päätin käydä katsomassa miltä työpaikkani kesäkodissa näyttää arkiehtoona. Uuvuttavan työpäivän jälkeen on yleensä niin poikki, ettei juuri mitään ylimääräistä jaksa touhuta. Nätti keli kumminkin oli suuri houkutus.

Turun Hirvensalon Papinsaaressa sijaitseva Mäntyniemi oli sinne ajellessani aurinkoinen. Hirvensalon sillalla pallukka oli tosin jo niin matalalla, että se häikäisi ratin taakse lähes vaarallisesti.

Luulin, että valoa olisi enemmänkin ja saisin napattua syysruskakuvia. Valon hiipuessa vauhdilla mailleen, homma menikin niin, että venelaiturin edustalla rehottava kaislikko oli seudun kuvauksellisin. Yleensä kasvit toimivat vastavalossa hienosti.