tiistai 6. helmikuuta 2024

Talvigrillausta Saaronniemessä

Viime lauantaina sekalainen joukko tuttujani kokoontui Turun Ruissalon Saaronniemeen grillaamaan. Pistelin alkuviikolla kutsuja vähän sinne sun tänne, mutta monia ei tapahtuma tuntunut kiinnostavan. Paikalla oli kuitenkin parhaimmillaan kymmenkunta henkeä. 

Talvigrillauksen huono puoli on tietenkin sää. Koskaan ei varmaksi tiedä tuuleeko häiritsevästi. Tällä kertaa pelastukseksi koitui Saaronniemen saunarakennuksen itäpuolella olevat grillauspisteet, jossa kallion kaivonrenkaita on vahvistettu jykevillä rautareunuksilla. 

Alkuperäinen ajatus oli asettautua grillikatokseen saunan taakse, mutta sinne tuuli osui niin kovasti, ettei viiden minuutin jälkeen kellekään jäänyt epäselväksi vaihdetaanko paikkaa vai ei. Siihen verrattuna rakennuksen toisella puolella olo oli kuin Kanarialla.

Grillillä touhunnut itäeurooppalainen porukka osoittautui puolalaiseksi. Nuotion pohjalla oli pari vanhaa klapia, joiden jatkoksi he katkoivat märkiä männyn oksia. Ei pojat, ei näin! Minulla oli mukanani pieni klapikassi, josta asettelin kasaan muutaman puun. Palkkioksi joukon johtaja tarjosi Jägermeister-likööriä. Toki otin kunnon huikan.

Polttopuista innostunut puolalaismies ojensi myös makkaran, joita heillä näytti olevan reilusti enemmän kuin neljän hengen tarpeiksi. Krakovanmakkaraa se ei kuulemma ollut, mutta yhtä lihaisaa ja makoisaa kumminkin. Voitti kotimaisen Poprillin mennen tullen. 

Kolmen tunnin aikana Saaronniemen kalliolle ei tuuli osunut, vaikka viidenkymmenen metrin päässä oli tukka lähteä päästä. Minkäänlaista ruuhkaa grillipaikoille ei ollut. Ilmeisesti ihmiset ajattelivat ilman olevan sen verran surkea, ettei ulos kannattanut jäädä. Kuinka väärässä olivatkaan! 

Retkijuomat ja erinomainen musiikki bluetooth-kaiuttimesta loivat tunnelmaa. Paikalla olisi vierähtänyt helposti vielä tuntikin, mutta päivänvalon hiipuessa sakki alkoi hiljalleen hajaantua.

Vastaava päivä pitää ottaa uusiksi keväämmällä ainakin kerran tai pari. Jospa silloin muutkin ihmiset tulisivat nauttimaan grillituotteista, hyvästä seurasta ja Suomen luonnosta. 







2 kommenttia: