lauantai 7. syyskuuta 2013

Patarein vankila Tallinnassa

Heinä-elokuun vaihteessa tehdyn Viron saarikierroksen päätteeksi poikkesimme Tallinnassa Patarein vankilassa.


Vankila juolahti mieleeni Haapsalun linnan pihalla. Palloilimme kaupungissa jo aamutuimaan, jolloin aikaa autolautan lähtöön oli rutkasti. Onneksi moinen idea lennähti jostain, koska muuten ainakin minä olisin paljon kokemusköyhempi kuin nyt.

Olin aiemmin nähnyt jonkun verran valokuvia Patareista. Karua katseltavaa, mutta paikka vaikutti perin mielenkiintoiselta. Kun vielä vankilan sijaintikin selitettiin juurta jaksaen puhelimessa, ei  ollut enää muuta tehtävissä kun suunnata sinne.


Patarei aukesi kello 12. Olimme juuri tankanneet Vanteen Mikon auton täyteen alkoholia Super Alkosta. Tuskin enää koppaakaan olisi mahtunut, sillä matkatavarammekin veivät tilaa. Siksi hieman arvelutti jättää täydessä lastissa ollut auto vankilan pihalle.


Tallinan keskustasta on Patareihin matkaa vain noin kaksi kilometriä. Siitä huolimatta kaupunginosa ei ole renesanssia vielä kokenut. Kun se aika koittaa, saanee vanha vankilakin moukarista ja jotain luksusta tullee tilalle.

Vankilan vieressä oli tietyömaa, jossa hääri haalaripukuisia äijiä. Alue oli muuten aika siivottomassa kunnossa ja sen verran syrjässä, että murtovarkauden riski tuli mieleen.

Portilla seisoi mies jonkinlainen virkapuku päällään. Häneltä kysyin voiko kaaran jättää portin viereen, jolloin kaveri nyökkäsi myöntävästi. Tulkitsimme samalla sen turvallisuuden merkiksi.



Patarein vankila on noin 170 vuotta vanha. Se on aikojen saatossa toiminut myös linnoituksena ja kasarmina. Nyt se toimii kulttuuripuistona.

Vankilana rakennuskompleksi toimi vuodesta 1920 vuoteen 2002, jolloin Tarttoon valmistui uusi vankila. Käsittämätöntä ajatella, että vain reilut kymmenen vuotta sitten siellä oli vielä asukkaita. Olosuhteiden on täynynyt olla todella kovat ja epäinhimilliset. Suomen vankiloiden modernit yksiöt mikroaaltouuneineen ja taulutelevisioineen ovat täysihoitoloita tähän verrattuna.






Suuntasimme portista vasemmalle olevaan rakennuksen osaan. Paikkoja kummastellessa ja kauhistellessa vierähti oitis ainakin tunti.

Koska taskulamppuja ei ollut mukana, oli kellariin teloitusosastolle meno silkka mahdottomuus. Erään tuttavan kertoman mukaan siellä on kalman tuoksukin vielä jäljellä. Ainakaan ulko-ovelle ei pahemmin sellaista käryä tullut, mutta se saattoi peittyä Sunttu Sundellin tupakansavuun.










Vankien psyykettä lienee koetellut huonojen olosuhteiden ohella meren läheisyys. Meri merkitsee usein samaa kuin vapaus, eivätkä ikkunoista näkyneet tallinnanlaivat ainakaan voineet tuoda helpotusta olotilaan.

Oli varmasti masentavaa katsella Suomeen seilaavia matkustajalaivoja, joissa mässäiltiin notkuvien pitopöytien äärellä ja ryypättiin konjakkia, kun oma ateria kivimurjussa koostui vedestä ja leivänkannikasta.

Talvella rakennuksessa on täytynyt olla hemmetin kylmä merituulen puhaltaessa maihin. Ilman bofoorejakin lämmitys ei varmasti ole ollut edes siedettävällä tasolla. Elokuun alun hellepäivänäkin vankilan käytävät tuntuivat kylmähuoneilta.



Vankila oudoin ja samalla ehkä kammottavin paikka oli leikkaussali- ja lääkäriosasto. Eipä käy kateeksi sinne joutuneita. Tuntuu, että hoito- ja parannuskeinojen sijasta siellä pikemminkin aiheutettiin kipua.

Paikka oli suoraan kuin kauhuelokuvasta. Kumma, jollei edes jokin harrastelijaporukka ole vielä siellä kuvannut kunnon horror-pätkää.








Vankilan sisäpihalta löytyy ulkoilualueet- ja tyrmät. Kopeissa on täytynyt olla erittäin hankalaa virua sateessa ja pakkasessa.






Patareihin ei heikkohermoisten kannata mennä vierailulle. Voi tulla huono olo ja painajaisia. Muuten oikein suositeltava kohde. Tuntuu uskomattomalta, että 90 kilometrin päässä Helsingistä on ihmisiä pidetty tällaisissa olosuhteissa.

Vankila on taas yksi muistutus Neuvostoliiton kauheuksista, joista ei Suomessa aikoinaan uskallettu puhua ainakaan virallisella taholla yhtikäs mitään. Eikä oikein vieläkään. Hyssyttely ja eräänlainen suomettuminen sen kun jatkuvat monin paikoin, vaikka Neuvostoliitto hajosi 1991. Patarein asukkaat eivät varmasti olleet puhtaita pulmusia, mutta neuvostoajan mielipidevangit olivat kumminkin aivan eri asia kuin massamurhaajat tai pedofiilit.




2 kommenttia:

  1. Huhhuh. Järkyttävää. Itse kun teen vankilatyötä, ihan täällä kotikaupungissa, niin täytyy taas muistaa, mitä hirveyksiä maailma pitää sisällään.. Hienoja kuvia, voisit tehdä vaikka jonkun reportaasin! Todella pysähdyttävää.

    VastaaPoista