Viron saarireissu osa 2 - Ohessaare ja Sörven majakka

Saarenmaalla päiväohjelmiimme kuuluivat kierrokset ympäri maakuntaa. Nähtäväähän siellä riittää vaikka millä mitalla. Aika ei todellakaan tullut pitkäksi.

Sörven niemen länsirannikolla sijaistee Ohessaaren rantajyrkänne. Se on viitisen sataa metriä pitkä ja nelisen metriä korkea kalkkikivijyrkänne.

Paikka tunnetaan ihmisten kasaamista kivipinoista. Kävijät latovat kiviä päällekkäin ja jotkut tuntuvat saavan komeitakin torneja aikaiseksi.

Kivistä voi kuulemma löytyä muinaisten eliöiden jäänteitä. Minä en nähnyt ainuttakaan, mutten tosin osannut sillä silmällä niitä tähyilläkään. Kasaamisenkin jätin sikseen - päinvastoin varoin, etten kaada valmiita rakennelmia.

Lähellä Ohessaarta sijaitseva Sörven majakka on hieno kohde. Ensimmäisen kerran kävin siellä kesällä 1996. Majakkaan sisälle en ole astellut koskaan, mutta alue ylipäätään on todella vaikuttava.

Olin tuolloin toisella Viron reissullani. Mukana matkassa olivat isäni, äitini siskon mies ja virolainen Mati Kalkun. Heistä Kalkun on yhä elossa, muut katselevat majakoita nykyään pilven päältä.

Sörven majakka kulkee suomalaisten suussa myös Säären majakkana. Tuota nimitystä minäkin käytin vielä kesällä, mutta virolaislähteet nimittävät sitä sitkeästi Sörven majaksi.

Sörvessä on ollut jonkunlainen majakan virkaa tekevä merenkulkuhelpotus jo vuonna 1646. Nykyinen, vaikuttavan näköinen menoliittibetonista tehty kartonmuotoinen majakka rakennettiin 1960. Sen korkeus on 52 metriä, merenpinnasta metrin enemmän.

Alue on Saarenmaan eteläisintä kolkkaa. Pitkä ja kapea kaistale kiemurtelee kauas Riianlahdelle. Pikkukivistä ja hiekasta muodostuva niemi saattaa olla hieman hankala käveltävä, mutta erittäin palkitseva kun sen kärkeen saakka pääsee.

Vielä 1996 reitin varrella oli neuvostojoukkojen betonibunkkereita ja muuta armeijaroinaa. Enää niitä ei pahemmin ole jäljellä. Eikä tainnut olla enää viisi vuotta sittenkään, jolloin Sörvessä viimeksi vierailin. Jonkun verran neuvostodiktatuurin jäänteiltä siellä yhä kumminkin on.

Viisi vuotta sitten Sörven niemellä käppäillessäni suoraan edestäni luikerteli pusikkoon piiloon merkillisen näköinen matelija. Tähän päivään mennessä ei ole selvinnyt mikä se oikein oli. Jonkinsortin käärme kumminkin, mutta laji on arvoitus. Se nimittäin oli kerman- ja tai beigen värinen.

Vastaukseksi on tarjottu muun muassa vaskitsaa. Tuskin ne niin isoiksi kasvavat kuin tuo näkemäni yksilö - tai sitten venäläisten jälkeensä jättämä maaperä on niin hyvin saastutettu, että käärmeistäkin tulee valtavia kromosomiletkuja. Yksi mahdollisuus olisi Ahvenanmaallakin tavattu kangaskäärme.

Sörven majakan pitäisi olla jokaisen Saarenmaan-kävijän listalla yhtenä kärkikohteena. Ehdottomasti yksi komeimmista paikoista missä olen koskaan käynyt!

Viron saarireissu osa 1

Ulkomaanreissuja tuli kesällä tehtyä kaksi kappaletta; toinen Etelä-Norjaan ja toinen Viron saarille, Saarenmaalle ja Hiidenmaalle.

Niiden purkaminen kirjalliseen asuun on työlästä muun muassa runsaan kuvamateriaalin takia, joten olen jättänyt homman tänne syksymmälle. Kesällä ajattelin, että syksyllä sitten olisi aikaa muistella ja naputella ylös tarinoita.

Jotteivat matkat vallan unohtuisi mielestä, on syytä nyt aloittaa asioiden ylöskirjaaminen. Ensimmäisenä vuoron saa Viron matka.

Reissua alettiin suunnittelemaan jo viime vuoden syyskesällä. Loistavaksi kokoonpanoksi kahdella edellisellä reissulla (Etelä-Viro 2011, Ahvenanmaa 2012) osoittautunut MP Vanne, Sunttu Sundell ja allekirjoittanut otti suunnaksi tällä kertaa Viron saaret Saarenmaan ja Hiidenmaan.

Minulle Saarenmaa oli tuttu jo peräti neljältä aikaisemmalta kerralta. Sunttukin oli käynyt siellä kaksi kertaa. MP puolestaan oli aivan Saarenmaa-untuvikko. Reissulle lähdettiin sunnuntaina 28. heinäkuuta ja paluu tapahtui viikon kuluttua 4. elokuuta.

Suomenlahti ylitetettiin Viking XRS -aluksella, jossa en ollut ennen ollutkaan. Laiva oli mukavampi kuin Eckerö Linen vastaava. Katajanokan terminaaliin oli vaan paljon hankalampi ajaa kuin Länsisatamaan, josta Eckerön paatti lähtee. Navigaattorin avulla se tosin onnistui suhteellisen helposti.

Matka Tallinnasta Virtsun satamaan taittui ilman suurempia taukoja. Päämääränä oli olla majapaikassamme Saarenmaan Järvetalussa illansuussa. Turhaa kuppaamista ei matkalla harrastettu.

Viikko suunniteltiin niin, että suurin osa ajasta vietetään Saarenmaalla, loput Hiidenmaalla. Olisin säätänyt yöpymispäiviä hieman erilailla saarten välillä. Nyt Hiidenmaan saldoksi jäi vain kaksi yötä. Hoitelin vaan majoitusten varaamiset, MP puolestaan lauttavarukset.

Kesällä 2008 vietimme puolisen viikkoa Saarenmaalla Suntun ja Kake Ahlrothin kanssa. Järvetalun Puhkemaja osoittautui tuolloin oivaksi paikaksi sekä sijainniltaan että henkilökuntansa puolesta. Alueen työntekijät Antsi ja Aivo puhuvat hyvää suomea, joten kommunikaatio-ongelmia ei pahemmin pääse syntymään. Niinpä Järvetalu oli helppo valinta nytkin.

Järvetalu oli laajentunut viidessä vuodessa. Keskelle metsää raivattua mökkeilyaluetta ei ole ahdettu täyteen rakennuksia, vaikka tilaa olisi vielä paljonkin. Maalaismiljöö sopii varmasti hyvin lapsiperheillekin.

Aitta -nimisen mökkimme takana röhki pari villisikaa ja pihalla tepasteli kanalauma johtajanaan kukko, jonka biologinen kello oli sekaisin. Se kun kiekui mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.

Järvetalusta on 16 kilometriä matkaa Saarenmaan keskukseen Kuressaareen. Viidessä vuodessa paikat olivat osittain muuttuneet kohteiden välillä - teitä paranneltu ja liikenneympyröitä tehty. Uusia majoituspalveluita oli ilmestynyt sinne tänne.

Koska kenelläkään seurueestamme ei ollut mitään haluja kaupungin sykkeeseen, vietimme illat aitan kuistilla istuskellen. Ryypiskelimme suomalaisittain todella halpoja alkoholijuomia ja kuuntelimme musiikkia. Kukkokin päästeli toisinaan oman soolonsa johonkin väliin.

Ihastuin reissulla virolaiseen Laua viinaan. Etikettinsä puolesta liemi olikin tuttu, mutten muista koskaan ostaneeni sitä ainakaan tuliaisiksi. Sen verran hyvää se oli colan kanssa, että jollen ollut ajovuorossa seuraavana päivänä, tyhjeni pullo iltaisin hyvinkin sutjakkaasti.

Ajeltua reissulla tosiaan tuli. En muista enää tarkkaan mitä MP:n auton mittariin kertyi, mutta yli 2000 kilometriä joka tapauksessa. Sisältäen siis matkat Turusta.

Ford houkutteli puoleensa jättiläispaarmoja. 

Järvetalun majoitusta olen ehtinyt jo eräälle työkaverilleni suositella. Aitta maksoi 50 euroa per vuorokausi, joten kolmeen pekkaan hinta ei muodostu kovin suureksi kai juuri kenellekään. Vaihtoehtoina on myös isoja hirsimökkejä ja pieniä leikkimökin kaltaisia rakennelmia, joihin niihinkin mahtuu muutama isompi mies. Nimimerkillä "Kesällä 2008 testattu".

Aitta oli lähivuosina rakennettu kahden huoneen talo, jossa oli monta sänkyä, televisio, jääkaappi, suihku ja vessa. Esimerkiksi neljän hengen majoitukseen oikein passeli.

Alueella on ylämaankarjaa laiduntamassa pitkin metsää. Pikku villisika tykkäsi pelata kärsällään jalkapalloa omassa karsinassaan.

Kivenheiton päässä Järvetalusta on kilometrien pituinen hiekkaranta, jota tosin ei ole hoidettu juurikaan. Muistaakseni viisi vuotta sitten se oli siistimmässä kunnossa. Nyt rannalla rehoittivat erinäiset kasvit.

Järvetalun läheltä löytyy myös puna-armeijan entinen tutka-asema- ja varuskunta. Nyt siellä tuntuivat viihtyvän vain muurahaiset. Enpä ole ennen nähnyt muurahaispesää tuollaisessa paikassa!

Tutka-asema on sotahistoriasta kiinnostuneille ns. varma nakki. Sotahistoriaa Saarenmalla riittää muutenkin vaikka muille jakaa.

Auringonlaskuja Puerto del Carmenissa

Helmikuun ensimmäisellä viikolla tehdyn Lanzaroten matkan valokuvasatoa ronkkiessa ei voi ohittaa Puerto del Carmenissa ottamiani auringonlaskukuvia. Kun köpötteli rantakadulle päivystämään siinä kuuden paikkeilla, alkoi taivaanranta hiljalleen näyttää todella komealta. Palmuista ja kaktuksista sai hyviä siluettikuvia.

Hotellistamme Bitacorasta oli ehkä vajaan kymmenen minuutin kävelymatka rantakadulle. Katu oli kilometrien mittainen ja hallitsi koko Puerto del Carmenia. Sen varrella olivat turistirihkamamyymälät ja ravintolat. Iso oluttuoppi vaihteli siinä 1,50 euron ja 2,40 euron välillä. Kallein ohrapirtelö tarjoiltiin eräässä irkkupubissa, jossa sen hinta oli kolme euroa.

Kokonaisuutena Lanzaroten reissu oli todella onnistunut. Paras lomamatka pitkiin aikoihin. Maisema- ja luontomatkailusta kiinnostuneille saarta voi huoletta suositella. Auringonpalvojien ei ehkä kannatta suunnata sinne talvikuukausina, koska ainakaan meidän lomaviikolla ei tarvinnut aurinkorasvaa tahkota nahkaan lainkaan.