Viron saarireissu osa 8 - Hiidenmaan majakat

Mökkimme sijaitsi Hiidenmaan läntisimmän niemen lähellä, kivenheiton päässä Ristnan majakasta. Kirkkaanpunaiseksi maalattu majakka on rakennettu 1873-74. Korkeutta sillä on 30 metriä, merenpinnasta 37 metriä.

Hiidenmaalaiset Ristnan ja Tahkunan majakat tilattiin ja valmistettiin samanaikaisesti Eiffelin tehtaalla Ranskassa. On väitetty, että ne vaihdettiin vahingossa toisiinsa ja seisovat väärissä paikoissa kuin oli alkuperäinen suunnitelma.

Aamulla ensimmäinen etappimme oli Ristna. Majakan vieressä oli muutama vanha rakennus, jossa yhdessä oli pieni baari. Tarjolla oli muun muassa sämpylöitä, hampurilaisia, olutta ja limonadia. Hieman ehkä epäkaupallinen kuppilan paikka, mutta kai asiakkaita käy ainakin kesällä.

Edellisenä iltana kumotut maljat aiheuttivat sen, etten siinä jaksanut helteessä edes yrittää kivuta ylös majakkaan. Jälkeenpäin asia on hiukan harmittanut, koska heti majakalta lähdettyämme löysimme upeita rantoja aivan lähistöltä. Ne olisivat varmaan näyttäneet hienoilta ylhäältäkin käsin.

Köröttelimme majakalta lähdettyämme todella huonokuntoista metsätietä pitkin kilometrin verran, jonka jälkeen eteen levittäytyi upea ranta.

Jonkinlainen, ilmeisesti luvaton, campingalue oli metsän reunassa. Pari matkaliluautoa- ja vaunua näyttivät siltä, että lepoa on pidetty jo pitkä tovi. Eipä ihme jos tällaisessa miljöössä viihtyy kauemminkin. Maisemat olivat todella komeat.

Olimme hädin tuskin selvinneet verkkokalvoille ilmestyneestä mannasta, kun edessä oli toinen huikea näkymä. Vaatimattomassa puisessa kyltissä tienposkessa luki "Surf paradiis". Kuoppaista pikkutietä sai ajella metsän siimeksessä jonkun matkaa. Perillä silmien eteen levittäytyi alue, jollaista ei luulisi löytävän Hiidenmaalta.

Surf paradiis vaikutti olevan nuorison suosima bile- ja surffausranta. Kaljaa ja muuta ilolientä näytti olevan myynnissä. Ja jo keskellä kirkasta aamupäivää joidenkin käsissäkin. Teknojumputus soi isoista kaiuttimista. Hiekkaranta oli pitkä ja yyterimäinen.

Köpun majakka sijaitsee Hiidenmaan länsipuolella lähellä Ristnaa. Se on Viron ja Itämeren vanhin majakka. Väitetään myös, että se olisi maailman toiseksi tai kolmenneksi vanhin majakka, jossa on palanut merkkivalo alusta asti. Rakennus on tehty 1500-luvulla.

Köpun majakka rakennettiin Hiidenmaan korkeimpaan paikkaan, 67 metrin korkeudella merenpinnasta olevalla mäelle. Korkeus maasta on 36 metriä. Majakan valo on 102 meren korkeudella merenpinnasta. Itämereltä ei löydy sitä korkeammalla olevia majankanvaloja.

Majakkaan kapuaminen jäi tälläkin kertaa väliin. Muistan yrittäneeni sinne vuoden 2005 reissulla, mutta tein silloin täyskäännöksen jo alkumetreillä. Käytävä on tajuttoman ahdas ja askelmat todella korkeita. Onnea vaan matkaan ken majakan ovesta käy.

Köpun matkamuistomyymälästä tarttui mukaan majakkaa esittävä seinätaulu ja Hiidenmaa-t-paita. Majakan kuppila on täysimittainen ravintola, josta saa muutakin kuin jäätelöä tai kahvia.

Tahkunan majakka löytyy Hiidenmaan pohjoiskärjestä. Valurautaisen majakan rakennustyöt aloitettiin 1873. Rakennus on Viron rannikon korkein torni; 39,6 metriä maanpinnasta ja 42,7 metriä merenpinnasta.

Majakan viereiseltä rannalta löytyy jatulintarha ja syyskuussa 1994 uponneen Estonian muistomerkki.

Majakan katolla oleva kupoli uusittiin vuonna 2002. Matkamuistomyymälän kaveri innostui näyttämään meille valokuvia tuosta tapahtumasta. "Pekkaniska, Pekkaniska", hän hoki innoissaan ja osoitti kuvissa näkyvää suomalaisfirman nosturia.

Vanha kupoli kyyhöttää nykyään majakan takana muistona menneistä ajoista.

Mikäli Hiidenmaalla liikkuu omalla autolla, kannattaa kiertää saaren majakat läpi. Ainakaan maisemat eivät lopu kesken ja matkalla näkee kaikenlaista muutakin.

Viron saarireissu osa 7 - Kassari ja Hiidenmaa

Reissuviikon loppupuolella jätimme hyvästit Saarenmaalle. Oli aika vaihtaa maisemaa. Triigin satamasta seilasimme aamulaivalla parikymmentä kilometriä naapurisaarelle Hiidenmaalle.

Järvetalusta oli Triigiin matkaa 60 kilometriä. Lähdimme aamuvarhaisella ajelemaan ja minä tartuin auton ohjaksiin. Edellisillan Laua viin oli jäänyt väliin, joten olin reipas kuin Simo Frangen. Ajattelin tosin jälleen illalla palkita itseni pullollisella tuota eestiläistä tulilientä.

Edellisehtoona Kuressaaren tuulimyllyravintola Veski Trahterissa nautittu villisikalounas oli niin pitkäsyistä, että kaivelin vielä aamullakin hampaankoloon jääneitä lihakimpaleita ajellessa kohti satamaa.

Keskellä metsää, pitkällä suoralla tiellä kävi näyttäytymässä otus, jota luulin ensin isoksi koiraksi. Hiljensin vauhtia ja elukka livahti ojaan piiloon. Pudotin nopeutta oikein roimasti ja ajoin hiljaa paikan ohi. Ojassa lymyili puolisen tusinaa villisikaa odottamassa tienylitysvuoroaan!

Onneksi ei tapahtunut sikakolaria. Järvetalun Aivon mukaan niitä tapahtuu silloin tällöin. Olisi ollut kohtalon ivaa, kun hampaakolosta kurkistaa palanen eilistä villisikaa ja konepellillä röhnöttää 300 kiloa tuoretta lihaa.

Järvetalun isäntämme Antsi ja Aivo naureskelivat ja ihmettelivät kun kerroimme suuntaavamme seuraavaksi Hiidenmaalle. Vaikutti siltä, että saarten välillä on jonkunlainen isoveli vastaan pikkuveli -asetelma.

Eräs suomalaistuttavani, joka on asunut ja työskennellyt Kuressaaressa, kertoi vähän samaa. Hänen mukaansa Hiidenmaa on "ainakin kymmenen vuotta Saarenmaata jäljessä".

Maisemat eivät saaren vaihdossa oleellisesti muuttuneet. Viron suurimmat saaret muistuttavat aikalailla toisiaan. En huomannut eroja myöskään käytännön asioissa tai ulkoisessa vauraudessa. Paremmilla autoilla Virossa ajellaan kuin Suomessa. Elintarvikekaupoissa ei tarvitse ihmetellä mitä koriin latoo. Päinvastoin kuin meillä, virolaissa makkaroissakin on lihaa, eikä pelkkää jauhoa.

Lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä.

Olen kerran aikaisemmin käynyt Hiidenmaalla. Kyseessä oli toukokuun lopulla 2005 tehty kolmepäiväinen kartano- ja puutarhareissu. Saarella satoi tuolloin kuin Esterin perseestä, eikä kohteista pystynyt ottamaan paljoakaan irti. Siitä lähtien mielessä muhi ajatus uusintavisiitistä.

Sörun satamaan saavuttuamme ajelimme lähistöllä aikaa tappaaksemme. Puumetsa väige -nimisen mökkimme avain oli noudettavissa vasta joitaikin tunteja myöhemmin, joten aluksi ehdimme katsella muun muassa Orjakun satamaa.

Todellinen luonto- ja maisemamatkalilijan lottovoitto koitti, kun Suntun laajasta matkasuunnitelma-arkistosta esiinkaivettu Kassari säär häämötti edessämme.

Olimme keskellä valtavaa katajametsää. Sen täytyi olla samaa aluetta, jossa 2005 kävin. Muistan matalikolle haaksirikkoituneen laivan, jonka hylky näkyi selvästi merellä katajikon takana. Nyt en sellaista mistään suunnasta bongannut, joten joko se on raahattu karilta pois tai sitten olimmekin eri paikassa.

Vasta nyt tätä naputtaessani huomasin, että Kassari onkin oma saarensa, eikä osa Hiidenmaata. Se on Viron viidenneksi suurin saari ja yhteydessä Hiidenmaahan patojen sekä maantien kautta.

Valtavan katajikon takaa alkaa pitkälle merelle ulottuva Säärennokka -niminen hiekkakieleke. Se muistuttaa hieman Saarenmaan Sörve säären vastaavaa, mutta on paljon pitempi. Parkkipaikalta niemen kärkeen oli matkaa pari kilometriä.

Säärennokkaa pitkin käppäillessä arkihuolet unohtuvat aivan varmasti. Maisemat ovat upeita. Harvoin näin hienoon paikkaan edes pääsee käymään.

Säärennokalla on syntytarinakin. Sen mukaan Kassarissa asunut Leiger-jättiläinen ja saarenmaalainen jätti Suur Töll kyläilivät toistensa luona. Suur Töll oli sitten kieltäytynyt kyläilykutsusta, ellei Leiger rakenna siltaa Saarenmaalle. Leigerhän ryhtyi toimeen poikansa Antsin kanssa, mutta urakka jäi kesken.

Leigerin patsas.

Kassarin upeiden maisemien jälkeen oli aika lähteä katsastamaan uusi mökkimme. Homma oli sikäli erikoinen, että vastaanotto sijaitsi Orjakun sataman lähellä, mökki puolestaan peräti 50 kilometrin päässä siitä. Se tuli yllätyksenä.

Mökistä vastasi Omar -niminen kaveri. Epäilin häntä ensin nimen perusteella jonkinsortin kebabmieheksi, mutta ehta virolainen kaveri näytti olevan. Kommunikoimme englannin kielellä. Se sujui kaikilta osapuolilta sen verran sutjakkaasti, että ajo-ohjeet mökille tulivat selväksi.

Mökki, Puumetsa väige, oli iso ja komea rakennus. Löysin sen viime talvena netistä muutaman potentiaalisen vaihtoehdon joukosta. Pari yötä voisi koisata hiukan prameammissakin puitteissa, koska mökin hinta ei ollut suomalaisille kumminkaan huima.

Mökki sijaitsi rauhallisella alueella keskellä metsää. Sadan metrin päässä oli toinen mökki. Se oli vielä isompi kuin oma lukaalimme, johon olisi mahtunut heittämällä 6-8 henkilöä. Mökissä oli sisävessa, suihku, sauna, uuni, televisio, radio, jääkaappi, tiskiallas ja ties mitä nykyajan vempaimia.

Sunttu näyttää missäpäin maailmaa tällä kertaa ollaan. 

Vaikka olimme keskellä metsää, ei itikoista ollut tietoakaan. Ei edes Saarenmaalla maanvaivoiksi asti lennelleistä paarmoista.

Pihagrilli sai nopeasti tulta alleen ja lihaa ritilän päälle. Laua viinaa lasiin, poppi soimaan ja mukava asento pihatuolissa. Ei paljon muuta voisi vaatia. Kyllä oli hieno päivä taas.

Grillimestari Mikko. 

Viron saarireissu osa 6 - Kuressaaren piispanlinna

Saarenmaan keskus Kuressaari sijaitsee saaren eteläosassa. Suomalaiset tuntevat tämän viidentoista tuhannen asukkaan kaupungin etenkin sen kylpylöistä, joita kaupungissa riittää.

Olen itsekin vietettänyt aikaa kahdessa Kuressaaren kylpylässä. Kesällä 2006 olin neljän päivän matkalla, jossa majapaikkana toimi kaupungin vanhin kylpylähotelli Saaremaa Valss.

Tuo neuvostoaikana vuonna 1983 rakennettu valkoinen talokompleksi on hintatasoltaan kaupungin edullisin. Neljänkympin lisäsatsauksella olisi päässyt paraatipaikalle Mere- tai Rüütli -kylpylöihin, jotka sijaitsevat reteästi Kuressaaren piispanlinnan edustalla. Myöhäistä rutistaa kun on paskat housuissa, sanoi entinen äijä.

Kolme vuotta myöhemmin olin Matka-Matti Vikströmin järjestämällä kylpyläreissulla. Samoihin aikoihin avattu Grand Rose Spa olikin komea paikka.

Kyseinen matka oli kostea sekä kelinsä että aktiviteettiensa puolesta. Nähtiinpä reissun alkumetreillä "taistelevat metsotkin", kun kaksi isoa miestä löysivät yhteisen kiinnostuksen kohteen viinapullon ulkopuolelta. Kolmas osapuoli ei tosin ollut heistä lainkaan kiinnostunut. Päinvastoin.

Kuressaaren piispanlinna on saaren merkittävin nähtävyys. Koko kaupunki syntyi linnan ympärille. Valli ja vallihauta rakennettiin 1300-luvulla. 1800-luvun lopulla linnan ympärille rakennettiin puisto, jossa on pyökkejä, kastanjoita, jalavia ja lehmuksia.

Ensimmäisen kerran vierailin linnassa vuonna 1996 Saarenmaan debyyttimatkallani. Siksi viime kesän linnakierros tuntui vanhan toistolta - olihan tuo nähty jo neljä kertaa. Tällä erää katselin paikkoja vain linnan ympäristössä ja pihalla. Sunttu ja MP:kaan eivät onneksi sisätiloihin hinkuneet.

Piispanlinnassa oli meneillään valtaisat saneeraustyöt. Rakennusmiehiä kiipeili pitkin torneja, istui pihalla taukotupakalla ja käveli vastaan enemmän kuin turisteja.

Kuressaari-päivämme ilma oli koko reissun huonoin. Linnan ehti juuri ja juuri nähdä ennen kuin alkoi raivokas ukkoskuuro. Sateet estivätkin kaupungin perusteellisemman katselun. Minulle ja Suntulle paikka olikin jo hyvinkin tuttu, mutta MP sai vähemmän materiaalia kameraansa.

1663 rakennetulla Vaakahuoneella kävimme kulauttamassa pari tuopillista herkullista olutta. Se on kulttuurihistoriallisesti arvokas barokkityylinen rakennus ajalta jolloin Ruotsi hallitsi Saarenmaata.

Vierailimme kaupungissa seuraavanakin päivänä. Veski Trahter on varmaankin Kuressaaren legendaarisin ravintola. Siellä nautittu perunamuusi villisikakastikeella oli todella hyvää. Annoksen hinta oli kymmenen euroa. Se on keskitasoa kalliimpi lautasellinen, vaikka suomalaisittain saattaa edulliselta tuntuakin.

Veskin kivisillä penkeillä oli hankala syödä. Paikan imagoon tietysti kuuluvat myllynkivet ja muu rekvisiitta, tarkoittaahan veski viroksi tuulimyllyä. Ei siis suinkaan vessaa, kuten moni tuttavani sen nerokkaasti haluaa suomentaa.

Viitisen vuotta sitten oli myynnissä virolaista Veski -nimistä vodkaakin. Etiketissä oli tuulimyllyn kuva. Riemu oli yleensä lähes rajaton kun kaivoin pullon esille ja ryhdyin tekemään siitä paukkuja. Pienestä se huumori irtoaa.

Villisian lihalla itsemme ravittuamme suuntana oli Kuressaaren hautausmaat. Ainakin minua on pitkään kiinnostanut nämä kiviset puutarhat, jotka ulkomailla poikkeavat yleensä suomalaisista kollegoistaan.

Kaupungin ulkopuolella on vierekkäin kaksi saapasmäkeä. Toisessa lepää Saarenmaan taisteluissa toisen maailmansodan aikaan kaatuneita saksalaissotilaita. Alue näyttää niin hoidetulta, että ainakin jonkunlainen remontti siellä on tehty lähivuosina.

Viereisellä tontilla Kudjapen hautausmaa. Sieltä löytyy komeita ristejä, isoja hautakiviä- ja holveja. Alue on perustettu 1780. Hautausmaa on kuin entisajan kuvanveistäjien kokoontumisajo.

Rokkibändien promootiokuvaukseen hautuumaa olisi aivan ehdoton. Voin kuvitella vaikkapa The 69 Eyesin jäsenten poseeravan aurinkolasit ja mustat vaatteet päällä ristien lomassa.