torstai 19. maaliskuuta 2020

Lapin reissu osa 2 - Aavasaksa

Elokuussa 2019 tehdyn Lapin reissun ensimmäinen kohde Haaparannan ja Ruotsin puoleisen Kukkolankosken jälkeen oli Ylitornion kunnassa sijaitseva Aavasaksa.


Aavasaksan korkeus on 242 metriä merenpinnasta, joka tekee siitä lähiseutujen vaaroja korkeamman. Ammoisista ajoista se on ollut tunnettu maisemanähtävyys ja näköalapaikka.

Aavasaksalla on lomakylä ja hiihtokeskus, kahvila ja näkötorni sekä vuonna 1882 rakennettu Keisarinmaja.




Mietimme kovasti mitä eroa on tunturilla ja vaaralla. Etelän miehelle se ei ole mitenkään itsestään selvää. Lapissa puurajan yläpuolelle ulottuvia paljaslakisia maastonkohoumia kutsutaan tuntureiksi ja sitä matalampia metsän peittämiä kohoumia taas vaaroiksi. Esimerkiksi Rovaniemen seudulla tunnetuimpia vaaroja ovat Ounasvaara, Karkalonvaara ja Syväsenvaara.


Aavasaksa tunnetaan Suomen eteläisimäpänä pisteenä, jossa voidaan juhannuksena nähdä keskiyön aurinko. 1950- ja 60-luvuilla siellä pidettiin suuria juhannusjuhlia, joihin osallistui tuhansia ihmisiä.

Tiedä sitten miksi perinne hyytyi, mutta puitteet olisivat yhä mahtavat. Ehkä nykyään ihmisten vaatimustaso on sen verran kova, että luonnon helmaan hyttysten joukkoon ei noin vain mennäkään ilman nykyajan mukavuuksia.




Ranskan tiedeakatemia teki Pierre Louis Moreau de Marpertuisin johdolla geofysikaalisia mittauksia Aavsaksalla vuosina 1736-1737. Aavasaksa oli Struven ketjun yksi mittauspaikka 1800-luvun lopulla.

Struven ketju ei varmaan juurikaan soita kelloja, mutta se oli 1800-luvulla rakennettu kolmiomittausketju Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä. Tarkoituksena oli selvittää yhden pituuspiirin pituus mahdollisimman pitkällä matkalta ja mahdollisimman pohjoisesta. Tiedon avulla pyrittiin laskemaan tarkemmin maapallon tarkka muoto ja koko.

Näitä maisemia katsellessa ei lainkaan pitäisi ihmetellä miksi Aavasaksa on yksi ympäristöministeriön valitsemista 27 virallisesta kansallismaisemasta. Aivan tajuttoman hienoa silmänkantamattomiin. Tämä olikin yksi Lapin reissun kohokohdista.














1 kommentti:

  1. Saiko joku seurueestanne pusupaikalla kontaktia muihin saatikka keskenään?
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista