tiistai 15. elokuuta 2023

Maisaaressa heinäkuun lopulla

Naantalin saaristossa Rymättylässä sijaitseva Maisaari on yksi kolmesta Turun kaupungin ulkoilusaaresta. Kävin siellä ensimmäisen kerran kesällä 2010 eräällä yksityismökillä. Kaupungin mökissä yövyin vasta kesällä 2017.  

Tuolloin saaressa olivat uusina yrittäjinä aloittaaneet Patrick ja Kat, jotka jatkavat yhä. Viime syksynä Maisaarta yritettiin koplata raumalaiselle liikemiehelle, mikä luojan kiitos jäi toteutumatta. Allekirjoitin itsekin adressin, jossa asiaa vastustettiin. 

Edellisestä Maisaari-käynnistäni oli ehtinyt kulua jo pari vuotta. Mikäli saareen pääsisi Turusta käsin helpommin kuin Rymättylän Haapalasta lähtevällä MS Isla-aluksella, olisi asia varmasti toisin. Pääosin Maisaari toimiikin veneilijöiden satamana, vaikka mökkimajoitusta on kymmenille ihmisille. 

190 hehtaarin kokoinen Iso-Maisaari eli Maisaari on länsi-itäsuunnassa pitkulainen, pituutta on noin neljä kilometriä ja leveyttä keskimäärin noin 500 metriä. Maisaarta ympäröivät muut saaret joka puolelta. 



Kesälomani viimeiselle viikolle varasin Maisaaren nettisivuilta Antolan aitta-nimisen mökin, jossa olen kerran aiemminkin ollut. Mukaan piti lähteä myös selkävaivainen kaveri, joka kuitenkin peruutti vedoten kipuihinsa. 

Sen sijaan eräs kolmas henkilö oli jo pari vuotta mankunut vähän väliä koska seuraavaksi mennään Maisaareen. Nyt kun siihen tarjoutui tilaisuus, ei hänelle kelvannutkaan, vaikka oli kesälomalla! Turha ainakaan minulta enää kysellä. 

Jalkavaivastani johtuen Maisaari-reviirini rajoittui saaren keskustan ja rannan tuntumaan. Käymättä jäivät luontopolku, laavut ja autiotalo Varvin tila. Niissä olen yleensä poikennut saaressa ollessani.

Illan päälle lukuisat valkohäntäpeurat tuppautuivat melkein syliin. Rannan grillipaikalta hämärässä kävellessäni kavioiden kopse saattoi lähteä vain muutaman metrin päästä. 

Kaksi yötä Antolan aitassa vierähti nopeasti. Maisa-saunan erinomaisissa löylyissä olin molempina iltoina ja ryyppyseuraakin löytyi melko pienellä vaivalla.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti