Gdanskin naapurissa Sopotissa sijaitseva massiivinen puulaituri eli molo on pikkukaupungin tunnetuin nähtävyys kylpylähotellien ja pitkän hiekkarannan ohella. Vuodenajasta riippumatta siellä vierailee päivittäin paljon turisteja.
Koska Gdanskista ei ole Sopotiin kuin vähän yli kymmenen kilometriä, oli se vapun jälkeisellä viikolla tehdyllä lomamatkalla eräs ykkösprioriteeteistämme.
Raahasin Puolaan vähän turhaan kameran pienessä 30 litran repussani. Tämä oli ensimmäinen ulkomaanreissu koko tällä vuosituhannella, etten kameraa käyttänyt, vaan kuvaaminen tapahtui kännykällä. Jotenkin vaan oli sellainen fiilis, että meneehän se näinkin.
Katselin ihmeissäni maisemia, jotka poikkesivat täysin siitä kun ensimmäisen kerran tein vastaavan matkan vuonna 2012. Kaikki oli aivan tiptop-kunnossa, niin maantiet kuin talotkin. Yhtään kuoppaa ei matkalla ollut, eikä uutta maalia hohtavista taloista puuttunut ulospäin mitään.
Kuski jätti meidät Sopotin kirkon kulmille, josta valuimme alas mäkeä kohti hiekkarantaa. Koska suu oli kuiva kuin beduiinin sandaali, oli suorastaan pakko turvautua kurkun kostukkeeseen välittömästi rantaan saavuttuamme. Hyvää ja suomalaisittain varsin edullista juomaa.
Vierailu Sopotiin oli vajaan viikon reissun aikana ainoa, jolloin ei tarvinnut palella. Hyytävä tuuli ei osunut sinne ollenkaan, vaan rantakuppiloissa oli oikein kesäistä. Nokka ja otsakin paloivat lievästi. Noin muuten olisi tarvinnut jopa pipoa, mutta eipä tullut mieleen pakata mukaan keväiselle Gdanskin matkalle.
Puinen molo on peräti yli puolen kilometrin mittainen ja lajissaan Euroopan pisin. Vaikka suomalaisille molo-nimi ehkä tuokin mielleyhtymiä sellaisista elokuvatähdistä kuten John Holmes, on laituri koko perheen paikka.
Pääsymaksu moloon on pari euroa. Laiturin päässä on upea ravintola, jossa palvelu toden totta pelasi. Ennen kuin ehdimme lasit tyhjentää, oli reipas tarjoilija jo tyrkyttämässä uutta juotavaa. No, mikä ettei.
Rannassa Molon lähellä on 1920-luvulla rakennettu komea Grand Hotel. Natsi-Saksan johtajista Adolf Hitler ja Herman Göring ehtivät pitää siellä majaansa Saksan hyökättyä Puolaan toisen maailmansodan alkajaisiksi syksyllä 1939.
Jannea jäi vähän kaivelemaan, että Sopot-päivä kului pelkästään rannassa ja molossa. Mutta nähdäkseni kaupungissa ei oikein sen kummempaa katselemista edes ole. Lisäksi koipeni oli siinä kunnossa, ettei kävely sujunut kunnolla kuin parin promillen puudutuksessa, joten pitkiä kovin matkoja en olisi edes pystynyt ramppaamaan. Mukava päivä tämäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti