Toukokuinen Gdansk osa 4 - Palloilua cityssä

Gdanskin matkan viimeinen päivä liikuttiin pitkin kaupunkia. Miinuspuolena oli armoton viima, joka ei kuvista välity, mutta haittasi toimintaa kovastikin.

Gdanskissa kyllä riittää aktiiviselle matkailijalle nähtävää vaikka koko viikoksi, ellei aikaa hukkaa terasseilla tai kauppakeskuksissa. 

Hieman jäi harmittamaan, ettemme saaneet aikaiseksi käydä keskiaikaisessa Malborgin linnassa. Linna sijaitsee noin tunnin matkan päässä Gdanskista. Edellisestä Malborg-vierailusta on kulunut yksitoista vuotta ja siitä voi lukea enemmän linkistä http://kaislatuuli.blogspot.com/2012/05/puolan-matkaraportti-osa-5-malborkin.html

En ole oikein koskaan ymmärtänyt Hard Rock Cafe-ketjun hienoutta. 80-luvulla hevistä innostuneena teininä kuvittelin sen olevan kovakin rokkipaikka, mutta nyt varttuneempana olen huomannut asian olevan melkein päinvastoin. 

Gdanskin Hard Rock Cafessa olen kuitenkin käynyt joka kerta kaupungissa vieraillessani. Tälläkin reissulla siellä käytiin syömässä hampurilaisateria ja ihmeteltiin seinille ripustettuja esineitä, joiden joukossa oli muun muassa Poisonin Bret Michaelsin bootsit, Kissin Gene Simmonsin kirvesbasso ja Black Sabbathin Tony Iommin kitara. 

Ravintolassa ei edes soinut hard rock, vaan televisioruudulla pyöri musiikkivideoita yhtyeiltä kuten Echo And The Bunnymen ja U2. Toisaalta kun katselin asiakkaita, ei erästä nuortaparia lukuun ottamatta löytynyt ihmisiä, joiden viihtyvyyttä olisi voinut häiritä esimerkiksi Behemothin örinällä, vaikka yhtye sattuu olemaan tunnetuimpia puolalaisbändejä ja kotoisin Gdanskista. 

Moni tuttuni on Hard Rock Cafeen päästyään aivan onnesta soikeana ja kantaa Suomeen kassikaupalla mukeja ja jääkaappimagneetteja. Itse olen tasan kerran tehnyt vähän vastaavia ostoksia ja se tapahtui vuonna 2009 Kööpenhaminan Hard Rock Cafessa, josta mukaan lähti t-paita. 

Puolassa ja Gdanskissa on valtava isoja kirkkoja. Erään sellaisen ovesta astelimme sisään. Katumeteli loppui kuin seinään ja olisi voinut kuulla nuppineulan putoavan lattialle. Kyseessä oli vanhassa kaupungissa sijaitseva Pyhän Marian kirkko eli Bazylica Mariacka, Marian Basilika.

Valtavan kokoinen Pyhän Marian kirkko on rakennettu punatiilistä. Joidenkin lähteiden mukaan se olisi jopa Euroopan suurin tiilikirkko. Torni kohoaa 80 metrin korkeuteen. Sinne olisi ollut mahdollista kavuta, mutta koska en ollut kiipeämiskunnossa, jäi sekin lysti väliin. 

En ollut aikoihin käynyt noin isossa tai lähellekään samaa kokoluokkaa olevassa kirkossa. Patsaiden, alttarien ja jopa lattialaattojen tutkimiseen olisi saanut kulumaan vaikka koko päivän. 

Toukokuinen Gdansk osa 3 - Molo

Gdanskin naapurissa Sopotissa sijaitseva massiivinen puulaituri eli molo on pikkukaupungin tunnetuin nähtävyys kylpylähotellien ja pitkän hiekkarannan ohella. Vuodenajasta riippumatta siellä vierailee päivittäin paljon turisteja. 

Koska Gdanskista ei ole Sopotiin kuin vähän yli kymmenen kilometriä, oli se vapun jälkeisellä viikolla tehdyllä lomamatkalla eräs ykkösprioriteeteistämme. 

Raahasin Puolaan vähän turhaan kameran pienessä 30 litran repussani. Tämä oli ensimmäinen ulkomaanreissu koko tällä vuosituhannella, etten kameraa käyttänyt, vaan kuvaaminen tapahtui kännykällä. Jotenkin vaan oli sellainen fiilis, että meneehän se näinkin. 

Olen aiemmin matkannut Gdanskista Sopotiin junalla, mutta tällä kertaa istuimme taksin pehmeänahkaiselle takapenkille ja kuski paineli kaasua. Mukavan oloinen suhari puhui englantia sujuvasti ja omatoimisesti kertoili sitä sun tätä matkakohteestamme. 

Katselin ihmeissäni maisemia, jotka poikkesivat täysin siitä kun ensimmäisen kerran tein vastaavan matkan vuonna 2012. Kaikki oli aivan tiptop-kunnossa, niin maantiet kuin talotkin. Yhtään kuoppaa ei matkalla ollut, eikä uutta maalia hohtavista taloista puuttunut ulospäin mitään. 

Kuski jätti meidät Sopotin kirkon kulmille, josta valuimme alas mäkeä kohti hiekkarantaa. Koska suu oli kuiva kuin beduiinin sandaali, oli suorastaan pakko turvautua kurkun kostukkeeseen välittömästi rantaan saavuttuamme. Hyvää ja suomalaisittain varsin edullista juomaa. 

Vierailu Sopotiin oli vajaan viikon reissun aikana ainoa, jolloin ei tarvinnut palella. Hyytävä tuuli ei osunut sinne ollenkaan, vaan rantakuppiloissa oli oikein kesäistä. Nokka ja otsakin paloivat lievästi. Noin muuten olisi tarvinnut jopa pipoa, mutta eipä tullut mieleen pakata mukaan keväiselle Gdanskin matkalle.  

Puinen molo on peräti yli puolen kilometrin mittainen ja lajissaan Euroopan pisin. Vaikka suomalaisille molo-nimi ehkä tuokin mielleyhtymiä sellaisista elokuvatähdistä kuten John Holmes, on laituri koko perheen paikka. 

Pääsymaksu moloon on pari euroa. Laiturin päässä on upea ravintola, jossa palvelu toden totta pelasi. Ennen kuin ehdimme lasit tyhjentää, oli reipas tarjoilija jo tyrkyttämässä uutta juotavaa. No, mikä ettei.

Rannassa Molon lähellä on 1920-luvulla rakennettu komea Grand Hotel. Natsi-Saksan johtajista Adolf Hitler ja Herman Göring ehtivät pitää siellä majaansa Saksan hyökättyä Puolaan toisen maailmansodan alkajaisiksi syksyllä 1939. 

Jannea jäi vähän kaivelemaan, että Sopot-päivä kului pelkästään rannassa ja molossa. Mutta nähdäkseni kaupungissa ei oikein sen kummempaa katselemista edes ole. Lisäksi koipeni oli siinä kunnossa, ettei kävely sujunut kunnolla kuin parin promillen puudutuksessa, joten pitkiä kovin matkoja en olisi edes pystynyt ramppaamaan. Mukava päivä tämäkin. 

Toukokuinen Gdansk osa 2 - Westerplatte

Vapun jälkeisellä viikolla tehty Puolan matka suuntautui Pohjois-Puolan Gdanskiin. Allekirjoittaneelle matka oli neljäs, Janne Aholaiselle puolestaan ensimmäinen. 

Koska neljän päivän aikana oli tarkoitus nähdä kaupunkia laajemminkin kuin vain hotellin ikkunasta, oli mielessä muutama paikka jossa voisimme käydä. Ne sattuivat olemaan helppoja toteuttaakin.

Westerplatte on niemimaa Itämeressä Puolan rannikolla Gdanskin kaupungissa Kuolleen Veikselin suulla. Gdanskin edeltäjän, Danzigin vapaakaupungin, aikana Puolalla oli siellä varuskunta vuosina 1926-1939. 

Westerplatte tuli kuuluisaksi 1. syyskuuta 1939 alkaneen Westerplatten taistelun myötä, jolloin Saksa hyökkäsi Puolaan. Kyseessä oli toisen maailmansodan ensimmäinen taistelu. 

Pelkästään näin merkittävän historiallisen tapahtuman takia Gdanskissa matkailevan pitäisi käydä Westerplattessa. Ikävä kyllä tunnen monia, joita tällainen ei kiinnosta pätkääkään. On paljon mukavampaa hipelöidä vaatteita ostoskeskuksessa tai ihmetellä terassihintoja. 

Me emme moiseen sortuneet, vaan seilasimme merirosvolaivalla Westerplatteen pitkin Motlawa-jokea. Noin 45 minuutin matkalla ohitetaan kuuluisa Gdanskin telakka. Maisemat poikkeavat muutenkin melkoisesti koto-Suomesta. 

Merirosvolaiva oli tupaten täynnä. Olen ennenkin huomannut, ettei Puolassa välitetä tuon taivaallista matkustajamääristä, vaan sisään otetaan kaikki kynnelle kykenevät. Niinpä istumapaikasta oli turha haaveilla. Jossain vaiheessa onnistuin istahtamaan johonkin, mutta silloinkin oltiin tiukasti kiinni ulkolaisessa vierustoverissa. 

Kuvissa näkyy toppatakkeja ja pipoja. Fotot eivät valehtele yhtään, koko Puolan reissun ajan oli aurinkoisesta ilmasta huolimatta riesana armottoman kylmä tuuli. Terassikaljallakin istuessa ehti jäätyä ennen kuin tuoppi oli kumottu. 

Merirosvoaluksen rantauduttua Westerplatteen, otimme suunnaksi valtavan patsaan niemenkärjessä. Se on puolalaisten sotilaiden muistoksi pystytetty muistomerkki. 

Matkalla näkyi monenlaista myyntikojua. Tarjolla sota-aiheisia tavaroita kuten kypäröitä, kenttälapioita ja kaasunaamareita. Vaikka pommit onkin deaktivoitu, uskoisin lentokentän läpivalaisussa kiinnitettävän huomiota mikäli matkalaukussa on kranaatteja.

Sitten viime käyntini kesällä 2019, oli alueelle ilmestynyt muistolehto. En tosin muista valtavia vitriinitaulujakaan, joissa kerrottiin toisesta maailmansodasta. Enemmän neljän vuoden takaisesta linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/11/gdanskin-matka-osa-4-westerplatte.html 

Ihmispaljoudesta päätellen Puolassa oli jonkinlainen pyhä- tai vapaapäivä. Vaikea uskoa arkena olleen muuten näin valtavasti ihmisiä liikkeellä.