maanantai 28. elokuuta 2023

Muinaistulien yö ja päivä

Viime lauantaina vietettiin Muinaistulien yötä. Se on elokuun viimeiseen viikonloppuun sijoittuva juhla, jota vietetään eri puolella Itämerta. Kokot sytytetään Suomen aikaa klo 21.30. 

Tapahtuman perinne alkoi vasta 1992, jolloin vietettiin Suomen itsenäisyyden 75 juhlavuotta. Vuotta myöhemmin kokkoja poltettiin myös virolaisissa rantakylissä, jolloin tapahtuma sai nimensä.  

Olen osallistunut Muinaistulien yöhön lukuisia kertoja Vepsän saaressa Turussa. Valitettavasti siellä ei ole muutamaan vuoteen ollut kokkoa. Paikka jossa tulta ennen pidettiin, on nykyään kuulemma sellainen, että sen alle kaivetut vesiputket- ja säiliöt voisivat vahingoittua. Hiekkarannallekaan kokkoa ei ole tehty, koska siitä ammutaan ilotulitus, joka on takuulla Airiston merialueen näyttävin. 

Mieleen on jäänyt erään kaverin Muinaistuli-vähättely vuodelta 2015. Hän kritisoi juhlaa sanoen muun muassa että "se on kaupallistettu" ja että "jossain Maskussakin järjestetään Muinaistulia, vaikka se ei ole edes meren rannalla". En oikein ymmärtänyt pointtia kaupallisuudesta ja Maskukin on kyllä meren rannalla Naantalin naapurissa. 

26. elokuuta kaupallisuudesta ei ollut tietoakaan ainakaan Vepsässä, jonne matkasimme klo 11 lähteneellä vesibussilla Aurajoesta. Mukana oli joukko kavereita, joista osa on tullut vuosien varrella tutuksi juuri Vepsästä. 



Aika moni potentiaalinen lähtijä jäi ilmeisesti kelin pelossa Turkuun, vaikka pisaraakaan vettä ei tullut ennen puolta yötä, jolloin paluukuljetus saaresta lähti. Ilma oli itse asiassa yllättävänkin hyvä, jopa hikinen paikka paikoin. Riippui ihan minne tuuli sattui osumaan. Kymmenenkin metrin pöydän siirto teki jo ihmeitä jos mereltä sattui puhaltamaan liikaa.  

Päivä oli todella onnistunut muutenkin kuin kelin puolesta. Oli mukava tavata tuttuja hieman pidemmänkin ajan takaa. Ärsyttäviä jankkaajia ei onneksi osunut ainuttakaan paikalle. Ilta huipentui komeaan ilotulitukseen, joka varmasti näkyi pitkälle saaristoon. 

Tämä oli todennäköisesti kesän viimeinen kerta kun Vepsässä käyn. Saaren palvelut ovat avoinna vielä syyskuun puolellakin, mutta vesibussiyhteys on tuolloin rajoitetumpi. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti