Savojärven kierroksella 29. elokuuta

Kuluvalle viikolle 35 on lupailtu sadetta lähes päivittäin. Poikkeuksena oli tiistai, johon kolme eri sääpalvelua näytti pelkkää aurinkoa ja poutaa. Maanantai-iltana vesiryöppyjen hakatessa ikkunoita olin vähän skeptinen asian suhteen. Mutta uskottavahan se oli, kun noin moni taho sitä toitotti. 

Tiistaiaamuna kylkeä kääntäessäni kuulin selvästi sateen ääniä. Ensimmäinen ajatus oli, että siinä meni sekin retkipäivä. Parin tunnin kuluttua aurinko kuitenkin jo paistoi ja mielialakin nousi kummasti. 

Kurjenrahkan kansallispuistoon ei Turusta ajele kuin noin 35 minuuttia. Pääsoin Nousiaisten ja Yläneen alueella kiemurteleva Savojärven kierros on kansallispuiston suosituin reitti. Tänä vuonna olen käynyt siellä kerran aikaisemmin, josta tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2023/04/savojarven-kierroksella-16-huhtikuuta.html

Kurjenpesän parkkipaikalla oli vain kymmenisen autoa. Savojärveen kierroksella saikin kävellä rauhassa väistelemättä ketään. Matti Viki Vikströmin kanssa tapasimme reitillä ainoastaan kolme nuorukaista, joiden kotimaa oli englannin aksentista päätellen Yhdysvallat. 

Vuonna 2012 avattu Savojärven kierros on vuosien varrella mystisesti lyhentynyt. Jossain vaiheessa se oli 6,5 kilometriä, sitten 6,3 kilometriä ja nyt 6,0 kilometriä. Samapa tuo, ihmetyttää vaan.

Loppukesän runsaat sateet näkyivät kansallispuiston maastossa. Pitkospuut olivat osin lähes upoksissa, mutta kuivin jaloin pääsi onneksi kävelemään. 

Pieniä sisiliskon poikasia vilisti pitkin lankkuja. Yksi oli ikävä kyllä tallottu ja suolet pihalla. Ainuttakaan en ehtinyt kuvata.

Erikoisin lenkillä näkemäni eläin oli valtava kyy, jonka kokoista ei ole ennen tullut vastaan. Luulinkin sitä ensin rantakäärmeeksi, mutta valuessaan pitkospuilta tiheään suopursupusikkoon ehdin nähdä sahalaitakropasta kymmenisen senttiä. 

Matelija saattoi ottaa aurinkoa lankuilla ja levittää luunsa, jolloin se näytti paksulta pötkylältä. Se voisi selittää suunnattoman koon. Harmi kun en saanut sitäkään taltioitua muistikortille, mutta paljon muita luontokuvia kylläkin.  

Saaronniemen luontopolulla 17. elokuuta

Sateinen loppukesä on rajoittanut liikkumista melko tehokkaasti, mutta luonnon helmaan on sentään välillä päässyt. Pari viikkoa sitten olin taas vaihteeksi Turun Ruissalon saarella, jossa ohjelmistossa oli Saaronniemen luontopolku.  

Reitti löytyy Ruissalon campingalueen takaa ja sinne harva eksyy. Lähes kaikki nimittäin suuntaavat Saaronniemen rannalle tai alueen uloimpaan kärkeen Kolkannokkaan. Nytkin sai liikkua ja katsella hiljalleen päättyvän kesän luontoa melkein yksikseen. 

Perhosia ja erilaisia pörriäisiä oli liikkeellä valtavat määrät. Loppukesällä kukkivien pietaryrttien kimpussa niitä näytti erityisesti olevan. 

Luontopolun erikoisin ja kuuluisin nähtävyys on Kukkarokivi, Suomen suurin siirtolohkare. Se on 27 metriä pitkä, 17 metriä korkea ja kohoaa 12 metriä merenpinnan yläpuolelle. Kukkarokivi on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä vuonna 1965. Viisi vuotta sitten talvella se näytti tällaiselta http://kaislatuuli.blogspot.com/2018/03/kukkarokivi-suomen-suurin-siirtolohkare.html

Samoilta kohdilta näkyy Raisionlahden rannalla sijaitseva Pernon telakka. Uuden loistoristeilijän valmistuminen vaikutti olevan pitkällä. 

Luontopolun alkupäässä on koirapuisto ja koirien uimaranta. Kummassakaan paikassa ei tällä kertaa ollut ainuttakaan karvaturria. Sen sijaan polun loppupäässä sain ylimääräisiä sydämentykytyksiä kun aivan kohdalla valtava hurtta teki hyökkäysliikkeen ja haukkui torahampaat irvessä. Kierrän yhä kauempaa kaikki kissaa isommat koirat.

Muinaistulien yö ja päivä

Viime lauantaina vietettiin Muinaistulien yötä. Se on elokuun viimeiseen viikonloppuun sijoittuva juhla, jota vietetään eri puolella Itämerta. Kokot sytytetään Suomen aikaa klo 21.30. 

Tapahtuman perinne alkoi vasta 1992, jolloin vietettiin Suomen itsenäisyyden 75 juhlavuotta. Vuotta myöhemmin kokkoja poltettiin myös virolaisissa rantakylissä, jolloin tapahtuma sai nimensä.  

Olen osallistunut Muinaistulien yöhön lukuisia kertoja Vepsän saaressa Turussa. Valitettavasti siellä ei ole muutamaan vuoteen ollut kokkoa. Paikka jossa tulta ennen pidettiin, on nykyään kuulemma sellainen, että sen alle kaivetut vesiputket- ja säiliöt voisivat vahingoittua. Hiekkarannallekaan kokkoa ei ole tehty, koska siitä ammutaan ilotulitus, joka on takuulla Airiston merialueen näyttävin. 

Mieleen on jäänyt erään kaverin Muinaistuli-vähättely vuodelta 2015. Hän kritisoi juhlaa sanoen muun muassa että "se on kaupallistettu" ja että "jossain Maskussakin järjestetään Muinaistulia, vaikka se ei ole edes meren rannalla". En oikein ymmärtänyt pointtia kaupallisuudesta ja Maskukin on kyllä meren rannalla Naantalin naapurissa. 

26. elokuuta kaupallisuudesta ei ollut tietoakaan ainakaan Vepsässä, jonne matkasimme klo 11 lähteneellä vesibussilla Aurajoesta. Mukana oli joukko kavereita, joista osa on tullut vuosien varrella tutuksi juuri Vepsästä. 

Aika moni potentiaalinen lähtijä jäi ilmeisesti kelin pelossa Turkuun, vaikka pisaraakaan vettä ei tullut ennen puolta yötä, jolloin paluukuljetus saaresta lähti. Ilma oli itse asiassa yllättävänkin hyvä, jopa hikinen paikka paikoin. Riippui ihan minne tuuli sattui osumaan. Kymmenenkin metrin pöydän siirto teki jo ihmeitä jos mereltä sattui puhaltamaan liikaa.  

Päivä oli todella onnistunut muutenkin kuin kelin puolesta. Oli mukava tavata tuttuja hieman pidemmänkin ajan takaa. Ärsyttäviä jankkaajia ei onneksi osunut ainuttakaan paikalle. Ilta huipentui komeaan ilotulitukseen, joka varmasti näkyi pitkälle saaristoon. 

Tämä oli todennäköisesti kesän viimeinen kerta kun Vepsässä käyn. Saaren palvelut ovat avoinna vielä syyskuun puolellakin, mutta vesibussiyhteys on tuolloin rajoitetumpi. 

Elokuinen Haunisten allas

Viikko sitten perjantaina juolahti mieleen, että ajelenpa aamuvuoron jälkeen Raision Haunisiin. Ilmakin oli kuin morsian. Tarkoituksenani oli testata kestääkö kuukausia oireillut jalkani jo vähän pidempää maastokävelyä. 

Haunisten allas on vuonna 1973 rakennettu tekojärvi Raision Mahittulan kaupunginosassa. Sen pinta-ala on 38 hehtaaria ja sitä käytettiin raakavesivarastona vuoteen 2012 saakka. Nykyään seutu on suosittua ulkoilualuetta. 

Ehkä jonkinmoisen kimmokkeen Haunisten keikalle antoi edellisenä päivänä sosiaalisesta mediasta lukemani päivitys, jossa kyseltiin grillauspaikkoja Turun lähistöltä. Vastasin siihen, että Haunisten altaalla on kaksikin tulipaikkaa, joista toinen on helposti saavutettavissa vaikka pyörätuolilla.

Matkan varrella ei sen kummempaa kuvattavaa ollut, mitä nyt laulujoutsenperhe ja lammikkikasvustoa runsaasti rannoilla. Keltaisena kukkiva haitallinen vieraslaji on jonkun ajattelemattoman aikaansaannos, todennäköisesti akvaariosta lähtöisin. Täytyy olla melkoinen tampio kun edes tulee mieleen kipata luonnonvesiin sinne kuulumattomia lajeja. 

Vierasta murretta puhunut eläkeläisrouva kuvasi lintuja puolivälissä reittiä. Sony-kamerallaan zoomaillut nainen kertoi, että rantapöheikössä oli vielä hetkeä aiemmin nokikanoja. Itse en nähnyt vilaustakaan niistä, mutta toivottelin hänelle oikein hyvää päivänjatkoa. 

Koipeni ei onneksi kipuillut talsiessani metsäisessä ja kivikkoisessa maastossa. Kolmen ja puolen kilometrin kierrokseen meni lähes minuutilleen tunti muutaman pikku kuvaustauon kanssa. Täytyykin käydä syksyllä uudestaan. 

Kuuvannokan elokuuta

Alkuviikolla suuntasin Turun Ruissaloon ja siellä tarkemmin Kuuvaan. Ehkä vähän turhan usein tulee mentyä saaren kärkeen Saaronniemeen, jossa toki on laajemmat maastot kuin Kuuvassa, mutta vaihtelun vuoksi välillä täälläkin.

Koska päivä oli helteinen ja varsin kesäinen kaikin puolin muutenkin, oli sakkia liikkeellä paljon. Kallioilla loikoili useita pariskuntia, joiden varoin joutumasta kuviini. Toki yleisellä paikalla saa kuvata, mutta jos joukossa sattuu olemaan esimerkiksi salarakkaita, niin saattaa käry käydä mikäli joku bongaa heidät tätä kautta. Toisaalta sen ei pitäisi olla minun ongelmani. 

Nyt loppukesällä perhosia on liikkeellä valtavasti. Tämänkertainen erikoisuus kuitenkin oli polulta näkemäni, muutaman metrin päässä ruokaillut metsäkauris. Se ei ollut moksiskaan minusta ja lähellä kävelleestä naisesta, vaan jatkoi lehtien popsimista kaikessa rauhassa. Oikein suloinen punkkien levittäjä. 

Merelle katsellessani en voinut taas välttyä ajatukselta, että miksei Turun kaupunki mainosta paremmin Kuuvannokan edessä siintävää Vepsän ulkoilusaarta? Todennäköisesti se on monille kalliolla loikoilleille ihmisille täysin vieras kesänviettopaikka. Toki myös hankalammin saavutettavissa kuin vaikka Kuuva, mutta pelkkä merimatka saareen on jo elämys sinänsä. 

Täytyy muistaa taas kritisoida Vepsän kallistuneita hintoja, jotka ovat tehokkaasti karkottaneet monia vakiokävijöitä. Turun kaupunki on hiljalleen luovuttanut saaren vesibussikuljetuksen, ravintolapalvelut, sauna- ja mökkivuokrauksen samalle yksityiselle liikkeenharjoittajalle, joka säälimättä kiristää hintoja viis välittäen siitä, että alun perin Vepsä on tarkoitettu vähävaraisille ja mökittömille kaupunkilaisille.