Historian havinaa Seilissä

Viime maanantaina suuntana oli Seilin saari Nauvossa. Matka taittui Turun Aurajoesta lähtevällä Vitharun-varustamon MS Nörrskär-aluksella. 

Koska en ostanut lippua etukäteen, olin vähän jännän äärellä jokirannassa aamu yhdeksältä. Mukaan kumminkin mahtui hyvin, vaikka laiva melko täyteen tulikin. 

Matka Turusta Seiliin kestää vajaa kaksi tuntia. Ensimmäisen tunnin yritin sisätiloissa nukkua univelkojani pois, joka joten kuten onnistukin kun keksin kaivaa taskusta korvatulpat. Lähistöllä istunut viiden naisen ryhmä piti käsittämätöntä meteliä, jolloin nukahtaminen oli kiven takana. Loppumatkan istuen kannella ja katselin kaunista Saaristomerta. Keli oli kuin morsian.

Rahastajana ja kansihenkilönä paatissa toimi nuori nainen, johon törmäsin ensimmäisen kerran Örön saarella syksyllä 2020. Hän ei muistanut, mutta minä harvemmin unohdan noin nättiä likkaa. 

Seili on tuttu neljältä aiemmalta käyntikerralta, joista edellinen oli kesällä 2019 kaverin moottoriveneellä tehty reissu. Tämänkertainen matka poikkesi muista siinä, että osallistuin opastuskierrokselle, jollaisella en ole ennen ollut. Reipas nuori nainen kertoili saaren historiasta puolisentoista tuntia. Kierros päättyi saaren kirkkoon. 

Entisen sairaalarakennuksen ravintolassa oli varsinainen kuhina. Jonossa oli parikymmentä ihmistä, mutta kuin ihmeen kautta letka eteni sen verran sujuvasti, ettei ehtinyt kyllästyä. 

Vaikka saarikohteissa on yleensä melko kovat hinnat, en pitänyt Seilin kuppilaa erityisen kalliina. Noutopöytä notkui erinäisiä herkkuja, joista jopa minä sipulikammoisena löysin sen verran täytettä lautaselle, että nälkä lähti. 

Seili sijaitsee Saaristomerellä Airiston eteläosassa noin 30 kilometriä Turusta etelään. Saaren suurin pituus on 2,5 kilometriä ja suurin leveys 1,5 kilometriä. Saaren suomenkielinen nimi on muunnelma ruotsinkielisestä Själö-nimestä, joka tarkoittaa hyljesaarta.

Seili kuuluu Airisto-Seilin valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen. Saarella toimii Metsähallituksen luontopalvelut, Turun yliopiston alaisuudessa oleva Saaristomeren tutkimuslaitos, matkailuyritys VisitSeili sekä asukas-ja kulttuuriyhdistys Pro Seili-Själö ry. 

Seili lienee tunnetuin sen synkästä historiasta. Saaren historia sairaalasaarena alkoi vuonna 1619, jolloin kuningas Kustaa II Adolf ilmoitti, että täytyy perustaa leprasairaala. Hänen mukaansa spitaalitauti oli Jumalan rangaistus syntisestä elämästä ja Turun lähistöltä pitäisi etsiä saari, jonne sairaala sopisi. Niinpä Seiliin alettiin roudaamaan spitaalisia ja mielisairaita kuninkaan käskystä.

Spitaaliset sijoitettiin pääsaaren itäpuolelle, kapean salmen erottamalle pikku saarelle. Nykyään maa on kohonnut niin paljon, ettei erillistä tätä saarta enää ole. Potilaille ei ollut tarjolla lääkäripalveluja, vaan hoitokeinoina olivat muun muassa paloviina ja Jumalan sana. 

Myöhemmin Seili toimi mielisairaalana. Potilasmäärä vaihteli 30 ja 50 välillä ollen aikansa suurin alan laitos Suomessa. 1889 sairaalan toimintaperiaate muuttui taas, kun miespotilaat sijoitettiin upouuteen Käkisalmen laitokseen. Siitä lähtien Seilissä oli vain naispotilaita, kunnes sairaala lakkautettiin vuonna 1962. 

Museovirasto on määritellyt Seilin sairaalan ja muut rakennukset sekä kirkon ja hautausmaan valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. 

Örön reissu osa 1 - Mietteitä merimatkalla

Lokakuun 10.-11. päivä osallistuin syysretkelle entisenä armeija- ja linnakesaarena tunnetuun Öröön.

Huomasin reissuilmoituksen elo-syyskuun vaiheessa sosiaalisesta mediasta. Vaikka olen Örössä muutaman kerran aikaisemminkin käynyt, heräsi kiinnostus välittömästi.  

MS Norrskär-laiva lähti Turun Aurajoesta, joten minun ei tarvinnut raahata matkalaukkuani kauas kotiovelta. Matkan järjestäjänä toimi Vitharun ja Örön nykyinen yrittäjäpariskunta. 

Matkaporukan kokoontuessa Läntiselle rantakadulle, silmäilin pikaisesti ihmiset läpi jos vaikka olisi tuttuja joukossa. Ei niin ainuttakaan. Paitsi työkaverini Sunttu Sundell, jonka kanssa jaoin hotellihuoneen. 

Ennakkoon oli ilmoitettu, että kasvomaskien käyttö laivamatkan aikana olisi suotavaa näin korona-aikana. En ollut aiemmin moista rättiä päähäni asetellut. Kerta se ensimmäinenkin. 

Arvelin, että ruissulla olisi mukana paljon sotahistorista kiinnostuneita ja toinen puolikas koostuisi lintubongareista. Yllätyksenä tuli, että kumpaakaan ryhmää ei ainakaan näkyvästi ollut. Sen sijaan muutama tyttö- ja naisporukka, lapsiperhe ja vanhempi pariskunta löysyivät MS Norrskärin uumenista istumapaikkansa. Jotkut rohkeat jäivät kannellekin 4,5 tunnin merimatkan ajaksi. Yhteensä sakkia oli nelisenkymmentä. 

Olen ennenkin huomannut, että tällaisilla seuramatkoilla osa porukasta on sosiaalista ja osa taas todellakaan ei ole. Mikäli olen myöhemmin kuullut jonkun hapannaaman sosiaalisen statuksen siviilielämässä, en ole voinut kuin ihmetellä miten hemmetissä hänkin saa toteuttaa ammattiaan jos ei edes tervehdi parin päivän reissaamisen jälkeen. 

Tämänkertaisistakin matkakumppaneista osa oli fiksuja ja sosiaalisia, mutta toinen puoli sitten taas  osastoa, jolla oli naama norsunvitulla maskista huolimatta. Niin sanottu halpamakkara-katse tuli paluumatkalla eräältä rouvalta, vaikka tuskin olin hänen viikonloppuaan mitenkään pilannut. 

Vaikka ilma ei mielestäni ollutkaan sellainen, että laivan kannella olisi tarjennut istua kylmettymättä ilman pilkkihaalareita tai minkkiturkkia, käväisin haukkaamassa happea pariin otteeseen. Reitti kulki halki Saaristomeren Turusta Paraisten kautta Öröön. 

Sähköpostiohjeistuksesta ymmärsin retken hinnan olevan alkaen 128 euroa. Sen kummemmin sitä ei oltu eritelty. Hieman ihmettelinkin, kun MS Norsskärin kippari tuli jossain vaiheessa matkaa pyytämään 79 euron maksua. Mielestäni se oli kova hinta merimatkasta, kahvista ja pullasta. Moni muukin oli monttu auki, mutta kortti viuhui auliisti kun kerran pyydettiin. 

Myöhemmin selvisi, että kokonaishinta oli aivan oikein, mutta laivalla tehty välirahastus kummastutti kovasti pientä kulkijaa. Perillä vanhan kasarmin, nykyisen hotellin, kulmalla maksettiin loputkin. 

Minulle viikonlopun kokonaishinnaksi muodostui 180 euroa. Siihen kuuluivat matkat, luksusta huokuva uusi hotellihuone sekä ruokailut seisovasta pöydästä. Omilla eväillä ja matkaan kuuluvalla yhteismajoituksella olisi päässyt perushinnalla. 

Kasarmihotelli näyttää ulkoapäin samalta kuin sen toimiessa varusmiesten kotina, mutta sisältä on kaikki paikat remontoitu. Se osoittautui vallan mainioksi paikaksi yöpyä.

Rakennuksessa on kahdeksantoista kahden hengen huonetta, joista osa on yhdistettävissä perhehuoneiksi. Arvelen meidänkin huoneen olleen juuri tällainen, koska keskellä seinää oli lukittu ovi. Kahdelle isolle miehelle huone oli ehkä aavistuksen pieni, mutta kyllä siellä kääntymään mahtui. 

Pitkän merimatkan jälkeen huoneeseen päästyäni, oli aika heittäytyä nojatuolin syövereihin, tehdä pikku drinksut ja kuunnella erinomaista poppia bluetooth-kaiuttimen kautta.