Jäätaidetta Askalankoskella

Lauantain maakunta-ajelukohteeksi valikoitui Paimion Askalankoski. Kesällä tämä Paimionjoen varrella Paimionjokilaaksossa sijaitseva alue on todella hieno, mutta sama pätee osin talvellakin.  

Kävin Askalankoskella ensimmäisen kerran keväällä 2012. En muista tuota ennen paikasta kuulleeni. Tämän jälkeen olen vieraillut siellä noin kerran vuodessa. 

Paimion keskustasta Tarvasjoelle johtavaa tietä ajellessa ei olisi uskonut, että ollaan vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Turusta. Maasto oli ohuessa lumipeitteessä, kun taas Turussa tihkutti vettä ja tuuli siihen malliin, että autokin heilui. 

Askalankoskelle käännyttäessä pikkutie etenee halki peltojen. Loppupäässä tulee erittäin jyrkkä mäki, jollaista en näillä leveysasteilla toista muistakaan. Koska viime aikoina on ollut leutoa, uskalsin ajaa perille asti. Jäistä mäkeä on varmasti hankalaa, ellei peräti mahdotonta päästä ylös, eikä lähimmän maajussin hälyttäminen hinausapuun ole kovin mieltä ylentävää. 

Perillä voimalaitoksen parkkipaikalla alkoi räntäsade. Kameraparkaa vähän säälin, mutta onneksi sade loppui noin vartin kuluttua ja pystyi ulkoilemaan vapaammin.

Padolta johtaa valtava puinen vesiputki vuonna 1935 käyttöönotetun voimalaitoksen syövereihin. Pelkästään se on erikoinen näky, etenkin nyt talvella. Paikka paikoin vuotava putki oli saanut kylkiinsä komeita jääpatsaita. 

Vanhempia Askalankoski-blogijuttujani löytyy muun muassa seuraavista linkeistä: 

http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/07/askalankoskella.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/11/marraskuinen-askalankoski.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/01/riia-askalankoskella.html

Riia keväisessä Paimiossa

Talvipakkasten ja joulupyhien keskellä on aikaa kaivaa esille tyystin toisen vuodenajan kuvia. Nämä ovat viime toukokuun puolivälin tienoilta, jolloin kesä vasta teki tuloaan.

Paimiossa otetuissa kuvissa mallina on Riia. Hän jäi aikoinaan mieleen TPS Kissat-tanssiryhmästä. 

Tässä vaiheessa kevättä koivun lehdet olivat vasta hetkeä aiemmin auenneet, eikä rikkaruohoiksi monien parjaamat voikukatkaan vielä rehottaneet kuten paria päivää myöhemmin. 

Kävimme Riian kanssa ensin Paimion keskustan tuntumassa mutkittelevalla Vähäjokipolulla. Siellä ei kuitenkaan ollut kevään merkkejä sitäkään vähää mitä aurinkoisella Paimionjoen rannalla. Rautatiesillan tuntumasta löytyikin hyviä kuvauspaikkoja. 

Rauhallisessa miljöössä huomiota herätti ainoastaan vastarannalla oleva teurastamo, josta kuului melkoista kolinaa. Nyt tuokin rakennus tuli paikannettua, siitä kun oli noihin aikoihin juttua erään työkaverin kanssa, joka paiski sielläkin hommia. 

Linkkejä aikaisempiin Riia-kuviin 

https://kaislatuuli.blogspot.com/2019/07/riia-korppoolaismaella.html?m=0  

http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/01/riia-askalankoskella.html 

https://kaislatuuli.blogspot.com/2020/08/riia-kohisevankoskella.html

Oinilan jokipolulla Paimiossa

Huomasin viime viikolla Facebookin Varsinais-Suomen luontoliikkujat-ryhmässä kuvia Paimiossa sijaitsevasta Oinilan jokipolusta. 

Polku ei ollut ennestään tuttu. Sitä pidä sekoittaa lähistöllä olevaan uudehkoon Vähäjokipolkuun, josta tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/04/paimion-vahajokipolulla.html

Paimion reissulle sain seuraksi turkulaisen luonto- ja historiaharrastaja Harri Nato Leinon. Hänkään ei ollut Oinilan polusta vielä kuullut, mutta lähti mielellään luonnon helmaan kun moista ehdotin. 

Keskivaikeaksi luokiteltu Oinilan jokipolku on virallisena reittinä melko uusi. Se on toteutettu vuonna 2018 yhdessä Paimion kaupungin, yksityisten maanomistajien ja Toimintakeskus Apilan kanssa. Polun huollosta ja ylläpidosta vastaa Paimionjokiyhdistys.

Polku on kaksi kilometriä pitkä ja se alkaa Toimintakeskus Apilan pihalta osoitteesta Sähköyhtiöntie 4. Leinon navigaattori tosin neuvoi meidät pari kilometriä kauemmaksi Paimion kotiseutumuseon parkkipaikalle, mutta perinteinen "ikkuna auki ja kysymys vastaantulijoille"-menetelmä auttoi jälleen. 

Peltojen laidassa joen vierustaa kulkiessa sai alkumatkasta olla tarkkana, ettei liukastele jyrkällä penkalla. Käyntipäivänämme polku ei onneksi ollut savinen eikä kovin luminenkaan. 

Uudenkarheita pitkospuita oli alkumatkassa jonkun verran. Paimionjoen reunamilla etenevää reittiä näytti tallatun kymmeniä, ellei jopa satoja vuosia ennen reitin virallistamista.

Jokivarsi näytti oikein komealta tähänkin vuodenaikaan. Kesällä ja ruska-aikaan nämäkin maisemat lienevät parhaimmillaan.

Polun pituus saattaa äkkiseltään vaikuttaa turhan lyhyeltä, mutta ainakin tällä kertaa se oli juuri sopiva.  Paluumatkan kun taittaa Sähköyhtiöntietä pitkin, tulee reitin kokonaispituudeksi kolmisen kilometriä. 

Riia Askalankoskella

Sovin Tapaninpäiväksi fotosessiot Paimion Askalankoskelle. Mallina toimi kuvankaunis Riia, joka oli joulua viettämässä kotikonnuillaan. 

Riia jäi aikoinaan mieleen TPS Kissat-tanssiryhmästä, jossa hän oli vuosia mukana. 

Aikataulujamme on ollut vähän vaikea sovittaa yhteen, mutta melkein puolen vuoden säädön jälkeen vihdoin onnistui. Kuvista tulikin mielestäni erinomaisia. 

Askalankoski on vanhaa Paimionjokilaakson perinnemaisemaa, jossa on yhä toiminnassa oleva voimalaitos. 

Seutu oli tähän aikaan vuodesta ehkä tavanomaista komeampi hennolla lumipeitteellään. Viime aikojen vesisateista ei ollut nyt onneksi tietoakaan.

Askalankoskelle laskeuduttaessa vastassa on harvinaisen jyrkkä mäki. Hieman arvelutti jos se on sateiden takia umpijäässä, mutta huoli oli turha. Joulun aikoihin sitä kun tuskin hiekotettaisiin ja paikallisen maajussin kutsuminen vetoavuksi ei sekään oikein kiehtonut. 

Kaksi edellistä fotosessiotamme löytyy linkeistä 

https://kaislatuuli.blogspot.com/2019/07/riia-korppoolaismaella.html?m=0 

http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/08/riia-kohisevankoskella.html

Paimion Vähäjokipolulla

Paimionjoen suurimman sivujoen Vähäjoen rantaa myötäilevä Vähäjokipolku avattiin Paimiossa viime syksynä.

Polku on puolitoista kilometriä pitkä ja kolmisen metriä leveä. Se ei ole rengasreitti, vaan alkaa kaupungin keskustasta Vistantieltä Vähäjoen sillan pielestä ja loppuu matonpesupaikkaan lähelle Tokmannin tavarataloa.

Luontopolun on suunnitellut minulle tuntematon Frederic Tranchand. Se tuli maksamaan noin 90 000 euroa. Vähijokipolku on liitetty Tammireitistöön, joka on Kaarinan, Liedon, Sauvon ja Paimion kehittämä reitistökokonaisuus.

Polun pituus saattaa hiukan hämätä, mutta sen voi vaikka kävellä edestakaisin, jolloin siitä muodostuu kolmisen kilometriä. Vaihtoehtona on mennä Tokmannin parkkipaikan kautta tielle ja siitä takaisin autolle.

Vähäjokipolun varrella on infotauluja alueen historiasta. Aloituspaikasta Vähäjokisillan kupeesta vaan on unohtunut viitoitus polulle, joten sitä oli hankala löytää. Piti pysäyttää useampikin ihminen, jotta oikea paikka löytyi.

Polulla on laajalti penkkejä jos alkaa tuntua siltä, että täytyy pitää hengähdystauko. Komein taukotila on varmasti kosken partaalla, jossa tällä kertaa oli nuorisoseurue piknikillä. Siinä on erään ulkoilijamummelin kertoman mukaan ollut ennen muinoin mylly.

Vähäjokipolku osoittautui mukavaksi lenkkimaastoksi viime viikon sunnuntaina. Ei se ollut mielestäni yhtään liian lyhyt. Erittäin positiivinen kokemus. Täytyy käydä toistekin!

Suosikkiohjelmani Luonto Plus vieraili uunituoreella Vähäjokipolulla viime elokuussa. https://www.ts.fi/tstv/1074830164/Luonto+Plus++Vahajokipolulla