Isokarin majakkasaarella

Kustavin kuntaan ja Saaristomeren kansallispuistoon kuuluva Isokari on ollut minulle tuttu saari pikkupojasta asti. Aikoinaan siellä käytiin Kustavista isäni tai jonkun tuttavan veneillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen vieraillut useamman kerran tällä 180 hehtaarin saarella vesibussilla Uudestakaupungista käsin.

Tämänkertainen majakkasaariretki sisältyi edellisessä blogikirjoituksessani käsiteltyyn Sandbäckin hyljesafariin. Hyljebongauksen jälkeen suuntana oli Isokari, jonne MS Kerttu-alus ajeli Sandbäckistä noin tunnin verran.

En ollut aiemmin lähestynytkään Isokaria tästä vinkkelistä. Majakan takana olevat kalliot näyttivät vaatimattomilta, vaikka paikan päällä kävellessä ovat melkeinpä hienoimpia missä olen tallustellut.

Saaren satamassa vastassa olivat riskilät. Äkkiseltään katsottuna hieman pingviiniä muistuttavat linnut ovat vallanneet saaren aallonmurtajat ja riskiläkolonna onkin Isossakarissa maamme suurin.

Hyljesafariporukkaan kuului noin 25 henkilöä. Suurin osa oli aivan Isokari-ummikkoja, mutta lisäkseni mukana oli muutama saaren jo tunteviakin.

Kaukaisimmat vierailijat olivat pääkaupunkiseudulta. Eräs matkailija kertoi, että hänen oli tarkoitus mennä Kotkan saaristoon hylkeiden perään, mutta kun tällä retkellä näkyvyys oli takuuvarma, valitsi hän sitten tämän. Samalla pääsi Isoonkariin.

Ryhmää vastassa saarella oli kesähommia Isossakarissa paiskiva Jyväskylästä kotoisin ollut nuorimies. Hänellä oli sana hallussa ja riittävästi informaatiota uteliaille.

Isossakarissa, kuten muillakin ulkosaarilla, on valtava määrä käärmeitä. En huomannut tosin kuin yhden kyyn, mutta puheista päätellen lähes kaikki matkalaiset olivat nähneet niitä muutaman tunnin saarivierailun aikana.

Jututin erästä seurueeseemme kuulunutta englantia puhunutta naista. Hän oli kotoisin Slovakiasta ja töissä Uudenkaupungin autotehtaalla. Kuulemma sieltä asti haalitaan porukkaa autoja kokoamaan, kun Suomessa ei työvoima riitä. Tuntuu melkoisen oudolta yhtälöltä, kun samaan aikaan maassa on suurtyöttömyys.

Isokarin majakka on valmistunut 1833. Sen suunnitteli luotsimajuri Gustaf Brodd. Majakan alkuperäinen väri oli keltainen, mutta se on ollut myös mustavalkoinen. Sellaisena minäkin sen alunperin muistan.

En mennyt sisälle majakkaan, mutta luullakseni koko muu seurue meni. Olen ollut siellä niin monta kertaa, ettei muutoin oikein komea rakennus näköaloineen tarjoa oikein mitään uutta. Suuntasin majakan takana oleville kallioille, joka on käsittämättömän upea paikka.

Alkumatkasta oppaan johdolla edetty reitti saaren keskiosassa on merkitty valkoiseksi maalatuilla kivillä. Toinen vaihtoehto mennä majakalle on satamasta lähtevä reilun kilometrin mittainen soratie. Poistuin sitä pitkin.

Paluulähtöä odottelessa ehti hyvin istuskella saaren kioskin terassilla. Tarjolla oli niin olutta kuin jäätelöäkin turistihintaan.

Satamassa yritin kuikuilla aalonmurtajasta käärmeitä. Eipä tullut ainuttakaan näköpiiriin, vaikka niitä on siellä valtavat määrät.

Hyljesafari Sandbäckin luodolle

Lauantaina 12. toukokuuta ohjelmassa oli jotain todella spesiaalia. Nimittäin reissu Kustavin uloimmalle luodolle Sandbäckiin, hylkeidensuojelualueelle.

Olin parina edeltävänä vuotena huomannut Isokarin majakkasaaren nettisivuilla mainoksen hyljesafareista. Ajankohta vaan ei ollut koskaan suotuisa. Nyt päätin tarttua tilaisuuteen ja se kannatti.

En ollut ennen tätä matkaa nähnyt hyljettä muuta kuin eläintarhan altaassa. Viime syyskesällä tosin löysin Vepsän saaren rannalta hylkeen raadon, mutta siinäpä olikin ainut kohtaaminen tämän eläimen kanssa.

Tapani mukaan ehdotin matkaa muutamille kavereillekin, joiden oletin ja toivoin olevan tällaisesta kiinnostunut. Kyselyn perusteella varasin retkelle kolme paikkaa. Yhden varauksen peruutin noin viikkoa ennen, mutta lähtöä edeltävänä ehtoona härskisti tehty ohari puolestaan oli jotain aivan käsittämätöntä. Aamulla retkelle ilmoittautuessa oli suunnattoman noloa kertoa, että lähtijöitä onkin vaan yksi.

Sandbäckin hylkeidensuojelualueella oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä katsoamaan ja kuvaamaan Itämeren suurimpia hylkeitä eli halleja niiden luonnollisessa ympäristössä. Matkaan kuului myös usean tunnin vierailu Isokarin saarella, josta lisää seuraavassa blogikirjoituksessa.

Sandbäckin luodolle ei mennäkään ihan noin vain. Uudenkaupungin vierasvenesatamasta aamuyhdeksältä lähtenyt MS Kerttu eteni sinne kolme ja puoli tuntia. Matkalla ehti katsella saaristoluontoa ja ottaa tunnin torkutkin.

Ilma oli jo aamulla aurinkoinen ja odotettavissa komea kevätpäivä. Istuskelin kumminkin lämpimästi sisätiloissa ja aina kun jotain kuvattavaa ilmaantui, kapusin kannelle. Talvivarusteet eivät olleet yhtään liioiteltuja, koska merellä kävi kova viima.

Parikymmentä minuuttia ennen Sandbäckiä menin kannelle. Sää muuttui vauhdissa aurinkoisesta lähes hyytävän kylmäksi. Tuli mieleen muutama kauhuelokuva, jossa usvasta ilmestyy jotain mitä ei uskoisi näkevänsä. Tällä kertaa näkyviin ei kumminkaan tullut aavelaivaa, vaan kymmenittäin monisatakiloisia hylkeitä.

Sandbäckin luoto oli paljon pienempi kuin luulin. Siellä on parhaimmillaan nähty satoja hylkeitä. Tällä kertaa luku jäi siitä, mutta eräästä kuvastani sain laskettua 75 yksilöä. On sitä siinäkin aikamoinen määrä.

Kun tällaiseen erikoiseen paikkaan pääsee, tarkoittaa se sitä, että kamera saa kyytiä. Onneksi laitteessani oli niin paljon zoomia, että eläimet tallentuivat jopa odotettua paremmin muistikortille. Heiluvasta veneestä käsin kuvaaminen tosin tuo omat vaikeutensa, eikä kuvien rajaaminen ja sommittelu moisessa tilanteessa ole helpoin tehtävä. Mutta yllättävän hyvin onnistui.

Linturetkellä Seksmiilarissa ja Isonkarin majakalla

Parisen viikko takaperin huomasin Facebookissa mainoksen, joka koski linturetkeä Seksmiilarin saaristoon ja Isoonkariin. Tiedustelin tuttavilta kiinnostusta moiseen ja muutama siihen tarttuikin.

Kustavin ulkosaaristossa sijaitseva Isokarin majakkasaari on tuttu monilta käyntikerroilta. Lapsena kävin siellä usein isän kanssa veneellä kunnan keskustasta käsin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen vieraillut Isokarin 180 hehtaarin kokoisella saarella vuosina 2009, 2012 ja 2016. Viime lauantaina neljän hengen porukkamme lähti Turusta kohti Uudenkaupungin vierasvenesatamaa, josta vesibussi aamutuimaan starttasi päiväretkelle kohti aavaa merta ja Isoakaria.

Selkämereen kuuluva Seksmiilarin alue on Lounais-Suomen merkittävimpiä merilintujen lisääntymisalueita. Lintukanta on tiheä - lajistoon kuuluu tyypillisten merilintujen ohella uhanalaisia ja harvinaisia lajeja kuten merihanhi, ruokki, merikihu ja räyskä. Isonkarin sataman aallonmurtajissa pesii yksi Suomen suurimmista riskiläyhdyskunnista.

Ensimmäinen kohde Uudestakaupungin jälkeen oli Urpoisten saari. Se on lähivuosina kokenut aikamoisen metamorfoosin merimetsokolonnan takia. Näky oli varsin karu - kuin suoraan helvetistä.

Itse en linnuista paljoa ymmärrä, mutta valtaosa retkiläisistä oli selvästi alan miehiä tai naisia. Kamerat olivat myös sen mukaisia - tuhansien eurojen arvoiset vehkeet tanassa porukka napsi välittömästi kuvia, kun jokin lintumies Juhani Salmen spiikkaama siivekäs ilmaantui näköpiiriin.

Elämys oli varmasti suuri myös seurueellemme, joista lisäkseni kukaan muu ei ollut Isossakarissa aiemmin käynyt. Kaj Ahlroth, Sunttu Sundell ja Jukka Rouhiainen käsittääkseni tykkäsivät päivästä täysin siemauksin.

Isoakaria lähestyttäessä paatti kaarteli Keskikallion ympärillä.

Tunnetuin Seksmiilarin saarista on Isonkarin majakkasaari. Saaren eteläosassa on reheviä tuomi- ja pihlajavaltaisia alueita sekä kivilohkareista avomaastoa. Männikköinen pohjoisosa on karumpaa. Saaren keskiosassa on ruovikon reunustama järvi. Isonkarin etelä- ja itärannat ovat matalia levä- ja kivikkorantoja. Länsi- ja pohjoisrannat ovat paljaita ja kallioisia.

Koska itselläni ei ole oikein lintujen kuvaamisen sopivaa välineistöä, keskityin tallentamaan kaikkea muuta mitä Isossakarissa vastaan tuli. Vaikka vierailin saarella juuri viime vuoden heinäkuussa, ei näin isolla alueella kuvauskohteet hetkessä lopu.

Isossakarissa matkailu- ja majoitustoimintaa harjoittava Kari Laaksonen Noora -puolisoineen on saanut saaressa paljon aikaiseksi tällä vuosikymmenellä. Perinnemaisemaa hoitamaan on muutamana kesänä tuotu Kalannista joukko lampaita, jotka popsivat aluskasvillisuutta suihinsa päivät pitkät. Kesäisin Isossakarissa järjestetään lammaspaimenviikkoja, joihin osallistujista ei ole ollut pulaa. Kaukaisimmat ovat tulleet Belgiasta asti.

Innokkaimmat retkiläiset pääsivät tutustumaan Isonkarin komeaan majakkaan. Vuonna 1833 valmistunut Pohjanlanhden korkein (49,4 m) majakka oli lähellä tuhoutua talvisodan aikana. Neuvostoliittolaisten pommikoneiden epäiltiin suunnistavan sen mukaan kohteisiinsa, jolloin suomalaiset aikoivat räjäyttää majakan maan tasalle. Onneksi näin ei tapahtunut.

Yritin bongailla käärmeitä, joista Isokari kuten monet muutkin ulkosaaret ovat oikein tunnettuja. Saarimestari Laaksonen kertoi, ettei ole tänä vuonna nähnyt vielä ainuttakaan, joten kovin suurin odotuksin en minäkään ollut liikkeellä.

Sataman aallonmurtajissa käärmeitä majailee joukoittain, mutta muuallakin päin saarta voi tarkkasilmäinen löytää luikerteijoita. Majakan lähellä kivimuurissa lämmitteli ainakin neljä kyytä, joista yhden onnistuin kuvaamaan.

Säätiedotusten mukaan lauantaiksi ja vapuksi ylipäätään oli luvassa huonoa keliä. Loppupeleissä oli onni myötä, sillä tuuli yltyi kovaksi vasta iltapäivällä. Se ei haitannut menoa juuri ollenkaan. Tuntia aikaisemmaksi räätälöity lähtökin sopi nurisematta kaikille retkeen osallistujille. Paluumatkalla autosta käsin koettu lumisade oli sekin lopulta perin helppo nakki.