Purunpään luontopolulla

Ahkerasti maamme retkipaikkoja ja luontopolkuja kierrellyt turkulainen Harri Nato Leino kehui jo pari vuotta sitten, että Kemiönsaarella on komea luontopolku nimeltään Purunpää. Oli kuulemma niin hieno, etteivät sanat oikein riittäneet. 

Siitä saakka Purunpää on enemmän tai vähemmän kummitellut mielessäni. Tuumasta toimeen päästiin maanantaina, jolloin istahdin työkaveri Petterin autoon ja suuntana oli Kemiönsaaren Dragsfjärd. 

Purunpää sijaitsee lähellä Söderlångvikin kartanoa, joka on varsin komea ilmestys suomalaisessa rakennuskulttuurissa. Siellä emme tällä kertaa käyneet, vaan ajelimme Purunpäätietä Kesätien risteykseen, jonne auto jätettiin. 

Purunpään alue kuuluu Söderlångvikin rakennuttaneen Amos Anderssonin perustamalle Konstsamfundetille. Purunpäänniemestä on suojeltu 200 hehtaaria. Kohtalona olisi 1980-luvulla voinut olla kesämökkitontit, mutta hanke saatiin torpattua. 

Luontopolku on erittäin selkeästi merkitty keltaisilla merkeillä. Niitä on tuhkatiheään, eikä eksymiseen vaaraa pitäisi olla. 

Jo heti lenkin alussa saavutaan komealle kalliorannalle. Maisemat ovat aivan toista luokkaa kuin vaikkapa läheisellä Taalintehtaan Senatsbergetin luontopolulla, jonka koin aikamoiseksi pettymykseksi vuosi sitten. 

Siitä tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/09/senatsbergetin-luontopolulla.html

Maasto on pääosin rantakalliota, mutta välillä kuljetaan metsikkössä. Ympärille katsellessa ei voi kuin silmät pyöreinä ihailla upeaa Saaristomeren kansallispuistoa. 

Pidimme pikku paussin Finnvikenin kallioilla. Juuri tuota ennen vahva paskanhaju täytti sieraimemme. Pikaisella silmäilyllä en huomannut viemäriputkeakaan missään. Liekö edellinen retkeiljä töräyttänyt suolensa tyhjäksi polun varteen vai mistä moinen mahtoi johtua. 

Kalliolla oli merkillinen risti, joka muistutti hieman keskiaikaelokuvan rekvisiittaa. Koska Robin Hood ei näillä main ole seikkaillut, jäi asia kaivelemaan. Myöhemmin selvisi, että kyseessä on kristillisen Coldin-järjestön pystyttämä risti. Näin he toivottavat hyvää onnea merenkulkijoille. 

Petteri kaiveli repustaan termoskannun. Kahvi meinasi läikähtää yli, kun hän huomasi parikymmenen metrin päässä kummallisen ilmestyksen. Kyseessä oli hylje, joka tuli kuikuilemaan mitä puuhaamme kalliolla! 

Utelias eläin sukelsi välillä ja ilmestyi taas tuijottamaan meitä. Tätä kesti useita minuuttia. Tilanne oli varsin häkellyttävä, koska olen tasan kerran aikaisemmin nähnyt hylkeen. Tosin silloin niitä oli kymmenittäin samalla luodolla. Asiasta tarkemmin http://kaislatuuli.blogspot.com/2018/06/hyljesafari-sandbackin-luodolle.html

Hyljekohtaamisesta selvittyämme jatkoimme matkaa kohti yläpuolella kohoavaa Glasbergetiä. Se oli reitin kovin nousu, mutta hikeä kannatti valuttaa hienojen maisemien takia. 

Noin seitsemän kilometrin reitti kulkee vastapäivään ja pian Glasbergetin jälkeen se tulee takaisin soratielle. Sitä on kuljettava yli kaksi kilometriä, jotta pääsee takaisin Kesätien autoparkkiin. 

Ei riittänyt, että kolmen tunnin kävelyn aikana näimme kaksi kalasääskeä, merikotkan ja kirsikkana kakun päälle hylkeen, kun vielä rantakäärmekin luikerteli tiellä. Siitä en ehtinyt ottaa kuvia, koska kamera oli sateen takia repussa. 

Hyljesafari Sandbäckin luodolle

Lauantaina 12. toukokuuta ohjelmassa oli jotain todella spesiaalia. Nimittäin reissu Kustavin uloimmalle luodolle Sandbäckiin, hylkeidensuojelualueelle.

Olin parina edeltävänä vuotena huomannut Isokarin majakkasaaren nettisivuilla mainoksen hyljesafareista. Ajankohta vaan ei ollut koskaan suotuisa. Nyt päätin tarttua tilaisuuteen ja se kannatti.

En ollut ennen tätä matkaa nähnyt hyljettä muuta kuin eläintarhan altaassa. Viime syyskesällä tosin löysin Vepsän saaren rannalta hylkeen raadon, mutta siinäpä olikin ainut kohtaaminen tämän eläimen kanssa.

Tapani mukaan ehdotin matkaa muutamille kavereillekin, joiden oletin ja toivoin olevan tällaisesta kiinnostunut. Kyselyn perusteella varasin retkelle kolme paikkaa. Yhden varauksen peruutin noin viikkoa ennen, mutta lähtöä edeltävänä ehtoona härskisti tehty ohari puolestaan oli jotain aivan käsittämätöntä. Aamulla retkelle ilmoittautuessa oli suunnattoman noloa kertoa, että lähtijöitä onkin vaan yksi.

Sandbäckin hylkeidensuojelualueella oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä katsoamaan ja kuvaamaan Itämeren suurimpia hylkeitä eli halleja niiden luonnollisessa ympäristössä. Matkaan kuului myös usean tunnin vierailu Isokarin saarella, josta lisää seuraavassa blogikirjoituksessa.

Sandbäckin luodolle ei mennäkään ihan noin vain. Uudenkaupungin vierasvenesatamasta aamuyhdeksältä lähtenyt MS Kerttu eteni sinne kolme ja puoli tuntia. Matkalla ehti katsella saaristoluontoa ja ottaa tunnin torkutkin.

Ilma oli jo aamulla aurinkoinen ja odotettavissa komea kevätpäivä. Istuskelin kumminkin lämpimästi sisätiloissa ja aina kun jotain kuvattavaa ilmaantui, kapusin kannelle. Talvivarusteet eivät olleet yhtään liioiteltuja, koska merellä kävi kova viima.

Parikymmentä minuuttia ennen Sandbäckiä menin kannelle. Sää muuttui vauhdissa aurinkoisesta lähes hyytävän kylmäksi. Tuli mieleen muutama kauhuelokuva, jossa usvasta ilmestyy jotain mitä ei uskoisi näkevänsä. Tällä kertaa näkyviin ei kumminkaan tullut aavelaivaa, vaan kymmenittäin monisatakiloisia hylkeitä.

Sandbäckin luoto oli paljon pienempi kuin luulin. Siellä on parhaimmillaan nähty satoja hylkeitä. Tällä kertaa luku jäi siitä, mutta eräästä kuvastani sain laskettua 75 yksilöä. On sitä siinäkin aikamoinen määrä.

Kun tällaiseen erikoiseen paikkaan pääsee, tarkoittaa se sitä, että kamera saa kyytiä. Onneksi laitteessani oli niin paljon zoomia, että eläimet tallentuivat jopa odotettua paremmin muistikortille. Heiluvasta veneestä käsin kuvaaminen tosin tuo omat vaikeutensa, eikä kuvien rajaaminen ja sommittelu moisessa tilanteessa ole helpoin tehtävä. Mutta yllättävän hyvin onnistui.

Kesän viimeiset Vepsän reissut

Tunnin vesibussimatkan päässä keskustasta sijaitseva Turun kaupungin ulkoilusaari Vepsä muodostui jälleen kuluneena kesänä allekirjoittaneelle tärkeäksi paikaksi.

Ehdin jo mennä laskuissakin sekaisin montako kertaa saarella kävin. Luku on jossain viidentoista ja kahdenkymmenen välillä. 65 euron hintainen kausikortti yhteysalukseen tienasi itsensä moninkertaisesti takaisin, koska erikseen maksettuna lippusumma olisi kohonnut noin kolmeensataan euroon. Tosin sekään ei mielestäni olisi järin ylivoimainen saavutettuun hyötyyn nähden.

Kaksi viimeistä Vepsän reissuani sijoittuivat elo- ja syyskuun taitteeseen. Lauantaina 26. elokuuta saaristossa vietettiin Muinaistulien yötä. Vepsään kulki tuolloin extralaivavuoroja. Sekalaisen kokoonpanon kanssa lähdimme seilaamaan kello 17 laivalla.

Ilma ei kovin kummoinen ollut, jonka takia potentiaalisia juhlijoita varmasti karsiutui pois. Pieni sade ja tuuli ei loppupeleissä kumminkaan haitannut. Kokko oli komea, ilotululitus suorastaan upea ja paluulaivaankin mahtuivat tietääkseni kaikki halukkaat.

Viime viikonloppuna Vepsä oli viimeistä päivää auki tämän vuoden osalta. Vesibussiliikenne loppui sunnuntaihin. Saareen pääsee vain omalla veneellä mikäli sinne vielä halajaa, mutta palveluja ei ole enää tarjolla. Ravintolan viimeiset lonkerotkin taisivat mennä jo lauantaina parempiin suihin.

Varasin lopettajaisviikonloppua varten mökin. Ilmakin oli vallan toisenlainen kuin Muinaistulien yönä viikkoa aikaisemmin. Mökeistä oli noin puolet kansoitettu ja tuttujakin sattumalta aivan naapurimökissä.

Yleensä Vepsän reissuilla asiaan kuuluu kiertely ympäri saarta. Kummallisin vastaan tullut elukka koko kesänä löytyi niin sanotulta "mangroverannalta" saaren eteläkärjestä. Kivikossa lojui parhaat päivänsä nähnyt hylkeen raato.

Tiedä sitten kauanko se oli rannalla kypsynyt, mutta ainakaan vielä heinäkuun ensimmäisellä viikolla ruhoa ei ollut. Eläin oli kaluttu aika tyhjiin, mutta en osaa sanoa kuinka nopeasti linnut tuollaisen syövät. Kettuja tai vastaavia nisäkkäitä en ole Vepsässä kohdannut, joten asialla ovat ilmeisesti olleet merikotkat ja lokit.

Elävää hyljettä en ole vielä kertaakaan luonnossa nähnyt, vaikka olen Kustavista kotoisin ja saaristossa muutenkin paljon liikkunut. Mutta ehkä vielä joku päivä jollakin luodolla köllöttelee ihka eläväkin hylje.

Kulunut viikonloppu oli oikein onnistunut kesäkauden päätös. Ensi vuotta ja uusia saarireissuja odotelessa.