torstai 3. syyskuuta 2020

Pähkinäisissä osa 2 - Saaren luontoa

Elokuussa viikolla 34 tein kahden vuorokauden reissun Rymättylän saaristossa sijaitsevaan Pähkinäisiin. Valokuvamateriaalia ja tarinaa kertyi sen verran paljon, että blogijutun ensimmäisessä osassa käsittelin saarta noin yleisesti ja tässä puolestaan sen luontoa. 

Wikipedian mukaan 175 hehtaarin kokoinen Pähkinäinen on vanha laidunsaari, joka on puoliksi luonnonsuojelualuetta ja merkittävä uhanlaisen lajiston suojelun kannalta. 

Saaren itäpuoli on karua kalliomännikköä, mutta kalliojyrkänteiden välissä laaksoissa kasvaa reheviä pähkinälehtoja ja tammia. Kallionaluslehdoissa tavataan muun muassa mustakonnanmarjaa, hammasjuurta, tuoksumataraa ja metsäomenapuita. 

Saaren läntinen puoli on tasaisempaa ja siellä sijaitsee kosteapohjaisia rantaniittyjä ja kuivaa kangasta. Niityt olivat ennen vanhaan laidunaluetta, mutta alkoivat kasvaa umpeen, joten Metsähallitus aloitti saarella lampaiden laidunnuksen. 



Saarella on suuri hirvieläinkanta, joka hidastaa avomaiden sulkeutumista ja puiden taimettumista. Parhaimmillaan näin yksitoista valkohäntäpeuraa ruokailemassa melkein kahvilan kulmalla, eivätkä ne olleet juurikaan säikkyjä.

Pähkinäinen on yksi pikkuapollo-perhosen tärkeimmistä elinalueista Suomessa. Tieto tuli minulle ihan puskista, olin nimittäin kuvitellut niitä liitelevän mantereella kuten Häntälän notkoilla Somerolla

Saaren ympärillä olevilla luodoilla pesii muun muassa haahkoja, lapintiiroja ja eri lokkilajeja. Lehdoissa tavataan satakieltä, kultarintaa, mustapääkerttua ja pähkinähakkia. Havumetsien lintuja puolestaan ovat teeri, hömötiainen ja töyhtötiainen. Merikotkan näin kumpanakin päivänä liitelevän saarten välissä. 



Vaikka valkohäntäpeuroja näkyi melkein jatkuvasti ulkona kävellessä, ei puutiaisia onneksi tainnut tarttua iholle. Juuri hirvieläimet ovat niiden suurimpia levittäjiä. 

Oli ollut pitkään kuivaa, eivätkä punkit ole silloin niin innokkaina heinien varsilla odottamassa saalista kuin sateen jälkeen. Olen jo kaksi kertaa saanut borrelioosin, joten metsässä kulkiessa piti nytkin olla vähän varpaillaan. 




Metsähallituksen 2,3 kilometrin mittainen luontopolku oli todella hieno. Hellekeliin juuri sopivan mittainenkin ja eteni vaihtelevassa maastossa. 

Sinisin maaliläiskin merkitty polku on myös niin selkeä, ettei tarvinnut kertaakaan ihmetellä missä reitti mahtaakaan mennä. Ylhäältä kallioilta oli mahtavat näkymät lähisaariin.





Aivan erilaista oli toisella puolella saarta, jossa polut risteilivät villisti. Jonkun matkaa tuntui, että tie oli mönkijän tai jopa traktorin mentävä, mutta sitten pitikin arpoa mihin suuntaan kapeneviä polkuja oikein menisi. Lopulta pienetkin polut katosivat ja saavuimme korkeilta kallioilta yli lammasaitojen takaisin ruohokentälle keskelle saarta.



Punkkeja ikävämpi puoli Pähkinäisten reissussa olivat aggressiiviset hyttyset. En muista noin hanakoita verenimijöitä aikoihin nähneenikään. Kooltaan ne olivat suunnilleen puolet tavallisista Lounais-Suomessa tavatuista hyttysistä. 

Ihmettelin heti tulopäivänä kuinka on mahdollista saada kimppuuni kymmenittäin itikoita, vaikka olin +25 auringossa. Valossa tai varjossa ei ollut väliä, koska etenkin minun päälleni hyttyset kävivät samalla lailla. Kaveria ne eivät kiusanneet lainkaan.

Pähkinäisten Antilta kuulin, että kyseessä olisi uusi tulokaslaji. Metsähallituksen miehet olivat näin todenneet pari vuotta sitten ihmetellessään näitä samoja otuksia. 









2 kommenttia: