Jurmon reissulla kesäkuussa

Kesäkuun lopulla toteutui jo vuosia suunnitteilla ollut reissu Jurmon saarelle.

Turkulainen pitkänlinjan luonto- ja historiaharrastaja Harri Nato Leino soitteli edellisenä iltana ja kertoi, että huomenna olisi mahdollisuus käydä Jurmossa. Yhteysaluksen aikataulut olivat sellaiset, että saarella ehtisi olla viisi tuntia. Eipä tarvinnut kahta kertaa kysyä, olin välittömästi valmis lähtemään.

En ole jostain syystä aiemmin päässyt Jurmoon kuin laiturille asti, kaksi vuotta sitten Utön matkalla. Hanketta on mietitty muutamankin eri tahon kanssa jo vuosikausia, mutta aina se on tyssännyt johonkin.

Nauvon Pärnäisistä startannut M/S Eivor poikkesi matkalla Nötön ja Aspön saarten kautta. Laivalla oli paljon ihmisiä, joista suurin osa katseli kauniita maisemia yläkannelta käsin.

Jurmo sijaitsee Saaristomerellä kolmetoista kilometriä Utösta koilliseen. Se kuuluu Paraisten kaupunkiin ja on Korppoon Jurmon kylän pääsaari.

Jurmo on noin viisi kilometriä pitkä ja noin kilometrin leveä. Vakituisia asukkaita on kymmenkunta, joukossa matkailuyrittäjä Klas Mattsonin lapsiperhe. Kesäisin saarella on sekä mökkiläisiä, veneilijöitä että satunnaisia vierailijoita sankoin joukoin.

Pitkulainen Jurmo syntyi jääkaudella ja on Salpauselän kaukainen jatke. Maaperä on kivistä ja kivisyys jatkuu meren pinnan alle. Sora- ja kivisaarelle on kehittynyt erikoinen kasvi- ja eläinlajisto, jonka vuoksi sitä pidetään Saaristomeren kansallispuiston arvokkaimpana kohteena. Osa Jurmosta kuuluu kansallispuistoon, mutta suurin osa siitä on saaren neljän kantatilan omistuksessa. Majoittuminen onnistuu vuokramökeissä ja erikseen merkityllä leintäalueella.

Jurmo on enimmäkseen puuton, mutta lienee aikoinaan ollut metsän peitossa. Kylän lähellä on 1930-luvulla istutettu mäntymetsä ja etelärannalla tervaleppälehto. Katajia on myös paljon.

Tarinan mukaan Jurmo poltettiin taloineen päivineen Kustaa Vaasan käskystä, koska haaksirikot saaren läheisyydessä aiheuttivat suurta huolta.

Jurmossa on asuttu jo keskiajalta lähtien. Saarella on oma merimieskirkko eli kappeli, joka on peräisin vuodelta 1846.

Saarelaiset saivat elinkeinonsa kalastuksesta 1970-luvulle saakka, mutta nykyisin matkailu on tärkein tulonlähde. Jurmossa on noin 80 venepaikan vierasvenesatama ja kesäkahvila. Yhteysalus M/S Eivor liikennöi saareen Nauvon Pärnäisistä.

Museovirasto on määritellyt Jurmon kylän valtakunnallisesti merkittäväksi valtakunnalliseksi kulttuuriympäristöksi osana Länsi-Turunmaan ulkosaariston kyläasutusta.

Turun lintutieteellisen yhdistyksen lintuasema on toiminut saarella vuodesta 1962 lähtien. Aseman päätavoitteena on rengastaminen, muuton seuranta ja lepäilijöiden laskenta.

Jurmo oli suurempi kuin etukäteen kuvittelin. Viisi tuntia hurahti kävellessä ympäri saarta pääosin hankalassa, kivikkoisessa maastossa. Oikeastaan vähempi aika ei siihen olisi riittänytkään. Yhteysaluksen vakioaikataulun mukainen mahdollisuus olla saarella kaksi tuntia on auttamattomasti liian lyhyt, mikäli aikoo tutustua Jurmoon paremmin.

Jalat olivat vähän kovilla monen tunnin kivikkojumpan jälkeen, mutta kokemus oli muuten todella upea mahtavine säineen.

Käärmeitä reissullamme ei näkynyt kuin yksi, vaikka ulkosaarilla niitä saattaa tavata valtavat määrät. Aurinkoinen päiväkään ei houkutellut matelijoita ainakaan seurueemme reitin varrelle.

Joskus voisi miettiä mökkivuokrausta Jurmosta pariksi vuorokaudeksi. Yrittäjä Mattsonilla mökkejä näytti olevan useampikin. Suomessa harvemmin nähdyt alpakat jolkuttelivat pihamaalla.

Utön reissu 5.-7.6.2015 osa 2

Kuten reissublogin ensimmäisessä osassa jo kerroinkin, Utö kuuluu nykyään Paraisten kaupunkiin ja on entisen Korppoon kunnan alueella. Saaristomeren eteläosassa sijaitseva noin 80 hehtaarin saari etenkin entisenä armeijan linnakkeena, mutta myös majakastaan, linnustostaan ja merisäätiedotuksista.

Utö on ollut 1600-luvulta lähtien majakanvartijoiden, luotsien, sotilaiden ja tullimiesten asemapaikka. Utössä on Suomen vanhin majakkapaikka. Ensimmäinen valomajakka rakennettiin vuonna 1753, mutta se räjäytettiin Suomen sodassa. Nykyinen majakka rakennettiin entisen paikalle vuonna 1814.

Vuoden 2005 lopulla Utön valmiuslinnake lakkautettiin ja muutettiin vartiolinnakkeeksi. Varusmieskoulutus saarella lakkautettiin samalla.

Utössä asuu vakituisesti alle viisikymmentä asukasta, mutta kesäaikaan väkimäärä kasvaa moninkertaiseksi.

Lakkautetun varuskuntakiinteistön ostanut Oy SSL Holding Ab saneerasi tilat ja niissä toimii nykyään Utö Havshotel -hotelli. Utössä sijaitsee Suomen eteläisin hissi sekä uima-allas. Utössä on ympäri vuoden auki oleva kauppa ja Suomen oppilasmäärältään tiettävästi pienin koulu, jotka ovat myös Suomen eteläisimpiä.

Utön hautausmaa rakennettiin 1962 kiviseen maastoon. Korppoosta ja Paraisilta tuotiin proomuilla hiekkaa. Aikaisemmin Utön vainajat kuljetettiin ja haudattiin Jurmoon.

Utöön liikennöi Nauvon Pärnäisistä yhteysalus M/S Eivor 5-6 kertaa viikossa sekä kesäisin Turusta M/S Aspö kaksi kertaa viikossa. Yhteysaluksella matka Pärnäisistä Utöhön kestää neljästä viiteen tuntia, Turusta kuusi tuntia.

Utön vuotuinen keskilämpötila (1981–2010) on 6.5°C ja sademäärä 549 mm. Keskimääräinen lumipeitteen alkamisajankohta on 23. tammikuuta ja päättymisajankohta 15. maaliskuuta.

Saarta ympäröivät avoimet merialueet, kapeita salmia lukuunottamatta, jäätyvät keskimäärin vain noin kerran viidessä vuodessa. Ulkosaariston sijaintinsa vuoksi Utössä voi varautua tuuliseen säähän, jossa tuuli voi yltyä ja muuttaa suuntaa nopeasti.

Utön läheisillä vesillä ovat aikojen saatossa haaksirikkoutuneet lukuisat alukset. Tunnetuimpia ovat Panssarilaiva Ilmarinen, joka ajoi miinaan ja upposi 17 meripeninkulman päässä Utöstä jatkosodan aikana syyskuussa 1941. Turmassa menehtyi 271 miestä.

Yhdysvaltalainen höyrylaiva S/S Park Victory ajoi karille ja upposi Utön kaakkoispuolella 25. joulukuuta 1947. Onnettomuudessa menehtyi kymmenen aluksen miehistön jäsentä.

Tallinnasta Tukholmaan matkalla ollut matkustaja-alus Estonia upposi syyskuun 28. päivä 1994 Utön läheisyydessä, noin 40 kilometriä saaresta eteläkaakkoon. Kyseessä oli yksi suurimmista rauhanajan onnettomuuksista 1900-luvun Euroopassa.

Utö on yksi Suomen parhaimmista lintupaikoista ja saarella on käynyt vuosikymmeniä lintuharrastajia, mutta toden teolla retkeilymahdollisuudet avautuivat vuonna 2005, kun puolustuvoimat poistui suurimmasta osaa saarta. Utön saari sijaitsee hyvällä paikalla Saaristomeren laidalla suhteessa lintujen muuttoreitteihin.

Viikonlopun aikana saarella näkyi useita Osmo Soininvaaran ja Pekka Myllykosken risteytyksiä muistuttavia hahmoja kiikarit kaulassa. Silti oli kumman rauhallista huomioon ottaen että oli sentään kesäkuu.

Kaken etsiskellessä saarella olevia viittä geokätköä, seurasimme porukalla suunnilleen samoja reittejä. Näin oikeastaan koko alue tuli melko hyvin tutuksi. Saaren kärjessä olevilla bunkkereilla ja kallioilla taisi mennä suurin osa ajasta. Vaikka tuuli oli kova, ei se ihme kyllä pahemmin haitannut.

Utön rantalaiturin tuntumassa on liikennemerkki, jossa varoitellaan tallaamasta sammakoita. Ainuttakaan sammakkoa tai käärmettä en kuitenkaan nähnyt, vaikka niitäkin luulisi katajaisessa kivikossa luikertelevan valtavat määrät.

Sen sijaan näin varmaankin komeimman auringonlaskun mitä olen Suomessa kokenut. Jossain Rodoksella on vastaavia, mutta näköjään Utössäkin.

Kaikenkaikkiaan Utön reissu oli todella onnistunut. Jos olisi satanut, eipä saarella paljon mitään olisi voinut tehdä. Ehkä juopotella majapaikassa ja manailla kurjaa keliä. Nyt homma meni sujuvasti.

Utö Havshotelin kahdentoista euron lounas oli vallan maistuva. Täydet pisteet. Sen sijaan paluumatkalla MS Eivorin kanttiinissa tarjoiltu lohikeitto oli sikahintainen. Reaalisumma laihasta kahdentoista euron sopasta, jossa ei ollut syötävää nimeksikään, olisi ollut ehkä puolet nyhdetystä. Näköjään mitä vaan kehdataan pyytää.

Varmasti tulee joskus taas lähdettyä uudelleenkin Utön maisemia ihastelemaan.