Pitkästä aikaa Turun linnassa

Eräänä helmikuisena päivänä toteutui jo tovin suunnittelemani vierailu Turun linnaan. Museokorttia vilauttamalla säästin kuudentoista euron sisäänpääsymaksun ja astelin kaverini Simon kanssa linnan syövereihin.

Edellisestä linnareissustani oli vierähtänyt kuusi ja puoli vuotta. Tuolloin kyseessä oli Turun linnan suljetut ovet-niminen erikoiskierros, jollaisia järjestetään kuulemma nykyäänkin. Aiheesta tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2018/10/turun-linnan-suljetut-ovet.html

Olin aivan unohtanut, että varsinainen linnakierros on näin pitkä ja kattava. Opastusviitoitus oli kunnossa, eikä eksymisen vaaraa ollut. Siellä täällä oli vahtimestareitakin seuraamassa, ettei kukaan lähde haahuilemaan väärään suuntaan. 

Ahtaiden portaikkojen vastapainoksi linnasta löytyi avaria saleja, joiden kaikkien olemassaoloa en edes muistanut. 

Linnassa oli samanaikaisesti liikkeellä ainakin yläastelaisten kouluporukka, kehitysvammaisten ryhmä, aasialaisia ja ruotsalaisia turisteja sekä oppaan voimin paikasta toiseen siirtynyt sakki keski-ikäisiä suomalaisia. 

Kierroksen alkupäässä on kappeli, jonka hämärissä ihastelimme puisia veistoksia. Jossain välissä kaverini oli korkannut limutölkin ja siemaili janoonsa pieniä siivuja. 

Juttelimme linnan lämmityksestä ja pohdimme millainen järjestelmä siellä mahtaa olla. Yhtäkkiä takaamme jyrähti äreä miesääni: "Täällä ei hortoilla mikään tölkki kädessä! Tämä on museo!". 

Hiirenhiljaa pallillaan istunut vahtimestarikokelas pääsi oikein pätemään. Oletan, että mies on entinen kovapalkkainen insinööri, joka nykyään päivystää pimeässä salissa korotetun päivärahan turvin. Saattaahan sellainen vetää pinnan kireäksi. 

Tiedä sitten millä kriteereillä linnaan otetaan työllistettyjä, kun eräs tuttunikin käännytettiin pois heti ensimmäisenä työpäivänään. Tosin hänen tapansa tuntien, en moista lainkaan ihmettele. 

Noin muuten linnahommissa luulisi olevan leppoisaa, ellei sitten pelkää ikivanhassa rakennuksessa asustelevia kummituksia. Aika monella entisellä, ja varmaan nykyiselläkin työntekijällä, on niistä kokemuksia. 

Sellaisia ei kuitenkaan ollut reilu vuosi sitten pilven päälle siirtyneellä Juha Leinolla, johon tutustuin kymmenkunta vuotta sitten Turun kaupungin ulkoilusaaressa Vepsässä. 

Leino vietti viimeiset työvuotensa Turun linnassa. Tiedustelin kerran onko hän kokenut siellä paranormaaleja ilmiöitä. Ei kuulemma ainuttakaan. 

Turun linnassa saa helposti kulumaan aikaa tunnista kahteen. Heikkojalkaisille kierrosta ei voi suositella portaikkojen takia. Saattavatpa hieman huonomman kunnon omaavat hengästyäkin. Huoneissa ja saleissa on tosin runsaasti istumapaikkoja jäsenten lepuuttamista varten. 

Turun linnan pitkään historiaan voi tutustua Wikipedia-linkissä https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_linna