Kävin Luonnonmaan uudella luontopolulla ensimmäisen kerran syksyllä 2014. Löysin sen Turun Sanomien mainiosta Luonto Plus-ohjelmasta, jossa kaksikko, asiantuntija Ari Karhilahti ja toimittaja Ann-Mari Rannikko tutustuivat alueeseen.
Tein aiheesta blogijutun http://kaislatuuli.blogspot.com/2014/10/luonnonmaan-uusi-luontopolku.html joka sittemmin julkaistiin myös suositussa Retkipaikka-sivustossa. Virallisesti nimi lienee Kultaranta Kuru ulkoilureitistö.
Autoparkki ei ole lähelläkään luontopolun alkupistettä, vaan Rymättyläntien vasemmalla puolella Kultaranta Resortin uudehkojen ökytalojen vieressä. Siitä pitää harppoa tien yli Kalliotielle. Matkaa parkkipaikalta polun alkuun on puoli kilometriä.
Rymättyläntien poskeen ei ole vieläkään saatu minkäänlaista opastetta, joka kertoisi mistä suunnasta luontopolkua kannattaa ruveta etsimään. Ensikertalaisella voi olla hakemista ennen kuin löytää perille.
Sitten viime käyntini, joka oli maaliskuussa 2017, oli polun alkupisteen viereen raivattu kahden auton verran tilaa. En kumminkaan löisi päätäni pantiksi, että siihen mahtuu. Onkin parempi jättää kaara suosiolla Kultaranta Resortin parkkipaikalle.
Tämänkertaisessa retkikokoonpanossa olivat mukana työkaverini Petteri sekä siviilipuolelta tutut Katja ja Belet. Kukaan heistä ei ollut aiemmin käynyt täällä, mutta reitit ja parin asteen pakkasessa patikointi tuntuivat olevan kaikkien mieleen.
Kultarannan metsikön kaksi luontopolkua poikkeavat sikäli toisistaan, että Ilveskallion reitti (1,5 km) on kallioinen ja nousuineen vaativampi, kun taas Karpaloisen laavun ja grillipaikan sisältävä Legendaarinen ketunlenkki (1,6 km) on siihen verrattuna helppokulkuinen.
Merkilliset nimet eivät suinkaan rajoitu Legendaariseen ketunlenkkiin, vaan metsässä törmää muun muassa sellaisiin neronleimauksiin kuin Avenue 43, Isäparkki ja Mäyräsolan lankonki. Voin vaan kuvitella miten jollain Pelle Pelottoman kaimapojalla on lamppu välkkynyt loihtiessaan tällaisia nimiä.
Kiersimme ensin Legendaarisen ketunlenkin, jonka loppupäässä pidimme ansaitun hengähdystauon. Nimittäin ainakin minulle tuli pikku pakkasesta huolimatta sen verran kuuma, että sai oikein availla takkia ja pyyhkiä hikeä otsalta.
Isäparkin vieressä risteäviltä poluilta suuntasimme kohti Karpaloisen laavua. Se löytyy Ilveskallion reitin loppupäästä, mikäli sen kiertää vastapäivään kuten me. Vähemmällä kävelyllä sinne olisi päässyt myötäpäivään, mutta ei tässä mikään kiire ollut.
Kaunis ulkoilusää oli houkutellut muitakin liikkeelle. Laavulla ei nyt suoranaista ruuhkaa ollut, mutta omaa vuoroa sai odotella puolisen tuntia. Mikäpä hoppu tällaisella kelillä.
Minulle tuli yllätyksenä, että laavulle olisi pitänyt tuoda omat polttopuut. Muistikuvani mukaan viereisessä puuvajassa oli ennen muinoin tavaraa, mutta eipä ollut enää. Täydennystä noin hankalaan paikkaan on toki vaikea saada, joten täysin ymmärrettävä homma.
Eväiden grillaaminen ei kumminkaan ollut ongelma. Muut retkeilijät jättivät jälkeensä ylimääräiset puut ja pääsimme suoraan vanhoille tulille. Ainoa haittapuoli oli järjettömän ylös kahlittu ritilä, jolloin alhalla piti olla kunnon liekit, eikä mitään pikku hiillosta.
Karpaloisen laavu ja Kultaranta Resortin ulkoilureitit olivat mukava kokemus pitkästä aikaa. Täytynee vastedes käydä useamminkin kuin kolmen vuoden välein.
