Suvi Piikkiön suvessa osa 1

Kuluvalla viikolla olin kuvausreissulla Turun liepeillä Piikkiössä. Nykyään Kaarinan kaupunkiin kuuluva entinen varsinaissuomalainen kunta on allekirjoittaneelle tuttu lapsuudesta, jolloin vietin paljon aikaa isoäitini luona Piikkiön Rungossa. 

Tällä ei kertaa ei oltu Rungossa, vaan Toivolinnantien varrella ja Huttalan linnavuorella. Linnavuori oli ensisijainen kuvausmiljöö mallini Suvin kanssa, mutta matkalla oli niin houkuttelevan näköinen viljapelto, ettei sitä voinut jättää käyttämättä. 

Suvi on lähinnä Facebookista tuttu piikkiöläislähtöinen nainen, joka asuu Ruotsissa. Katselin joskus hänen kuviaan ja ajattelin että tuossapa olisi pätevä fotomalli. Aikaa meni varmaan pari vuotta, mutta nyt pääsimme tuumasta toimeen. 

Suvilla on esiintymiskokemusta keikkalavoilta Amerikkaa myöten. Hän on ollut ruotsalaisen sinfonisen metallibändi Therionin kiertuejäsenä taustalaulajana ja vaikuttaa nykyään Scarlett's Garden-nimisessä folk-pop-duossa. 

Esiintymisvarmuus näkyi myös kuvaustilanteessa. Tunnelma oli leppoisa ja hyviä kuvia kertyi niin paljon, että täytyy jakaa blogijuttu kahteen osaan. Linnavuorifotoja seuraavalla kerralla. 

Linnavuoren luontopolulla Piikkiössä

Viime sunnuntaina suuntana oli vajaan kahdenkymmenen kilometrin päässä Turusta sijaitseva Piikkiön Linnavuoren ulkoilureitistö.

Huttalan linnavuorella olen käynyt ensimmäisen kerran kesällä 2010 ja sen jälkeen muutamia kertoja, mutta alueella luikertelevaa luontopolkua en ollut ennen kiertänyt. En sen tarkemmin edes tiennyt missä se menee ennen kuin asia tuli viime viikolla puheeksi työkaverini Petterin kanssa, joka innostui lähtemään mukaan retkelle.

Vanhalta Ykköstieltä eli 110-tieltä poiketaan Piikkiön kyläraitin jälkeen oikealle, jolloin pian vastassa onkin Kehityksen kerhotalo osoitteessa Lystiläntie 21.

Kerhotalon pihalta on 400 metriä luontopolun alkuun. Polku on vanha hiihtolatupohja, joten siinä mahtuu useampikin leveillä hartioilla siunattu ihminen kävelemään. Tänä talvena ei hiihtäminen ole näillä seuduilla onnistunut.

Vastapäivään kiertäessä nelisen kilometriä pitkä rengaspolku on melkein pelkkää isompaa tai pienempää ylämäkeä. Mikäli poikkeaa katsomaan nähtävyyksiä sivureiteille, kertyy kilometrejä silloin pari lisää.

Linnavuoren reitistö kulkee pitkälti luonnonsuojelualueella. Osa alueesta on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Minun silmiini metsä näytti melko tavalliselta talousmetsältä, mutta ilmeisesti siellä ei kumminkaan moottorisaha pahemmin laula.

Polun pohja on pääosin koiville sopivaa, mutta sisältää paikoin runsaasti kivikkoa ja juurikkoa. Mikäli käy matkan varrella linnavuorella tai Piikkiön korkeimmalla paikalla Pohtionvuorella, on vastassa vaikeampaa maastoa.

Taitaa olla viisi vuotta vierähtänyt kun viimeksi kävin linnavuorella. Maisemat eivät ole muuttuneet kai mihinkään sillä välin. En ainakaan osannut paikallistaa mitään uudisrakennuksia. Kaukaisuudessa näkyivät muun muassa Turun Varissuon tornitalo, Turun Tuomiokirkko ja Pernon telakan nosturit.

Esihistoriallinen linnavuori on ollut käytössä ainakin kahteen otteeseen; esiroomalaisella rautakaudella (noin 500 eaa) ja myöhäisellä rautakaudella (noin 1000-1200 jaa).

Vuorella tepastellessa voi helposti saada mielikuvituksen liikkeelle ja nähdä turkiksiin verhoutuneet pitkätukkaiset soturit keihäät tanassa. Game Of Thronesin ja muiden sarjojen ystäville paikka on kuin tehty.

Jo ensimmäisellä käyntikerrallani kiinnitin huomiota merkilliseen kivimudostelmaan, joka näyttää kuin veistetyltä. Löydän sen oikeasta reunasta aborginaalin kasvojen sivuprofiilin.

Luontopolun varrella on laavu, jossa voi grillailla makkaraa. Sitä ei valitettavasti sattunut nyt olemaan mukana, mutta seuraavalla kerralla asia on aivan varmasti korjattu. Paikka nimittäin näytti oikein houkuttelevalta moisten kulinarististen nautintojen toteuttamiseen.

Laavulla törmäsimme tuttuihin. Työkaverimme Dili perheineen lopetteli juuri grillauspäiväänsä laavulla.

Pelkälle laavulle päästäkseen ei tarvitse rampata kovin pitkään, koska Heernummentien varrella on parkkipaikka. Sieltä on hyvä suunnata linnavuorellekin, jonne tulee matkaa muutama sata metriä.

Pohtionvuorelle tuskin toiste enää kiipeän, sillä ainakaan minulle se ei tarjonnut muuta kuin armottoman hien. Takkia piti varmaan vartin verran kuivatella tuulessa männynoksalla.

Taukopenkki oli niin kulahtanut, että siinä uskalsi hädintuskin istua. Varmasti lumettomana talvena noin korkealle on vaikea saada vietyä puutavaraa, ellei sitä pysty moottorikelkalla hinaamaan, mutta jottai tarttis tehrä!

79 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevan Pohtionvuoren laella on Piikkiön suurin pronssikautinen hautaröykkiö. Se oli niin iso, ettei oikein valokuvaaminenkaan onnistunut mistään suunnasta kunnolla. Maisemia ei vuorelta sen korkeudesta huolimatta näe.

Veikkaisin, että viimeistään ensi syksynä poikkean uudemman kerran noihin maisemiin. Laavun grillipaikka alkoi nimittäin kiinnostaa siihen malliin, että se on testattava.

Fotosessiot Piikkiössä osa 2

Pukkilan kartanolta lähdimme Amalian kanssa Piikkiön keskustan toisella puolella sijaitsevalle Huttalan linnavuorelle. Ideana oli saada kontrasti maalaismaiseman ja juhlamekkoon pukeutuneen mallin välillä.

Huttalan linnavuorella on tuskin aikasemmin ollut Amalian näköista naista poseeramassa prinsessamekko päällä kallionkielekkeellä, joten luulisin fotosession olleen ainakin siinä mielessä varsin originelliä.

Piikkiön Huttalan linnavuorella 10. huhtikuuta

Torstaina 10. huhtikuuta lähdin Hyttisen Miikan kanssa parin tunnin fotoajelulle Turun lähistölle. Päivällä töissä hiki hatussa huhkiessani mietin missä kannattaisi käydä, minne pääsisi ilman suurta vaivaa. Melko nopeasti toimintasuunnitelma juolahtikin mieleeni.

Ensimmäinen kohteemme oli Piikkiön Huttalan linnavuori. Se sijaitsee Ykköstieltä Piikkiön keskustasta Toivolinnan suuntaan. Tietä körötellään noin kilometri, jonka jälkeen käännytään vasemmalle pellolle vievälle pikkutielle. Tienhaarassa on kyltti, jossa lukee Linnavuori.

Huttalan linnavuori on 74 metriä korkea jyrkkärinteinen mäki. Se on ollut käytössä kahteen otteeseen; esiroomalaisella ajalla 500 eaa.-0 sekä rautakauden lopulla 1000-1100-luvuilla.
Linnavuori on ollut hyvä puolustautumispaikka, sillä sen rinteet ovat kaakkoisreunaa lukuunottamatta luoksepääsemättömän jyrkät. 
Huttalan linnavuoren löydöt viittaavat siihen, että se on ollut tavallista aktiivisemmassa käytössä. Kaakkoisrinteestä on löydetty merkkejä rautakautisesta asutuksesta ja lounaisrinteestä kaksi kahdeksan senttimetristä uhrikuoppaa.(Wikipedia)

Parkkipaikalla tuumalin, mahtaako polku vuorelle oli kovinkin liukas ja vetinen, vaiko peräti vielä osittain jäässä. Pelko osoittautui turhaksi, sillä eteneminen linnavuorelle oli yllättävän helppoa. Mitä nyt pulssi hieman kiihtyi sitä mukaa kun ramppasi ylöspäin.

Hankalassa louhikon peittäneet portaat olivat muutama vuosi takaperin siinä kunnossa, että isomman äijän sopi olla varovainen niiden päällä. Kymmenen tikkua laudalla -peli onkin saattanut tulla jollekin onnettomalle konkreettisesti tutuksi. Nyt tuo huojuva hökötys oli purettu, eikä korvaavaa oltu tehty. Kivikko ei kumminkaan ole mikään liian vaativa osuus.

Vuoren päältä aukeaa komeat näköalat. Kaarinan vesitorni, Piikkiönlahti, Vanha Ykköstie, junarata ja paljon muuta jos vaan osaa hahmottaa paikkoja.

Vuorelle vievän polun puolivälissä on merkillinen siirtolohkare. Minulle sen oikea syrjä tuo mieleen australialaisen alkuasukkaan eli aborginaalin kasvonpiirteet. Yhtä kolhoja tyyppejä tosin näkee välillä arkielämässäkin.

Huttalan linnavuorella voisi kauniina kesäpäivänä viettää tunnin jos toisenkin. Nyt sen teki mahdottomaksi kova tuuli.

Fotoilua Vaarniemen metsässä

Kävin pari viikkoa sitten Nurmen Lauran kanssa kuvaamassa Kaarinan Vaarniemessä.

Idea  fotosessiosta Vaarniemen maisemissa oli muhinut päässä jo varmaan vuoden päivät, mutta nyt vasta päästiin tuumasta toimeen.

Oikeastaan hyvä, että kuvaukset venyivät aina lokakuun puoliväliin saakka, koska metsässä oli ruska parhaimmillaan. Sadepäivien keskelle osui kumma kyllä kirkas lauantaipäiväkin.

Olemme kuvanneet Lauran kanssa kaksi kertaa aikaisemminkin. Lopputulos on molemmilla kerroilla ollut mielestäni erinomainen. Piikkiön Huttalan linnavuoren maisemissa kesällä 2011 ja Paraisten Lenholmenissa alkusyksyllä 2011 otetut kuvat ovat nähtävissä täällä blogiarkistossa.

Laura sopii tällaisiin metsänneito- ja haltia -tyyppisiin kuviin kuin nakutettu. Kuvaajan ei tarvitse juurikaan ohjata, kaikki menee kuin luonnostaan vaatteita myöten.

Työkseen hän tekee "luontomystiikan inspiroimaa keramiikkaa". Tarkemmin osoitteessa https://www.facebook.com/Haltiatuli ja www.turuntuulenpesä.fi

Vaarniemestä tarkemmin osoitteessa http://www.kaarina.fi/ymparisto_ja_luonto/luontokohteita/luonnonsuojelualueet/fi_FI/vaarniemi/