Turusta Tallinnaan osa 3 - Televisiotorni

Tallinnan televisiotorni (Tallinna teletorn) sijaitsee Piritan esikaupunkialueen korkeimmalla kohdalla. 

Tornin peruskivi muurattiin 30. syyskuuta 1975. Sen oli tarkoitus valmistua Moskovan kesäolympialaisten purjehduskisoja varten 1980. Näin myös tapahtui ja maailmalla saatiin nauttia sosialistisessa neuvostotasavallassa käydystä suuresta urheilutapahtumasta näköradion välityksellä. 

Tornin korkeus on 314 ja näköalatasanteen halkaisija 38 metriä. Tasanne sijaitsee 175 metrin korkeudessa. 

Kirkkaalla ja kuivalla säällä tornin saattaa erottaa Helsingistäkin käsin. Kuulemma Lauttasaaren lintutorni on tähän oivallinen paikka. 

Rakennus suljettiin yleisöltä vuonna 2007, koska sieltä puuttuivat lakisääteiset varapoistumistiet. Se avattiin jälleen huhtikuussa 2012, jonka jälkeen allekirjoittanut käväisi paikalla ensimmäisen kerran. 

Televisiotorni on todella vaikuttava niin alhaalta maan tasalta kuin ylhäältä näköala- ja ravintolatasanteeltakin. Hissimatkakin poikkeaa kovasti esimerkiksi Turun Martissa suoritetusta neljän kerroksen pyrähdyksestä. 

Tornissa näkee kaikenikäistä kävijää, mutta se tuntuu olevan etenkin lapsiperheiden ja koululaisten suosiossa. 

Ravintolakerros on tieteiselokuvaa muistuttavasta näköalatasanteesta seuraavana. Sen palveluja oli tietysti käytettävä, koska ilta ja yö Baltic Princessillä aiheutti luonnollisesti kankkusen. Suomalaisittain televisiotornin Saku-oluttuoppi oli huokea, vain neljä euroa. 

Jos olut oli edullista, samaa ei voi sanoa pääsylipuista. Niistä joutui pulittamaan viisitoista euroa kappale. Sekään ei suomalaiselle nyt kummoinen raha ole, mutta eestiläisperhe varmasti joutuu miettimään pari kertaa mennäkö vai eikö mennä. 

Jos Tallinnasta haluaa nähdä jotain muutakin kuin sataman seutua, Virukeskuksen ja vanhaa kaupunkia, kannattaa harkita visiittiä televisiotorniin. 

Tallinnassa 16. toukokuuta osa 2 - Televisiotorni

Tallinnan televisiotorni (viroksi Tallinn teletorn) sijaitsee Piritan esikaupunkialueen korkeimmalla kohdalla.

Tornin peruskivi muurattiin 30. syyskuuta 1975 ja torni valmistui virallisesti 11. heinäkuuta 1980, jotta torni saatiin avatuksi Moskovan olympialaisten purjehduskisoihin, joiden keskus oli kolmen kilometrin päässä Piritassa. Tässä vaiheessa torni on teknisesti vielä monin osin keskeneräinen.

Tornin korkeus on 314 metriä, ja näköalatasanne on 175 metrin korkeudessa. Tornissa on myös ravintola. Torni suljettiin yleisöltä 2007, koska siitä puuttuivat lain vaatimat varapoistumistiet. Torni avattiin yleisölle korjauksen jälkeen 5. huhtikuuta 2012. Tällöin myös saatettiin loppuun viimeistelytöitä, jotka olivat jääneet tekemättä tornin rakentamisen aikana.

Kirkkaalla ja kuivalla (usein pohjoistuulella syksyllä) säällä teletornin voi erottaa Helsingistä jopa paljain silmin pienenä siluettina hieman korkeammalla sijaitsevilta paikoilta, esimerkiksi jo Lauttasaaren lintutornista. Kiikarin avulla tällaisella kuulaalla kelillä sen muodon sitten jopa tunnistaa.

Kävimme samalla neljän hengen porukalla tornissa lokakuussa 2012. Tuolloin oli sateinen keli, eikä näkyvyys ollut järin häävi. Pilvet leijailivat näköalatasanteen korkeudella, jolloin lähimpiä talojakin oli vaikea nähdä.

Ihastelin paikan tieteiselokuvia muistuttavaa sisutusta. Että tällaistäkin Tallinnassa on, mutta porukka käy vaan ostamassa viinaa rannasta kun eivät paremmastakaan tiedä.

Tornin sisustukset eivät enää samalla tavalla säväyttäeet, mutta paikka on kieltämättä pirun hieno. Tiedä sitten millainen se oli ennen remonttia. Veikkaan, että paljon askeettisempi.

Jouduimme jonottamaan hissiin pääsyä tunnin. Ohitsemme porhalsi mitä merkillisimpiä kokoonpanoja, josta päätellen ryhmillä oli etuajo-oikeus. Aika kumminkin vierähti nopeasti.

Ylhäällä näköalatasanteella ihmetytti missä kaikki ihmiset ovat? Ensin tunnin jonotus, eikä juuri ketään näy missään. Eivät kai he olleet hypänneet sieltä alas? Kerrosta ylempänä olevassa ravintolassa oli toki mukavasti sakkia. Jos turvamääräykset henkilölukuineen ovat näin tiukat, täytyy vaan ihmetellä.

Uskaltauduin jopa seisomaan pleksin päälle, jossa maa häämötti 170 metriä alempana. Korkeanpaikankammoisena pidän sitä suurena saavutuksena.

 

Tallinnan televisiotorni

Tallinnan televisiotorni (viroksi Tallinna teletorn) on teletorni Piritan esikaupunkialueen korkeimmalla kohdalla Viron pääkaupungissa Tallinnassa.

Tornin peruskivi muurattiin 30. syyskuuta 1975 ja torni valmistui 11. heinäkuuta 1980 – todennäköisesti pian alkavia Moskovan olympialaisia silmällä pitäen, jonka purjehduskisat järjestettiin Tallinnassa, Piritalla.

Tornin korkeus on 314 metriä, ja näköalatasanne on 175 metrin korkeudessa. Tornissa on myös ravintola. Torni suljettiin yleisöltä toistaiseksi 26. marraskuuta 2007, koska siitä puuttuivat lain vaatimat varapoistumistiet. Torni avattiin yleisölle korjauksen jälkeen 5. huhtikuuta 2012.

Kirkkaalla ja kuivalla (usein pohjoistuulella syksyllä) säällä Tallinnan Teletornin voi erottaa Helsingistä jopa paljain silmin pienenä siluettina hieman korkeammalla sijaitsevilta paikoilta, esimerkiksi jo Lauttasaaren lintutornista. Kiikarin avulla tällaisella kuulaalla kelillä sen muodon sitten jopa tunnistaa. (Wikipedia)

Lauantaina 20. lokakuuta suuntana oli Tallinna. Homman nimi oli viinanhakureissu, mutta koska aikaa olla maissa on neljä-viisi tuntia, oli hyvä saada mukaan vähän kulttuuriakin. Ehdotin visiittiä Tallinnan televisiotorniin. Se avattiin uudelleen viime keväänä remontin jälkeen.

Tallinnan satamasta on matkaa tornille noin yhdeksän kilometriä. Suunta oli periaatteessa selvä eli Piritan kaupunginosaa kohti. Sunttu Sundellin Tom Tom -navigaattori tiesi ihan tarkankin osoitteen. Piritassa kaupunkiliikenteestä erkaannutaan metsäiselle tieosuudelle, jonka päässä torni sijaitsee.

Tornin vieressä on kasvitieteellinen puutarha, jossa pitää myös joskus poiketa. Tornista nähtynä alue oli varsin laaja ja siihen kannattanee varata aikaa.

Tornin alla olevissa siipirakennuksissa oli esillä paikan historiaa. Jo käytävä parkkipaikalta pohjakerrokseen oli nähtävyys. Seinät oli vuorattu isoilla valokuvasuurennoksilla paikan rakennusvaiheista.

Kuvissa rakennusmiehet hymyilivät kuin Hangon keksi, vaikka todellisuudessa homma tuskin oli kovin hääppöistä. Viimeistään KGB:n valvova silmä piti siitä huolen. Työturvallisuus ja rakennusaineetkaan eivät varmasti olleet niin terveellisiä kuin ukkojen ilmeet antavat ymmärtää.

Sisäänpääsymaksu torniin oli seitsemän euroa. Ensimmäisessä kerroksessa oli matkamuistomyymälä, esitteitä ja muuta roinaa. Kakkoskerroksessa paikka alkoi muistuttaa lähinnä science fiction -elokuvaa. Seinillä oli niin taiteellisia kuvaikkunoita ja tekstejä, että ne saisivat muotoilija Stefan Lindforsinkin kateelliseksi ja s-kirjaimensa suhisemaan kahta kauheammin.

Televisiotornin 22. kerroksessa oleva yleisötila on 170 metrin korkeudessa. Paikan sisustus toi mieleeni Stanley Kubrickin elokuvat Kellopeli appelsiini ja Avaruuseikkalu 2001. Kerrosta ylempänä oleva näköalatasanne ei sadekelillä tarjonnut yhtään mitään, mutta sisätiloissa viihtyi tunnin aivan heittämällä.

Sisälle torniin pääsee kerralla sata ihmistä. Näyttötaulun mukaan samaan aikaan seurueemme kanssa oli 77 immeistä. Hissi oli todella nopea ja näytöllä vilkkui kerrokset ja kulkunopeus.

22. kerroksen lattiassa oli reikiä siellä täällä. Pleksin peittämät kolot houkuttelivat porukkaa luokseen ja rohkeimmat uskaltautuivat seisomaankin niiden päällä. Itseltä jäi kyllä väliin...

Koska ilma oli sateinen, ei näkyvyys ollut kovin kummoinen. Jotain sentään näkyi edes ajoittain.  Pilvet tunkivat jatkuvasti eteen kun koitti jonnekin nähdä. Voin vaan kuvitella millaiset näkymät tornista on kauniilla ilmalla.

Käyntiä Tallinnan televisiotornissa ei voi muuta kuin suositella. Paremmalla kelillä kasvitieteellinen puutarha olisi mennyt samalla kertaa, mutta nyt siellä käynti siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Ehdottomasti vielä joskus.

Luppoaikaa ennen laivan lähtöä jäi reilusti. Ennen viinakaupassa käyntiä poikkesimme Rocca al Maren kaupunginosassa ja Tallinnan ulkomuseon portilla kääntymässä. Ihme kyllä, sielläkin riitti porukkaa sateisesta ilmasta huolimatta.

Varsin onnistunut päiväreissu kaiken kaikkiaan.

Piritan luostari

Kahdeksan päivän Viron matka takana. Eilen illalla kotona ja nyt väsyttää. Hienoja maisemia riitti ja kelit suosivat. Reissun sulattelemiseen mennee jonkin aikaa, mutta tarinoita eri puolilta Viroa on myöhemmin luvassa. Viikon aikana kävimme matkakumppanieni Mikko Vanteen ja Mika Sundellin kanssa monissa mielenkiintoisissa ja erikoisissa paikoissa, lähinnä Etelä-Virossa.

Eilen laivaa odotellessa oli aikaa käydä Tallinan Piritan kaupunginosassa sijaitsevassa luostarissa. Kävin siellä ensimmäisen kerran marraskuussa 2009. Tuolloin paikalla ei ollut "ristin sieluakaan", mutta nyt paikan täytti kaksi bussilastillista turisteja. Toisessa autossa oli puheensorinasta päätellen italialaisia, toisessa ruotsalaisia.

Piritan luostari (viroksi Pirita klooster) oli luostari, jonka rauniot ovat jäljellä Piritan kaupunginosan lähellä Tallinnassa. Luostari oli tarkoitettu sekä nunnille että munkeille, ja se oli nimetty Pyhän Birgitan mukaan.
Ajatus luostarin perustamisesta syntyi noin vuonna 1400 Tallinnan kauppiaiden piirissä. Vuonna 1407 tuli Vadstenan luostarista kaksi munkkia neuvomaan kauppiaita. Ensimmäinen lupa dolomiitin louhimiseksi luostarin rakennusaineeksi hankittiin 1417.
Luostarin perustaneista kauppiaista osa siirtyi luostariin munkeiksi.
Viron nykyinen, vuonna 2001 perustettu, Piritan luostari sijaitsee samalla alueella. (Wikipedia)

Harmi, ettei päässyt sisälle. Massiiviset lavarakennelmat täyttivät koko tilan. Tovin kummasteltuani tilannetta selvisi, että jämerät haalariäijät rakensivat Birgitta Festivaalia 2011. Ainakin puitteet ovat mahtavat festivaalia ajatellen.

Luostarin raunioilla on suhteellisen helppoa mennä käymään. Kesäaikaan pääsylippu maksaa aikuisilta kaksi euroa. Marraskuussa ei lipunmyyntiä ollutkaan.

Luostari sijaitsee sataman D-terminaalista katsottuna vasemmalla. Rantatietä pitkin noin viisi kilometriä Piritan kaupunginosaa kohti. Paikasta tuskin voi erehtyä. Luostari näkyykin matkustajalaivojen kansiltakin hyvin, jos vaan osaa katsoa oikeaan suuntaan. Tallinnan televisiotorni on suunnilleen samalla kohdalla laivasta katsottuna.

Piritan luostari

Piritan luostarin historia odottaa edelleen tutkijoitaan: luostarirakennusten konstruktio on tosin suoritettujen kaivausten ansiosta hyvin selvillä, mutta näissä rakennuksissa asuneiden veljien ja sisarten elämää koskeva tutkimus sen sijaan on lähdetietojen puuttumisen takia jäänyt niukaksi. Luostarin kirjastosta on löytynyt vain yksi almanakan lehti.

Jo vuonna 1400 tekivät muutamat Tallinnan kauppiaat aloitteen tämän luostarin perustamisesta, mutta vasta 1407 saapui Tallinnaan kaksi veljeä Vadstenan luostarista antamaan luostarin rakentamisessa tarvittavia ohjeita. Vaikuttaa siltä että aluksi rakennettiin vain tilapäisiä rakennuksia, koska lupa kalkkikiven louhimiseen saatiin vasta 1417. Vasta silloin saattoivat varsinaiset luostarin rakennustyöt alkaa.

Osa luostarin perustuksista on maallikkoveljien tekemä. Yksi heistä, kauppias Hinrich Swalbart, johti luostarin rakentamista kunnes kirkko — Pohjois-Viron suurin — vihittiin 15. elokuuta 1436. Sekä sisarten että veljien luostarin rakentaminen jatkui vielä senkin jälkeen, 1500-luvun alkukymmeniin asti, ja ilmeisesti sisarten luostarinosan vasenta siipeä ei edes ehditty rakentaa aivan valmiiksi.

Luostarin pohjakaava muodostuu kolmesta itsenäisestä kokonaisuudesta: sisarten luostari, veljien luostari ja yhteinen kirkko. Tontti, joka sijaitsee joen mutkassa Tallinnasta Narvaan johtavan maantien varrella, oli saatu lahjaksi saksalaiselta ritarikunnalta. Piritan joki muodosti siihen aikaan Tallinnan kaupungin rajan; uusi rakennus joen oikealla rannalla sijaitsi siis Tallinnan rajojen ulkopuolella.

Kirkko
Luostarinkirkkoa vastaavaa ei ole koko Tallinnassa eikä edes Pohjois-Virossa: sen sisämitat ovat 24 x 56 m, länsisiipi on 35 m korkea ja kirkon kokonaispinta-ala 1 360 m2. Periaatteessa noudatettiin kirkkoa rakennettaessa Pyhän Birgitan antamia ohjeita, mutta pääalttari sijoitettiin kuitenkin kohti itää (eikä länsipäähän, kuten Birgitta oli määrännyt). Pääsisäänkäyntiä ei olisi ollut mahdollista sijoittaa idässä olevalle joentöyräälle. Sen paikaksi sopi muutenkin paremmin länsipääty, koska kirkkovieraat tietysti saapuivat nimenomaan maantien suunnasta.

Kirkon pohjapiirros on yksinkertainen: yksi pitkänomainen osa ja siinä kahdeksan holvia, kirkon keskiosassa säleaita, joka erotti toisistaan konventin kirkon ja kirkkovieraiden puolen. Luostariväen kirkkoon pääsi vain luostarista ja kirkkovieraiden puolelle maantietä kohti olevasta pääovesta. Pääalttari ja alttarikuorit sijaitsivat luostarin puolella. Sinne kokoontuivat veljet hetkipalvelusten ja messun aikana. Sisarten kuori oli pohjoisella sivustalla eli pääsisäänkäynnistä päin katsottuna vasemmalla sivulla; sen alla oli viisi syvennystä rippituoleineen. Suurina kirkkopyhinä, jolloin kaikki kirkkovieraat eivät mahtuneet sisälle, saarnasi pappi ulkoisessa saarnastuolissa, jonka ovi näkyy päätykolmion yläosassa vieläkin.

Pituussuunnassa kirkko oli jaettu kolmeen laivaan seitsemällä pylväsparilla. Sääntöjen mukaan kirkossa tuli olla kolmetoista alttaria apostolien lukumäärän mukaisesti. Tällöin jokaisella apostolilla oli pappi ja oma alttari. Sen lisäksi oli useita sivualttareita — esimerkiksi Pyhän Birgitan alttari oli sijoitettu yleisen osan pohjoissivustalle (pääovesta katsottuna vasemmalle). Suuri holviaukko eteläisessä sivulaivassa johti kappeliin, jonka suojeluspyhimys todennäköisesti oli arkkienkeli Mikael. Eteläisen sivulaivan loppupäässä, joen puolella, on voitu restauroida kierreportaat, jotka johtavat holvien yläpuolella olevaan varastotilaan. Tiilistä muuratut kirkon poikittaisholvit eivät enää ole jäljellä, mutta profiloidut holvikaaret tukeutuivat seinissä oleviin kannattimiin, jotka edelleen ovat selvästi näkyvissä.


Kirkko oli samanaikaisesti myös konventin hautapaikka; sisaret ja veljet haudattiin ilman arkkua kirkon lattian alle. Kirkon yleiseltä puolelta voivat myös maallikot ostaa itselleen hautapaikan. Hautakivistä, jotka alun perin olivat kirkon lattian tasassa, on nyt viisitoista nostettu kirkon seinille. Ruotsin vallan aikana, jolloin katolinen kirkko oli kielletty, kirkon raunioita käytettiin Tallinnan katolisten hautapaikkana. Vasta vuonna 1786 pidettiin täällä ensimmäinen katolinen hautausmessu. 1600-luvulla perustettiin kirkon pääoven ulkopuolelle talonpojille tarkoitettu luterilainen hautausmaa. Sen kellotorni, joka pystytettiin 1848, muodostaa nyt hautausmaan sisäänkäynnin. Kirkkomaan vanhanaikaiset kalkkikiviristit ovat 1800-luvulta.

Konventtirakennukset
Molemmissa konventtirakennuksissa, joista toinen oli tarkoitettu veljille, toinen sisarille, oli sama pohjakaava: nelikulmainen piha eli luostarinpuutarha, joka oli joka taholta konventtirakennusten ympäröimä. Pihan ympäri kulki ristikäytävä, ”loputon tie”, ikuisuuden vertauskuva. Molemmista rakennuksista oli oma sisäänkäyntinsä kirkkoon, sisarten tai veljien kuoriin, jossa jokaisella oli määrätty paikkansa. Tarpeelliset keskustelut molempien luostareiden asukkaiden välillä voitiin käydä sakariston takana sijaitsevissa erityisissä keskusteluhuoneissa (parlatorium), välimuurissa olevien kapeiden ikkuna-aukkojen kautta.

Molemmilla konventeilla oli pohjakerroksessa kapiteelisali eli kokoushuone, ruokasali, keittiö, suuri työhuone ym. ja yläkerrassa makuusali. Kylminä vuodenaikoina tärkeimpiä saleja lämmitettiin kolmellatoista uunilla, ns. hypocaustilla, jotka sijaitsivat lattian alla. Piritan luostarissa abbedissa asui pihalla sijaitsevassa omassa talossaan.

Muut rakennukset
Luostarin palvelusväki asui luultavasti niissä piharakennuksissa, joiden perustuksia on kaivettu esiin kirkkomaan läntiseltä ja eteläiseltä sivulta. Veljien luostarisiiven raunioissa on tehty kaivauksia vasta osittain.
Piritan luostari oli kansainvälinen pyhiinvaelluskohde. Vierasmaja sijaitsi kirkon luoteiskulmassa. Siellä sijaitsi myös kuusikulmainen kappeli, joka luultavasti oli tarkoitettu pyhiinvaeltajille.

Luostarinrauniot
Ensimmäiset kaivaukset luostarialueella tehtiin jo 1894. Vuosina 1909-1910 vahvistettiin kirkon länsisiipeä ja tehtiin koekaivauksia kirkon lattian alla.
1930-luvulla, ts. melkein 360 vuotta luostarin hävittämisen jälkeen, suoritettiin raunioissa perusteellisempia arkeologisia tutkimuksia. (birgitta.ee)