Tornin peruskivi muurattiin 30. syyskuuta 1975 ja torni valmistui virallisesti 11. heinäkuuta 1980, jotta torni saatiin avatuksi Moskovan olympialaisten purjehduskisoihin, joiden keskus oli kolmen kilometrin päässä Piritassa. Tässä vaiheessa torni on teknisesti vielä monin osin keskeneräinen.
Tornin korkeus on 314 metriä, ja näköalatasanne on 175 metrin korkeudessa. Tornissa on myös ravintola. Torni suljettiin yleisöltä 2007, koska siitä puuttuivat lain vaatimat varapoistumistiet. Torni avattiin yleisölle korjauksen jälkeen 5. huhtikuuta 2012. Tällöin myös saatettiin loppuun viimeistelytöitä, jotka olivat jääneet tekemättä tornin rakentamisen aikana.
Kirkkaalla ja kuivalla (usein pohjoistuulella syksyllä) säällä teletornin voi erottaa Helsingistä jopa paljain silmin pienenä siluettina hieman korkeammalla sijaitsevilta paikoilta, esimerkiksi jo Lauttasaaren lintutornista. Kiikarin avulla tällaisella kuulaalla kelillä sen muodon sitten jopa tunnistaa.
Kävimme samalla neljän hengen porukalla tornissa lokakuussa 2012. Tuolloin oli sateinen keli, eikä näkyvyys ollut järin häävi. Pilvet leijailivat näköalatasanteen korkeudella, jolloin lähimpiä talojakin oli vaikea nähdä.
Ihastelin paikan tieteiselokuvia muistuttavaa sisutusta. Että tällaistäkin Tallinnassa on, mutta porukka käy vaan ostamassa viinaa rannasta kun eivät paremmastakaan tiedä.
Tornin sisustukset eivät enää samalla tavalla säväyttäeet, mutta paikka on kieltämättä pirun hieno. Tiedä sitten millainen se oli ennen remonttia. Veikkaan, että paljon askeettisempi.
Jouduimme jonottamaan hissiin pääsyä tunnin. Ohitsemme porhalsi mitä merkillisimpiä kokoonpanoja, josta päätellen ryhmillä oli etuajo-oikeus. Aika kumminkin vierähti nopeasti.
Ylhäällä näköalatasanteella ihmetytti missä kaikki ihmiset ovat? Ensin tunnin jonotus, eikä juuri ketään näy missään. Eivät kai he olleet hypänneet sieltä alas? Kerrosta ylempänä olevassa ravintolassa oli toki mukavasti sakkia. Jos turvamääräykset henkilölukuineen ovat näin tiukat, täytyy vaan ihmetellä.
Uskaltauduin jopa seisomaan pleksin päälle, jossa maa häämötti 170 metriä alempana. Korkeanpaikankammoisena pidän sitä suurena saavutuksena.
Olipan näkymät! Kerrankin sää suosi !
VastaaPoista