Suuntana oli nykysin Saloon kuuluvat Angelniemi ja sen keskuskylä Kokkila. Angelniemi oli oma kuntansa 1916–1966. Kunta liitettiin vuoden 1967 alussa Halikkoon, josta se oli aikanaan erotettu.
Angelniemi oli muutamalta ajelulta ennestään tuttu. Kokkilan lossilta kun huristelee eteenpäin, päätyy ennen pitkää Kemiöön. Sinne ei tällä kuitenkaan tällä kertaa menty.
Melkein heti lossin jälkeen tulee tienhaara, josta on kolme kilometriä Angelniemen kirkolle. Komea puukirkko on rakennettu 1772 Kemiön saaren pohjoispäähän niemeen ja sijaitsee korkealla kalliolla meren äärellä. Kirkkoon mahtuu 250 henkeä.
Kirkolta Kokkilaan palatessa katselin tarkemmin kylää. Se ei juurikaan poikkea muista varsinaissuomaisista maalaistaajamista, mutta lossi melkein keskellä kylää on hieman poikkeuksellista. Kustavissakin saa mennä sentään hiukan pitemmälle kirkolta ennen kuin Vartsalan lossi tulee vastaan.
Lossirannassa on nimensä mukaisesti Lossiranta -niminen ravintola, jossa on runsaasti tarjolla elävää musiikkia. En ole koskaan paikassa poikennut, mutta taannoin päädyin heidän Facebook-sivuilleen. Kummastelin sitä, että noinkin syrjässä järjestetään aktiivisesti livemusiikki-iltamia. Se on hienoa.
Halikonlahden rannalla sijaitseva Lossiranta täytyy ottaa käyntiprojektiksi ensi kesänä. Eipä niin väliä kuka tai mikä pumppu siellä soittelee, pääasia ettei mitään räppiä tai muuta vastaavaa roskaa vaan joudu kuulemaan.
Kokkilassa huomioni kiinnittyi myös valtavan kokoiseen uimarantaan. Yleensä näin pienissä paikoissa ei sellaiseen törmää. Veikkaisin, että kuntaliitosten myötä Salon kaupunginisukit ovat antaneet määrärahoja rannan laajentamiseen. Lossin läheisyydestä löytyy hiekka- ja esteetöntä rantaa, muhkea laituri, sauna ja grillauspaikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti