Pääsiäisveneily Vepsään

Viime viikolla sain yllättävän puhelinsoiton kaverilta. Hän kertoi, että pääsiäissunnuntaina olisi mahdollisuus käydä yksityisveneellä Vepsän ulkoilusaaressa.

Moista tilaisuutta ei tietenkään voinut jättää käyttämättä. Ei etenkään, kun viimeisestä kerrasta saarella oli jo vierähtänyt lähes kahdeksan kuukautta. Tarkalleen olin Vepsässä viimeksi Muinaistulien yössä ja samalla kesäkauden päättäjäisissä 25. elokuuta 2018.

Venekuski haki meidät Ruissalon Saaronniemen laiturista. Tuulinen sää aiheutti luonnollisesti jonkinmoista aallokkoa ja sainkin kunnian istuskella noin vartin kestäneen matkan paatin keskivaiheilla. Moni kepeämpi kaveri olisi varmasti pomppinut sillä paikalla pahemman kerran. Vähän on vieläkin alaselkä rytkeestä hellänä, mutta oli se sen arvoista.

Vepsä on 17 hehtaarin saari Airistolla Turun edustalla. Se on vuosikymmeniä toiminut kaupunkilaisten lomasaarena. Säännöllinen vesibussiliikenne Vepsään lähtee kesäkuukausina Aurajoesta Vaakahuoneen kupeesta. Kesäkausi starttaa tänä vuonna perjantaina 31. toukokuuta ja loppuu 1. syyskuuta.

Vepsässä ei tähän aikaan vuodesta ole vielä minkäänlaisia palveluja. Ainoat merkit ihmisistä olivat melko tuoreet mönkijän jäljet saaren eteläpäässä vanhalla pellolla.

Kun porukka on saarella vähissä, saavat linnut käyskennellä kaikessa rauhassa pitkin pientareita. Valkoposkihanhilla oli ilmeisesti kevätkiima menossa, koska kova kaakatus ja liikehdintä oli aivan toista luokkaa kuin kesällä.

Kuppilan kulmalla jutellessamme valkoposkihanhilauma lähti lentoon kuin tykinsuusta. En ole aiemmin nähnytkään niillä noin nopeaa pyrähdystä. Syykin selvisi pian; taivaalla liiteli merikotka.

Suosikkilintujani merihararakoitakin oli jo saarella. Kovin tuntuivat olevan arkoja, mutta kesän tulleen varmasti tottuvat taas ihmisiin. Viitisen vuotta sitten eräs yksilö tuli jopa kädestä syömään.

Päivän ohjelmaan kuuluivat näköalakalliolla käynti ja sopivan grillauspaikan etsintä. Koska tuuli haittasi jossain enemmän ja jossain huomattavasti vähemmän, päädyimme lopulta ravintolarakennuksen viereiseen grillikatokseen.

Paluumatka Saaronniemeen oli onneksi töyssytön. Jotenkin sain kammettua itseni veneestä vielä laiturillekin ja saatoin todeta reissun olleen oikein onnistunut. Kiitoksia vaan Janille ja Arille!