Sunnuntaina 10. helmikuuta oli tarkoitus käydä jossain päin lähiseutua vähän ulkoilemassa. Oli turha lähteä merta edemmäs kalaan, joten suunnaksi valikoitui Katariinanlaakso. Se on muutaman kilometrin päässä asunnoltani sijaitseva luonnonsuojelualue, joka on suosittu ulkoilukohde.
Kävin ensimmäisen kerran Katariinanlaaksossa vasta muutama vuosi sitten. Eräät tuttavat istuvat sen rantakallioilla kesäiltoja viettämässä, ja onpa siellä kuvattu yhteen Vares -elokuvaankin kohtaus, jossa ruumis löytyy kallion alta. Kyseisen paikan ohitimmekin tänään. Lähes samoilla kulmilla kävin Sarankin Suvin kanssa ottamassa mallikuvia viime toukokuussa. Sen jälkeen olen muistaakseni kerran käynyt Katariinanlaaksossa, joten nyt talviaikaan oli sopiva uusinnan paikka.
Mukana olleen Harri Nato Leinon kanssa kummastelimme sitä, ettei sunnuntaikävelijöitä tai koirankusettajia ollut nimeksikään. Jossain vaiheesssa metsästä kuului kovaääninen kiroilu, jonka tulkitsin lähtevän naisen suusta. Hahmoa ei kuitenkaan näkynyt missään. Saattoi olla parempikin niin.
Katariinanlaakson luontopolun varrella on ainakin yksi oravien- ja lintujen ruokintapaikka. Siinäkään ei ollut varsinaista ruuhkaa. Pikkutipuja oli jonkun verran, mutta oravia vai yksi. Sekin kökötti paikallaan yläoksalla. Yleensä ne liikkuvat turhan vikkelästi valokuvaamista ajatellen, mutta tämä yksilö oli kuin suolapatsas.
Koska päivä oli harmaanpuoleinen ja luntakin ripotteli hiljalleen, ajattelin kokeilla mustavalkokuvien ottamista. Kelistä johtuen kuvat eivät olisi värillisinä varmaan näyttäneetkään paljon miltään, mutta nyt hommaan tuli ihan erilainen vivahde.
