Saaronniemen purjelautailijat

Ruissalon kärjessä Saaronniemessä käydessäni olen usein nähnyt purjelautailijoita. Jopa talvella, kun jäätä ei ole vielä ollut tai ei ole koko talvena tullutkaan.

Torstai-iltana 22. elokuuta lähdin käymään ajelulla Ruissalossa. Sattui olemaan mukava ilmakin. Raikas merituuli tervehti heti Saaronniemen parkkipaikalla.

Purjelautailijoita oli paikalla varmaan kymmenkunta. En koskaan ennen nähnyt heitä näin montaa siellä samalla kertaa. Liekö ollut oikein kokoontuminen vartavasten vai muuten vaan otollinen keli. Tuulta meinaan piisasi, muttei kumminkaan häiritsevästi tavallisen ulkoilijan tarpeisiin. Purjelautailijoille se taisi olla paras mahdollinen ilma.

Silmämääräisesti arvioin, että nopeimmat lautailijat etenivät noin viidenkympin vauhtia. Tuskin erehdyin paljoakaan, sillä 25 solmun nopeus vastaa noin 46 kilometriä tunnissa. Parhaana purjelautailutuulena pidetään 7-13 m/s navakkaa, mutta melko puuskatonta tuulta. Lauta voi edetä 15-30 solmun nopeudella, tietää Wikipedia.

Valokuvausmenestystä

Kuten aikaisemmin eräässä blogikirjoituksessa mainitsinkin, olen aika laiska lähettämään kuvia valokuvauskilpailuihin. Alkukesällä innostuin kumminkin sen verran, että osallistuin samana iltana muistaakseni peräti puoleen tusinaan kisaan.

Eilen olin ostoksilla Turun Manhattanin K-Marketissa. Selasin muina miehinä elokuun Kamera-lehteä, jolloin huomasin sijoittuneeni Vuoden matkakuva 2013 -kilpailussa. En näemmä kahdenkymmenen parhaan joukoon, vaan Meidän Suomi -erikoispalkinnon saajaksi. Yllätys olikin melkoinen, koska järjestävä taho ole lähettänyt asiasta ainakaan vielä ilmoitusta.

Nimesin kuvan "Järvenhelmeksi". Se on otettu viime toukokuussa Kurjenrahkan kansallispuistossa Savojärven rannalla. Kuvan nainen on Laura Nurmi, jonka kanssa olemme kuvanneet muutaman kerran mielestäni varsin hyvin tuloksin.

Kotipaikkani on näköjään kääntynyt toimituksessa Turusta Savojärveksi, mutta sellaista sattuu.

Ajattelin, että turha mennä merta edemmäs kalaan, kun kotimaassakin voi matkailla. Ulkomailta otettuja reissukuvia olisi vaikka millä mitalla, mutta päädyin tällaiseen ratkaisuun. Se näemmä kannatti.

Palkintona on "hemmotteluloma kahdelle Imatran kylpylässä". Seutu on sikäli tuttua, että vietin 90-luvun puolivälissä yhden lukuvuoden kansanopistossa Imatran naapurikunnassa Ruokolahdella. Se oli todella hienoa aikaa. Oli komeat maisemat, mukavia ihmisiä ja kuvallisesta viestinnästäkin oppi paljon.

En ole käynyt siellä suunnallakaan sitten kesän 1997, jolloin juna pysähtyi Imatran asemalla matkalla Joensuun Ilosaarirockiin. Monta vuotta on tosin ollut suunnitelmissa, että pitäisi tehdä kesäreissu Etelä-Karjalaan.

Vuoden matkakuva 2013 oli Kamera-lehden, Valittujen palojen ja Matkaopas -lehden järjestämä kilpailu. Voittajakuvat ovat nähtävissä täällä http://kamera.kuvat.fi/kuvat/galleriat/Vuoden+matkakuva+2013/

Voittajakuvasta käydään keskustelua muun muassa tässä linkissä.Yhdyn täysin ensimmäiseen kommentoijaan. http://www.menaiset.fi/artikkeli/matkailu/uutiset/katso_voittaja_vuoden_matkakuva_2013

Kaupunkilehti Aamuset julkaisi heinäkuun lopulla Täysosuma -palstallaan kuvani. Silloin tällöin on tärpännyt, jahka olen muistanut jonkun hauskanpuoleisen foton sinne lähettää.

Polku Matildanjärven ympäri

Lauantaina 17. elokuuta oli ohjelmassa reissu Matildanjärvelle Salon Teijon retkeilyalueelle.

Hyppäsin Toivosen Hanskin ja Irkun kyytiin kotikulmiltani. Vaikka sateita olikin lupailtu, ei pisaraakaan tippunut kuin vasta perillä. Eikä silloinkaan vielä mitenkään huolestuttavasti.

Matildanjärven rannalla sijaitseva Mathildedalin kylä kuului ennen Perniöön, mutta nyt kuntaliitosten jälkeen se on osa Salon kaupunkia.

Hieman ennen Mathildedalia ohitimme Teijon, jossa on nykyään yksityisomisteinen kirkko. Muistan jostain lehtijutusta taannoin lukeneeni, että kallionnyppylällä tien vieressä kyyhöttävä rakennus on myyty yksityishenkilölle.

Harvalla jätkällä on omaa kirkkoa. Luulisi naismenestyksen olevan taattu, jos vaan muistaa hengellisissä tapahtumissa ottaa asian puheeksi.

Mathildedalin kylän halki kulkeva tie johtaa Kemiöön. Viimeisten rakennusten jäädessä taa, kääntyy tie vasemmalle kohti Teijon retkeilyaluetta.

Tien varrella oli lukuisia asuntoautoja- ja vaunuja, mikä ainakin minua hieman ihmetytti. Tietysti luonnonrauhaa kaipaaville seutu on varmaan mitä otollisinta lomailumaastoa, mutta minkäänlaisia palveluja alueella ei taida olla.

Matildanjärven rannasta lähti polku oikealle. Sitä kautta pääsee monille eri patikkareiteille. Alkupätkä on nimeltään Haltiapolku. Se on 1,5 kilometrin mittainen.

Jatkoimme eteenpäin ja ilmeisesti kulkemamme polku totteli nimeä "Polku Matildanjärven ympäri". Pituutta sille kertyy internetin mukaan 5,5 kilometriä.

Yllätyksekseni pitkospuut olivat melkein kautta matkan todella kapeita. Oli vain yksi lankku, jossain saattoi olla kaksi vierekkäin. Verrattuna vaikkapa Kurjenrahkan kansallispuistoon, on harhaanastumisvaara Matildanjärvellä melkoinen.

Valkoista maalia oli sutattu puihin kiitettävän usein suuntaviitoiksi, mutta opastekylttien kanssa oli niin ja näin. Reitillä oli muutamakin potentiaalinen kohta, jossa ei tiennyt mihin suuntaan pitäisi jatkaa. Käsittääkseni kumminkin kiersimme järven kuten polut sen ympärillä kulkevat.

Jonkun matkaa puolivälin jälkeen alkoi satamaan oikein kunnolla. Sateenvarjo oli onneksi laukussa, mutta ei sekään liikoja auttanut. Kumma kyllä metsäpoluilla mahtui kulkemaan sateenvarjonkin kanssa.

Suurin kummastuksen aihe ilmeni kierroksen ollessa lopuillaan. Polku päättyi maantiehen, jonka vieressä oli asuintalo. Minkäänlaista suuntaviittaa ei ollut, joten arpomalla jatkoimme asfalttitielle. Se johtikin Mathildedalin kyläraitin poikki kohti lähtöpistettä. Matkaa retkeilyalueen tienhaaraan oli ehkä kilometri.

Hiekkatietä kävellessämme poikkesimme vielä takaisin järven rantaan, jossa oli grillikatos ja taukopaikka. Tästä oli matkaa ehkä muutama sata metriä alueen luontokeskukseen, josta löytyy kahvilakin.

Loppupätkä oli nousua, eikä liukkailla kallioilla ole sadekelillä turvallista taivaltaa. Valokuvaaminenkin jäi todella minimiin sateesta johtuen. Varsinkin loppuvaiheessa oli komeita näkymiä järvelle, mutta idea kameran kaivamisesta laukusta oli lähinnä absurdi.

Plussaa tulee monista taukopaikoista, joista löytyy siistit grillausmahdollisuudet ja jopa uudet puuceet. Täytyy käydä joskus toistekin noilla main.

Mathildedalin raitilla ajallessamme vastaan tuli hauskannäköisiä eläimiä. Vastakerittyjä laamoja tai alpakoita.

Vilperin Perikunta Puutorilla

Pitkänlinjan turkulaisyhtye Vilperin Perikunta esiintyi torstaina 15. elokuuta kotikaupunginsa Puutorilla. Tapahtuma liittyi samaan aikaan viettyyn Taiteiden yöhön.

Käsitykseni Taiteiden yöstä on lähinnä sellainen, että silloin runoilijat, kirjailijat ja muut taiteilijat tapaavat toisiaan ja juodaan paljon viinaa. Sitä he tekevät yleensä muutenkin, mutta silloin koko kaupungin keskusta on virallisesti valjastettu heidän temmellyskentäkseen. Minulle se on varsin yhdentekevä tapahtuma, jossa kumminkin on jotain valopilkkuja toisinaan.

Nyt sellainen oli Vilperin Perikunta Puutorilla. Orkesteri ei takuulla nauti korkeakulttuuripiireissä minkäänlaista arvostusta, mutta kansa tykkää. 90-luvun alussa koottu yhtye oli ensimmäisinä vuosinaan todella suosittu, mutta menestyksen hiipumisen ja soittajien vanhenemisen myötä keikkoja on nykyään rauhalliseen tahtiin muutama vuodessa.

Eräs tuttavani laulaa usein Vilperien kappaleita ja hokee jotain tiettyä fraasia kyllästymiseen saakka. Kun olen itse kuullut ne jo yli 20 vuotta sitten, en millään jaksaisi kuunnella moista jankkaamista. Vielä kun epävireisen laulun päälle kajahtaa kunnon röyhtäys tai moottoripyörän käynnistysääntä muistuttava pieru, on leikki toisinaan aika kaukana. Näitä hänenkin suosikkikappaleitaan tuli Puutorilla aimo annos.

Käännösbiisien joukossa Vilpereillä on monia helmiä, joiden sanat eivät aina ole pelkkää hauskanpitoa. Men At Workin Down Under -käännös Tervetuloa länteen,  Andrej esimerkiksi on hyvinkin vakava sanoitus. Samalla se oli bändin ensimmäinen hitti.

Tunnetuimpien joukossa ovat myös Piirimyyjä (Easy Livin'), Turkulainen Helsingissä (Englishman In New York), Kävelee kuin ruåtsalainen (Walk Liker An Egyptian) ja Juostaan pois (Runaway Boys). Omiin suosikkeihini kuuluvaa Älä tee must faijaa (Light My Fire) en muista Puutorilla harmi kyllä kuulleeni.

Tapahtuma-alue oli täynnä porukkaa. Portsarit joutuivat rajoittamaan sisäänpääsyäkin, koska Ravintola Puutorin vessan ympärille koottu tapahtuma oli niin suosittu. Oluenmyynti takkuili pahemman kerran, mutta pitkän jonottamisen jälkeen ohrapirtelöä sai varmasti jokainen.

Vilperin Perikunnan keikasta jäi hyvä fiilis. Ehkä punaviinin lipittäminen baskeri vinossa jossain hienommasta kulttuuri-illassa olisi ollut aivan toisenlainen kokemus, mutta minulle tämä kelpasi minulle vallan mainiosti.

Sunnuntai-illan sudenkorennot

Huomasin tuossa yhtenä päivänä, etten ole tänä kesänä ehtinyt käymään kertaakaan Postiliiton Varsinais-Suomen osaston kesäpaikassa Mäntyniemessä. Asia tuli korjattua viime sunnuntaina.

Piipahdin Mäntyniemessä sunnuntai-iltana seitsemän jälkeen. Alue sijaitsee Turun Hirvensalon Papinsaaressa. Mäntyniemenen venelaiturilta saa yleensä hyviä kuvia vuodenaikaan katsomatta. Niin myös nyt.

Kuun vaihteessa tapahtuneella Viron reissulla yritin kovasti kuvata sudenkorentoja, mutta ainuttakaan ruutua en niistä saanut. Niin ärhäkkäästi ne lentelivät hetkeäkään paikallaan pysymättä.

Sunnuntaina en ehtinyt olla Mäntyniemessä kuin viitisen minuuttia, niin johan kaksi sudenkorentoa päätti poseerata ilta-auringossa venelaiturilla.

Korroosio ja Rattlers Raision torilla

"Korroosion kotiinpaluuna" mainostettu keikka lauantaina 10. elokuuta Raision torilla oli mukava päivätapahtuma.

Ilmaiskeikan soittoajat olivat hyvin aikaisia. Ensimmäinen orkesteri aloitti jo kello 11 aamupäivällä. Nuorten miesten Yleislakko -niminen punkbändi on minulle täysin vieras, enkä tunne ketään muutakaan, joka yhtyeestä jotain tietäisi. Lauantaisen keikan jälkeen toivottavasti joku on hiukan viisaampi asian suhteen. Minä en, koska en ollut tuolloin vielä paikalla.

Turussa samaan menopeliin ahtautuivat lisäkseni turkulainen musiikkifriikki Manu Flykt ja nuorempana punkkia ja uutta aaltoa kovastikin diggaillut Esa Laatta Laaksonen. Saavuimme Raision torille juuri kun Rattlers aloitteli settiään.

Rattlers on 80-luvun taitteessa Raisiossa toiminut uuden aallon yhtye. En tunnistanut ketään bändin jäsentä ulkonäöltä, mutta Manun ja Laatan sekä musiikkiasiantuntija Mika Pena Penttisen tietojen mukaan bändin myöhempiin vaiheisiin kuuluvat muun muassa Fabrics, Rin Tin Tin ja Pepe Le Moko. Kaikki 80-luvulla Turun seudulla toimineita orkestereja.

En tunne Rattlersin tuotantoa kuin yhden biisin verran. Kyseinen kappale löytyy samannimiseltä Vaahtopäät -kokoelmalevyltä, joka ilmestyi muistaakseni 1980. Levyllä esiintyi Turun seudun bändejä, mutta mukana oli myös tamperelainen Popeda Kädet irti -kappaleellan. Ainakin Sig ja Tommi Läntisen 80-luvun alun yhtye Fabrics olivat levyllä edustettuina.

Tilasin Vaahtopäät -kasetin joskus Epesin postimyynnistä. Kuuntelin sitä paljon 80-luvun alussa, mutta sitten tuli heavy rock ja vei mennessään sekä minut että kasetin. Kokoelmalevystä on tehty jokunen vuosi sitten cd-versio, joka pitäisi joskus hankkia.

Rattlers on viimeksi soittanut kimpassa toukokuussa 2009 Raisrockissa Raisiossa. Laulaja Rinko Ruonala muisteli heidän olleen lavalla viimeksi 2006, mutta todistettavasti näin ei ole - ellei hän sitten tarkoittanut kokoonpanoa, jossa rumpalina oli Jasu Mäntylä. Rattlersin keikan pari ensimmäistä biisiä rummutti jokapaikanhöylä Markku Mäikkä Tuomi.

Rinko Ruonala esiintyi keikan alussa merkillinen hattu päässään, mutta tapahtumien edetessä se lensi jonnekin kaiutinpinon taakse. Mies vaikutti hyvältä keulakuvalta, vaikka laululahjoiltaan mikään Pavarotti olekaan.

Koska Rattlersin kappaleet eivät olleet minulle tuttuja, en pystynyt innostumaan orkesterin esityksestä sen kummemmin. Hyvä meno yhtyeellä tuntui joka tapauksessa olevan. Viimeisenä kuultu Pelle Miljoona -laina Lähdetään kiitämään kulki todella rullaavasti.

Yleisökato oli vielä Rattlersin aikana melkoinen. Ihmettelinkin kovasti, eikö tällainen tapahtuma kiinnosta suurta yleisöä, vaikka konserttia on puffattu joka lehdessä samalla viikolla. Kuulemma omalla autolla ei kannattaisi tulla paikalle, sillä koko keskustasta on kuin täyteen ammuttu, eikä parkkipaikkoja löytyisi kirveelläkään. Tilaahan oli vaikka rekkaautoille.

Juuri ennen Korroosion aloitusta ilmestyi paikalle yhtäkkiä varmaan pari tuhatta ihmistä. Raisio ei jäänytkään nukkumaan suurten poikiensa esiintyessä kaupungin paraatipaikalla!

Korroosion tunnetuin jäsen Joel Hallikainen tepasteli lavalle kahden sambatytön jälkeen. Tytöt keikuttivat sulkaisia peppujaan rumpuvoittoisen biisin aikana, jonka jälkeen Hallikainen höpötti mukavia. Hän kuulutti jokaisen bändityypin erikseen lavalle ja näin keikka pääsi vauhtiin.

Keikka tosin tyssäsi heti ensimmäisen kappaleen jälkeen, koska kitaristi Krabbalta meni hevikeppi Jackson rikki. Korroosion tapaiseen bändiin todella yllättävä soitinvalinta korvattiin Fender Telecasterilla ja näin vielä Hallikaistakin isompi äijä pääsi revittämään sooloja.

Korroosion keikkaan kuuluu humoristinen ote. Onneksi se ei ollut niin pitkälle vietyä kuin Down By The Laiturissa pari viikkoa aikaisemmin. Silloin turha jaarittelu biisien tuppasi jo häiritsemään. Nyt pääosassa oli musiikki.

Ensimmäisen biisien aikana kitaristeja oli lavalla peräti neljä. Muutenkin magakokoonpanossa esiintyvä orkesteri on takuulla miksaajan painajainen.

Neljäs kirvesmies paljastui Raision kaupunginjohtajaksi. Nuorelta klopilta näyttänyt kaveri ei vastaa mitenkään mielikuvaa kaupunginjohtajasta, koska yleensä sellainen on kuusikymppinen, paksu ja kaljupäinen äijä.

Raision kaupunginjohtajalla oli munaa mennä Korroosion kanssa lavalle, vaikka tuskin hän tarkkaan tiesi mitä tuleman pitää. Keikan aikana hänet humoristisesti kruunattiin Korroosion kunniajäseneksi ja kaveriparka joutui toistamaan laulaja Jarmo Hauhtosen lausumat värssyt polvillaan lavan reunalla. Harva kaupunginjohtaja kykenisi vastaavaan tempaukseen.

Vaikka Korroosio ei aikoinaan tehnyt kuin pari singleä ja yhden pitkäsoiton (Kyllä tytöt ymmärtää, 1982), löytyy yhtyeeltä rutkasti hienoja biisejä. Se et ole sinä, TV:n uhri ja klassikoksi jo aikoja sitten muodostunut Hei hei hei pari mainitakseni. Yhtyeen uunituoreelta levyltäkin kuultiin kappaleita, joiden perusteella pitäisi hankkia kyseinen äänite hyllyyn.

Raision torin punk-konsertti oli miellyttävä tapahtuma. Tällaisia pitäisi olla enemmänkin. Kun Salon torilla on joka kesätorstai livemusiikkia, miksei Raisioon voisi kehitellä samantapaista systeemiä edes silloin tällöin? Paikka ainakin osoittautui konserttikäyttöön vallan mainioksi.

Raisio-ekskursiomme päätti ruokailu kebabpizzeria Victoryn herkuista notkuvien puffetantimien parissa. Ehdottomasti käymisen arvoinen ravintola, jossa saa alle kymmenellä eurolla syödä ja juoda niin paljon kuin pystyy.

Lopuksi etsimme vielä Raision Alkoa. Se oli kuulemma lähiakoina muuttanut uuteen osoitteeseen. Mallaskulma -pubin terassilla ihmiset yrittivät selvittää missä se nykyään sijaitseekaan, mutta kukaan ei osannut kertoa. Lopulta viereisessä pöydässä olutta hörppinyt Korroosio-laulaja Hauhtonen siirsi tuoppinsa syrjään ja avasi sanaisen arkkunsa. Johan löytyi oikea osoite.