Katanpäässä kesän kynnyksellä

Katanpään linnake on Kustavin ulkosaaristoon Lypyrtin saaren Katanpään niemeen ensimmäisen maailmansodan aikana 1915–1917 rakennettu linnake, joka muodosti Pietari Suuren merilinnoitusketjun pohjoisimman osan. Lypyrtissä sijaitsi optinen lennätinasema jo Krimin sodan aikana ja Katanpäätä oli käytetty sotasatamana Suomen sodan aikana 1808.

Linnakkeen tiloissa toimi 1931–1940 vankila ja siellä tehtiin varustelutöitä sotavuosina 1939–1944. Katanpäätä pommitettiin vain kerran jatkosodan aikana. Puolustusvoimilta se siirtyi Metsähallitukselle vuonna 1999.

Saarella on kasarmirakennuksia ja puinen vesitorni sekä kaksi betonoitua tykkipatteria bunkkereineen. Pattereille johtavat mukulakivillä päällystetyt tykkitiet ja saarta suojaavan kivivallin sisäpuolella kulkee myös kivetty tie. Kasarmirakennusten julkisivut ja sisätilat ovat säilyneet lähes alkuperäisessä asussa. Saaren linnoitukset on suojeltu muinaismuistolailla.

Katanpään linnake on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Katanpään niemi linnakkeineen on myös osa Selkämeren kansaallispuistoa.

Viimeisen vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana olen käynyt Katanpäässä usein. Edellinen kerta oli kesällä 2013, jolloin seilasimme sinne kaverin veneellä mökkirannasta Kustavin Kivivedeltä.

Tällä kertaa matkaa tehtiin Uudestakaupungista käsin vesibussi Dianalla. Jostain silmääni osui ilmoitus toukokuun 7. päivä järjestettävästä reissusta, jonne sain yllytettyä mukaan pari kaveriani. Kumpikaan ei ollut ennen käynyt Katanpäässä. Tykkäsivät kuulemma kovasti näkemästään.

Siihen varmasti vaikutti osaltaan upea ilma. Jo aamutuimaan aurinko pilkotti Uudenkaupungin Pakkahuoneen rannassa enteillen komeaa keliä. Olin kumminkin varustautunut aivan liian heppoisin vaattein, joten menomatka piti pääosin viettää aluksen sisuksissa.

Matkalla kuvattiin ja kauhisteltiin merimetsojen tuhoamaa saarta Uudenkaupungin edustalla. Näky oli kuin suoraan kauhuelokuvasta. Siitä huolimatta tuttavapiiriini kuuluu henkilöitä, joiden mielestä tällainen on hienoa ja suorastaan suotavaa.

Sitten edellisen Katanpään visiittiini paljon tuntui muuttuneen. Kolmatta vuotta yrittäjinä toimivat Merja Siekkinen ja Jukka Grönblom ovat tuoneet palveluihin uutta puhtia. Syvällä saaren uumenissa sijainnut kahvila on siirretty rantaan vierasvenesataman viereen, josta on iso plussa. Komealla terassilla kelpasi lipitellä makoisaa olutta ja katsella merelle.

Katanpää on ollut veneilijöille lähinnä piipahduspaikka, mutta asiaan yritetään saada muutosta vanhojen kasarmirakennusten muuttamisella majoitustiloiksi. Tekeillä on myös huoltorakennushanke sisävessoineen ja suihkuineen.

Katanpäässä on myös meneillään iso korjaushanke, jossa kulttuurihistoriallisesti arvokkaita taloja kunnostetaan. Arvokkain saaren rakennuksista on vanha vesitorni.

Luultavasti jokainen saaressa vieraileva haluaa nähdä vanhat tykkipatterit. Niitä pääsee ihailemaan venäläisten tuomien vankien rakentamaa sotakaluston kuljetusta varten tehtyä järeää mukulakivitietä pitkin.

Patterien lähellä on alunperin 1970-luvulla rakennettu merivalvontatorni. Sieltä näkee Kihdinselän yli Ahvenanmaan pohjoissaaristoon Brändön Jurmoon, Kustavin majakkasaari Isokariin (jonne on muistaakseni 14 kilometrä matkaa) sekä Uuteenkaupunkiin.

Suomen itsenäistyttyä 1918 linnakkeen hallinta siirtyi puolustusvoimille. Vuonna 1930 Katanpään muutettiin vankilaksi. Vankeja oli parhaimmillaan satakunta. Päiväpuhteinaan he louhivat nupukiviä, joita valmistettiin peräti noin miljoona kappaletta. Talvisodan aikana vankilasta tuli jälleen linnake.

Kivilouhimon takaa aukeavat upeat kalliot, joita aallot ovat ajansaatossa hioneet.

Katanpäässä, kuten muillakin ulkosaarilla, on valtava määrä käärmeitä. Isokarin majakkasaari on oikein tunnettu siitä.

Kuulopuheiden mukaan lähes kaikki vesibussilaiset olivat nähneet luikertelijoita päivän mittaan. Oma saldoni oli kaksi, joista toinen on tässä.

Venäläinen tykkipatteri ja muuta Ruissalon kevättalvea

Sunnuntaina 23. helmikuuta tuli lähdettyä ulkoilemaan. Suunnaksi valikoitui Ruissalo. Ehkä hieman usein kolottu seutu, mutta turha lähteä merta edemmäs kalaan, kun näin läheltä omaa asuinpaikkaa löytyy moinen keidas.

Varsinais-Suomen talvi taisi jäädä tammikuun puolelle. Pyhänä mittari näytti mukavat +5 astetta. Ikkunasta kuikuillessa en kumminkaan osannut varautua tajuttomaan viimaan, joka Ruissalossa pieksi voimalla päin naamaa oitis autosta ulostautuessa. Jonkunlainen lisävaatekerta ei olisi varmaan ollut pahitteeksi. Mutta kuten vanha sanonta kuuluu, myöhäistä rutistaa jos on paskat housuissa! Niillä mentiin mitä päällä oli.

Mukana matkassa oli Harri Nato Leino. Hän ehdotti ensimmäiseksi etapiksi Ruissalon komeiden pitsihuviloiden alta puikkelehtivan Pikku-Pukin promenadin alkupäässä olevaa vanhaa venäläistä tykkipatteria. Se on ollut käytössä Krimin sodan aikana (1854-1855).

Vastaavia rakennelmia oli tuohon aikaan Turkuun johtavilla meriväylillä yhteensä kymmenen. Tarkoituksena oli estää vihollislaivojen pääsy kaupungiin. Tutkimamme Kalkkiniemen kuusitykkinen patteri osallistui elokuussa 1854 neljän englantilaisen sotalaivan torjuntaan.

Kuuvannokalla oli niin jäätävän kylmä, ettei siellä olisi viihtynyt kauan edes itse pirukaan. Usein niin hienoja valokuvia tarjonnut paikka oli nyt kuin toiselta planeetalta, eikä muistikortille tallentunut juuri mitään julkaisemisen arvoista.

Saaronniemen Kolkannokalla jytisi. Arvelin kallion takaa ilmestyvän tuotapikaa massiivisen öljytankkerin, mutta sieltähän tulla tupsahtikin sotalaiva. Melkoinen jyrinä aluksen kokoon nähden.

Tuuli ei kumma kyllä osunut Kolkannokkaan yhtä voimakkasti kuin kivenheiton päässä Kuuvannokalla. Mutta mikään varsinainen nautinto ei sielläkään oleilu suinkaan ollut.

Ympäri Ruissaloa parkkeeratuista autoista päätellen auringoton aamupäivä sai ihmisiä liikkeelle, vaikka oli kalseaa ja tuulista. Itse pallukka tuli näkyviin hyvinkin kirkkaana vasta Ruissalosta kaupungiin palattuamme.

Veneilemässä Katanpäässä

Katanpää on entinen linnakesaari Kustavin Lypyrtin kylässä. Se oli Pietari Suuren merilinnoitusketjun pohjoisin osa ja toiminut sotasatamana jo Suomen sodan aikana 1808.

Saarella on kasarmirakennuksia, puinen vesitorni, kaksi tykkipatteria bunkkereineen ja mukulakivillä päällystetyt tiet. Katanpää on toiminut myös vankilana ja siellä on ollut sotilasvaruskunta.

Saari siirtyi Puolustusvoimilta Metsähallitukselle 90-luvun lopulla. Samalla sille alettiin puuhata matkailukäyttöä.

Olen käynyt Katanpäässä muutaman kerran sitten vuoden 1998, jolloin sinne tehtiin Kustavin kunnan järjestämä venematka. Viime tiistaina totetutettiin jo vuosia puhuttu venereissu Viitasen Markun kanssa. Markun mökkirannasta sinne kesti ajella noin tunnin verran.

Keli oli erittäin lämmin ja kesäinen, eikä tuulta juurikaan ollut. Matkalla ohitimme Kustavin halkovan meriväylä Ströömin varrella muun muassa Lypyrtin vanhan luotsiaseman, Volter Kilven kirjasta tutun Alastalon ja 1922 valmistuneen, arkkitehti Lars Sonckin suunnitteleman Sarvilinnan huvilan.

Ensimmäinen etappi Katanpään oli entinen kivilouhos. Linnakesaaressa aloitti vankila vuonna 1930. Vankien toimena oli nupukivien louhiminen katujen rakennusaineiksi. Louhos käynnistettiin kesällä 1931 ja lopetettiin syksyllä 1939.

Vangit työskentelivät louhoksella kuutena päivänä viikossa ja jokaisen urakkana oli hakata vähintään 80 kiveä tuona aikana. Kiviä nakutettiin kaikkiaan noin miljoona kappaletta. Niitä löytyy Suomen katujen ja pihojen lisäksi myös muualta Euroopasta.

Kivilouhokselta jatkoimme pitkin rantakallioita kohti tykkiasemaa. Yllätyin komeista kallioista, joita riitti satoja metrejä. Sileitä, meren hiomia pintoja ei voinut kuin ihastella.

Horisontissa siinsi Isokarin majakka. Katanpäästä sinne on matkaa 14 kilometriä. Kamerassani riittää zoomia sen verran, että moinen ei ole matka eikä mikään. Se mahdollistikin majakan tarkemman tutkiskelun.

Kiipesimme kallioilta ylös sattumalta juuri oikeassa kohdassa. Tykkipatteri odotti vastassa mäen päällä.

Tykkipatteri on valmistunut 1915 ja nykyisillä tykeillä on ammuttu viimeisen kerran 1989.

Aikamme paikkoja tutkittuamme suuntasimme kuppilaan, joka on käsittääkseni entinen sotilaskoti.

Turisteja oli yllättävän paljon paikalla samaan aikaan. Kahvilassa myytiin jopa kolmosolutta, jollaista ei viimekäynnilläni tainnut vielä olla saatavana.

Tarkempaa tietoa Katanpäästä löytyy ainakin linkistä http://alfa.hammastuubi.com/katanpaa.html

Jutussa mainitaan muun muassa nupukiviset tiet, joita ovat rakentaneet kaukaa Venäjän perukoilta tuodut vangit. Paikalliset asukkaat olivat veneistään katselleet heidän touhujaan ja luulleet porukkaa naisiksi, koska näillä kiinalaistyyppisillä vangeilla oli tukissaan pitkät palmikot. Tästä johtui harhakäsitys, että Katanpäässä olisi ollut joskus naisvangejakin.

Matkalla Katanpäästä Kivivedelle näkyi jos jonkinlaista lintua. Merimetsot ovat näköjään levittäytyneet jo Ströömillekin.

Kaksi merikotkaakin liiteli taivaalla. Minulla on pitemmän aikaa ollut haavena saada kunnon kuvia tästä ylväästä linnusta. Nytkään en onnistunut kuin puolittain, mutta kumminkin. Liikkuvasta veneestä kuvaaminen on yllättävän vaikeaa ja tilanteet tulevat todella äkkiä.