Kaitaisten sillan avajaiset 1982

Löysin hiljattain isäni Ilmo Jaramon (1937-2007) ottamia valokuvia Kaitaisten sillan avajaisista elokuulta 1982. 

Seututiellä 192 eli Raision ja Kustavin välillä kulkevalla Kustavintiellä on useita siltoja, joista tunnetuin on Taivassalon ja Kustavin yhdistävä Kaitaisten silta. 

Silta on 477 metriä pitkä ja sen alikulkukorkeus on 13,5 metriä. Ennen sillan valmistumista paikalla liikennöi kaksi lossia. Sarallaan Kaitaisten silta yksi Suomen pisimmistä. 

Kuvat ovat Kaitainen 2-lossilta, joka tuona päivänä seilasi viimeistä kertaa. Kuvissa on kustavilaisia ja taivassalolaisia kunnallispoliitikkoja sekä taivassalolainen tanhuryhmä. 

Ylimmässä kuvassa Taivassalon silloinen kunnanjohtaja, nimensä mukaisesti toimeen sopinut Jorma Kylänpää pitelee megafonia. Taustalla näkyy ihmisiä uudella sillalla. 

Reprosin kuvat siten, että otin kännykällä kuvat niistä ylhäältä päin ja hiukan fiksalin sävyjä  tietokoneella.  

Latasin fotot Facebookin I Love Kustavi-ryhmään. Innokas vastaanotto ei yllättänyt, koska nostalgiset kuvat menneiltä vuosikymmeniltä yleensä kiinnostavat ihmisiä. 

Joku päätti kommentoida kuvaa, jossa ovat mm. Kylänpää ja piippu suussa seisova Reino Skyten (kolmas kuva ylhäältä päin) sanoilla "Onko tässä lossikuskin eläkejuhlat menossa?". Olin kyllä kirjoittanut kuviin selvennykseksi "Kaitaisten sillan avajaisista elokuulta 1982", mutta ei kai sitä kaikkea voi huomata ainakaan heti tai sitten hän oli olevinaan hauska. 

Samaisessa Alastalossa, josta Volter Kilpi kirjoitti klassisen Alastalon sali-teoksensa, asunut Skyten toi kirjolohenkasvatuksen Kustaviin 1970-luvulla. Kalanviljelylaitoksia oli kunnassa parhaimmillaan kymmeniä alan kukoistuskaudella 80-luvulla. 

Olin itsekin sillan avajaisissa. Tarkka päivämäärä on unohtunut, mutta muistan ilman olleen varsin aurinkoinen. Saavuin paikalle Kustavissa yhä mökkeilevän turkulaiskaverini Mikko Peiposen isovanhempien keltaisella Opel Kadetilla. Aika moni muukin oli etsimässä samaisen pellon laidasta paikkaa menopelilleen.

Kaitaisten silta helpotti paljon kustavilaisten ja kesämökkiläisten matkustusta. Kesäisin jonot olivat usein valtavat. Muistan kerrankin autoletkan olleen Kustavin puolella jopa Harjulan eli Kustavin Talouskaupan kohdalla. Siitä on kilometritolkulla matkaa sillalle. 

Veneilemässä Katanpäässä

Katanpää on entinen linnakesaari Kustavin Lypyrtin kylässä. Se oli Pietari Suuren merilinnoitusketjun pohjoisin osa ja toiminut sotasatamana jo Suomen sodan aikana 1808.

Saarella on kasarmirakennuksia, puinen vesitorni, kaksi tykkipatteria bunkkereineen ja mukulakivillä päällystetyt tiet. Katanpää on toiminut myös vankilana ja siellä on ollut sotilasvaruskunta.

Saari siirtyi Puolustusvoimilta Metsähallitukselle 90-luvun lopulla. Samalla sille alettiin puuhata matkailukäyttöä.

Olen käynyt Katanpäässä muutaman kerran sitten vuoden 1998, jolloin sinne tehtiin Kustavin kunnan järjestämä venematka. Viime tiistaina totetutettiin jo vuosia puhuttu venereissu Viitasen Markun kanssa. Markun mökkirannasta sinne kesti ajella noin tunnin verran.

Keli oli erittäin lämmin ja kesäinen, eikä tuulta juurikaan ollut. Matkalla ohitimme Kustavin halkovan meriväylä Ströömin varrella muun muassa Lypyrtin vanhan luotsiaseman, Volter Kilven kirjasta tutun Alastalon ja 1922 valmistuneen, arkkitehti Lars Sonckin suunnitteleman Sarvilinnan huvilan.

Ensimmäinen etappi Katanpään oli entinen kivilouhos. Linnakesaaressa aloitti vankila vuonna 1930. Vankien toimena oli nupukivien louhiminen katujen rakennusaineiksi. Louhos käynnistettiin kesällä 1931 ja lopetettiin syksyllä 1939.

Vangit työskentelivät louhoksella kuutena päivänä viikossa ja jokaisen urakkana oli hakata vähintään 80 kiveä tuona aikana. Kiviä nakutettiin kaikkiaan noin miljoona kappaletta. Niitä löytyy Suomen katujen ja pihojen lisäksi myös muualta Euroopasta.

Kivilouhokselta jatkoimme pitkin rantakallioita kohti tykkiasemaa. Yllätyin komeista kallioista, joita riitti satoja metrejä. Sileitä, meren hiomia pintoja ei voinut kuin ihastella.

Horisontissa siinsi Isokarin majakka. Katanpäästä sinne on matkaa 14 kilometriä. Kamerassani riittää zoomia sen verran, että moinen ei ole matka eikä mikään. Se mahdollistikin majakan tarkemman tutkiskelun.

Kiipesimme kallioilta ylös sattumalta juuri oikeassa kohdassa. Tykkipatteri odotti vastassa mäen päällä.

Tykkipatteri on valmistunut 1915 ja nykyisillä tykeillä on ammuttu viimeisen kerran 1989.

Aikamme paikkoja tutkittuamme suuntasimme kuppilaan, joka on käsittääkseni entinen sotilaskoti.

Turisteja oli yllättävän paljon paikalla samaan aikaan. Kahvilassa myytiin jopa kolmosolutta, jollaista ei viimekäynnilläni tainnut vielä olla saatavana.

Tarkempaa tietoa Katanpäästä löytyy ainakin linkistä http://alfa.hammastuubi.com/katanpaa.html

Jutussa mainitaan muun muassa nupukiviset tiet, joita ovat rakentaneet kaukaa Venäjän perukoilta tuodut vangit. Paikalliset asukkaat olivat veneistään katselleet heidän touhujaan ja luulleet porukkaa naisiksi, koska näillä kiinalaistyyppisillä vangeilla oli tukissaan pitkät palmikot. Tästä johtui harhakäsitys, että Katanpäässä olisi ollut joskus naisvangejakin.

Matkalla Katanpäästä Kivivedelle näkyi jos jonkinlaista lintua. Merimetsot ovat näköjään levittäytyneet jo Ströömillekin.

Kaksi merikotkaakin liiteli taivaalla. Minulla on pitemmän aikaa ollut haavena saada kunnon kuvia tästä ylväästä linnusta. Nytkään en onnistunut kuin puolittain, mutta kumminkin. Liikkuvasta veneestä kuvaaminen on yllättävän vaikeaa ja tilanteet tulevat todella äkkiä.

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon juliste

Pari kuukautta sitten sain vinkin, että Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon järjestäjätaho etsii aiheeseen liittyviä valokuvia. Haussa oli muistaakseni ainakin "ajaton venekuva", joka sopisi tämän vuoden kirjallisuusviikon julisteeseen. Melkein heti mieleeni tuli otos, jonka kuvasin elokuussa 2009 Kustavin halkovan vesiväylä Ströömin varrella olevan saaren rannasta. Kuvassa purjevene seilaa pitkin Ströömiä.

Kuvani on nyt päätynyt julisteeseen tuon näköisenä. Julisteen on suunnitellut minulle tuntematon Anna Mielismäki. Kyllähän tuo komealta näyttää. Fontit kohdallaan ja selkeä informaatio mistä on kyse, eikä ole tupattu liian täyteen tavaraa.

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikosta ajattelin naputella tänne myöhemmin lisää, jahka olen osallistunut tapahtumaan tai ainakin sivusta seurannut meininkiä. Aion nimittäin kerrankin olla kyseisenä tapahtuma-aikana Kustavissa, todennäköisesti vielä koko viikon. Kilpi -viikko järjestetään tänä kesänä 13.-18. heinäkuuta.

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon kotisivut kertovat kirjailijasta seuraavaa.

"Volter Kilven suku on vanhaa kustavilaista sukujuurta niin isän kuin äidinkin puolelta. Kummalan tila Kivimaalla oli ollut 1700-luvun alusta Kilven isän suvun hallussa. Volter Kilven isoisä meni 1833 naimisiin Lypyrtin Alastalon tyttären Elisabethin kanssa. Hän  rakensi nykyisen päärakennuksen. Kirjailijan isä, merikapteeni David Ericsson syntyi juuri Alastalossa. Ericsson oli jo 20-vuotiaana prikin päällikkö. Hän meni 29.12.1872 naimisiin Laupuksen suurtilan ainoan tyttären, Anna Lucina Abrahamssonin kanssa. Volter Adalbert Ericsson syntyi Laupuksen Pietilässä 12.12.1874. Volter vietti ensimmäiset vuodet äitinsä kotitalossa isän ollessa merillä. Vuonna 1882 isä osti Matintalon Koilan kylästä. Syksyllä 1882 Volter lähetettiin pariksi kuukaudeksi Alastaloon pikkulasten kouluun. Yksityisopetuksen jälkeen Volter aloitti 1886 oppikoulunsa Turussa. Samalla hän otti sukunimekseen Kilpi. Jo ennen lyseota Volter oli intohimoinen lukija, ja tämä harrastus jatkui läpi koulun ja yliopistoajan. Vuosina 1895–1900 hän opiskeli Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisessä osastossa. Samaan aikaan kun hän valmistui maisteriksi, ilmestyi hänen ensimmäinen kirjansa, Bathseba. Teos herätti ilmestyessään paljon huomiota ja sen myötä Kilpi nousi ensi kerran yleiseen tietoisuuteen. Noin kolmen seuraavan vuoden aikana ilmestyi lukuisten kertomusten lisäksi teokset Parsifal, Ihmisestä ja elämästä sekä Antinous.

Jo opiskeluaikanaan Volter Kilpi oli aloittanut työnsä Helsingin yliopiston kirjastossa. Lisäksi Kilpi oli 1906–1911 Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kirjaston kirjastonhoitaja ja 1912–1918 Helsingin kaupunginkirjaston apulaiskirjastonhoitaja. Hän meni vuonna 1907  naimisiin Hilja Vanhakartanon kanssa ja he saivat kolme lasta. Kilpi teki myös käännöstyötä. Antinouksen jälkeen Kilpi käänsi saksan kielestä Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset ja kolme Gustav Frenssenin romaania. Vuosina 1917 ja 1918 ilmestyivät kulttuuripoliittiset pamfletit Kansallista itsetutkistelua ja Tulevaisuuden edessä. 1919 Kilpi muutti perheineen Turkuun Vartiovuorelle ja oli ensin kaupunginkirjaston ja vuodesta 1921 alkaen Turun uuden yliopiston ylikirjastonhoitaja. Helmikuusta 1924 alkaen hän oli aamupäivät vapaana kaunokirjallista työtä varten. Hilja Kilpi kuoli yllättäen 1927.

Saaristosarjan ensimmäinen osa ja sen pääteos Alastalon salissa ilmestyi 1933 ja seuraavana vuonna sen kanssa rinnakkain syntynyt Pitäjän pienempiä. 1935 Kilpi meni naimisiin Gunborg Grönroosin kanssa, joka oli tullut viisi vuotta aikaisemmin perheeseen kodinhoitajaksi. Saaristosarjan päätösteos, Kirkolle, ilmestyi 1937 ja syvähenkinen mietekirja Suljetuilla porteilla seuraavana vuonna. Välittömästi sen jälkeen Kilpi aloitti satiirisen ja aikalaiskriittisen teoksen kirjoittamista, joka jäi kuitenkin kesken, kun hän ensin lokakuussa 1938 sai sydäninfarktin ja helmikuun viimeisenä päivänä 1939 halvauksen. Volter Kilpi kuoli kotona Turussa kesän alussa 13.6.1939. Keskeneräinen Gulliverin matka Fantomimian mantereelle ilmestyi 1944."

Lähteet: Volter Kilven Seura ja Taavi Kilpi: Volter Kilpi ja vanha Kustavi

Samana päivänä, jolloin julisteen kuva on otettu, kuvasin muun muassa seuraavanlaisia otoksia Ströömin varrella olevassa saaressa, jossa vietettiin lapsuudenystäväni Sami "Ape" Anttalaisen 40-vuotispäiviä.