Kantrimeininkiä Kylämäessä

Nämä kuvat ovat syyskuulta 2020. Kävin tuolloin eräänä loppukuisena sunnuntaina entisen työkaverini Tiinan kanssa kuvaamassa Kuralan Kylämäessä Turussa. 

Mielessäni oli saada tallennettua vähän maalaismeininkiä. Kysyin Tiinaa mukaan ja se kävikin nopeasti, koska muistaakseni lauantaiehtoona pistin viestiä ja seuraavana päivän olimmekin jo kuvamaassa. 

Pakko tunnustaa, etten ollut aiemmin Kylämäessä vieraillut. Viimeiset viisi vuotta olin ajallut töihin aivan alueen vierestä Hämeentieltä, mutta jostain syystä historiallinen, 1940- ja 50-lukujen maalaismiljöötä mukaileva alue oli jäänyt vallan paitsioon.

Asia tuli kumminkin nyt korjattua. Kylämäessä oli rauhallista syyskuisena aamupäivänä. Tiedä sitten millainen kuhina sielläkin on ollut kuluneen vuoden aikana kun koronapandemia on tehnyt suomalaisista kovia luontoliikkujia.   

Ruissalon Via Dolorosa 11. huhtikuuta

Via Dolorosa, suomeksi kärsimysten tie, lienee tuttu Tommi Läntisen hittikappaleena. Sellainen löytyy myös Turun Ruissalosta. Ruisrock-yleisön keskuudessa 1,5 kilometrin mittaista rantapromenadia on alettu kutsumaan Via Dolorosaksi.

Kun vielä kävin Ruisrockissa, kaikkiaan 29 kertaa vuosina 1987-2016, en luoja kiitos päätynyt tallustelemaan tuhansien ihmisten ahtaaseen ja hitaasti etenevään joukkoon. 

Ennen vanhaan Ruisrockista pääsi busseilla pois ja viimeiset viisitoista festivaaliani olin joko pressi- tai vip-passilainen. Heille järjestetään vesibussikuljetuksia Aurajoesta kaupungin keskustasta, jolloin ei tarvitse lähteä ruuhkaisalle rantapromenadille perusjuhlijoiden joukkoon. 

Sunnuntaina 11. huhtikuuta suuntasin rantapromenadille ulkoilumielessä. Ruissalon telakan lähistö Hevoskarintiellä oli aivan piukassa autoja, mutta kuin ihmeen kautta sain parkkitilaa joutumatta etsimään minuuttia kauempaa. 

Autopaljoudesta huolimatta ei rantapromenadilla tullut Ruisrock mieleen, vaan tilaa oli hyvin niin kävelijöille, juoksijoille kuin pyöräilijöillekin. 

Yritin etsiä sammakoita promenadin varren lukuisista lätäköistä. Eipä ollut vielä ainuttakaan. Yhtään käärmettäkään en huomannut, vaikka kovin kuikuilin kivikkoihin. Sinivuokkoja, pajunkissoja, naakkoja ja etenkin valkoposkihanhia näkyi sen sijaan paljon. 

Paljasjalkapolku Korppoossa

Turun Sanomien mainion Luonto Plus-ohjelman innoittamana kävin työkaverini Petterin kanssa Paljasjalkapolulla sunnuntaina 28. maaliskuuta.  

Luontopolku sijaitsee Korppoon Österretaisten kylässä, joka löytyy parin kilometrin päästä Nauvo-Korppoo-lossilta. Auton voi parkkeerata Hotel Nestorin pihaan osoitteeseen Österretaistentie 45. 

Hotel Nestor maalaismiljöineen vaikutti mukavalta paikalta. En ole kerennyt tutustua siihen sen paremmin, mutta jos tuolla suunnalla aikoo yöpyä, niin Nestorissa luulisi tunnelman olevan kohdallaan. 

Paljasjalkapolun varsinainen alku löytyy muutaman sadan metrin päästä Nestorista, tien vasemmalta puolelta kohdasta jossa on nuoliviitoitus ja silta ojan yli.

Paljasjalkapolku on varmasti erikoisin luontopolku jonka olen kiertänyt. Monen eri taiteilijan  ympäristö- ja nykytaidetta on sijoitettu pitkin 1,9 kilometrin reittiä. Mitä kummallisempia juttuja tulee vastaan.

Varmasti se, ettei moisia härveleitä olekaan urbaanissa miljöössä kuutiomaisen talon pihalla, vaan korvessa keskellä saaristolaismetsää, tekee polusta kiehtovan. 

Reitti ei ole vaikeakulkuinen ja sen luulisi sopivan vähän heikkokuntoisemmallekin. Klenkkakoipena en kumminkaan lähtisi yrittämään, sillä matkalla on kallioisia nousuja ja laskuja jonkun verran. Lasten ja taidekriittistenkin luulisi tällaisesta tykkäävän. 

Metsäkirkko, sisilisko ja pääsiäispäivä

Pääsiäisenä tuli käytyä Turun Ruissalon saarella kahteen otteeseen. Edellisen blogijutun kyykäärmekuvat olivat lauantaista satoa ja nämä puolestaan ensimmäisenä pääsiäispäivänä sunnuntaina napattuja.  

Tällä kertaa ei näkynyt yhtään käärmettä, mutta sisiliskon yllätin keskeltä kevyen liikenteen väylää. Vähän pikkukaveri oli verkkainen liikkeissään, mutta livahti ojaan suojaan aikansa ihmeteltyään. 

Auto sai luvan jäädä legendaarisen kahvila Honkapirtin parkkipaikalle. Suuntasimme siitä läheiselle metsäkirkolle. Se ei nimestään huolimatta ole rakennus, vaan penkkien, alttarin ja puuristin muodostama askeettinen kokonaisuus kallioisella metsäpalstalla. 

Paikkaa katsellessa käväisi mielessä, että siellä olisi varmasti hyvä järjesteää akustisia keikkoja. 

Mukana lenkkikaverina oli Kimmo Lepa Lehto, turkulainen pitkänlinjan musiikkimies, jonka olen tuntenut vuodesta 1993. Teemme välillä vastaavia reissuja Ruissaloon ja muuallekin lähistölle kuten Hirvensaloon ja Kaarinaan. Tämä taisi olla ensimmäinen laatuaan tälle vuodelle. 

Kaima uskaltautui kiipeämään Aura Golfin takana olevan lintutornin huipulle. Oma suoritukseni jäi puolitiehen alatasanteelle, koska akrofobiani alkoi antaa hälytysmerkkejä. Tyydyin ihailemaan puiden latvoja ylhäältä avautuvien huimien merimaisemien sijaan. 

Parituntinen reippailu kului mukavassa säässä mahtavia maisemia katsellen, valokuvia ottaen ja naisista puhuen. Taisi tosin musiikista ja koronastakin olla välillä juttua. 

Kyyt heräilevät Kuuvassa

Kävin ystäväni, pitkänlinjan luonto- ja lintuihmisen Miika Hyttisen kanssa pääsiäislauantaina ajelulla Turun Ruissalossa. 

Körötellessä pitkin komeita maisemia mieleeni juolahti, että poiketaanpa Kuuvassa etsimässä käärmeitä. Jos matelijat sattuisivat olemaan jo heränneet talvipesistään. Ja näin oli päässyt käymään - bongasimme useita kyykäärmeitä lököttelemässä aurinkoisella etelärinteellä. 

Yksilöitä oli vähän vaikea erottaa toisistaan, mutta laskujeni mukaan auringonsäteistä nautti neljä, ellei peräti viisi kyytä. 

Aurinkoa oli saatu jo niin reippaasti, että osa matelijoista oli todella vikkeliä liikkeissään. Heinikkoon saatettiin pujahtaa niin nopeasti, ettei katselija meinannut ehtiä seurata. 

Montun reunalla käärmeiden touhuja seuratessa huomasin myös ensimmäisen sinivuokon tälle keväälle. Eräs luikertelija sattui ohittamaan kukkasen aivan vierestä ja onnistuin tallennetamaan tílanteen. 

Marjaniemen luontopolulla 3.4.

Turun Ruissalon saaren alkupäässä heti sillan jälkeen on Marjaniemen luontopolku. Vihreän sammaleen peittämät kaatuneet puunrungot ja runsas linnosto ovat tämän polun tyypillisiä tuntomerkkejä. 

En ollut tänä vuonna vielä kertaakaan Marjaniemessä poikennut. Pari viikkoa sitten se oli ajatuksissa, mutta auton ikkunasta vilkaistuna polku oli tuolloin oli vielä täysin jäinen. Niin kova hinku ei metsään ollut, että ehdoin tahdoin olisin lähtenyt liukastelemaan. 

Lauantaina 3. huhtikuuta kevät oli jo niin pitkällä, että Marjaniemessä käynti oli hyvä ottaa mukaan pääsiäisen ohjelmistoon. 

Takavuosina sain polun alapuolella olevista lammikoista paljon sammakkokuvia, mutta pariin vuoteen en ole siellä mulkosilmiä nähnyt. Viime vuonna ei ollut yhtään luntakaan, joten lätäkötkin olivat aika vaatimattomia. Nyt osa oli vielä umpijäässä, mutta jonkun viikon kuluttua täytyy käydä katsomassa mikä tilanne on. Sammakoita olen tavannut siinä vapun tienoilla.