Ruissalon Via Dolorosa 11. huhtikuuta

Via Dolorosa, suomeksi kärsimysten tie, lienee tuttu Tommi Läntisen hittikappaleena. Sellainen löytyy myös Turun Ruissalosta. Ruisrock-yleisön keskuudessa 1,5 kilometrin mittaista rantapromenadia on alettu kutsumaan Via Dolorosaksi.

Kun vielä kävin Ruisrockissa, kaikkiaan 29 kertaa vuosina 1987-2016, en luoja kiitos päätynyt tallustelemaan tuhansien ihmisten ahtaaseen ja hitaasti etenevään joukkoon. 

Ennen vanhaan Ruisrockista pääsi busseilla pois ja viimeiset viisitoista festivaaliani olin joko pressi- tai vip-passilainen. Heille järjestetään vesibussikuljetuksia Aurajoesta kaupungin keskustasta, jolloin ei tarvitse lähteä ruuhkaisalle rantapromenadille perusjuhlijoiden joukkoon. 

Sunnuntaina 11. huhtikuuta suuntasin rantapromenadille ulkoilumielessä. Ruissalon telakan lähistö Hevoskarintiellä oli aivan piukassa autoja, mutta kuin ihmeen kautta sain parkkitilaa joutumatta etsimään minuuttia kauempaa. 

Autopaljoudesta huolimatta ei rantapromenadilla tullut Ruisrock mieleen, vaan tilaa oli hyvin niin kävelijöille, juoksijoille kuin pyöräilijöillekin. 

Yritin etsiä sammakoita promenadin varren lukuisista lätäköistä. Eipä ollut vielä ainuttakaan. Yhtään käärmettäkään en huomannut, vaikka kovin kuikuilin kivikkoihin. Sinivuokkoja, pajunkissoja, naakkoja ja etenkin valkoposkihanhia näkyi sen sijaan paljon. 

Tommi Läntisen elämänkertakirja

Jay Jay Leskisen kirjoittama Tommi Läntisen 25-vuotistaitelijajuhlan kunniaksi tehty elämänkertakirja Tää on myös mun maailma (Aamulehti kirjat 2005) osui pari viikkoa sitten silmiini Turun Itäharjun Ekotorilla. Kolmen euron hintainen opus vaihtoi omistajaa välittömästi.

Tommi Läntinen (s. 1959) on turkulaislähtöinen laulaja, joka ponnahti maineeseen 80-luvun lopulla Boycott -yhtyeessä. Sitä ennen hänet tunsivat musiikkialaa vain aktiivisesti seuraavat.

Muistan kun Läntisen ensimmäisen levyttäneen bändin Fabricsin debyyttiälpee Look At This ilmestyi vuonna 1980. Oma musiikkifanitukseni alkoi noihin aikoihin. Kyseinen lp-levy löytyi noin vuotta myöhemmin Turun Kupittaan City Marketin alelaarista kolmen markan hintaan.

Fabrics vuonna 1980. Läntinen toinen vasemmalta. 

Boycott on ollut minulle tärkeä orkesteri. Kaksi ensimmäistä albumia ovat todella kovia, loput kaksi ok-osastoa. Debyytin ilmestymisestä tuli syyskuussa kuluneeksi 30 vuotta ja sen kunniaksi levystä julkaistiin uusintapainos niin ikään lp:nä.

Ensimmäisen kerran näin Boycottin livenä Ruisrockissa kesällä 1987. Tuolloin vielä nykymeininkiin verrattuna perin vaatimattomalla festivaalilla ei ollut kuin päälava hiekkarannan päässä ja sirkusteltassa pikkulava puiston puolella. Boycott esiintyi jäkimmäisessä.

Lisäkseni vain harvat, kuten kaverini Mika Penttinen, tunsivat yhtyeen biisejä. Olimme molemmat nauhoittaneet YLEn Keväthärmä -lähetyksestä Boycottin osuuden c-kasetille. Gotta Rock -single oli toki jo ilmestynyt ja samoihin aikoihin näki päivänvalon toinenkin sinkku, My Sharona. Koko levy oli vasta tuloillaan.

Boycottilta näin monta muutakin hienoa keikkaa. Yksi kaikkien aikojen parhaista livekokemuksistani on syksyltä 1987. Yhtye pani haisemaan Köyliön Lallintalon lavalla siihen malliin, etten ole sitä vieläkään unohtanut.

Varsinaista valtavirtamainetta Läntinen sai ensimmäisen sooloalbuminsa julkaisun jälkeen vuonna 1994. Rivakka rokki vaihtui pääosin tylsään iskelmäpoppiin. Tuolloin moni hänen vanha faninsa oli valmis heittämään kirveen kaivoon. Nahanluonti poiki kumminkin uran suurimman suosion ja etenkin naiset kävivät entistäkin kuumempina punatukkaista laulajaa kohtaan.

Livekokemuksista Boycottin jälkeen on mainittava Vantaan Ankkarock kesällä 1998. Läntinen taisi bändeineen olla peräti päälavan viimeinen esiintyjä - ainakin muistan, että valuimme jo metsäpolkua pitkin kohti Korson viehättävää juna-asemaa. Kuulosti aivan helvetin hyvältä kun hänen suurimpiin hitteihinsä lukeutuva Via Dolorosa kajahti ilmoille pimeässä kesäyössä.

Kyseinen kappale on alunperin levytetty vuonna 1986 samannimisen turkulaisyhtyeen toimesta, mutta se sai kymmenisen vuotta myöhemmin uusintakäsittelyn Läntisen soololevyllä. Tuolloin siitä muodostui suuri hitti.

Luin Läntisen kirjan ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten. Huomasin oitis, että tekstiä on vähän kaunisteltu ja punakynä viuhunut menneitä muistellessa. Läntisestä ei varsinaisesti yritetä tehdä pyhimystä, mutta nais- ja viinajutut puuttuvat kirjasta kokonaan. Niistä taiteilija kun on ollut tunnettu ainakin rokkipiireissä. Toki on ymmärrettävää, ettei kaikkia seikkailuja ei ole haluttu saattaa esimerkiksi sukulaisten tietoon.

Kirjassa häiritsee alkupuolella olevat nuoruusvuosimuistelojen vuosilukuhyppelyt. En tietenkään tiedä mitä Tommi puuhaili vaikka vuonna 1975, mutta esimerkiksi Thin Lizzyä muistellessa vuosiluvut pomppailevat. Olisin odottanut kirjoittaja Leskisen olevan pedantimpi tekstiä järjestäessään.

Vastaavaa huolimattomuutta ei varmaankaan esiinny jo vuosia tekeillä olleessa Aku-Tuomas Mattilan S.I.G.-kirjassa. Tekijällä kun on sellainen norsun muisti, että kirjassa saatetaan hyvinkin mainita jopa tarkka kellonaikakin milloin Matti Inkinen kävi kaupassa marraskuun 16. päivänä vuonna 1983.

Boycott on nyttemmin muodostettu uudelleen Tommi Läntisen ollessa ainoa alkuperäisjäsen. Yhtyeen paluualbumi ilmestyy lokakuussa. Parin nähdyn musiikkivideon perustella odotettavissa on kunnon rokkilevy.

Ruissalon Rantapromenadilla

Viikolla eräänä arkiehtoona tuli sellainen olo, että töiden ja nokkaunien jälkeen on pakottava tarve päästä Ruissaloon. Tuo Turun vehreä luontokeidas on sen verran lähellä, ettei sinne pääseminen vaadi suuria ponnisteluja etenkään jos omistaa auton.

Tarkoituksenani oli lähinnä käydä katsomassa jos viime syksynä rehottanut auringonkukkapelto olisi tänäkin vuonna samassa paikassa. Ja siellähän se kirkkaana pilkotti jo hyvän matkaa ennen kuin pääsin hollille.

Ruisrockien aikaan olen pystynyt välttämään kapeaa Rantapromenadia suorastaan loistavasti. Tämä on perustunut siihen, että nykyjärjestäjän aikaan olen päässyt paikalle joko lehdistön edustajana tai VIP-vieraana. Heitä kun kyyditään Ruissalon Kansanpuistoon vesibusseilla, jolloin välttyy Via Dolorosaksi nimetyltä loputtomalta tuntuvalta parin kilometrin kävelyltä ahtaalla Rantapromenadilla.

Viimeisestä promenadireissustani on näköjään pitkä aika, sillä en enää kunnolla muistanut miltä väylän varrella näytti. Hyttysetkään eivät olleet vielä menneet talviteloille, koska ne kiinnostuivat oitis sääristäni. Loppuillan sainkin raaputella syyhyäviä patteja.