Ruissalon Via Dolorosa 11. huhtikuuta

Via Dolorosa, suomeksi kärsimysten tie, lienee tuttu Tommi Läntisen hittikappaleena. Sellainen löytyy myös Turun Ruissalosta. Ruisrock-yleisön keskuudessa 1,5 kilometrin mittaista rantapromenadia on alettu kutsumaan Via Dolorosaksi.

Kun vielä kävin Ruisrockissa, kaikkiaan 29 kertaa vuosina 1987-2016, en luoja kiitos päätynyt tallustelemaan tuhansien ihmisten ahtaaseen ja hitaasti etenevään joukkoon. 

Ennen vanhaan Ruisrockista pääsi busseilla pois ja viimeiset viisitoista festivaaliani olin joko pressi- tai vip-passilainen. Heille järjestetään vesibussikuljetuksia Aurajoesta kaupungin keskustasta, jolloin ei tarvitse lähteä ruuhkaisalle rantapromenadille perusjuhlijoiden joukkoon. 

Sunnuntaina 11. huhtikuuta suuntasin rantapromenadille ulkoilumielessä. Ruissalon telakan lähistö Hevoskarintiellä oli aivan piukassa autoja, mutta kuin ihmeen kautta sain parkkitilaa joutumatta etsimään minuuttia kauempaa. 

Autopaljoudesta huolimatta ei rantapromenadilla tullut Ruisrock mieleen, vaan tilaa oli hyvin niin kävelijöille, juoksijoille kuin pyöräilijöillekin. 

Yritin etsiä sammakoita promenadin varren lukuisista lätäköistä. Eipä ollut vielä ainuttakaan. Yhtään käärmettäkään en huomannut, vaikka kovin kuikuilin kivikkoihin. Sinivuokkoja, pajunkissoja, naakkoja ja etenkin valkoposkihanhia näkyi sen sijaan paljon. 

Ääreton ikävä – Tommi Läntinen muistelee

Syksyllä 2019 ilmestynyt laulaja Tommi Läntisen toinen elämänkertakirja, toimittaja Susanna Ruuhilahden kirjoittama Ääretön ikävä, juhlisti artistin 60-vuotispäiviä sekä 40-vuotista musiikkiuraa. 

Kirja päätyi käsiini muutama viikko sitten Läntisen vanhalta koulukaverilta ja ystävältä Matti Viki Vikströmiltä. 

Ääretön ikävä on nopeasti luettu. Taisi siihen pari iltaa mennä. Ehkä joku Paavo Väyrysen kaltainen henkilö ahmisi sen vaikka bussissa matkalla töihin. Pavehan luki muinoin Dostojevskin tuotannonkin vain kolmessa päivässä. 

Toimittaja Ruuhilahti on minulle vieras, enkä osaa verrata Läntisen kirjaa hänen aikaisempiin tuotoksiinsa. Sen verran päättelin, ettei hän taida olla ainakaan musiikkitoimittaja. Olisin kaivannut lisää muisteluja Läntisen musiikkiurasta, enkä naistenlehtimäistä ihmissuhdeterapiaa, jota kirjassa pitkälti käydään läpi. 

Tuossa mielessä Ääretön ikävä poikkeaa Läntisen edellisestä elämänkerrasta, Jay Jay Leskisen kirjoittamasta Tää on myös mun maailma (Kustannus Oy Aamulehti 2005). Vielä 15 vuotta sitten laulaja ei yhtä avoimesti kertonut naisseikkailuistaan, eikä ongelmaksi muodostunut alkoholin käyttökään ollut tapetilla. Nyttemmin raitistumisen myötä asioita on ruvettu pohtimaan erilailla. 

Kirjasta saa sellaisen käsityksen, että Läntinen kokee olevansa väärinymmärretty ja hänestä liikkuvan mitä kummallisempia huhuja. Erikoisin näistä lienee Vauva.fi-foorumilta löytynyt väite, jonka mukaan hänellä olisi downin syndrooma. 

Musiikkiuran alamäet isoilta estradeilta pienten pubien nurkkiin ovat selvästi olleet kova pala, mutta ymmärtäähän tuon. Kännäysvuosina on varmasti tullut kohellettua ja poltettua siltoja. 

Diggailin aikoinaan kovasti Boycott-bändiä. Sitä tulee yhä kuunneltua toisinaan. Viimeksi lauantaina pyöräytin orkesterin kolmannen albumin Lightning Strikes Back (-90) B-puolen läpi. Levyllä on muun muassa tämä kappale, jonka Läntinen olisi aivan hyvin voinut myöhemmin levyttää suomeksikin. 

Kuten olen joskus ennenkin maininnut, liittyy yksi parhaista keikkamuistoistani Läntiseen ja Boycottiin. Syksyllä 1987 Köyliön Lallintalolla esiintynyt yhtye oli niin helvetin hyvä, että se on jäänyt pysyvästi aikakirjoihini. 

Ikävämpi muisto sen sijaan on syksyltä 1998, jolloin Tornion Green Line-ravintolassa järjestetyn Tommi Läntinen Bandin keikan päätteeksi ajattelin mennä vaihtamaan pari sanaa tiskillä istuneiden Läntisen ja kitaristi Baba Salaman kanssa. 

En ehtinyt suutani avata, kun norsun kokoinen henkivartija-roudari (vai millä tittelillä hän mahtoi ollakaan) nappasi kiinni ja paiskasi minut salin puolelle pöytien ja tuolien sekaan. 

Seuraavana kesänä törmäsin samaan henkilöön Tinatuopissa Turussa. "Tee Läntinen ei halua kuunnella mitään paskaa!", kuului kommenttinsa tuolloin. Nyttemmin hän on ollut jo kymmenkunta vuotta haudassa. 

Mitään uutta Läntisen kirja ei minulle tarjonnut. Harmi kun siihen ei sisältynyt syvällisempiä tarinoita levytyksistä ja yhtyeistä, joita laulajalla on vuosien varrella piisaannut (Fabrics, Tom Dozen, Rin Tin Tin). 

Boycott Apollossa 17. marraskuuta

Laulaja Tommi Läntinen kokosi noin vuosi sitten uudelleen 80-ja 90-luvun taitteessa toimineen Boycott -bändinsä. Se on kuluvana vuonna keikkaillut ympäri maata ja julkaissut uuden The Mighty -albumin.

Moni tuttava on vähän ihmetellyt Boycottin paluuta, sillä kitaristi ja toinen johtohahmo Hombre Lampinen kuoli toukokuussa 2016. Itse en koe asiaa noin, vaikka Lampinen tietysti olikin aikoinaan tärkeä osa bändiä. Mikäli Läntinen haluaa jälleen rokata, niin siitä vaan.

Kiinnostuin Boycottista heti kun siitä ensimmäisen kerran kuulin. Tämä tapahtui talvella 1987, jolloin luin Rumbasta uutisen otsikolla "Bändi jätti Even". Tuolloin entisen Dingo-basistin yhtyeen jäsenet liittyivät yhteen Läntisen kanssa ja kokoonpanosta muodostui Boycott. Pian jo nauhoitinkin c-kasetille radiosta Keväthärmä -konsertin, jossa yhtye esiintyi.

Sittemmin näin Boycottilta monta loistavaa keikkaa. Mieleen tulee ainakin ensimmäisessä Ruisrockissani -87 koettu spektaakkeli telttalavalla. Saman vuoden syksyn Köyliön Lallintalon keikkakaan ei koskaan unohdu.

Apollossa Turun Humalistonkadulla marraskuun puolivälissä ollut esiintyminen alkoi jo iltayhdeksältä. Tieto moisesta tuli kyllä ilmi ainakin Facebookin mainoksessa, mutta minun oli vaikea uskoa sitä noin täsmälliseksi. Narikkaan takkia jättäessäni ensimmäinen biisi starttasi ja kello todellakin oli tuossa vaiheessa yhdeksän.

En ollut ennen keikkaa kuullut uutta Boycottia kolmea kappaletta enempää. Thunder, I Still Rise ja etenkin Partners In Crime ovat erinomaisia biisejä. Illan settiin sisältyi melkein koko uusi levy.

Illan varsinaisia herkkuja kaltaiselleni vanhalle fanille olivat Boycottin 30 vuotta sitten julkaistun samannimisen debyyttialbumin kappaleet. I Want My Money Back, Eyes Of Blue, Rainbow Colours, My Sharona sekä yhtyeen tunnetuin biisi Gotta Rock kuulostivat pirun hyvältä.

Viimeisenä kappaleena kuultiin Läntisen jo ennen Boycottia tekemä, alunperin Via Dolorosa -nimisen turkulaisorkesterin 1986 ilmestynyt samanniminen single, jonka Läntinen levytti 90-luvulla soolourallaan uudestaan. Biisi lieneekin hänen tunnetuin tekeleensä kautta aikojen. Boycottin käsittelyssä kappale on kääntynyt luonnollisesti englanniksi.

Eräs oululaistuttuni innostui seuraavana päivänä kyselemään miten bändi soitti. Vastasin, että oikein hyvin. Hän oli aiemmin tänä vuonna nähnyt yhtyeen jossain ja määritteli soiton "hieman virkamiesmäiseksi". Itse en sitä noin kokenut, vaan Läntisen taustajoukko oli mielestäni pätevää porukkaa. Kahden kitaristin, basistin, rumpalin ja kosketinsoittajan kokoonpano toimi kuin junan vessa.

Keikkapaikkana Apollo on hyvä. Iso lava, eikä näköesteitä juurikaan. Yleisöä olisi toki mahtunut paikalle enemmänkin. Moni ei ehkä tainnut uskoa varhaista aloitusaikaa todeksi.

Tommi Läntisen elämänkertakirja

Jay Jay Leskisen kirjoittama Tommi Läntisen 25-vuotistaitelijajuhlan kunniaksi tehty elämänkertakirja Tää on myös mun maailma (Aamulehti kirjat 2005) osui pari viikkoa sitten silmiini Turun Itäharjun Ekotorilla. Kolmen euron hintainen opus vaihtoi omistajaa välittömästi.

Tommi Läntinen (s. 1959) on turkulaislähtöinen laulaja, joka ponnahti maineeseen 80-luvun lopulla Boycott -yhtyeessä. Sitä ennen hänet tunsivat musiikkialaa vain aktiivisesti seuraavat.

Muistan kun Läntisen ensimmäisen levyttäneen bändin Fabricsin debyyttiälpee Look At This ilmestyi vuonna 1980. Oma musiikkifanitukseni alkoi noihin aikoihin. Kyseinen lp-levy löytyi noin vuotta myöhemmin Turun Kupittaan City Marketin alelaarista kolmen markan hintaan.

Fabrics vuonna 1980. Läntinen toinen vasemmalta. 

Boycott on ollut minulle tärkeä orkesteri. Kaksi ensimmäistä albumia ovat todella kovia, loput kaksi ok-osastoa. Debyytin ilmestymisestä tuli syyskuussa kuluneeksi 30 vuotta ja sen kunniaksi levystä julkaistiin uusintapainos niin ikään lp:nä.

Ensimmäisen kerran näin Boycottin livenä Ruisrockissa kesällä 1987. Tuolloin vielä nykymeininkiin verrattuna perin vaatimattomalla festivaalilla ei ollut kuin päälava hiekkarannan päässä ja sirkusteltassa pikkulava puiston puolella. Boycott esiintyi jäkimmäisessä.

Lisäkseni vain harvat, kuten kaverini Mika Penttinen, tunsivat yhtyeen biisejä. Olimme molemmat nauhoittaneet YLEn Keväthärmä -lähetyksestä Boycottin osuuden c-kasetille. Gotta Rock -single oli toki jo ilmestynyt ja samoihin aikoihin näki päivänvalon toinenkin sinkku, My Sharona. Koko levy oli vasta tuloillaan.

Boycottilta näin monta muutakin hienoa keikkaa. Yksi kaikkien aikojen parhaista livekokemuksistani on syksyltä 1987. Yhtye pani haisemaan Köyliön Lallintalon lavalla siihen malliin, etten ole sitä vieläkään unohtanut.

Varsinaista valtavirtamainetta Läntinen sai ensimmäisen sooloalbuminsa julkaisun jälkeen vuonna 1994. Rivakka rokki vaihtui pääosin tylsään iskelmäpoppiin. Tuolloin moni hänen vanha faninsa oli valmis heittämään kirveen kaivoon. Nahanluonti poiki kumminkin uran suurimman suosion ja etenkin naiset kävivät entistäkin kuumempina punatukkaista laulajaa kohtaan.

Livekokemuksista Boycottin jälkeen on mainittava Vantaan Ankkarock kesällä 1998. Läntinen taisi bändeineen olla peräti päälavan viimeinen esiintyjä - ainakin muistan, että valuimme jo metsäpolkua pitkin kohti Korson viehättävää juna-asemaa. Kuulosti aivan helvetin hyvältä kun hänen suurimpiin hitteihinsä lukeutuva Via Dolorosa kajahti ilmoille pimeässä kesäyössä.

Kyseinen kappale on alunperin levytetty vuonna 1986 samannimisen turkulaisyhtyeen toimesta, mutta se sai kymmenisen vuotta myöhemmin uusintakäsittelyn Läntisen soololevyllä. Tuolloin siitä muodostui suuri hitti.

Luin Läntisen kirjan ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten. Huomasin oitis, että tekstiä on vähän kaunisteltu ja punakynä viuhunut menneitä muistellessa. Läntisestä ei varsinaisesti yritetä tehdä pyhimystä, mutta nais- ja viinajutut puuttuvat kirjasta kokonaan. Niistä taiteilija kun on ollut tunnettu ainakin rokkipiireissä. Toki on ymmärrettävää, ettei kaikkia seikkailuja ei ole haluttu saattaa esimerkiksi sukulaisten tietoon.

Kirjassa häiritsee alkupuolella olevat nuoruusvuosimuistelojen vuosilukuhyppelyt. En tietenkään tiedä mitä Tommi puuhaili vaikka vuonna 1975, mutta esimerkiksi Thin Lizzyä muistellessa vuosiluvut pomppailevat. Olisin odottanut kirjoittaja Leskisen olevan pedantimpi tekstiä järjestäessään.

Vastaavaa huolimattomuutta ei varmaankaan esiinny jo vuosia tekeillä olleessa Aku-Tuomas Mattilan S.I.G.-kirjassa. Tekijällä kun on sellainen norsun muisti, että kirjassa saatetaan hyvinkin mainita jopa tarkka kellonaikakin milloin Matti Inkinen kävi kaupassa marraskuun 16. päivänä vuonna 1983.

Boycott on nyttemmin muodostettu uudelleen Tommi Läntisen ollessa ainoa alkuperäisjäsen. Yhtyeen paluualbumi ilmestyy lokakuussa. Parin nähdyn musiikkivideon perustella odotettavissa on kunnon rokkilevy.

Turkulainen levykirppis Hassinen

Ennen Hilamarketin tiloissa toimineen Minimani -kirppurorin levyosasto on nykyään osana Kirppiskeskus Hassista Hakakadulla Turun Nummen kaupunginosassa.

Vaikka oma aktiivinen levynostoaika onkin ollut jo vuosia takanapäin, on toisinaan mukava käydä selaamassa lp-levypinoja ja cd-hyllyjä.

Hassisen isossa liiketilassa näytti olevan monien samojen myyjien älppäreitä, joita näkee ainakin Manhattanin kirppiscenterissä Turun Pitkämäessä. Käsiäalasta ei voi erehtyä. Joukossa oli paljon niin euron levyjä kuin kuin yläkanttiinkin hinnoiteltua musiikkia.

Levykasoja tutkiessani löysin Tommi Läntisen 80-luvun alun viritelmän Tom Dozenin Aqua Blue -lp:n. Hintaa moisella oli yksi euro. Samaa levyä näkyi eri laareissa yhteensä varmaan viitisen kappaletta. Mistä lie varastosta joku löytänyt ja kirppikselle tuonut. Sama juttu Läntisen menestysorkesteri Boycottin kanssa; Crazy 'bout Music 12" maxisingleä oli useita yksiköitä. Hintaa levyllä huikeat 25 senttiä.

Mukaan tarttuivat myös Finnhits 7 eurolla, Van Halenin Best Of -cd kahdella eurolla, Eppu Normaalin livelevy eurolla sekä Moody Bluesin kokoelma kahdella eurolla. Yhteensä ostokset maksoivat 7,25 euroa.

Hassisen levyosaston valvojana, tai miksi häntä sitten titueerataankaan, oli mukavanoloinen kaveri. Selvästi alan asiantuntija.

Täytyy poiketa toistekin jos jotain mielenkiintoisia lättyjä löytyisi.

Postipurjehdus 2011

Varsinais-Suomen Postiliiton osaston perinteinen syyspurhedus pidettiin syys-lokakuun vaihteessa. Juhlapaikkana toimi Viking Isabella. Perjantai-iltalähtö Turusta Tukholmaan. Paluu lauantai-iltana.

"M/S Isabella on Viking Linen omistama matkustaja-autolautta. Se liikennöi Turku–Maarianhamina/Långnäs–Tukholma -reitillä M/S Amorellan parina lähtien Turusta iltaisin ja Tukholmasta aamuisin. M/S Isabella on M/S Amorellan, M/S Gabriellan ja M/S Crown of Scandinavian sisaralus. Alus on liikennöinyt myös Helsinki – Tukholma sekä Helsinki - Muuga/Tallinna reiteillä. Aluksen päällikköinä toimivat vuonna 2007 Magnus Thörnroos, Nils Jansson ja Stefan Karell. Aluksen korvaa vuonna 2013 valmistuva Viking linen suurempi alus Viking XXXX.Viking Isabellassa on katalysaattori.
Maaliskuussa 2008 aluksella syttyi pieni tulipalo." (Wikipedia)

Kuuden viikon nenänvalkaisuperiodin jälkeen meikäpoikakin korkkasi reteästi lonkeron terminaalin edessä jo ennen laivaan menoa. Meininki olikin sitten sen mukaista. Alkuviikolla työpaikalla on ollut hikiset tunnelmat, vaikka kesähelteet ovat enää muisto vain. Rankkoja tällaiset retket!

Yksityistilaisuus Isabellan discossa.

Postipurjehduksen järjestäjä oli vaihtunut, joten estrdailla ei nähty Tommi Läntistä, Mikko Alataloa, Jussi Hakulista tai ketään muutakaan pelkästään postilaisten iloksi tarkoittetua artistia. Luulen, ettei moni edes huomannut moista, mutta itse olisin mielelläni seurannut vaikka Vaakku Varjuksen tai PJ Rautiaisen keikan. He olisivat varmasti paljon huokeammalla keikkapalkkiollakin tulleet kansaa viihdyttämään kuin vaikka Läntinen tai Alatalo.

Salon seudun pääluottamusmies Aulis Koskinen keskustelee.

Laivalla oli omasta takaa rokkibändi Deep Insight, josta en osaa nyt se kummemmin sanoa millainen se mahtoi olla. Iskelmäpuolta hallitsi Rami Rafael, jonka hölmö taiteilijanimi ei pahemmin kuuntelemaan houkuttele. Rampe on kai jonkunlainen Vikingin houseartisti, sillä nimensä putkahtaa usein esille laivayhtiön mainoksissa.

Turun postikeskuksen iloista väkeä.

Trubaduurina toimi joku britti, jolla ei taaskaan ollut tiedossa kuin ne samat vanhat standardit eaglesista ccr:ään. Ei niin minkäänlaista mielikuvitusta. Kun samalla tuolilla istuu suomalaistrubaduuri, on hänellä yleensä hallussa rokkiklassikot sekä englanniksi että suomeksi. Ei pelkästään samoja iänikuisia ralleja.

Kyllä Johnny Cash oli kova jätkä!

Rock'n'roll! Tupakkahuonessa muun muassa Toni Kajala (oik.) ja Michael Saine (2. vasemmalta), muinaisen Anal Death -yhtyeen laulaja.

Tukhomassa.

Maarianhaminassa.

Myllysillan avajaiset

"Myllysilta (ruots. Kvarnbron) on Turussa sijaitseva Aurajoen ylittävä, rakenteilla oleva silta. Samalla paikalla oli aikaisemmin samanniminen vuonna 1975 valmistunut silta, joka suljettiin sen painuttua notkolle 6. maaliskuuta 2010 ja purettiin touko-heinäkuussa 2010. Uuden Myllysillan rakennustyöt aloitettiin syksyllä 2010. Ajoesteet sillalta poistetaan 19. syyskuuta 2011 klo 10 vaikka se ei vielä silloin ole virallisesti avattu. Se muuttuu nelikaistaiseksi marraskuun alussa ja sillan on tarkoitus valmistua syyskuussa 2011." (Wikipedia)

Turun päivänä, sunnuntaina 18. syyskuuta avattiin Aurajoen yli kulkeva Myllysilta. Seremonia oli komea ainakin ilotulituksen osalta. Pauke ja räiskintä alkoivat kello 21 ja taivaalle lensi tavaraa parisenkymmentä minuuttia. En ole koskaan nähnyt vastaavaa spektaakkelia. Oli komeaa katseltavaa!

Ennen ilotulitusta Myllysillalla esiintyivät minulle aivan vieras tanskalaisbändi, Katri Helena, Tommi Läntinen ja Negative. Merkillisiä valintoja ajatellen Turkua. Tommi Läntinen kai edusti Turkua senkin edestä, vaikka Espoossa taitaa nykyään asuakin.

Esiintyjävalinnat oli hoidettu turkulais-tamperelaisen Hype Recordsin kautta, ainakin päätellen Negativen vokalistin Jonne Aaronin eräästä välispiikistä. Negativen ohella Katri Helena kuuluu nykyään Hypen artisteihin ja seurustelee Hypen pomon, manageri Liimataisen kanssa, joka puolestaan sattuu olemaan Jonne Aaronin isoveli. Nepotismia?

Negative on sikäli luottobändi, että se näköjään toimii niin sillan avajaisissa kuin pellon laidassa Lokalahden Karjurockissakin. Yhtye latasi tiskiin tunnin hittikavalkaadin, joka ei ihan saanut kaukana joen rannoilla seisovaa yleisöä syttymään, muttei varmasti jättänyt kylmäksikään. I Won't Let Go, Moment Of Our Love, In My Heaven, End Of The Line, Planet Of The Sun ja Topi Sorsakosken muistolle omistettu Frozen To Lose It All kuulostivat hienolta tässä erikoisessa ympäristössä.

Muistan Myllysillan notkahduksen ja sulkemisen hyvin. Olin tuolloin menossa Tallinnaan ostosreissulle, kun laivamatkalla Suomenlahdella puhelimeni soi. Eräs tuttava kertoi, että Myllysilta on romahtamispisteessä, mene äkkiä ottamaan kuvia! Hätä ei kuitenkaan ollut niin kova, ettenkö olisi seuraavana päivänä ehtinyt kuvaamaan siltaa. Pystyssä se yhä oli, aina purkamiseensa asti.

Kuvat Myllysillasta on otettu sunnuntaina 7. maaliskuuta 2010.

Tommi Läntinen Putkassa

Kävin toukokuun viimeisenä perjantaina ensimmäisen kerran Ravintola Paimion Putkassa. Baari on nimensä mukaisesti entinen poliisilaitos. Vanhat sellit ovat nykyään asiakastiloina. Pitkulaisen muotoisen ravintolan baaritiskin päässä on esiintymistila, jossa suunnilleen kerran kuukaudessa lurittelee sulosäveliään joku artisti tai pieni kokoonpano. Tällä kertaa vuorossa oli Tommi Läntinen Duo.

Vaimonsa ulkomaankomennuksen takia vähemmän keikoilla viime vuosina nähty Läntinen tekee paluuta, vaikkei varsinaista ole poissa ollutkaan. Radiokanavat soittavat hänen musiikkiaan aktiivisesti ja keikkarundeja on ollut silloin tällöin. Rahaa rikkaampi on Läntisen uusi single. "Rahaa rikkaampi on aikuisen miehen katse taakseen, menneeseen ja siihen mikä todella on ollut arvokasta – se on rahaa rikkaampaa".

1959 syntynyt Läntinen levytti ensimmäisen kerran 1980 turkulaisen Fabricsin riveissä. Bändin hitti Summer Is Fading on suomalaisen rockin tuntemattomampia helmiä. Itselleni Läntisestä tuli merkityksellinen artisti 1987, jolloin hän perusti Boycottin. Yhtyeen kaksi ensimmäistä levyä ovat edelleen loistavia. Boycott oli myös hieno livebändi. Eräs parhaimmista keikoistani on syyskuulta -87, jolloin Boycott esiintyi Köyliön Lallintalolla. Yhtyeen suurimmaksi jäänyt hitti Gotta Rock debyyttolevyltä ja Hurriganes -laina Roadrunner kruunasivat illan.

Boycott uupui 90-luvun alussa. Bändi kävi koittamassa onneaan Kaliforniassa asti, mutta reissu en kantanut muuta tulosta kuin kolmoslevynsä Lightning Strikes Back! nauhoitukset. Comebackia bändi yritti 2006-2007, mutta hommasta ei syystä tai toisesta tullutkaan mitään.

Ensimmäisen soololevynsä Läntinen julkaisi 1994. Veijareita ja pyhimyksiä oli välittömästi menestys ja Läntisen ura vakavasti otettavana rokkikukkona vaakalaudalla. Iskelmällinen radiorock kuitenkin myi hyvin, joten Boycottin kaltainen rock'n'roll sai jäädä.

Paimion Putkaan oli kerääntynyt kohtalaisesti väkeä. Enemmänkin olisi mahtunut. Esiintymistila on melko näkörajoitteisessa paikassa, mutta Läntisen ja kosketinsoittajansa hahmot näkyivät kyllä takariviinkin saakka. Rööperin kuu, Kevät ja minä, Via Dolorosa, Syvälle sydämeen sattuu ja muut ainakin radiokansalle tutut biisit otettiin hyvin vastaan.

Oli Tommi Läntisestä sitten mitä mieltä tahansa, mies osaa viihdyttää ja ottaa yleisönsä.