Mikko Alatalo Majlandissa

Majland on yksi Turun Aurajoen monista ravintolalaivoista. Nykyisen omistajansa myötä siellä on ollut tarjolla elävää musiikkia, viimeksi lauantaina Mikko Alatalo hanuristinsa Jammi Humalamäen kera.

Alkuperäinen aikomukseni ei ollut lähteä kotioloista mihinkään. Ensinnäkin siksi, että rahaa ei nyt olisi liioin tuhlattavaksi postilakon takia. Toisaalta sitä ei ole senkään jälkeenkään, mikäli pakettilajittelukiistan, johon minäkin kuulun, voittaa työnantaja palkkojen ja lukuisten muiden työehtojen sikamaisella halpuuttamisella.

Kävi kumminkin niin, että kun kaveri tuli illansuussa käymään, pistin levyt pyörimään ja korkkasin Jägermeister-pullon. Pian alkoi Alatalokin kummasti kiinnostaa.

Jammi Humalamäki ja Mikko Alatalo Majlandissa. 

Samana ehtoona Turussa oli legendaarinen skotlantilainen hardrock-yhtye Nazareth. Muutama tuttava tuossa ihmettelikin miksen sinne mennyt. Nyt kumminkin kävi niin, että Alatalo veti pidemmän korren.

Turun Logomossa oli lauantaina Raskasta joulua-konsertti. Tapahtuma, jossa isot heviäijät laulavat joululauluja. Eipä voisi vähempää kiinnostaa, enkä ollenkaan ymmärrä konseptin suosiota vuodesta toiseen. Mutta kun rahaa tulee hyvin, miksi tappaa lypsävä lehmä.

Nähdäkseni Raskaan joulun suosio perustuu lähinnä artistien naisiin vetoavaan ulkonäköön, eikä suinkaan joululaulujen hienouteen heviversioina. Mikäli lavalla olisi JP Leppäluodon, Marco Hietalan tai Ville Tuomen sijasta vaikkapa Samuli Putro, Kauko Röyhkä ja Arttu Wiskari vetämässä aivan samoja petteripunakuonoja, kaikkoaisi naisyleisö välittömästi kuin kuppa Töölöstä!

Selfiet Mikon kanssa.

Majlandissa ei ollut suurta yleisöryntäystä, vaikka Alatalon keikkaa mainostettiinkin hyvin ainakin Facebookissa. Istumaan mahtui vaivatta ja jopa paikkaakin vaihtamaan. Näinkin kävi, jos joku sattui päästelemään pahankatkuista kaasua, kuten eräs henkilö seurueestamme.

Alatalon keikkasetti perustui pääosin hänen vakavampaan tuotantoonsa. Kupletti- ja huumorirallit olivat minimissä. Känkkäränkkä, Puuhamaa, Vesilasi vessanavain heiniä paali, Rikoo on riskillä ruma muut renkutukset oli niputettu yhdeksi potruriksi. Ratkaisu sopi ainakin minulle.

Mikko Alatalo. Kuva: Miika Hyttinen.

Laulaja kertoili biisien välissä niiden taustoista ja jutteli muutenkin mukavia. Voi olla, että samat välispiikit tulevat vähän joka keikalla, mutta minulle tarinat olivat pääosin uusia. Niissä seikkailivat muun muassa presidentti Sauli Niinistö ja pari muuta poliitikkoa, mutta useimmiten Alatalon vanha soittokumppani Juice Leskinen.

Ilmeisesti Juice on ainakin näin vanhemmiten tullut Alatalolle erityisen rakkaaksi. Settilistassa oli lukuisia 70-luvun kappaleita, joita he Coitus Int-yhtyeen kanssa levyttivät sekä Juice ja Mikko-levyn materiaalia. Olikin hienoa kuulla sellaisia biisejä kuin Panomies, Hengitä sisko, Hän hymyilee kuin lapsi, Klovni heittää veivin ja Odysseus.

Vaikka Nazareth oli varmasti hyvä kivenheiton päässä, oli sitä Mikko Alatalo duokin. Oikein onnistunut elävän musiikin ilta.

Mikko Alatalon muistelmat

Ostin pari kuukautta sitten Turun Kirjamessuilta läjän painotuotteita. Niiden joukossa oli Petri Nevalaisen kirjoittama Joviaali ilmiö - Tuntematon Mikko Alatalo (Helsinki-kirjat), joka ilmestyi Alatalon 60-vuotispäivien alla 2011.

Mainitessani joillekin tuttavilleni ostaneeni kirjamessuilta "muun muassa Mikko Alatalon elämänkerran", venyi monilla hymy korviin asti. Muusikko-kansanedustajaa pidetään yleisesti jonkinmoisena harmittomana pellenä, jolle on lupa jollei ihan nauraa, ainakin hymähtää.

Päähenkilö itse tuntuu tiedostavan asian. Kirja onkin yhtä taistelua vakavasti otettavan Alatalon puolesta. Siinä todistellaan hänen erinomaisuuttaan, muistellaan katkerasti menneitä kritiikkejä ja nostetaan kansanmies sellaiselle jalustalle, jolle se hänen itsensä mielestään kuuluisi. Tosin jotakuinkin näin tapahtuu melkein jokaisessa elämänkertakirjassa.

Kun Alatalo saapui  70-luvun alussa Tampereelle opiskelemaan, tutustui hän yliopistossa Harri Rinteeseen ja Juice Leskiseen. He ja muutama muu perustivat Coitus Int -orkesterin, joka nykyään muistetaan lähinnä Juicen bändinä.

Leskinen mainitaankin kirjassa todella usein. Vaikka miehet eivät 70-luvun puolivälin jälkeen kimpassa musiikkia vuosikymmeniin tehneetkään, näyttää yhteys säilyneen läpi vuosien.

Vasta 2000-luvulla vanhat kumppanukset ryhtyivät musisoimaan uudelleen. Moinen siirto sai Soundin päätoimittaja Timo Kanervan tarttumaan kynään ja rustaamaan sellaisen arvostelun, että kiukkuisen Alatalon puhinaa aiheesta on ikävä lukea.

Mikko Alatalo muistetaan sinisankaisten silmälasiensa ohella lähinnä lastenlauistaan kuten Känkkäränkkä sekä Puuhamaa -huvipuiston televisiomainoksesta. 70- ja 80-luvun taitteen neljä Syksyn sävel -voittoa eivät nekään Rikoo on riskillä ruman ja Mummoni ja moukarin heiton  kaltaisilla huumoriralleilla tuo sulkia hattuun uskottavuudesta puhuttaessa.

Näiden vastapainoksi Alatalo on tehnyt suurelle yleisölle tuntemattoman trilogian Siirtomaa-Suomen laulut. Siihen kuuluvat levyt Yhdentoista virran maa (-78), Iso joki tulvii (-81) ja Kolmannen tasavallan vieraana (-82). Alatalo itse pitää levykolmikkoa uransa huippuna. Tätä jaksetaan kirjassa toistaa moneen otteeseen.

Kirjassa sysätään kupletti- ja lastenlaululevytykset lähinnä levy-yhtiön painostuksista johtuviksi. Loppujen lopuksi kaiken takana on ollut raha, joka Alatalolle on tuntunut kelpaavan. Siksi on turha itkeä helppoheikin mainetta, jos kahiseva on merkinnyt enemmän kuin taiteellinen kunnianhimo.

Kirjaan on haastateltu monia Alatalon yhteistyökumppaneita. Jo vuosikymmeniä hänen kanssaan biisejä tehnyt Harri Rinne saa luonnollisesti paljon tilaa. Juice Leskisen muisteluja päähenkilöstä olisi ollut mielenkiintoista lukea, mutta hän kuoli 2006. Raision suuri poika Joel Hallikainen taasen muistaa vuosilukuja pahasti päin honkia kertoessaan omasta Alatalo-historiastaan. Ihme kun moinen on mennyt kirjailijan tai kustannustoimittajan seulasta läpi.

Alatalo on työskennellyt muusikon uransa ohella televisiojuontajana- ja toimittajana muun muassa Iltatähti- ja Hittimittari -musiikkiohjelmissa. 80-luvulla hän toimi soittohommien ohella hiihdonopettajana laskettelurinteillä.

Eduskuntaan Alatalo valittiin Keskustan listoilta vuonna 2003. Ura kansanedustajana jatkuu yhä. Samoin jatkuu muusikon ura, vaikka rahasta se tuskin on enää kiinni. Sen täytyy johtua puhtaasti rakkaudesta musiikkiin, sillä muuten on vaikea kuvitella häntä laulattamassa kännikaloja Turun Härkämäen lähiöpubin kaltaisissa paikoissa.

Minulle Mikko Alatalo on ollut aina olemassa, niin kauan kuin muistan. Elämänkertaa silmäillessäni mieleen putkahteli monia jo unholaan jääneitä asioita hänen tekemisistään ja ylipäätään suomalaisesta populaarikulttuurista. Kirja onkin mainio kertaus lähivuosikymmenten viihdemaailmaan.

Alatalolla on monia hienoja kappaleita. Kirjan edestessä nekin palautuivat mieleen. Youtubesta piti etsiä Siirtomaa-Suomen -lauluja. Enkä muuten tiennyt Alatalon sanoittaneen Maaritin Jäätelökesä -kappaletta.

Hieman yllättäen huomasin Alatalossa ja itsessäni monia samoja piirteitä. Molemmilla tuntuu olevan norsun muisti. Sen lisäksi että olemme pitkävihaisia, kärsimättömiä ja äkkipikaisia, emme pidä Vihreiden Satu Hassista.

Kun suomalainen Sorsa Dubliniin lensi - Euroviisut 1981

YLE Teemalta tuli tiistaina 7. toukokuuta ohjelma nimeltä Euroviisut 1981. 

Se esitettiin alunperin tammikuussa 32 vuotta sitten suorana televisiolähetyksenä. En ole aivan varma mahdoinko silloin aikoinaan katsoa alkuperäisen lähetyksen. Hajanaisia muistikuvia on ainakin Riki Sorsan, Frederikin ja Juice Leskinen Slamin esiintymisistä. Saattaa olla, että niitä on näkynyt jossain tuutissa myöhemminkin.

Vaikka suora lähetys on aina suora lähetys, oli Euroviisut 1981 teknisesti todella kömpelö. Juontaja Erkki Pohjanheimo kertoi kummallisia puujalkavitsejä ja yritti olla hauska. Mies vaikutti enemmän A-Studio -tyyppisen asiaohjelman toimittajalta kuin viihdelähetyksen vetäjältä.

Frederik lauloi Titanicin.

Tekniikka on toki kehittynyt vuosien saatossa, kuvaustavat muuttuneet ja leikkaukset nopeutuneet. Juontaja saattoi aikoinaan olla jonkun mielestä päteväkin. Itse muistan esimerkiksi Markku Veijalaisen osanneen tällaiset hommat paljon paremmin.

Nykyään Veijalaista näkee Studio 55:ssa arkiaamuisin. Ja kyllä; katselen kyseistä senioriohjelmaa aina sopivan tilaisuuden tullen.

Juontaja Pohjanheimon lisäksi Euroviisut 1981:sta jäi mieleen artistien huono ulosanti. Ainoastaan Mikko Alatalo jutteli sujuvasti, kuten aina. Se saattoi tosin johtua hänen toimittajantaustastaan. Tapani Kansa on aina ollut hidas puhumaan, mutta oli sentään reippaampi kuin Paula Koivuniemi, Taiska tai Riki Sorsa. Jopa kovana naistensankarina tunnettu Frederik suolsi vaivalloisesti sanoja.

Juice Leskinen Slam

Aina sanavalmis Juice Leskinen oli pirteä poikkeus jäykässä joukossa. Hän oli juuri lähetyksen alla täyttänyt 31 vuotta, mutta näytti jo tuolloin viisikymppiseltä. Taustabändi Slamin muusikoitakaan ei voisi nykymittapulla millään uskoa alle kolmekymppisiksi. Puliukkojen näköiset kaverit lauloivat Juicen ohella Ilomantsi -kappaletta studio-orkesterin soittaessa taustat.

Juicen esityksen ohella koreografioista jäi mieleen Frederikin taustalaulajat. Tulevat iskelmätähdet Meiju Suvas ja Kaija Koo keikuttivat pyllyjään Helena Lidgrenin ja Tuire Pentikäisen seurassa.

Ohjelman kappaleista ovat jääneet elämään ainakin Alatalon Leuhkat eväät, Taiskan Hiroshima, voittajakappale, Riki Sorsan Reggae Ok ja etenkin Frederikin Titanic. Saattaapa joku Ilomantsinkin muistaa.

Riki Sorsalla oli mukanaan kovatasoinen taustabändi. Reggae OK:n säveltänyt entinen Wigwam-mies Jim Pembroke soitti koskettimia, toinen ex-Wigu Pedro Hietanen haitaria, Keimo Hirvonen rumpuja, Jukka Orma dobroa ja Risto Hankala bassoa.

Orma tuli pari vuotta myöhemmin tunnetuksi Hassisen koneen ja Sielun veljien kitaristina. Hankalan joku saattaa muistaa Pave Maijasen Mistakes-bändistä ja Havana Blackista.

Riki Sorsan Reggae OK sijoittui Irlannin Dublinissa järjestetyissä kilpailuissa sijalle 16/20. Jo kauan aikaisemmin laulajanuraansa aloitellut mies ponkaisi Suomessa tähdeksi yhdessä yössä. Sorsa jatkoi menestyksekkäästi aina vuoteen 2006, jolloin hänellä todettiin kurkkusyöpä. Ammattilaulajan laulut on nyt laulettu, mutta onneksi mies selvisi sairaudestaan.

Postipurjehdus 2011

Varsinais-Suomen Postiliiton osaston perinteinen syyspurhedus pidettiin syys-lokakuun vaihteessa. Juhlapaikkana toimi Viking Isabella. Perjantai-iltalähtö Turusta Tukholmaan. Paluu lauantai-iltana.

"M/S Isabella on Viking Linen omistama matkustaja-autolautta. Se liikennöi Turku–Maarianhamina/Långnäs–Tukholma -reitillä M/S Amorellan parina lähtien Turusta iltaisin ja Tukholmasta aamuisin. M/S Isabella on M/S Amorellan, M/S Gabriellan ja M/S Crown of Scandinavian sisaralus. Alus on liikennöinyt myös Helsinki – Tukholma sekä Helsinki - Muuga/Tallinna reiteillä. Aluksen päällikköinä toimivat vuonna 2007 Magnus Thörnroos, Nils Jansson ja Stefan Karell. Aluksen korvaa vuonna 2013 valmistuva Viking linen suurempi alus Viking XXXX.Viking Isabellassa on katalysaattori.
Maaliskuussa 2008 aluksella syttyi pieni tulipalo." (Wikipedia)

Kuuden viikon nenänvalkaisuperiodin jälkeen meikäpoikakin korkkasi reteästi lonkeron terminaalin edessä jo ennen laivaan menoa. Meininki olikin sitten sen mukaista. Alkuviikolla työpaikalla on ollut hikiset tunnelmat, vaikka kesähelteet ovat enää muisto vain. Rankkoja tällaiset retket!

Yksityistilaisuus Isabellan discossa.

Postipurjehduksen järjestäjä oli vaihtunut, joten estrdailla ei nähty Tommi Läntistä, Mikko Alataloa, Jussi Hakulista tai ketään muutakaan pelkästään postilaisten iloksi tarkoittetua artistia. Luulen, ettei moni edes huomannut moista, mutta itse olisin mielelläni seurannut vaikka Vaakku Varjuksen tai PJ Rautiaisen keikan. He olisivat varmasti paljon huokeammalla keikkapalkkiollakin tulleet kansaa viihdyttämään kuin vaikka Läntinen tai Alatalo.

Salon seudun pääluottamusmies Aulis Koskinen keskustelee.

Laivalla oli omasta takaa rokkibändi Deep Insight, josta en osaa nyt se kummemmin sanoa millainen se mahtoi olla. Iskelmäpuolta hallitsi Rami Rafael, jonka hölmö taiteilijanimi ei pahemmin kuuntelemaan houkuttele. Rampe on kai jonkunlainen Vikingin houseartisti, sillä nimensä putkahtaa usein esille laivayhtiön mainoksissa.

Turun postikeskuksen iloista väkeä.

Trubaduurina toimi joku britti, jolla ei taaskaan ollut tiedossa kuin ne samat vanhat standardit eaglesista ccr:ään. Ei niin minkäänlaista mielikuvitusta. Kun samalla tuolilla istuu suomalaistrubaduuri, on hänellä yleensä hallussa rokkiklassikot sekä englanniksi että suomeksi. Ei pelkästään samoja iänikuisia ralleja.

Kyllä Johnny Cash oli kova jätkä!

Rock'n'roll! Tupakkahuonessa muun muassa Toni Kajala (oik.) ja Michael Saine (2. vasemmalta), muinaisen Anal Death -yhtyeen laulaja.

Tukhomassa.

Maarianhaminassa.