keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kun suomalainen Sorsa Dubliniin lensi - Euroviisut 1981


YLE Teemalta tuli tiistaina 7. toukokuuta ohjelma nimeltä Euroviisut 1981. 

Se esitettiin alunperin tammikuussa 32 vuotta sitten suorana televisiolähetyksenä. En ole aivan varma mahdoinko silloin aikoinaan katsoa alkuperäisen lähetyksen. Hajanaisia muistikuvia on ainakin Riki Sorsan, Frederikin ja Juice Leskinen Slamin esiintymisistä. Saattaa olla, että niitä on näkynyt jossain tuutissa myöhemminkin.

Vaikka suora lähetys on aina suora lähetys, oli Euroviisut 1981 teknisesti todella kömpelö. Juontaja Erkki Pohjanheimo kertoi kummallisia puujalkavitsejä ja yritti olla hauska. Mies vaikutti enemmän A-Studio -tyyppisen asiaohjelman toimittajalta kuin viihdelähetyksen vetäjältä.


Frederik lauloi Titanicin.

Tekniikka on toki kehittynyt vuosien saatossa, kuvaustavat muuttuneet ja leikkaukset nopeutuneet. Juontaja saattoi aikoinaan olla jonkun mielestä päteväkin. Itse muistan esimerkiksi Markku Veijalaisen osanneen tällaiset hommat paljon paremmin.

Nykyään Veijalaista näkee Studio 55:ssa arkiaamuisin. Ja kyllä; katselen kyseistä senioriohjelmaa aina sopivan tilaisuuden tullen.

Juontaja Pohjanheimon lisäksi Euroviisut 1981:sta jäi mieleen artistien huono ulosanti. Ainoastaan Mikko Alatalo jutteli sujuvasti, kuten aina. Se saattoi tosin johtua hänen toimittajantaustastaan. Tapani Kansa on aina ollut hidas puhumaan, mutta oli sentään reippaampi kuin Paula Koivuniemi, Taiska tai Riki Sorsa. Jopa kovana naistensankarina tunnettu Frederik suolsi vaivalloisesti sanoja.


Juice Leskinen Slam

Aina sanavalmis Juice Leskinen oli pirteä poikkeus jäykässä joukossa. Hän oli juuri lähetyksen alla täyttänyt 31 vuotta, mutta näytti jo tuolloin viisikymppiseltä. Taustabändi Slamin muusikoitakaan ei voisi nykymittapulla millään uskoa alle kolmekymppisiksi. Puliukkojen näköiset kaverit lauloivat Juicen ohella Ilomantsi -kappaletta studio-orkesterin soittaessa taustat.

Juicen esityksen ohella koreografioista jäi mieleen Frederikin taustalaulajat. Tulevat iskelmätähdet Meiju Suvas ja Kaija Koo keikuttivat pyllyjään Helena Lidgrenin ja Tuire Pentikäisen seurassa.

Ohjelman kappaleista ovat jääneet elämään ainakin Alatalon Leuhkat eväät, Taiskan Hiroshima, voittajakappale, Riki SorsaReggae Ok ja etenkin Frederikin Titanic. Saattaapa joku Ilomantsinkin muistaa.


Riki Sorsalla oli mukanaan kovatasoinen taustabändi. Reggae OK:n säveltänyt entinen Wigwam-mies Jim Pembroke soitti koskettimia, toinen ex-Wigu Pedro Hietanen haitaria, Keimo Hirvonen rumpuja, Jukka Orma dobroa ja Risto Hankala bassoa.

Orma tuli pari vuotta myöhemmin tunnetuksi Hassisen koneen ja Sielun veljien kitaristina. Hankalan joku saattaa muistaa Pave Maijasen Mistakes-bändistä ja Havana Blackista.

Riki Sorsan Reggae OK sijoittui Irlannin Dublinissa järjestetyissä kilpailuissa sijalle 16/20. Jo kauan aikaisemmin laulajanuraansa aloitellut mies ponkaisi Suomessa tähdeksi yhdessä yössä. Sorsa jatkoi menestyksekkäästi aina vuoteen 2006, jolloin hänellä todettiin kurkkusyöpä. Ammattilaulajan laulut on nyt laulettu, mutta onneksi mies selvisi sairaudestaan.



1 kommentti:

  1. Juicen Ilomantsi muistaakseni epärytmikkäine taputusesioineen olisi ollut erikoista nähdä Euroviisuissa. Olisi ollut Euroopan etelälaidalla ihmettelemistä!
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista