Vappuna Savojärvellä

Vappuni oli jo toista kertaa peräkanaa erilainen kuin takavuosina. Viime vuonna olimme hyvällä porukalla Puolan Gdanskissa. Siellä en huomannut vappuhumusta häivääkään. Menneenä tiistaina ei olisi voinut vähempää kiinnostaa lähteä kaupungille seuraamaan kännisiä valkolakkeja ja kuuntelemaan epävireisiä pillintöräyksiä.

Sen sijaan sovimme Alhrothin Kaken kanssa, että vapunpäivänä keskiviikkona suuntana on Kurjenrahkan kansallispuisto. Tarkemmin Savojärven Rantapiha. Seurueeseen liittyi myös eräs kolmas henkilö, joka noudettiin turkulaisesta maalaiskaupunginosasta. Näin saatiin iloista vapputunnelmaa autoonkin.

Turusta matkaa Savojärven Rantapihalle kertyy arvolta 45 kilometriä. Lukema voi heittää hieman suuntaan jos toiseenkin.

Rantapihan parkkipaikka oli tupaten täynnä saapuessamme paikalle. Kioskilla oli vappuhulinat täydessä käynnissä. Olo oli kuin klaffivirheellä; ensin ajellaan korpiteitä 10-15 kilometriä, eikä ainuttakaan autoa tai vastaatulijaa näkyy missään. Sitten perillä on kauhea tohina.

Savojärven toisella laidalla Kuhankuonolla on tullut käytyä jo niin monta kertaa, että Nousiaisten kuntaan kuuluva järven toinen puoli oli nyt vapunpäivänä mielenkiintoisempi kohde.

Kuhankuono kuuluu Pöytyän Yläneeseen. Näin kuntaliitosten aikaan se kuulostaa ärsyttävän monimutkaiselta. Kun menen vaikka Nauvoon, en todellakaan silloin sano meneväni Paraisten Nauvoon, vaan Nauvoon.

Rantapihalta lähtevä Savojärven kierros on uusittu viime kesänä. Pitkospuut hohkaavat uutuutta ja suorastaan vaativat tulla tallatuksi. Reitti kulkee pitkälti aivan rannan tuntumassa. Maisemat ovat kautta linjan todella komeat. Vääntyneitä puita, vedessä lilluvia vanhoja runkoja ja suota.

Päivä oli niin hemmetin hieno, ettei tänä vuonna moista keliä ole vielä ollutkaan.

Kake etsiskeli samalla geokätköjä. Niitä löytyikin Savojärven rannoilta neljä kappaletta. Nyt näin ihan konkreettisesti vierestä miten homma oikein toimii. Ei varmaan lainkaan hullumpi harrastus.

Paluumatka Rantapihalta taittui armeijan ampuma-alue Raasin kautta. Kylteissä luki, että pysähtyminen kielletty, muuten luullakseni sai ajella alueen läpi kaikessa rauhassa. Pikkuteitä pitkin pääsi Säkyläntielle, josta matkaa Turkuun on noin 45 kilometriä.

Ohitimme paikkoja, jotka muistin 90-luvun alun inttiajoiltani. Vietin silloin Raasin metsissä noin 2-3 viikkoa.

Mieleen muistui tapaus, jossa raumalainen varusmies veisti iltapuhteikseen puuklapia, yrittäen tehdä siitä falloksen muotoista. Ikävä kyllä lopputulos ei ollut aivan taiteilija Stefan Lindforsin kaalimadon veroinen. Ote nimittäin lipesi puukosta ja Rauman sällin kouraan tuli armoton haava. Kaveri kiidätettiin Yläneen terveyskeskukseen.

Samalla leiriviikolla eräs naantalilainen isänmaantoivo riisui kumisaappansa ensimmäisen kerran vasta torstai-iltana, vaikka olimme tulleet Raasiin maanantaina. Hillitön höyrypilvi lehahti ympäristöön. Porukka kaikkosi yskien kauemmas.

Turun Ilpoisissa asunut varusmies meni valittamaan polveansa. Siinähän ei tietenkään oikeasti ollut yhtään mitään vikaa. Pursimies Kujamäki käski hänet juoksemaan läheisin koivun ympäri. Varusmies A sitten twistasi minkä kehtasi ja suoriutui kuin ihmeen kaupalla parinkymmenen metrin matkan takaisin maaliin. "Saatte vapautuksen, mutta muistakaa kummalla jalalla klenkkaatte kun kävelette minun ohi", tuumi pursimies!