Reissussa syyskesällä osa 1 - Rauma

Elo-syyskuun vaiheessa, viikolla 35, toteutettiin jälleen perinteinen autoreissu työkaverien kesken. Mukana olivat allekirjoittaneen lisäksi Sunttu Sundell ja MP Vanne, jonka kaaralla olimme liikkeellä.

Viime vuonna pääkohteenamme oli Kuusamo. Matkapäiviä kertyi kahdeksan. Tällä kertaa ehdotin vähän suppeampaa kruisailua, joka sitten saikin kannatusta. Olimme tien päällä maanantaista perjantaihin. Se tuntui nopealta pyrähdykseltä viime vuotiseen verrattuna, mutta oli mielestäni juuri sopiva. 

Tuossakin ajassa ehti vallan hyvin nähdä uusia paikkoja. En ollut koskaan käynyt esimerkiksi Haminassa tai Kotkassa ja nyt nekin olivat matkaohjelmassa mukana. En muista, että olisin erityisemmin esittänyt toiveita minne kannattaisi mennä, mutta yleensä tässä porukassa kiinnostuksen kohteet osuvat aika onnistuneesti yksi yhteen.

Matka alkoi maanantaiaamuna 29. elokuuta. Viikonloppuna ollut Vepsän ulkoilusaaren Muinaistulien yön juhlinta painoi jonkun verran vielä päälle, mutta eipä auttanut jäädä sängyn pohjalle makoilemaan kun kyyti tuli pihalle. 

Matkamme ensimmäinen kohde oli niinkin eksoottinen paikka kuin Rauma. Raumaa ei ehkä Turun suunnasta tule ensimmäisenä ajateltua lomakohteena, mutta kyllä sielläkin on vaikka mitä nähtävää. Suntun kanssa olen Raumalla pari kertaa käynytkin, mutta MP:lle kaupunki oli jäänyt vieraaksi. 

Tällä reissulla etäisyydet olivat sen verran edellisiin verrattuna, että kun ennen ajettiin suoraan vaikka Kuopioon, oli nyt Turun ja Rauman välimatka vain 94 kilometriä. Rauman jälkeen päivän ohjelmistossa oli ainoastaan Pori ja majoittuminen Yyteriin.  

Rauma on vuonna 1442 perustettu kaupunki eteläisessä Satakunnassa. Selkämeren itärannalla sijaitsevassa kaupungissa on vajaa 40 000 asukasta. Sen naapurikunnat ovat Eura, Eurajoki, Pyhäranta ja Laitila. Rauman seutukunnan muodostavat Eura, Eurajoki ja Säkylä. 

Rauma tunnetaan esimerkiksi murteestaan ja pitsinnypläyksestä. Poriin löytää kun ajelee 49 kilometriä pohjoisen suuntaan.  

Raumalla kiertelymme alkoi Vanhasta Raumasta. Se on Pohjoismaiden laajin, yhtenäisin ja parhaiten säilynyt vanha puukaupunkialue. Asemakaava periytyy jo keskiajalta. Vanha Rauma liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1991.   

Elettiin kesää 2016 kun bongasin Raumalta pari vierekkäistä kirpputoria. Niissä oli laajahko tarjonta lp-levyjä. Tuon jälkeen olen aina kaupungissa vieraillessani käynyt penkomassa laareja siinä toivossa jos jotain herkkuja löytyisi. 

Ainakin yksi musiikkialan mies siellä suunnalla vaikuttaa, koska kukaan amatööri ei myy niin laadukkaista älppäreitä. Toki näilläkin kirpputoreilla on vinot pinot Eija Sinikkaa ja Katri Helenaa, mutta harvemmin esimerkiksi Kings Of The Sunia tai 10cc:tä, kuten punaisissa makasiineissa rautatien vieressä. 

Niinpä kirppiskierroksella piti käydä tälläkin kertaa. Mitään järin kummoisia löytöjä en tehnyt, mutta Frank Marino & Mahogany Rushin ja Johnny Winterin lp-levyt sentään ostin. 

Seuraava etappimme oli Poroholman lomakeskus Rauman keskustan tuntumassa. Viiden tähden caravan-alue on mielestäni todella hieno paikka. Kokemukseni rajoittuu muutamaan käyntikertaan, enkä ole koskaan siellä majoittunut. Aikoinaan tosin oli tarkoitus vuokrata mökki pariksi päiväksi ja ehkä vielä joku kesä näin käykin.

Rannassa kävellessäni huomasin, ettei Poroholman laiturista enää lähdekään vesibussi Kylmäpihlajan majakalle ja Kuuskajaskarin entiseen varuskuntasaareen kuten vielä kesällä 2018. Tuolloin kyytejä hoiti Rauman Saaristokuljetus. 

Poroholmassa oli kovin hiljaista elokuun lopulla. Ravintolalaiva Marita oli vielä auki ja Sunttu päätyi poseeramaan aluksen edustalle merirosvopatsaan kanssa. 

Kiikartorn eli suomeksi kiikaritorni Fåfängan niemessä oli erilainen kuin muistin. Olen käynyt siellä kesällä 2008 ja jotenkin rakennus tuntui vieraalta, vaikka tuolloinkin sinne kiipesin. Mikään muukaan paikka ei kai voi olla kyseessä, ellei sitten joku hiukan vastaava ole lähistöllä.

18,6 metriä korkeasta tornista on komeat näkymät Syväraumanlahden venesatamaan ja merelle. Surullisempaa oli katsella viereistä tulipalon runtelema ravintolarauniota. Normaalioloissa noin komealla paikalla sijaitsevassa kuppilassa olisi voinut käydä hetken istuskelemassa. 

Kylmäpihlajan majakalla

Kylmäpihlajan majakka on vuonna 1953 valmistunut majakka- ja luotsiasema. Se sijaitsee Selkämerellä Rauman edustalla ja on uloin Rauman isoista saarista.

Majakan rakenneusmateriaalina on käytetty betonia ja tiiltä. Torni kohoaa 31 metrin korkeuteen perustansa ja 36 merenpinnan yläpuolelle. Siinä on 104 porrasaskelmaa ja kaksitoista kerrosta.

Majakan suunnittelivat arkkitehdit Antero Pernaja ja Kaarina Tamminen. Rakennus ei kauneudellaan varsinaisesti silmää hivele, mutta pääasia lienee, että se on ajanut asiansa vuosikymmenten saatossa.

Nykyään majakka on matkailukäytössä. Se on Rauman kaupungin omistuksessa, mutta toimii itsenäisen yrittäjän voimin. Tarjolla on viisitoista majoitushuonetta, 30-paikkainen ravintola, rantakahvila ja vierasvenesatama.

Rauman Saaristokuljetuksen reittiliikeenteen aluksilla pääsee kesäisin kätevästi Kylmäpihlajalle. Paatit lähtevät Poroholman leinrintäalueen laiturista.

Vajaan tunnin kestävän risteilyn aikana päästiin kokemaan paikallinen merisumu. Olen pari kertaa ennenkin moiseen ilmiöön törmännyt. Erikoista, että keskellä kirkasta päivää ilmestyy sankka sumu kuin tyhjästä.

Olen käynyt Kylmäpihjalassa vuosina 2008 ja 2011. Seitsemän vuoden tauon jälkeen olikin uusinnan paikka. Raumalaisyrittäjät saivat euroni kassoihinsa helteisenä heinäkuisena viikonloppuna.

Sitten vuoden 2011 Kylmäpihjalassa oli muuttunut ainakin laituri johon reittiliikenteen alus kiinnittyi. Viimeksi se ajoi satama-altaaseen, mutta jätti nyt kauemmas aivan saaren alkupäähän. Siellä tuskin olisi muuten tullut käytyäkään.

Valtavien tyrmipensaiden ja katajien kansoittamalta saarelta on laskettu vuonna 2001 28 pesivää lintulajia. Haahka, tylli, räystäspääsky ja lapintiira ovat tunnusomaisimmat lajit. Näkemäni perusteella lisäisin nyttemmin joukkoon myös valkoposkihanhen, joita saaren kallioilla näytti olevan paljon.

Kesällä 2001 tehdyn kasvilaskennan tuloksena yhdeksän hehtaarin kokoiselta Kylmäpihlajalta löytyi 162 kasvilajia. Käärmeitä en nähnyt ainuttakaan, vaikka niitäkin siellä luulisi olevan paljon.

Valtaosan saaren rantakallioista joutuu valitettavasti jättämään koluamatta. Kuten tiiravaarakylttikin kertoi, oli lintu tulla niskaan välittömästi kun meni hieman kauemmaksi majakasta. Ensimmäisten tiirahyökkäysten jälkeen vetäydyin suosiolla.

Majakkatornista on komeat näköalat joka suuntaan. Rappusia kavutessa syke kasvoi ja pian paita olikin märkä. Se tosin oli vain tilapäinen ongelma, koska tuuli kuivatti kuteet hetkessä.

Olkiluodon ydinvoimalan rakennukset erottuivat selvästi, samoin vanha tunnusmajakka Santkarin pooki.

Kylmäpihlaja on hieno päiväretkikohde. Yöpyminenkin siellä olisi varmasti upea kokemus.

Sammallahdenmäen hautaröykkiöt

Sammallahdenmäen pronssikautiset hautaröykkiöt on Satakunnassa Raumalla sijaitseva muinaisjäännösalue. Entisen Lapin kunnan alueella oleva paikka hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon 1. joulukuuta 1999 ensimmäisenä suomalaisena arkeologisena kohteena. Sammallahdenmäki Suomen ja Pohjoismaiden edustavin läntisen pronssikulttuurin kohde.

Noin kilometrin läpimittaisella kallioalueella sijaitsee 36 kivistä koottua hautaröykkiötä. Suurin osa niistä on isoja hiidenkiukaita tai matalia kehäröykkiöitä.

Tunnetuimmat kasat ovat kuitenkin laakea suuri nelikulmainen latomus, jota kutsutaan Kirkonlaattiaksi, sekä pitkä ja korkea vallimuodostelma Huilun pitkä raunio. Jälkimmäisestä lienee läheisen Kivikylän palvaamon valmistama grillimakkara Huilun tuhti saanut nimensä.

Museoviraston tutkimuksissa korkeimmalla kohdalla oleva hauta ajoitettiin pronssikaudelle 1300–1000 eaa. ja alimmalla tasolla oleva hauta varhaiselle rautakaudelle 170 eaa. – 80 jaa. Kivikasoista on löytynyt ihmisluita, paasiarkkuja ja sarjarannerenkaan katkelma.

Paikallishistoriassa hautaröykkiöt mainitaan ensimmäistä kertaa 1878 ja neljä kasaa on tutkittu jo vuonna 1891. Museovirasto teki vuonna 2002 kaivauksia kahdeksalla röykkiöllä, joista jokaisesta tuli esille niiden sisäisiä rakenteita. Kuudesta paikasta löytyi palanutta ihmisen luuta, joten niihin on tehty polttohautauksia.

Kiviröykkiöihin käy vuosittain tutustumassa lähes 10 000 kävijää, erityisesti ulkomaalaisia ja erikoisuutena maailmanperintökohteiden kiertäjät. Viime tiistaina röykkiöitä ihmettelemässä kävivät allekirjoittanut ja Sunttu Sundell.

Ottaen huomioon alueen ainutlaatuisuuden, on opastus kivikasoille täysin lapsenkengissä. Tuurilla valitsimme oikeaan suunnan. Opastusnuolia sai hakea kissojen ja koirien kanssa. Kun vihdoin alkoi näkyä isoja kiviröykkiöitä, varmistuimme Sundellin kanssa, että taidamme olla oikeassa paikassa. Ei voi kuin kummastella viitoituksen puutetta.

Auto jätettiin Kivikylän palvaamon parkkipaikalle. Hautaröykkiöiltä palatessamme kävin palvaamon kaupassa ostoksilla. Kassillinen herkullisia grillimakkaroita ja purkkikaupalla suussa sulavaa, suorastaan järjettömän hyvää Kivilylän savupalvihernekeittoa vaihtoi omistajaa alle kahdellakymmenellä eurolla.