Kylmäpihlajan majakalla

Kylmäpihlajan majakka on vuonna 1953 valmistunut majakka- ja luotsiasema. Se sijaitsee Selkämerellä Rauman edustalla ja on uloin Rauman isoista saarista.

Majakan rakenneusmateriaalina on käytetty betonia ja tiiltä. Torni kohoaa 31 metrin korkeuteen perustansa ja 36 merenpinnan yläpuolelle. Siinä on 104 porrasaskelmaa ja kaksitoista kerrosta.

Majakan suunnittelivat arkkitehdit Antero Pernaja ja Kaarina Tamminen. Rakennus ei kauneudellaan varsinaisesti silmää hivele, mutta pääasia lienee, että se on ajanut asiansa vuosikymmenten saatossa.

Nykyään majakka on matkailukäytössä. Se on Rauman kaupungin omistuksessa, mutta toimii itsenäisen yrittäjän voimin. Tarjolla on viisitoista majoitushuonetta, 30-paikkainen ravintola, rantakahvila ja vierasvenesatama.

Rauman Saaristokuljetuksen reittiliikeenteen aluksilla pääsee kesäisin kätevästi Kylmäpihlajalle. Paatit lähtevät Poroholman leinrintäalueen laiturista.

Vajaan tunnin kestävän risteilyn aikana päästiin kokemaan paikallinen merisumu. Olen pari kertaa ennenkin moiseen ilmiöön törmännyt. Erikoista, että keskellä kirkasta päivää ilmestyy sankka sumu kuin tyhjästä.

Olen käynyt Kylmäpihjalassa vuosina 2008 ja 2011. Seitsemän vuoden tauon jälkeen olikin uusinnan paikka. Raumalaisyrittäjät saivat euroni kassoihinsa helteisenä heinäkuisena viikonloppuna.

Sitten vuoden 2011 Kylmäpihjalassa oli muuttunut ainakin laituri johon reittiliikenteen alus kiinnittyi. Viimeksi se ajoi satama-altaaseen, mutta jätti nyt kauemmas aivan saaren alkupäähän. Siellä tuskin olisi muuten tullut käytyäkään.

Valtavien tyrmipensaiden ja katajien kansoittamalta saarelta on laskettu vuonna 2001 28 pesivää lintulajia. Haahka, tylli, räystäspääsky ja lapintiira ovat tunnusomaisimmat lajit. Näkemäni perusteella lisäisin nyttemmin joukkoon myös valkoposkihanhen, joita saaren kallioilla näytti olevan paljon.

Kesällä 2001 tehdyn kasvilaskennan tuloksena yhdeksän hehtaarin kokoiselta Kylmäpihlajalta löytyi 162 kasvilajia. Käärmeitä en nähnyt ainuttakaan, vaikka niitäkin siellä luulisi olevan paljon.

Valtaosan saaren rantakallioista joutuu valitettavasti jättämään koluamatta. Kuten tiiravaarakylttikin kertoi, oli lintu tulla niskaan välittömästi kun meni hieman kauemmaksi majakasta. Ensimmäisten tiirahyökkäysten jälkeen vetäydyin suosiolla.

Majakkatornista on komeat näköalat joka suuntaan. Rappusia kavutessa syke kasvoi ja pian paita olikin märkä. Se tosin oli vain tilapäinen ongelma, koska tuuli kuivatti kuteet hetkessä.

Olkiluodon ydinvoimalan rakennukset erottuivat selvästi, samoin vanha tunnusmajakka Santkarin pooki.

Kylmäpihlaja on hieno päiväretkikohde. Yöpyminenkin siellä olisi varmasti upea kokemus.

Vihitynmaanrinki ja Rihtniemi

Eilisellä reissulla kävin myös Pyhärannassa. Se on kunta länsirannikolla Uudenkaunpungin ja Rauman välissä.

Tarkoituksenani oli löytää Rihtniemeen, yhteen Pyhärannan kylistä. Paikka on pyörinyt mielessä jo ainakin vuoden verran, mutta nyt vasta sattui sopiva hetki siihen. Keväällä reissu tuohon Etelä-Suomen mantereen läntisimpään pisteeseen oli jo hollilla, mutta runsaan lumitilanteen takia ajatus hylättiin.

Olen nähnyt paljon valokuvia, jotka on otettu Rithniemessä. Rantakivikkoa ja merta. Lintuja siellä täällä.

Aikoinaan kuuluin sosiaalisessa mediassa valokuvausryhmään, jonka jäseniä asuu Rihtniemen lähettyvillä. He käyvät siellä ahkerasti kuvaamassa. Erosin ryhmästä sen sisäsiittoisuuden takia. Koin olevani ulkopuolinen.

Oli aivan sama minkälaisen kuvan palstalle latasin, kun tykkääjiä saattoi olla vain kaksi. Kuvalaskurin mukaan sen oli kuitenkin nähnyt esimerkiksi neljäkymmentä ihmistä. Ihan niin kehnoja fotoja en sentään kuvitellut julkaisevani. Kun taas joku muu, usein naispuolinen ryhmän jäsen, lähetti vaikkapa suhteellisen tavanomaisen kukkakuvan palstalle nähtäväksi, löytyikin kehujia pilvinpimein.

Koska en omista navigaattoreita, tom-tomeja tai nykykännyköitä, oli suunnistaminen Rihtniemeen ohjeiden varassa. Paikka löytyi ihmeen helposti. Sain ajo-ohjeen, jonka perusteella löysin Pyhärannan Reilan kylästä Rihtniemeen johtavan tienhaaran. Sitä pitkin piti huristella vielä useampi kilometri, kunnes vastaan tuli tienviitta, jossa luki "Vihintynmaanrinki".

Jätin auton vanhan halkovajan luo. Tie vaikutti turhan kivikkoiselta ajettavaksi matalapohjaisella kaaralla. Loppumatka meni kävellen ja hiljaisuutta kuunnellen. Puolisen kilometriä talsittuani ihmettelin koska tämä mahtaa päättyä, mutta sitten löytyi paikka jota etsinkin.

Rithniemen länsirannalla oleva kivimuodostelma on saanut nimekseen Vihtitynmaan rinki. Sen syntyperää ei tunneta, mutta erilaisia tarinoita liikkuu. Erään sellaisen mukaan muinainen piispa olisi joskus joutunut merihätään ja päässyt rantaan suojaan. Tapauksen nähneet paimenet olisivat lähteneet pelastamaan muita hädässä olleita, mutta hukkuneetkin itsekin. Samoin suurin osa muistakin. Heidät olisi tarinan mukaan haudattu rannan lähelle ja paikka ympäröity kivikehällä.

Metsätiellä kävellessä tuuli suhisi hiljaa puissa. Tunnelma oli jokseenkin painostava ja jopa aavemainen. Ei puuttunut enää kuin oksan rasahdus, niin meikäpoika olisi kummasti lisännyt askeltahtia. Fiilistä ei ainakaan helpottanut merkillinen kivimuodostelma tarinoineen.

Vihitynmaanringin lähellä siinsi meri. Harmitti jälkikäteen, että olisi pitänyt mennä rantaa pitkin paljon laajemmalle alueelle. Kuvittelin sinne pääsevän muualtakin. Tajusin vasta lintutornia etsiessä, että muut tienhaarat olivatkin ilmeisesti suoraan kesämökkien pihaan johtavia.

Lintutorneja oli kaksi. Tai tarkemmin toinen lintulava, aivan hiljattain tehty. Varsinainen torni löytyi hieman kauempaa metsätieltä. Sinne en huomannut erityistä opastusta, vaan löysin sen aivan sattumalta etsiessäni polkua rantaan.

Kivikkoista polkua kulkiessani huomasin merkillisen pömpelin. Veikkaisin sen olevan joku armeijan rakentama koppi, koska lintulavan vieressä oli sotilasalueen kyltti.

Rannasta näkyi todella hyvin Kylmäpihlajan majakkasaari. Sen vasemmalla puolella, toisessa saaressa, on pienempi majakka. Olin tähän asti luullut sitä Lyökin pookiksi.

Tuo 1757 rakennettu kivinen tunnusmajakka on viimevuosina kunnostettu. Tämä rakennelma olikin näin läheltä nähtynä erinäköinen. Kahdella Kylmäpihlajan reissullani se muistutti kummasti Lyökin pookia. Mutta jossain noilla vesillä sekin on, ja olisi hienoa joskus päästä käymään.

Kaukana Kylmäpihlajan takana hahmoittui näkyviin Olkiluodon ydinvoimalan rakennuksia. Niin kauan kuin siellä rakennetaan, pysynee myös lentoreitti Turusta Puolan Gdanskiin. Jotain hyvää siinäkin on.

Luolamiehenä Lempäälässä osa 1

Lauantaina 6. lokakuuta piti lähteä Rauman edustalle Kylmäpihlajan majakalle. Mutta kuinkas kävikään! Veneyrittäjältä tuli vuorokautta ennen tekstiviesti, jonka mukaan tuuliennuste on liian kova ja matka perutaan.

Näin varmasti olikin. Mieleen juolahti sellainenkin vaihtoehto, ettei matkalle ollut tarpeeksi ilmoittautujia, jolloin peruutus hoidettiin tällä tavoin.

Mutta yhtä kaikki, perjantaina 5.10. oli sellainen sade ja myrsky, että heikompaa hirvitti. Lauantain kelistä Rauman suunnalla en tiedä, mutta ainakin Turussa ja Pirkanmaalla oli jo huomattavasti parempi ilma.

Kylmäpihlajan reissu olisi ollut osa Majakoiden taistoa. Moisen tapahtuman huomasin alkuviikosta netistä. Siihen kuuluivat Isokarin, Kylmäpihlajan ja Säpin majakkasaaret. Lintubongausta oppaan johdolla ja ruskan katselua.

Kylmäpihlajan majakka heinäkuussa 2011.

Säpistä olin alunperin kiiinnostunut. Tiistaiaamuinen soitto Metsähallitukseen tuotti kuitenkin sellaisen tuloksen, että luurin toisessa päässä ollut naishenkilö kertoi reissun olevan loppuunmyyty. Ensi kesänä sitten.

Varasin samalla kakkossijalla olleen Kylmäpihlajan reissun. Tavallaan kumminkin hyvä, että se peruuntui, koska olen käynyt saarella kaksi kertaa aikaisemmin. Hyvä siksikin, että peruutuksen takia tuli suunnaksi sisämaa ja aivan erilainen miljöö kuin mitä Raumanmeri olisi tarjonnut.

Retkipaikka.fi -blogiin kirjoittava turkulainen asianharrastaja Harri Nato Leino ehdotti Pirkanmaan luolia korvaavaksi päiväreissuksi. No, mikä ettei!

Harri Nato Leino tutkii opastalua Lempäälässä.

Leinolla oli printattuna muutamakin eri paperi, joissa kohteet olivat. Ensimmäinen etappi oli Lempäälän keskustan liepeillä sijainnut parkkipaikka, jossa oli Pyhän Birgitan polun infotaulut. Koska kyseiseltä paikalta ei ollut kuin kulku läheiseen rantaan, jossa pari ukkelia oli onkimassa, päätimme jättää peräti 50 kilometriä pitkän polun ainakin toistaiseksi siihen.

Pyhän Birgitan polku sivusi ainakin jossain määrin myös seuraavaa paikkaa, joksi valitsimme Hirvi-Simunan luolan. Tarkempi sijainti oli Lempäälän Höytämössä.

Kartan ja gps:n perusteella paikalle osui suht koht hyvin. Kun vielä kun kyselimme ulkoilijoilta tarkempia ohjeita, helpottui homma selvästi. Gps:ään ei tarkkoja koodrinaatteja löytynyt.

Jälkeenpäin selvisi, että paikka, jossa kävimme onkin nimeltään Hirvi-Simunan kivi. Varsinainen Hirvi-Simunan luola sijaitsee kohteesta 300 metriä kaakkoon. Ilmeisesti käsiteet ja nimet ovat monilla hukassa, koska mielestäni alla oleva Wikipedian tekstikin viittaa juuri tähän samaan paikkaan.

Polku Hivi-Simunan luolalle.

Hirvi-Simunan luola sijaitsee Lempäälän Höytämössä Lehtivuoren rinteellä. Luola sijaitsee suuren siirtolohkareröykkiön alla ja sinne on useita suuaukkoja. Luola on muodostunut paikalla sijainneen valtavankokoisen siirtolohkareen hajottua kappaleiksi ja sen lähiympäristö on suurten kivilohkareiden peittämää pirunpeltoa. Hirvi-Simunan luola on luonnonsuojelulailla rauhoitettu. Muita vastaavanlaisia suomalaisia luonnonmuodostumia ovat muun muassa Turun Kärsämäessä sijaitseva Pirunpesä, Nokian Sarkolassa sijaitseva Pirunpesäkivi ja Inarin Karhunpesäkivi.

Luola on saanut nimensä 1800-luvun puolivälissä eläneestä Hirvi-Simunasta joka asui luolan lähellä Höytämöjärven tienoilla sijainneessa Paunun mökissä. Hirvi-Simuna hankki elantonsa metsästyksellä ja hänestä on säilynyt paljon tarinoita kansanperinteessä. Hän erikoistui erityisesti lintujen ampumiseen jotka tarinoiden mukaan tulivat itse hänen luokseen ilman hakematta. Sudet hän jätti rauhaan koska kertoman mukaan ne olivat kerran pelastaneet hänet tukalasta tilanteesta. Hirvi-Simunan kerrotaan ampuneen itsensä hänestä nimensä saaneessa luolassa. (Wikipedia)

Auton pystyi jättämään tien päähän, aivan asutuksen viereen. Polku kiviröykkiölle oli muutaman sadan metrin pituinen. Kivikkoista pirunpeltoa pitkin ei ollut häävi kävellä, muttei mitenkään järin vaikeaakaan. Ei ainakaan verrattuna siihen mitä myöhemmin iltapäivällä oli luvassa...

Kuten Wikipedia tuossa yllä tiesi kertoa, Hirvi-Simunan kivi muistuttaa toden totta Turun Kärsämäessä olevaa Pirunpesää.

Valokuvauksellisesti paikka oli hankala, kuten monet kollegansakin. Maisemametsuria tarvittaisiin kovasti, mutta ymmärrettävistä syistä kaikkea ei voi saada. Toivottavasti näistä kuvista välittyy olellinen.

Leino Hirvi-Simunan luolassa sisällä.

 

 

Hirvi-Simunan jälkeen ohjelmassa oli Ideaparkissa käynti. En ollutkaan aiemmin tähän jättimäiseen ostoskeskukseen astellut. Joulukuussa 2006 tosin heitimme porukalla ureat jonnekin päin parkkipaikkaa. Olimme menossa Tampereen Tullikamamille Yngwie Malmsteenin konsertiin ja Ideaparkin valtava p-paikka sai toimia tovin taukoalueena.

Kauppakeskukseen tutusminen jäi hyvin pintapuoliseksi. Tulipahan tällainenkin suurpömpeli sitten nähtyä. Kun nälkä oli tyydytetty, oli aika jatkaa matkaa.