Alkuperäinen aikomukseni ei ollut lähteä kotioloista mihinkään. Ensinnäkin siksi, että rahaa ei nyt olisi liioin tuhlattavaksi postilakon takia. Toisaalta sitä ei ole senkään jälkeenkään, mikäli pakettilajittelukiistan, johon minäkin kuulun, voittaa työnantaja palkkojen ja lukuisten muiden työehtojen sikamaisella halpuuttamisella.
Kävi kumminkin niin, että kun kaveri tuli illansuussa käymään, pistin levyt pyörimään ja korkkasin Jägermeister-pullon. Pian alkoi Alatalokin kummasti kiinnostaa.
Jammi Humalamäki ja Mikko Alatalo Majlandissa.
Samana ehtoona Turussa oli legendaarinen skotlantilainen hardrock-yhtye Nazareth. Muutama tuttava tuossa ihmettelikin miksen sinne mennyt. Nyt kumminkin kävi niin, että Alatalo veti pidemmän korren.
Turun Logomossa oli lauantaina Raskasta joulua-konsertti. Tapahtuma, jossa isot heviäijät laulavat joululauluja. Eipä voisi vähempää kiinnostaa, enkä ollenkaan ymmärrä konseptin suosiota vuodesta toiseen. Mutta kun rahaa tulee hyvin, miksi tappaa lypsävä lehmä.
Nähdäkseni Raskaan joulun suosio perustuu lähinnä artistien naisiin vetoavaan ulkonäköön, eikä suinkaan joululaulujen hienouteen heviversioina. Mikäli lavalla olisi JP Leppäluodon, Marco Hietalan tai Ville Tuomen sijasta vaikkapa Samuli Putro, Kauko Röyhkä ja Arttu Wiskari vetämässä aivan samoja petteripunakuonoja, kaikkoaisi naisyleisö välittömästi kuin kuppa Töölöstä!
Majlandissa ei ollut suurta yleisöryntäystä, vaikka Alatalon keikkaa mainostettiinkin hyvin ainakin Facebookissa. Istumaan mahtui vaivatta ja jopa paikkaakin vaihtamaan. Näinkin kävi, jos joku sattui päästelemään pahankatkuista kaasua, kuten eräs henkilö seurueestamme.
Alatalon keikkasetti perustui pääosin hänen vakavampaan tuotantoonsa. Kupletti- ja huumorirallit olivat minimissä. Känkkäränkkä, Puuhamaa, Vesilasi vessanavain heiniä paali, Rikoo on riskillä ruma muut renkutukset oli niputettu yhdeksi potruriksi. Ratkaisu sopi ainakin minulle.
Mikko Alatalo. Kuva: Miika Hyttinen.
Laulaja kertoili biisien välissä niiden taustoista ja jutteli muutenkin mukavia. Voi olla, että samat välispiikit tulevat vähän joka keikalla, mutta minulle tarinat olivat pääosin uusia. Niissä seikkailivat muun muassa presidentti Sauli Niinistö ja pari muuta poliitikkoa, mutta useimmiten Alatalon vanha soittokumppani Juice Leskinen.
Ilmeisesti Juice on ainakin näin vanhemmiten tullut Alatalolle erityisen rakkaaksi. Settilistassa oli lukuisia 70-luvun kappaleita, joita he Coitus Int-yhtyeen kanssa levyttivät sekä Juice ja Mikko-levyn materiaalia. Olikin hienoa kuulla sellaisia biisejä kuin Panomies, Hengitä sisko, Hän hymyilee kuin lapsi, Klovni heittää veivin ja Odysseus.
Vaikka Nazareth oli varmasti hyvä kivenheiton päässä, oli sitä Mikko Alatalo duokin. Oikein onnistunut elävän musiikin ilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti