tiistai 5. marraskuuta 2019

Tyyni Kuuvannokka

Sunnuntaina 3. marraskuuta oli pitkästä aikaa hieno ilma. Tänä syksynä on satanut lähes jatkuvasti ja hyvät ulkoiluviikonloput olleet kortilla.

Oma ulkoiluni uhkasi tosin jäädä haaveeksi edellisehtoon juhlinnan takia. Onneksi pelastaviksi enkeleiksi ilmaantuivat Vepsästä tutut kaverukset, jotka kyselivät mukaan Ruissaloon. Moista ehdotustahan ei voinut teilata. Oli meinaan aivan upea keli ja olokin parani kohisten.




Suuntanamme Ruissalossa oli Kuuvannokka, jonka komeilta kallioilta näkyy Vepsän saarikin jos hiukan osaa hahmotella mihin suuntaan kuuppaansa kääntää. Vepsään pääsee kesän koittaessa taas vesibussilla Aurajoesta. Odottavan aika on pitkä, mutta eipä tässä muutakaan ole tehtävissä.

Vaikka pakkasta on ollut lähiaikoina paikoin reippaanpuoleisestikin, oli Kuuvannokan väkkärämäntykalliolla heinäsirkka passissa. Melko erikoinen näky tähän aikaa vuodesta!

Kuuvannokan kallioilla olisi tarjennut istuskella pidempäänkin. Tästä ei syksyinen ulkoilukeli voi paljon parantua.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti