Vuoden 2019 ensimmäiset luontoelämykset

Vuoden 2019 ensimmäiset ulkoilut suuntautuivat Turun Ruissaloon ja Hirvensaloon. Jo uudenvuodenpäivänä oli vakaat aikomukset käydä happihyppelyllä luonnon helmassa, mutta vesikeli ja ääretön liukkaus asettivat esteen moisille aikeille.

Lauantaina aamupäivällä 5. joulukuuta kömmin Harri Nato Leinon autoon ja suuntana oli Ruissalo. Tovia aiemmin ikkunasta ulos vilkuillessani näytti niin pimeältä, että ehdin miettiä kannattaako tähän aikaan vielä minnekään lähteä. Kymmeneltä sentään oli jo jonkinmoinen valaistus tullut.

Ruissalon reissu osui sikäli väärään ajoitukseen, että poistuessamme saarelta puolenpäivän tienoilla, alkoi aurinko paistella oikein reippaastikin. Hivenen harmaita valokuvia tuli Ruissalon päästä Kolkannokasta, mutta mukava siellä oli käydä jälleen.

Turun toiseksi kuuluisimmalla saarella, Hirvensalossa, oli aivan eri meininki. Talvipäivähän rupesi olemaan mitä komein.

Kuuden asteen pakkanen ei pahemmin tuntunut PAU:n Varsinais-Suomen osaston kesäkoti Mäntyniemen grillikatoksessa, jonne virittelimme nuotiota makkaranpaistoa varten. Alku vaan oli todella takkuilevaa johtuen kosteista puista, mutta lopulta rupesi Lyyti kirjoittamaan ja Perniön herkulliset paistinmakkarat kypsyivät ritilällä tiristen.

Muuten mukavan ulkoilutuokion haittapuoli oli paikoin sankka savu, joka tarttui ahnaasti vaatteisiin. Oli meinaan sen luokan tuoksu, ettei auttanut muu kuin heittää kuteet pesukoneeseen välittömästi kotiin tultua.

Katarina ja kaasupallo

Vuoden 2018 viimeinen TFCD-mallikuvaukseni tapahtui joulukuun 30. päivä sunnuntaina. Kovasti joka tuutissa toitottettu liukkaus oli aamupäivällä vaihtunut parin asteen pakkashuurteeseen. Ulkoilukeli ollut lopulta lainkaan hullumpi.

TFCD (Time For CD) tarkoittaa mallin ja kuvaajan välistä sopimusta, jossa molemmat saavat käyttää kuvia epäkaupallisiin tarkoituksiin, kuten vaikka mallikansioon tai sosiaaliseen mediaan.

Varsinaissuomalainen harrastajamalli Katarina on ollut viitisen vuotta tuttuni. Kymmenkunta yhteistä fotosessiota lienee kertynyt vuosien varrella. Tämänkertainen oli varmasti yksi parhaista.

Katarinalla oli jo muutamaa päivää aiemmin kuvausasusteet mielessä, puuttui vain sopiva miljöö. Kuinka ollakaan, sellainen löytyi kuin tilauksesta. Olin meinaan nähnyt kuvia erään turkulaislähiön reunamilla olevasta vanhasta kaasupallosta. En tiennyt sen tarkkaa sijaintia ennen kuin viime itsenäisyyspäivänä, jolloin käväisin tutkailemassa erikoista ympäristöä erään kaverin kanssa.

Koska ilma oli kuvauspäivänä oletettua parempi, eivät olosuhteet kaasupallon luona olleet niin vaativat kuin voisi luulla. Toki piti varoa jäistä maaperää ja etenkin portaikkoa. Urheasti Katarina poseerasi kylmää metallikaidetta vasten. Varmaan aika monella olisi tullut äkkiä vilu.

Mielestäni kuvat onnistuivat pirun hyvin. Toivottavasti tänä vuonna saisi aikaiseksi yhtä hyvää settiä.

 

Joulupäivänä Heponiemessä

Joulupäivänä puolenpäivän tienoilla näytti hetkellisesti olevan sen verran hyvä ilma, että päätin lähteä kotitalolta Kustavin Kivimaalta pienelle ajelulle. Suuntana oli noin viidentoista kilometrin päässä sijaitseva Heponiemi.

Heponiemen kalliolla on tunnusmajakka eli loisto, jonka välittömässä läheisyydessä kummeli. Se ei suinkaan ole Heikki Silvennoisen ja kumppanien tamperelainen sketsisarja, vaan rannalle rakennettu, päivämerenkulkuun tarkoitettu kiinteä valaisematon merenkulun turvalaite, joka toimii karkean paikannuksen apuvälineenä. Rakenteeltaan se voi olla valkoiseksi maalattu kivilatomus kuten Heponiemen kummelikin.

Heponiemestä pääsee lautalla Kustavin entiseen naapurikuntaan Iniöön. Se kuuluu nykyään Paraisten kaupunkiin. Hulluinta kuntaliitosvimmassa on kun paikat ja nimet sekoittuvat. Olen törmännyt postipaketteihin, joissa on kyllä Iniön postinumero, mutta postitoimipaikkana reteästi "Parainen". Lauttajonossakin joku saattaa oikeasti luulla menevänsä Paraisille, mutta päätyykin pikkuruiseen Iniöön. Paraisille on Heponiemestä aikamoinen matka niin Iniön kuin Turun kauttakin.

Lautta oli hiljattain lähtenyt ja eteni parhaillaan Iniönaukolla. Harmi, etten osunut paikalle varttia aikaisemmin, jolloin olisi saanut aluksenkin paremmin kuviin mukaan.

Kolkannokka 29. joulukuuta

Tänään oli todennäköisesti tämän vuoden viimeinen kerta, kun kävin Turun Ruissalon saaren kärjessä Saaronniemessä ja Kolkannokassa - ellei sitten huomenna tule mentyä uudelleen. Ei sekään aivan mahdotonta ole, koska alueella on niin mainiot ulkoilumaastot.

Viime päivinä on varoitettu liukkaista keleistä uutisia myöten. Saavuin Saaronniemen parkkipaikalle vähän siinä luulossa, että koko seutu on yhtä jääkenttää. Olin varautunut, ettei luontopoluille ole asiaa. Mutta kas kummaa, suurimmaksi osaksi pystyin kävelemään sulalla maaperällä.

Kolkannokan metsikössä on erikoinen lintulauta. Tiedä sitten kuka on moisen luomuksen rakennellut. Hyvin se on pysynyt paikallaan ilman vandalisointia. Tänään sattui kaksi oravaakin olemaan ruoka-apajilla.

Ruissalon näkymät olivat viikko sitten varmasti kauniimmat lumipeitteen kanssa, mutta ei tänäänkään mikään katastrofi ollut. Valoa olisi toki saanut harmauden keskellä olla enemmän.

Kauempana Airistolla, Kolkannokalta katsottuna Vepsän ulkoilusaaren takana, pilkotti kirkas taivaanranta.

Tarkemmalla zoomailulla erotin noin viiden kilometrin päässä sijaitsevan Vepsän laiturissa valkoisen purjeveneen. Mikäpä siellä on viettää aikaa, vaikka palvelut eivät olekaan auki kuin kesäkautena. Itse joudun odottamaan vielä viisi pitkää kuukautta ennen kuin vesibussi aloittaa liikennöinnin.

Hevinkelium Apollossa 22. joulukuuta

Hevinkelium on turkulainen, kristillistä metallia esittävä yhtye. 1990-luvun lopulla discoyhtye Super Trouperin soittajista koottu ryhmä on virsihevigenressään tiettävästi ainoa Suomessa.

Bändi on tehnyt keikkoja lähinnä vain kerran vuodessa, aina joulun alla. Tänä vuonna tämä monien odottama spektaakkeli oli lauantaina 22. joulukuuta Turun Apollossa.

Olen silloin tällöin osallistunut tapahtumaan, ainakin jos se on ollut kahta ehtoota ennen jouluaattoa. Menee meinaan turhan tiukaksi kännätä virsihevin tahdissa aattoa edeltävänä iltana, mikäli seuraavana päivänä odottaa 70 kilometrin autoilu kotikonnuille.

Tosin kaikille keikoilla riekkuminen vesilinjalla ei ole minkäänlainen este. Kehuihan eräs työkaverinikin juuri hiljattain, että kyllä hän voi mennä koska vaan Apolloon ja seuraavana päivänä töihin.

Saavuin melko myöhään Apolloon. Alkuilta nimittäin vierähti toisella puolella kaupunkia, jossa oli tarjolla raikasta 40 prosenttista virolaista vodkaa ja Youtubesta toistettuja musiikkivideoita. Suunnattoman kokoisella ruudulla pyörähtivät muun muassa Judas Priest US Festival 83-osuutensa kanssa, minulle melko vastenmielinen Frank Zappa sekä mahtava southern rock-orkesteri Molly Hatchet.

Hevinkeliumin introna toimineen kirkonkellojen kuminan aikana ojentelin reippaana takkia narikkaan ja kapusin portaat ylös nopeammin kuin vuorikauris. Vessahätä oli lähes sietämätön, mutta siitä huolimatta ehdin vaihtaa muutaman sanan ensimmäisten tuttujen kanssa.

Hevinkeliumin muodostavat laulaja Taage Laiho, rumpali Sakke Koivula, basisti Amos Siekkinen, kitaristi Jumpura Leppänen ja kosketinsoittaja Ladis Robles. Kaverit ovat tuttuja Kilvestä, Pääkkösistä, Jivetonesista, Tannasta, Peer Güntista ja monista muista eri kokoonpanoista vuosien varrelta.

Muinaista egyptiläistä hallitsijaa muistuttaneen laulaja Laihon johdolla bändi soitteli riffirikasta virsiheviä kovalla volyymilla. Yleensä olen pärjännyt Apollossa ilman korvatulppia, mutta nyt ne piti kaivella esille.

Hevinkeliumin repertuaarissa on muutamia virsiä, joista tykkään aivan aikuisten oikeasti. Maa on niin kaunis ja Suvivirsi etenkin ovat hienoja lauluja. Orkesterin sovitukset vaan tuppaavat vaan välillä saavan hymyn huulille. Biiseihin on napattu osia ja riffejä ainakin Deep Purplelta, Gillanilta ja Black Sabbathilta. Luultavasti niitä ei tunnista kuin kaltaiseni alan miehet, joita Apollossakin oli lukuisia.

Hevinkelium Apollossa 22. joulukuuta 2018. (Kuva: Hevinkelium)

Saattaa olla, että reippaanlaisesta humalatilastani johtuen Hevinkeliumin keikka tuntui loputtoman pitkältä. Kun 1998 ilmestynyt Varrella virren -albumi kestää nelisenkymmentä minuuttia, soitti orkesteri mielestäni ainakin tupla-ajan Apollossa. Mutta mikäs siinä jos ihmiset nauttivat. Minulle olisi passannut vähän vähämpikin. Tietysti kun harvoin ollaa lauteilla, niin soitellaan sitten koko rahan edestä.

Apollosta kerkesin tuttujen kera vielä jatkoillekin. Ensin kutsui läheinen Daily News ja lopuksi hieman kauempana sijaitseva legendaarinen rokkiluola Tinatuoppi.

Henna Peltonen Ruissalon Kansanpuistossa

Tamperelainen viihdejulkkis, malli ja fitness-urheilija Henna Peltonen käväisi marraskuun puolivälissä Turussa. Hän pisti viestiä ja ehdotti valokuvaustuokiota. Sehän sopi allekirjoittaneelle paremmin kuin hyvin.

Ruissalon saari tarjosi jälleen hyviä kuvausmiljöitä ja sattui vielä olemaan viikon ainoa sateeton päiväkin. Kävi hyvä mäihä, sillä muuten ei ulkokuvaukset olisi onnistuneet.

Ruissalon Kansanpuistossa oli vain pari hassua ulkoilijaa, muuten hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Samoja miljöitä olen käyttänyt aiemminkin, mutta kumminkin sen verran harvoin, ettei varmaan inflaatio pääse iskemään.

Hennan luotsaama Miss Eloweena-luomumissikisa on jälleen ensi vuonna ja järjestelyt jo täydessä vauhdissa. Olin viime kesäkuussa seuraamassa missikierueen rantautumista Naantalin Teersaloon ja varmaan sama homma on edessä ensi kesänäkin.

Henna oli jälleen aivan upea ja kuvauksellinen. Eipä voi oikein muuta sanoa.