Örön reissu osa 2 - Saarikierroksella

Örön saarella on pitkä historia niin linnakesaarena kuin monipuolisena kasvikeitaanakin. Molempia löytyy yllin kyllin tältä vuonna 2015 yleisölle avatulta parin sadan hehtaarin saarelta. 

Kuten blogikirjoituksen ensimmäisessä osassa http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/11/oron-reissu-osa-1-mietteita-merimatkalla.html mainitsin, olen käynyt Örössä muutaman kerran aikaisemminkin. 

Ensimmäinen kerta oli näihin aikoihin syksyllä 1990. Olin isänmaata palvelemassa Turun laivastoasemalla, josta käsin lähdimme sotalaivalla Öröön tukeutumisleirille. Ei siis tunkeutumisleirille.  

Seuraavan Öröni koin vasta 2011, jolloin osallistuin Metsähallituksen järjestämälle retkelle. Myös vuosina 2015, 2016 ja 2019 kävin saarella. 

Koska Örön historiasta voisi kertoa vaikka kuinka pitkään, tyydyn linkittämään tähän blogijuttuni elokuulta 2016. Siitä löytyy kattava kooste saaren menneisyydestä ja luonnosta. http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/08/oron-reissu-13-elokuuta.html

Saaristomeren kansallispuistoon kuuluva Örö on saanut uutta puhtia reippaasta yrittäjäpariskunnasta, joka on nyt saarella ensimmäistä vuottaan. Kasarmihotellin aulassa juttelin pariinkin otteeseen henkilökunnan jäsenen kanssa, jonka myöhemmin tajusin olevan kyseisen pariskunnan parempi puolisko. 

Kesällä 2019 Örön palveluja tarjonnut raumalaisyrittäjä ei jatkanut kuin yhden kauden. Turun Sanomien mukaan "häntä oli huijattu kävijämäärissä" ja Salon Seudun Sanomien mukaan hän oli todennut "ettei edes meren jumala Ahti houkuttelisi talvella kävijöitä saareen".  Uskon, että nykyisen yrittäjän asenteella ja tällä palvelutasolla ihmisiä varmasti riittää. 

 

Olen aikaisemmin yöpynyt saarella laivassa laiturinnokassa ja armeijan teltassa metsässä, mutta tällä matkalla sekä hotellihuone että ruokailut oli hoidettu viimeisen päälle. Hinnat olivat ehkä hiukan kovia perusduunarille, mutta toisaalta sen ymmärtää, ettei noin kaukana voi mitään halpahalliakaan pyörittää. 

Matkaseurueeseemme kuului nelisenkymmentä henkeä. Lisäksemme väittäisin saarella olleen ainakin toisen mokoman, ellei enemmänkin vieraita. Se vähän yllätti, mutta paikan uusien isäntien tarkoituksena onkin jatkaa sesonkia ympärivuotisesti, eikä luottaa pelkästään kesän vetovoimaan. Hyvä idea, koska esimerkiksi lokakuun alku oli ihan passeli käyntiaika. 

Väkimäärä saarella näkyi etenkin silloin kun marssi ravintolaan, entiseen sotilaskotiin, syömään tai juomaostoksille. Pöydillä saattoi olla "Varattu"-lappuja, mutta kyllä sekaan hyvin mahtui.

Koska päivänavaloa ei lokakuun puolivälissä kauhean pitkään ollut, oli tarkoituksemme taloksi asettautumisen jälkeen lähteä käymään saaren toisessa päässä, jonne kasarmialueelta on noin kolme kilometriä. 

Vuokrasimme polkupyörät pariksi tunniksi. Se olikin huomattavasti nopeampaa etenemistä kuin apostolin kyydillä. 

Saaren pohjoispään rannat ovat todella komeita. Siellä kelpasi istuskella, tuijotella merelle ja miettiä maailmanmenoa.

Matkailukokemukseen tuli kuitenkin särö, kun taivaanranta alkoi tummua ja ilmassa oli sateen uhka. Forecan sääennusteiden mukaan lauantaina ei pitänyt sataa, mutta kuinkas kävikään. Entistä formulaselostaja Matti Kyllöstä lainatakseni "sade oli totaalisen märkää"! 

Lähtiessämme takaisin hotellia kohti, sotkin fillarilla mielestäni kohtalaisen kovaa, mutta eipä se paljon auttanut. Kasarimialueella sade tietysti loppui siihen paikkaan. 

Takkini kuivuminen kesti seuraavaan aamuun, kenkiä ja housuja sentään pystyi jotenkuten käyttämään illallakin. 

Loppuilta kului pitkälti höyryävien lihapatojen ääressä ja makoisten drinkkien parissa. Unohtamatta tietenkään rentotuttavaa bluetooth-poppia, jota kuuntelen nykyään lähes kaikilla reissuillani. 

Örön reissu osa 1 - Mietteitä merimatkalla

Lokakuun 10.-11. päivä osallistuin syysretkelle entisenä armeija- ja linnakesaarena tunnetuun Öröön.

Huomasin reissuilmoituksen elo-syyskuun vaiheessa sosiaalisesta mediasta. Vaikka olen Örössä muutaman kerran aikaisemminkin käynyt, heräsi kiinnostus välittömästi.  

MS Norrskär-laiva lähti Turun Aurajoesta, joten minun ei tarvinnut raahata matkalaukkuani kauas kotiovelta. Matkan järjestäjänä toimi Vitharun ja Örön nykyinen yrittäjäpariskunta. 

Matkaporukan kokoontuessa Läntiselle rantakadulle, silmäilin pikaisesti ihmiset läpi jos vaikka olisi tuttuja joukossa. Ei niin ainuttakaan. Paitsi työkaverini Sunttu Sundell, jonka kanssa jaoin hotellihuoneen. 

Ennakkoon oli ilmoitettu, että kasvomaskien käyttö laivamatkan aikana olisi suotavaa näin korona-aikana. En ollut aiemmin moista rättiä päähäni asetellut. Kerta se ensimmäinenkin. 

Arvelin, että ruissulla olisi mukana paljon sotahistorista kiinnostuneita ja toinen puolikas koostuisi lintubongareista. Yllätyksenä tuli, että kumpaakaan ryhmää ei ainakaan näkyvästi ollut. Sen sijaan muutama tyttö- ja naisporukka, lapsiperhe ja vanhempi pariskunta löysyivät MS Norrskärin uumenista istumapaikkansa. Jotkut rohkeat jäivät kannellekin 4,5 tunnin merimatkan ajaksi. Yhteensä sakkia oli nelisenkymmentä. 

Olen ennenkin huomannut, että tällaisilla seuramatkoilla osa porukasta on sosiaalista ja osa taas todellakaan ei ole. Mikäli olen myöhemmin kuullut jonkun hapannaaman sosiaalisen statuksen siviilielämässä, en ole voinut kuin ihmetellä miten hemmetissä hänkin saa toteuttaa ammattiaan jos ei edes tervehdi parin päivän reissaamisen jälkeen. 

Tämänkertaisistakin matkakumppaneista osa oli fiksuja ja sosiaalisia, mutta toinen puoli sitten taas  osastoa, jolla oli naama norsunvitulla maskista huolimatta. Niin sanottu halpamakkara-katse tuli paluumatkalla eräältä rouvalta, vaikka tuskin olin hänen viikonloppuaan mitenkään pilannut. 

Vaikka ilma ei mielestäni ollutkaan sellainen, että laivan kannella olisi tarjennut istua kylmettymättä ilman pilkkihaalareita tai minkkiturkkia, käväisin haukkaamassa happea pariin otteeseen. Reitti kulki halki Saaristomeren Turusta Paraisten kautta Öröön. 

Sähköpostiohjeistuksesta ymmärsin retken hinnan olevan alkaen 128 euroa. Sen kummemmin sitä ei oltu eritelty. Hieman ihmettelinkin, kun MS Norsskärin kippari tuli jossain vaiheessa matkaa pyytämään 79 euron maksua. Mielestäni se oli kova hinta merimatkasta, kahvista ja pullasta. Moni muukin oli monttu auki, mutta kortti viuhui auliisti kun kerran pyydettiin. 

Myöhemmin selvisi, että kokonaishinta oli aivan oikein, mutta laivalla tehty välirahastus kummastutti kovasti pientä kulkijaa. Perillä vanhan kasarmin, nykyisen hotellin, kulmalla maksettiin loputkin. 

Minulle viikonlopun kokonaishinnaksi muodostui 180 euroa. Siihen kuuluivat matkat, luksusta huokuva uusi hotellihuone sekä ruokailut seisovasta pöydästä. Omilla eväillä ja matkaan kuuluvalla yhteismajoituksella olisi päässyt perushinnalla. 

Kasarmihotelli näyttää ulkoapäin samalta kuin sen toimiessa varusmiesten kotina, mutta sisältä on kaikki paikat remontoitu. Se osoittautui vallan mainioksi paikaksi yöpyä.

Rakennuksessa on kahdeksantoista kahden hengen huonetta, joista osa on yhdistettävissä perhehuoneiksi. Arvelen meidänkin huoneen olleen juuri tällainen, koska keskellä seinää oli lukittu ovi. Kahdelle isolle miehelle huone oli ehkä aavistuksen pieni, mutta kyllä siellä kääntymään mahtui. 

Pitkän merimatkan jälkeen huoneeseen päästyäni, oli aika heittäytyä nojatuolin syövereihin, tehdä pikku drinksut ja kuunnella erinomaista poppia bluetooth-kaiuttimen kautta. 

Tiina syksyisessä Saaronniemessä

Olin pari viikkoa sitten Turun Ruissalon Saaronniemessä grillailemassa tutun porukan kanssa. Sitä ennen ehdin napata merellisiä syysfotoja Tiinasta. Hän on entinen työkaverini, jonka kanssa lajiteltiin paketteja lähes kaksikymmentä vuotta samoissa työpaikoissa.

Vaikka lokakuisena lauantaina ei päivänvaloa kovin paljon ollutkaan, eipähän ainakaan tuullut. Se kun tuppaa olemaan yleensä riesana Saaronniemessä. Ehkä kuvissa olisi voinut olla hivenen enemmän ruskameininkiä, mutta käy sen hyvin näinkin. Tiina on upea malli.

Matkakuvahaaste Facebookissa

Facebookissa pyöri hiljattain matkakuvahaaste. Koska tykkään osallistua kaikkiin tällaisiin oikein mielelläni, ei tehnyt tiukkaakaan kaivella kymmenen kuvaa ja kertoa hieman niistä. Tai oikeastaan vain sen verran mitä kukin foto esittää.

Joku jauholakki oli pannut ketjuhaasteen alulle siten, että ohjeistuksessa luki "Kymmenen kuvaa, kymmenen päivää, ei selityksiä, vain kuva". No totta helvetissä kuvissa pitää jokin selitys olla! Ei kai sitä muuten jostain vinosta ja epätarkasta lomakuvasta tiedä mitä se mahtaa esittää tai missä se on kuvattu. 

Rannalle jäi ainakin kesäinen kuvani Utöstä, mutta valitettavasti kymmenen kuvan joukkoon ei mahdu kuin se kymmenen. Samalla haastoin kymmenen Facebook-kaveriani, joista neljä taisi osallistua ja ladata omia kuviaan esille. 

Pitkälle merelle ulottuva niemi Sääretirp Kassarissa Viron Hiidenmaalla elokuussa 2015. 

Berliinin muurin museonäyttely Saksan pääkaupungissa Berliinissä keväällä 2015. 

Sudenpesä (Wolfsschanze). Saksan valtakunnanjohtajan Adolf Hitlerin bunkkerin rauniot toisen maailmansodan aikaisessa päämajassa Koillis-Puolassa entisen Itä-Preussin alueella 2013.

Ruotsin suurin rockfestivaali Sweden Rock Festival kesäkuussa 2007. Päälavalla Quiet Riot. 

Pohjoismaiden korkein majakka Bengtskär Hiittisten saaristossa. Kesä 2015. 

Fuerteventura. Kanariansaarten alkuasukkaiden guanchien patsaat. Tammikuu 2016. 

Koh Panyee-kylässä Thaimaan Phang Nganin lahdella helmikuussa 2014. 

 

Lom-nimisessä kylässä Norjassa heinäkuussa 2013. Oikealla sauvakirkko. 

Teiden tulivuori ja kansallispuisto Teneriffalla 2017. 

Sedlecin luukirkko Kutna Horassa Tsekissä 2017. 

Lenholmenin luonnonsuojelualue 31. lokakuuta

Lenholmen on Saariston Rengastien varrella Paraisilla sijaitseva luonnonsuojelualue. Sen pinta-ala on 36 hehtaaria, josta 31 hehtaaria on yksityisiä luonnonsuojelualueita ja loput viisi valtion lehtojensuojelualueita. 

Lokakuun viimeisenä lauantaina seuraamani sääpalvelu Foreca lupaili mukavaa keliä. Oletin kumminkin, että päivä olisi vähän kirkkaampi kuin siitä lopulta muodostui. Lenholmen oli vähän kuin synkkä satumetsä, valoa ei juuri ollut. 

Lenholmenissa tulee käytyä silloin tällöin. Viime kerrasta tosin oli jo kaksi vuotta. En ole vieläkään päässyt tarkkaan perille missä alueen luontopolku varsinaisesti kiemurtelee, nytkin taisi metsäpoluilla kävely jäädä vähän torsoksi.  

Alue on tunnettu vanhoista tammistaan. Myrskyn 90-luvun alussa kaataman jättiläisen iäksi on arvioitu 450 vuotta. Se makaa melko lähellä lintutornia ja on sen verran vaikea kokonaiskuvattava, etten näköjään tällä kertaa saanut julkaisukelpoista otosta. 

Lenholmeniin ei saa tuoda koiria. Se näyttikin olevan selkeästi ilmaistu heti parkkipaikalla. Tästä syystä uusi työkaverini oli joutunut jättämään lystin väliin. Sijaiskohde oli kumminkin löytynyt niin ikään Paraisilta, Airiston lomakeskuksen läheltä.